ovat kasvussa. YLEn uutiset kertoivat kuinka lentoyhtiöiden ahdinko on levinnyt luultua nopeammin Amerikasta Eurooppaan. Vain suuret halpalentoyhtiöt ovat kasvattaneet matkustajamääriään reilusti. Samassa jutussa kerrottiin Ryanairin avaavan ensi vuonna ainakin 1..2 uutta reittiä Tampereelta. Niin sitä pitää!
Ryanair aloittaa uusia reittejä Tampereelta
ja matkustajamäärät
131755
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hyvä homma! Saas nähdä mihin sitä taas lennetään muutamalla ekellä tai pahimassa tapauksessa muutamalla sentillä!!!!!!!!!!!
että Tampereelta vai Suomesta? Kyllä Tampere sopii minulle hyvin, mutta miten se olikaan?
ja hyvä niin. Sitä kenttää pitää kehittää ja saada lisää reittejä ja inhimillinen terminaali.
Jo 25 lentoyhtiötä konkurssiin tänä vuonna
Kansainvälisen ilmakuljetusliiton IATA:n mukaan tänä vuonna konkurssin on tehnyt jo 25 lentoyhtiötä. Heikko taloustilanne vauhdittaa yhtiöiden fuusioita - mikä Euroopassa näkynee käytännössä muun muassa Lufthansan ja muutamien muiden suurempien yhtiöiden vahvistumisena. Viime viikolla Lufthansa kertoi olevansa kiinnostunut Brussels Airlinesista, tällä viikolla ostajakandidaateiksi ovat ilmoittautuneet myös British Airways ja kiinalainen Hainan Airlines.
Ostajaehdokkaita sopii odotella myös muun muassa puolalaisen LOT:n, itävaltalaisen Austrian ja Skandinavian lentoyhtiön SAS:n ovilla. Euroopan lentoyhtiöiden ylikapasiteetiksi arvioidaan 15 prosenttia.
Matkustajat reagoivat muuttuvaan tilanteeseen odotetusti: moni ostaa lipun vasta viime hetkellä. Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienonen kertoo, että luottokorttiyhtiöt ja matkatoimistot kieltäytyvät myymästä tiettyjen lentoyhtiöiden lippuja.
Poikkeuksen tekevät vahvat eurooppalaiset halpalentoyhtiöt. Ryanair ja easyJet kertovat saaneensa elokuussa runsaasti matkustajia perinteisiltä verkostoyhtiöiltä. Ryanair kertoi perjantaina avaavansa ensi vuoden aikana Tampereelta yhden tai kaksi uutta reittiä ja tavoittelevansa miljoonaa matkustajaa lähivuosina.
Yhtiö on poikkeus, Euroopan lähes 40 halpalentoyhtiöstä vain puolenkymmentä on kannattavia ja vain osa on toiminnassa vielä vuoden kuluttua.
YLE Uutiset
Yhtiön varatoimitusjohtaja Michael Cawley vakuuttelee, että Tampereen matkustajamääriin ja kentän toimivuuteen ollaan hyvin tyytyväisiä. Lennot nykyisiin kuuteen kohteeseen jatkuvat tulevaisuudessakin.
– Vanhat pysyvät ja uusia avataan varmasti. Olemme erityisen tyytyväisiä Saksan lentojen kävijämääriin. Nyt selvitämme mahdollisuuksia lentää Tampereelta johonkin Itä-Euroopan kohteeseen.
Tampereen lennoilla oli viime vuonna vajaat puoli miljoonaa matkustajaa. Tämän vuoden tavoite on lähempänä 600 000 lentomatkustajaa. Cawley uskoo, että kasvu jatkuu tulevaisuudessakin.
– Tampereella on riittävästi potentiaalia siihen, että kentän matkustajamäärä nousee yli miljoonan vuodessa. Lentoaseman johtaja Pertti Skogberg sanoo, että terminaalin laajentaminen ei ongelma.
– Suunnitelmia on jo tehty. Tarvitaan vain varmuus siitä, että tänne saadaan uusia reittejä. Laajennus maksaa muutaman miljoonan, mutta totta kai se tehdään, jos Ryanair lisää liikennettä.
Cawley uskoo, että Ryanair tarvitsee tulevaisuudessa Tampereelle myös oman tukikohdan. Nykyisin Ryanairin koneet eivät jää Tampereelle yön yli. Terminaalin kapasiteetti ei mahdollista myöskään kahden yhtiön koneen vierailua samaan aikaan.
Ryanairin reitit Tampereelta Frankfurt-Hahniin ja Bremeniin ovat todellisia menestystarinoita. Käyttöaste oli elokuussa lähes 100%. Ryanairin keskimääräinen käyttöaste oli elokuussa 90%.
Myös muut reitit (Lontoo, Milano, Dublin ja Riika) säilyvät Ryanairin mukaan jatkossakin. JA...ensi vuonna on luvassa 1-2 uutta reittiä Tampereelta. Perinteisten lentoyhtiöiden (esim. Finnair) nostaessa hintojaan ihmiset hakeutuvat suurien halpalentoyhtiöiden (Ryanair ja Easyjet) lennoille.
