Tuntisitko mun ääneni muiden joukosta?
Tuntisitko mun nimeni sanomatta?
Olisinko sinulle vain joku ihminen?
Vai yksi ja ainoa, ainutkertainen?
Tuntisitko sä käteni pimeässä?
Tietäisitkö mun tarinani kysymättä?
Olisinko sinulle läpi aikojen
Se yksi ja ainoa, ainutkertainen?
Juuri se oikea alla tähtien.
Se yksi ja ainoa, ainutkertainen.
Kävelisitkö vierelläni kirkon ovesta?
Kuulisitko sä musiikin soivan holveissa?
Olisinko sinulle läpi aikojen
Se yksi ja ainoa, ainutkertainen?
Tuntisitko mun nimeni sanomatta?
Olisinko sinulle vain joku ihminen?
Vai yksi ja ainoa, ainutkertainen?
Tuntisitko sä käteni pimeässä?
Tietäisitkö mun tarinani kysymättä?
Olisinko sinulle läpi aikojen
Se yksi ja ainoa, ainutkertainen?
Juuri se oikea alla tähtien.
Se yksi ja ainoa, ainutkertainen.
Kävelisitkö vierelläni kirkon ovesta?
Kuulisitko sä musiikin soivan holveissa?
Olisinko sinulle läpi aikojen
Se yksi ja ainoa, ainutkertainen?
Vastaukset 98
Vanhimmat
nyt. :)
lämmitti sydäntä :) Säkin mulle.
Vaikeita kysymyksiä vaikka kauniisti laulun sanoilla kysymyksensä esittäjä olisitkin itselleni juuri se oikea alla tähtien, se yksi ja ainoa, ainutkertainen. Mutta jos yritän jotakin vastata ainakin joihinkin ja ihan rehellisesti.
Ensimmäiseen kysymykseen voisin vastata, että tuntisin tai ainakin luulisin ja toiseen en välttämättä (mistä lie johtuukaan?).
Käsijutusta voisin sanoa, että vaistolla ehkä voisi onnistua, mutta muuten mahdotonta varmasti.
Noihin loppuosan kysymyksiin kuten tuosta vierellä kävelemisestä en voi vastata muuta kuin, että kyllä varmaan jos siihen olisi mahdollisuus, vaikka mahdollisuus siihenkin, että en ehkä kävelisikään on tietysti aina olemassa.
Mutta kerrohan sinä tiedätkö toivelauluni?
lempilaulujaan, jolle laulun sanat osoitin,
En minäkään lempilauluani kysynyt vaan toivelauluani, mutta ihan muuten pakko on nyt kai se lempilaulunikin sanoa kun tuli just mieleen, että tällä hetkellä se taitaisi olla se vanha kappale, missä lauletaan, että "lennä mun lempeni laulu maitten ja metsien taa, kerro et ikävä täällä mun..."
Mitä muuta hänelle muuten haluaisit laulaa?
Ollaanko enkeleitä toisillemme?
Siipiesi suojaan saanko painaa pään?
Jos oomme enkeleitä toisillemme,
Saamme rakkautemme kestämään.
Ollaanko enkeleitä toisillemme?
Kai sinut ikuisesti pitää saan?
Jos oomme enkeleitä toisillemme,
Emme muuta enää kaipaisikaan.
Kauniilta kuulosti tuokin. Vieras laulu oli minulle, mutta ainakin sanojen perusteella voin noin sanoa.
Ja kaunis on myös ajatus tuo olla enkeleitä toisilleen. Vaikka sitähän kai tässä maailmassa voi oikeat rakastavaiset toisilleen olla. Olla kuin se turvallinen siipien suoja, jossa on hyvää olla.
Kuulostaa, että olet löytänyt aitoa kultaa? (jos niin nyt voi ihmisestä sanoa)
Ehkä hänkin löytää minusta samaa.
sitä ei saisi edes ajatella, saati katsoa pitkään, koskea, hyväillä...
vastauksia noihin kysymyksiin.
