Mun lääkkeet on loppunu tai siis loppuu pian.Nämä rauhottavat.En mä saa niitä mistään kun oma lääkärini on sitä mieltä ettei niitä oikein saisi määrätä kun niihin jää koukkuun.Myönnän kyllä että syön niitä hieman enemmän kun pitäisi mutta en muuten pysyisi hengissä.Mulla on niin huonot hermot kestämään mitään ahdistusta ja ahdistavaa että mieluummin nukahdan näitten lääkkeitten ansiosta kuin teen mitään tyhmää.En siis pysty hillitsemään itseäni millään ilman näitä lääkkeitä.Syön myös masennus lääkkeitä.Pitäisi etsiä joku toinen yksityinen lääkäri joka olis anteliaampi mutta niihin on kauheat jonot eikä oikein olisi rahaakaan.Onko lääkäreistä oikeasti parempi että potilas tekee itselleen jotain kun ei saa tilanteeseen mitään rauhottavaa helpotusta?
mua
pelottaa
10369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voi kuinka koskettavaa luettavaa .On se vaan kurjaa jos elämä on tablettien varassa ja niihin joutuu koukkuun ja pelko etten selviä ilman lääkkeitä .
Vaikea mitään neuvoja antaa kun ei tiedä mikä diagnoosi on ,eikä täällä pitäskään tälläisiin lääkeasioihin puuttua vaan luottaa että lääkäri tietää .
Taivaallinen lääkäri on myös olemassa joka voi muuttaa elämäsi ja antaa uuden elämän Hänen yhteydessään .Uskovana kehoitan sinua rukoilemaan että saisit sisäistä rauhaa ja ymmärtäisi on yksi ainoa elämä ja kannattaa etsiä sen tarkoitusta .
Kiitos hyvästä kirjoituksesta ,et ole yksin !
minunkin puolesta, kun omat rukoukseni eivät auta ja usko niin korkeampaan kuin lääkäreihinkin on mennyt, olen fyysisesti sairas, mutta henkinen kärsimys on pahempi.Alkuperäiselle sanoisin, että lääkärit tuputtaa vain noita psyykelääkkeitä jotka monta kertaa vain lisäävät ahdistusta, ei ne ymmärrä henkistä tuskaa, johon joku mieto rauhoittava toisi helpotusta, riippuvuus on sivuseikka jos ihminen pystyisi edes niiden avulla elämään, ja masennuslääkkeisiin jää myös koukkuun, kokemusta on.
http://www.godtube.com/view_video.php?viewkey=e64986ab6f5c9f9cf94d
"Itkin kun minulla ei ollut kenkiä kunnes näin miehen jolla ei ollut jalkoja "
Usein tämä ajatus nousee mieleeni kun murhedin jostain asiasta ja masennut .Me ihmiset ollaan sellaisia että emme pysty oikein näkemään sitä hyvää mitä meillä on vaan katsomme puuttuuvaa ja vertaamme omaa elämäämme toisten eloon ja se saa aikaan usein "mitä sitä meikäläinen" olon .
Usein katson tuota viedeopätkää kun alkaa ahdistaa ,en katso sen vuoksi kun miehellä ei ole käsiä ja jalkója vaan sen takia kun hänestä loistaa sellainen toivon iloa ja luottamus Jumalaan että kaikella on tarkoitus ,tai sanoisko jokaisella elämällä tarkoitus .
Muistan rukouksin ja uskon kuka totisella sydämellä etsii elämän antajaa löytää yhteyden ja elämä muuttuu .
Olen kokenut itsekkin vaikean ajan elämässäni ja sen takia täällä kirjoittelen jos edes yhtä ihmistä voisin auttaa omilla kokemuksillani .
Tunnelin päässä on valoa muista se !