Tässä YLE:n uutinen:
http://www.yle.fi/uutiset/talous/vasen/id100741.html
Tyytyväinen, tyytyväinen. Ja 0-1 uusi reitti/ koko maa vuodessa, ainakin tähän asti. Tämäkö on kehitystä?
No, minä ainakin olen tyytyväinen.
Ennen Ryania Tampereelta pääsi peräti kahteen kohteeseen: Helsinkiin (Finnair) ja Tukholmaan (SAS).
Tilanne on nyt ihan toinen. Suoria lentoja on em. lisäksi Turkuun, Ouluun, Kööpenhaminaan, Riikaan, Dubliniin, Lontooseen, Hahniin, Bremeniin ja Milanoon. Ja jos Ryanair vielä avaa ensi vuonna 1-2 uutta kohdetta, en minä valita.
Pitää ottaa myös realiteetit huomioon: Tampere-Pirkkalan matkustajamäärä koostuu hyvin suurelta osin Tampereen talousalueen asukkaista, joita on noin 600000. Osa Ryanairin matkustajista saapuu kauempaakin, mutta esim. Helsingistä ja Turusta on tietääkseni bussikuljetukset Ryanin lennoille lopetettu, joten kyllä sekin jotakin kertoo.
Suomessa lentotoiminta on Ilmailulaitoksen (nyk. Finavia) ja Finnairin politiikalla keskitetty Helsinkiin. Tampere on Helsingin lisäksi ainoa kenttä Suomessa, josta aidosti pääsee ulkomaille (muuallekin kuin Stokikseen/Köpikseen).
Nämä lähtökohdat kun pitää mielessään, ei tuollainen 1 uusi (ja pysyvä) reitti/vuosi sittenkään ole niin huonosti. Parempi laajentua hitaasti ja kannattavasti kuin suurella ryminällä tappiollisesti ja vetäytyä heti puolen vuoden jälkeen (vrt. Sterling jne.).
Mitä kohteita veikkaatte?
Minun mielestä tullee
- etelässä Barcelona (Girona) tai Pisa
- jokin kohde Puolassa, esim. Krakova tai Wroclaw
En tiedä uusista, mutta Milano-Bergamon reitille riittäisi matkustajia vaikka lähtöjä olisi päivittäin. Berliini uutena???
Kyllä Barcelonaan olisi Ryanairin hinnoilla menijöitä myös talvella.Onhan siellä joka tapauksessa paljon mukavampi ilmasto kuin Suomessa. Sitä paitsi espanjalaisiakin varmaan tulisi kokemaan Suomen eksoottista talvea. Espanjalaiset matkustavat Suomeen nykyisin melkoisesti.
Itsekin toivon Berliiniä. Koska Berliini ei ole Ryanairin hubi, voisivat lentää esim. jostakin Keski-Euroopan hubista Berliinin kautta Tampereelle. Eli hieman samanlainen viritelmä kuin nykykyinen Lontoo-Riika-Tampere.
Samalla tavalla voitaisiiin lentää Tampereelle myös mm. jostakin Puolan kohteesta, Budapestista tai Bratislavasta, joka omasta mielestäni olisi todella hyvä kohde (mukava itsekin, mutta myös vain tunti Wienistä).
Veikkaan, että Puolaan tulee Ryanairin hubi ja sieltä avataan reitti Tampereelle. Mikä kohde tulee olemaan, jää arvoitukseksi. Uusi hubi voi olla myös sllainen, jonne Ryanairilla on tällä hetkellä hyvin vähän lentoja, esim. Varsova.
Parhaimpia kohteita olisivat juuri Varsova ja Wroclaw. Krakova voisi olla huono reitti talvella. Gdanskiin lentää jo Finnair Helsingistä ja Turusta Wizzair, joten sinne tuskin kannattaisi lentää Tampereelta. Tulisi liikaa tarjontaa.
Tuo Puolan hubi on hyvin epävarma. O'Leary (Ryanairin pomo) on vielä tämän vuoden alussa suunnitellut 1-2 "basea" Puolaan tänä vuonna ja jopa 4 tukikohtaa 4 vuoden sisällä. Heinäkuussa on taas ilmoitettu, että kalliiten lentoverojen- ja maksujen vuoksi se ei toistaiseksi toteudu.
Kohteista voin sanoa sen verran, että
- Wroclaw oli pitkään ollut Ryanairin suosikki, mutta neuvottelut eivät ole edistyneet toivotulla tavalla.
- Varsova tulee kyseeseen vasta vuonna 2012 kun pääkaupungin seudulle valmistuu halpalentokenttä.
- Muut vaihtoehdot: Poznan (puolen miljoonan kaupunki, Saksaan n. 200 km), Lodz (iso mesta, Varsovaan 150 km) ja jompikumpi Krakova tai Katowice. En ole muuten samaa mieltä, että Krakova olisi huono reitti talvella. Krakova on kultturikeskus, tapahtumia on siellä vuoden ympäri, lähellä paljon nähtävyksiä (myös Auschwitz, talvella jopa vaikuttavampi synkkyydellään) ja lisäksi Krakovasta pääsee helposti Zakopaneen (joka on hiihto- ja laskettelukeskus).