Miksi sanot noin, että ehkä löytää. Miksi et sano, että löysi? Ja miksi sanot, että ehkä? (siis etkö usko, että hän osaa nähdä sinussa aitoa kultaa, vai epäiletkö ettetkö sinäkin voisi olla sitä?)
Nyt tuli monta kysymystä. Olenkohan liian utelias?
voin olla aitoa kultaa. Jokainen voi olla. Mutta enhän minä voi toisen ihmisen ajatuksia lukea.
ikäväpalstalla, jos sitä ehkä-sanaa ei olisi :D
Miksi sinun pitäisi ajatuksista se lukea? Miksi et ota asiaa suoraan puheeksi hänen kanssaan? Vai oletko ihan vastikään ihastunut, eikä tuo toinen vielä tiedä asiasta mitään?
siksi, että minua nukuttaa :D Hyvää yötä.
tai miksei? Voisihan siitä varmaan joskus tulla kirjoitettua täälläkin vaikka sitä ehkää ei enää olisikaan.
Kuka nyt suuttui ja miksi?
Olen löytänyt kultaa, mutta kultaa joka on jo toisen. Et ole liian utelias. Uteliaisuus on hyvä piirre.
nyt ymmärsit väärin... se oli ihan huumoria :D
koska olen ap ja tuo ei ole multa, ihme hiippari liikenteessä nyt.. :D
tuo yksi yllättäen ap:ksi itseään väittävä ei sitten ole aloittaja, minä juttelin tässä kanssasi pitkän tovin. En varmaan tulisi tänne, jos hän olisi vieressäni. Öitä. Aloittaja poistuu nyt.
En tarkoittanut ap:llä keskustelun aloittajaa, vaan sitä joka kirjoittaa otsikolla "entä jos löytää" ja nimimerkillä "kultaa mutta". Pahoittelen jos aiheutin sekaannusta.
Laittaessani nimimerkkiini ap en tarkoittanut ap:llä keskustelun aloittajaa, vaan sitä joka kirjoittaa otsikolla "entä jos löytää" ja nimimerkillä "kultaa mutta". Pahoittelen jos aiheutin sekaannusta.
Vastaan kysymyksiisi joita esitit, omasta puolestani.
Tietenkään ajatuksia ei pysty lukemaan, suoraan ainakaan. Yritänkin lukea niitä epäsuorasti hänen katseistaan, teoistaan ja sanoistaan… Siinä vain on se riski, että toista tulkitsee väärin, salaisten toiveidensa mukaan.
Olen ujo vaikkei sitä ehkä uskoisi ja suoraan puhuminen tällaisista asioista on vaikeaa. Vaikeaa on myös se, että tilanne saattaisi olla hänelle jatkoa ajatellen kiusallinen.
Olen ollut ihastunut jo useamman kuukauden; en tiedä huomaako hän sitä. Toivon, että hän huomaa jos hän tuntee samalla tavalla, ja toivon että ei huomaa, jos ei tunne samalla tavalla.
En ole kultaa, mutta sitä on minussa ehkä pieni hiven. Haaveilevan alkemistin tavoin uskon että voisin muuttua kullaksi, kovalla työllä, hänen takiaan. Hänessä näen enemmän niitä kultahippuja kuin itsessäni.
No et varmasti tulisi, enkä minä sitä tarkoittanutkaan. Ja sanoinkin muuten, että ehkä joskus. No mutta sinä menit jo pois. Öitä ja kauniita unia.
Harmillista kuulla, että joku huomaa ihastuneensa varattuun. Se on niitä hankalia tilanteita, joissa konkretisoituu se totuus, että rakkaus ei kysy aikaa eikä paikkaa, se tunne vain tulee. Utelemaan en ala, neuvoa en osaa tilanteessa, enkä moralisoimiseen syyllisty, varsinkaan kun ei ole aihetta. Syyttää ei ketään voi siitä, että ihastuu, koska varmasti jokainen ihminen on ihastumisen arvoinen. Ja rakkauden. Mutta, mitä sitten jos toinen on varattu? Siinä vasta pulma, johon on varmasti monia ratkaisumalleja olemassa.