Alankin jo pikku hiljaa toivomaan että taivaallinen lääkäri antaisi uuden elämän mulle siellä hänen yhteydessään,ei täällä enää.En ole koukussa lääkkeisiin ja vaikka olisinkin mieluummin niin kuin näin.Mä olen hyvin moni ongelmainen ja mulla on paljon diagnooseja.Ei mua ymmärretä kun sanon että tarvitsen niitä rauhottavia näihin pahoihin kohtauksiin joita tulee nykyään päivittäin.Ei ole olemassa niin vahvaa joka päivä otettavaa masennuslääkettä joka näihin auttaisi.Ei se nyt voi riippuvuus olla se pahin ongelma mitä mulle voi seurata.
mene vaikka yksityiselle, ei sinne niin paljon jonoa ole, ymmärrän kyllä jos sulla ei rahaa ole, mutta tuon ahdistuksen ymmärrän.Mulle auttaa jo 2 opamoksia päivässä, en ymmärrä lääkäreitä jotka puhuu vain riippuvuudesta, koeta kestää rakas ystävä, kyllä on valoa tunnelin päässä, niin minäkin uskon vaikka en uskovainen olekaan, kiitos meijuulle myös, että annoit nuo lohduttavat sanat.
http://www.ristintie.com/Runomaa/Margaret 2.htm
Kirje juuri sinulle ,toivottavasti luet tuon linkin ja koet jotain ahaaaa elämystä ,etenkin sen että sinua ei ole unohdettu mutta oletko sinä tietoisesti ollut etäämpänä Hänestä joka voi auttaa?
Tänään nuoret ihmiset sairastavat tosi paljon masennusta sillä ei tämä mailma voi antaa kuitenkaan sisäistä rauhaa.
Olen vaan tullut siihen pisteeseen että mietin koko ajan enemmän täältä lähtemistä.Kiitos kaikista kannustavista kommenteista.Sitä lääkärin vaihdosta mietin mutta sekin on vain haku ammuntaa että löydänkö sellaisen joka oikeasti ymmärtää,ihmisiä ne kuitenkin on.Ja prosessina se tuntuu kovin raskaalta niinkuin kaikki muukin nyt.Ei sitä rauhaa täältä tosiaan tunnu löytyvän.Olen nyt raahautunut nämä viime päivät väkisin eteen päin ja nyt tosiaan tuntuu että voimat on loppu,en enää keksi keinoja mennä huomista eteen päin.
Mietippä jos sittenkin on totta että on olemassa ikuinen elämä! Miten voi edes ajatella itsesi tuhoamista jos et ole tässä ajassa löytänyt elämäsi tarkoitusta .
Kokeile vielä rukousta ja käy juttelemassa jonkun uskovaisen kanssa ,esim seurakunnassasi .
Olen its ollut vuosia sitten samassa tilanteessa ja yritin lopettaa itseni .Tänään kiitän Jeesusta että rukoukseni kuultiin ja sain tulla uskoon sekä se etten lähtenyt tästä ajasta niin etten ollut Jeesuksen oma .
Sen tähden täällä kirjoittelen koska olen kokenut mitä henkinen tuska oikeesti on .
Meillä ei ole lupaa päättää omaa elämäämme näin asian ymmärrän .Hetkinen täällä olemme ,katso mitä elämä tuo sinulle .Vaikeuksien kautta voittoon!
lähellä joku päivystävä terveysasema, mene sinne ja kerro tilanteesi, tai soita itsellesi apua, sitäpaitsi lääkärisi on tehnyt virheen, rauhottavia ei saisi koskaan lopettaa äkkiä vaan pikkuhiljaa vähentämällä, itsekin näitä pelkotiloja ja paniikkia kokeneena tiedän, että pelkkä masennuslääke ei auta vaan tarvitaan joku rauhottava rinnalle.
Olen myös miettinyt että onko lääkäreillä lupaa antaa rauhoittavia niin että niitä on joka päiväksi.Tuntuu että jos menen jonnekkin niitä pyytämään niin ajatellaan vaan että olen niihin koukussa ja siksi pyydän.Lääkärit eivät kuitenkaan tajua millaista on elää tälläisen tuskan kanssa elleivät ole itse eläneet.Ja miten kauan niitä lääkkeitä sitten voidaan myöntää kun jossain vaiheessahan tulee se raja että potilas on selvästi jo riippuvainen jos hänelle vaikka vuoden myönnetään joka päiväiseksi.