Mutta nyt hyvää yötä toivotan teille muillekin rehellisille.
http://www.youtube.com/watch?v=JLBanviNN9o
Pienen pyynnön sinulle joudun esittämään nyt kun noista kaiken maailman linkeistä ei aina tiedä mitä ne sisältää, enkä siksi niitä suinpäin aukaise. Vainoharhaista tai ei, mutta onhan täällä edes jonkinlainen järki kuitenkin oltava mukana. Ja loppujen lopuksi onhan ne yksi suo lisää tässä valtavassa bittiviidakossa, johon voisi itsensä upottaa.
Siis, olisitko kiltti ja laittaisitko kappaleen nimen tai sanoista jotain suoraan eteen nähtäväksi niin, että sitten voisin kommentoida?
Yksinäinen saarnipuu by Vesa-Matti Loiri has 387 listeners at Last.fm. Yksinäinen saarnipuu appears on the album Ystävän laulut.
On keskellä meren selkää, luoto armoilla aallokon.
Sinne lintukin pesiä pelkää, tyrsky lyö yli kallion.
:,:Miten sattuikaan sinne juurtumaan, yksinäinen saarnipuu,
paikkaan sellaiseen, johon kyennyt ei elollinen mikään muu:,:
Vaan jostakin tuuli tuonut, saarnen siemenen sinne on.
Miksi luonto lie oikkunsa luonut, päälle laakean kallion?
:,:Se on kasvumaa , johon istuttaa ihminen ei mitään vois.
Kukaan siksi ei arvaa kitkemäänkään, mennä sieltä mitään pois:,:
Kun siemenen tuuli kantoi, otti pienen, mut vahvimman.
Kasvupaikan tuon karuimman antoi, koska puun uskoi juurtuvan.
Luojan tehtävää, täyttää tärkeimpää, yksinäinen saarnipuu.
Oottaa hetkeä, jolloin rantalehdot kuolemasta havahtuu.
Kunhan luodon luo,
tuuli tiedon tuo, täyttymys tuo tapahtuu:
silloin matkaan sen, antaa siemenen, tuo yksinäinen saarnipuu.
Olisitkohan voinut kauniimpia ja koskettavampia sanoja eteeni laittaa. Siis luin laulun sanoja uudestaan ja uudestaan löytäen joka kerralla noille kauniille sanoille uuden merkityksen.
Ja vaikka laulu ei ollutkaan se, mitä toivelaulukseni alussa ajattelin, niin tunnustaa täytyy, että nuo laulun sanat osui ja upposi tosi syvälle herättäen itselleni sisäisen kysymyksen kumpikohan minä itse noista kahdesta olen, se luoto vai aarnipuu?
Todella pysäyttävät sanat, ainakin minulle. Kiitos!
Enpä tätä toivelauluna ajatellut, vaan vastasin kysymykseen "Mitä muuta hänelle muuten haluaisit laulaa?"
Menin itse noissa sanoissani ihan sekaisin. Vai olikohan se noista sinun laittamistasi laulunsanoista? Tiedä häntä, mutta tarviinneekohan tuota ääneen täällä sanoa kumpi oli. Pitää kai vain todeta, että elämä on sitten kyllä aika ihmeellistä.
Eipä tuota taida olla tarvetta joka lähtöön selvitellä mikä meitä milloinkin sekoiluttaa. Enpä aio sen enempiä minäkään miettiä mikä minuakin sekoilutti kun sekosin koko ketjuun. Olisiko ollut tuo sinun sen hetkinen lempilaulusi, joka Virran saattelemana sai mielen hetkeksi herkistymään. Vai lieneekö sittenkin ollut tuo syksyinen sää...? :)
Olinko se mää vai sää? No kumminkin. Miksi sanoit, että sekosit ketjuun? Onko se sekoilua jos kirjoittaa johonkin ketjuun? Laittamasi viesti ja se laulu, minkä laitoit oli ihan oikeasti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Se oli kuin minulle tarkoitettu. Vaikka minä nyt en taida olla se kenelle sinä sen haluaisit laulaa, mutta kumminkin. Olin ihan otettu silti pelkästä laulusta ja aion jostain kautta saada kuulla sen vielä laulettuna.
Miksi se "minun lempeni laulu" nyt niin herkisti? Onko sinullakin joku jossakin kaukana?
.."en voi sua unhoittaa poies, vaikk´ en ikänäin sua saa.." Hän jätti minuun niin suuren jäljen ,vaikka kerran vain kosketti, mutta katseellaan ja hymyllään ja ihanalla äänellään hän sai aikaan ikävän, joka ei tunnu milloinkaan loppuvan.
Surullisen kuuloinen laulu. Pakko kysyä, miksi et saa?
silloin kun mielikuvitus saa siivet näitä ketjuja lueskellessa :)
Ei minulla ole ketään. Joskus ennen kuvittelin jotakin... Istuin sisällä sen pienen ikkunan takana ja valvoen odotin viestiä... kuten laulussasikin sanotaan :)
Niin tutulta tuntuvat viestit ja vielä tuo valitsemasi laulu saivat ajatukset palaamaan ajassa taaksepäin ja mielen herkistymään. Ajattelin lähettämäni laulun häviävän huomaamatta ketjun muihin viesteihin, mutta vastaanottosi sai minut jo näkemään kummituksia.. ja mielen entistä herkemmäksi. Hetkeksi. En tiedä kiittäisinkö vai moittisinko sinua siitä...:)
...koska voisin sanoa samat sanat varmasti itse sinulle. Kuten varmasti siitä vastaanotosta, jonka laulu sai aikaiseksi minussa. Oletan, että ymmärsit sen sanoistani, jotka kirjoitin.
Herkkyys on muuten piirre, joka on varmasti ihan kadehdittava ominaisuus ihmisessä vaikkakin se tekee ihmisen paljon haavoittuvaiseksi ja saa varmasti aikaan mielessä paljon erilaisia myllerryksiä.
Mitä muuten tarkoitat kun sanoit, että näit jo kummituksia? Oletko menettänyt ajasta sinne jonnekin ikuisuuteen sen jolle laulaa laulun haluaisit? Vai mitä mitä ne kummitukset oli?
tähän kummituksia ;) En ole tuo keneltä kysyit, mutta muista, että meillä kaikilla on omat kummituksemme.
Enpä osaa sanoa tuosta herkkyydestä josko se on niin kadehdittava piirre. Taitaa olla enemmän kiusaksi ja harmiksi ja aiheuttaa ihan turhan paljon niitä myllerryksiä.
No en ihan niin suurta menetystä kun ajasta ikuisuuten, enkä kirjaimellisesti tarkoittanut niillä kummituksilla:) Tarkoitin palstakummituksia, joita yksi jos toinenkin täällä kävijä tuntuu näkevän.
tähän sotkinkin. Niihin kai minulla on oikeus? Sinun kummituksiisi en puutu.
En minä sinua (siis kun kerran kummitukseksi itsesi luokittelet) tai yleensäkään mitään kummituksia ole mihinkään sotkemassa.
Mutta nyt kun siihen pomppasit jostakin niin pakko kysyä, ootko muuten pelottava kummitus? Ei nyt aloiteta mitään kummitustarinoiden kerrontaa tässä, mutta ihan siksi vaan kyselen, että kun minulla on sellainen käsitys, että niissäkin, siis oikeissa kummituksissa, on ihan sellaisia iloisia vekkuleita.
äkäisyys, missä? :D Ehkä on aika mennä sinun jo nukkumaan, kun näet ja koet olemattomia äkäisiä kummituksia?
...,että tämähän menee mielenkiintoiseksi. Jos minäkin tässä nyt tuon oman kummituksen puheeseen - paitsi, että en sitä kyllä kummitukseksi sanoisi, kun se on kuitenkin, vaikka tavallaan varpailleni minut joskus saikin, niin pohjimmiltaan kaikkea muuta kuin pelottava.
Tarkoittiko tuo mitä selitit, että ajattelit minua joskikin ihmiseksi omasta menneisyydestä? Jos noin oli niin nyt tulee hirveästi lisää kysymyksiä.
Kaukaa? Läheltä? (siis ajallisesti) Ja miksei se muka voisi olla mahdollista?
Sinä taidat vain itsellesi nyt haluta omia keskustelukumppanini. Vai?
tässä ketjussa, minulla oli jo tässä kerran juttukaveri. Luovuin siitä vapaaehtoisesti. Ja olen oikeasti kummitus. Hyvää yötä.
laukoa mielipiteitään ja vedellä esiin omia kummituksiaan ihan vapaasti. Ainahan niistä joku ryppyyntyy, mutta aina ei voi olla kaikille mieliksi kuitenkaan.
Kyllähän minäkin oman kummitukseni sain varpailleen...
Monet asiat, pikkuseikat, joita kirjoitit vastauksissasi, tuntuivat jotenkin vähän liian osuvilta ollakseen sattumaa... en silti kiellä etteikö ne voisi olla sattumaa. Oletankin järjellisesti että ne on juuri sitä eikä mitään muuta. Sopivat varmasti monelle muullekin, vaikka ei niin moni olekaan ketjuun puuttunut.
Ei kovinkaan kaukaa menneisyydestä kummitustarinani ole. Ei voi pyöritellä vanhoja kummituksia kaapeissa liian kauaa, täytyy tehdä tilaa uusille :)
Teoreettisesti kaikki on mahdollista. En vain usko siihen mahdollisuuteen todellisuudessa ennen kuin toisin on todistettu. Ensinnäkään en usko että näillä palstoilla koskaan kukaan oikeasti löytää ketään (enkä ole ketään täältä etsimässäkään, sekosin vahingossa tänne kuten sanoin). Toisekseen en todellakaan kuvittele että hän täällä minulle kirjoittelisi lemmenlauluja :)
Siis mitä? Miten sinä kummitukseksi nyt ykskaks muutuit? Ootko sellainen hyväntahdonlähettiläskummitus kun kerran vapaaehtoisesti luovuit keskustelukumppanista. Taidan muuten olla sen lisäksi, että "omaan rikkaan mielikuvituksen", myös hiukan narsistinenkin kun haluan nyt kysyä, että minustako?
Ja koska olet hiukan kärkäs sanoistaisi (onkohan se yleistä kummituksille?) haluan huomauttaa, että molemmat piirteet on muuten varmasti ihan hyviä ominaisuuksia kun ei liiallisesti käytössä.
Sillä kyllä varmaan jokainen on senkin arvoinen, ja tarkoitan siis niiden lemmenlaulujen enkä vanhan kaapin.
Ja, mitä siihen täällä pyörimiseen tulee niin en minäkään täältä etsi vaikka myönnettävä on, että välillä paljon pyörinkin (siihen on monia syitä, mitkä ei kuulu nyt tähän asiaan). Ja totuushan on se kuitenkin, että jos on ihmisellä on joku, jota hän ikävöi tai kaipaa niin ei siinä tarvitse olla mitään kiellettyä jos kaipaus iskee suuremmaksi tällaisissa paikoissa pöyriessä ja se toivon kipinä äkkiä palaa ihan roihuamalla siitä ajatuksesta, että josko se toinenkin sattuisi kaipaamaan.
Noista omista vastauksista voin sanoa sen, että ihan eletystä elämästä ja omasta itsestä kumpuavia ne on ja kaipauksen kohteena on aito ihminen. Eikä kovin kaukaa menneisyydestä minullakaan. Mikä sitten on kaukaa se on tietysti suhteellista?
..hajamielinenkin näköjään. Unohtui toivottaa: Hyvää yötä ja kauniita unia sille eräälle kummitukselle!
uskoa, toivoa ja haaveilla. Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole. Mutta kun tie on kiinni ja tukossa, ovet tiukasti lukossa, on ymmärrettävä siinä vaiheessa jo lopettaa haikailu ja kaipailu. Kuvittelin päässeeni jo siihen pisteeseen että voisin ihan turvallisesti risteillä täällä, ilman ojaan ajoa, mutta kuinkans kävikään... vielä jostakin löytyi pieni epäilynkipinä.
Etkö voisi mainita jotakin pientä siitä kummituksestasi? Minua alkaa nukuttamaan mutta mitenkäs näiden ajatusten kanssa unen silmään saisi? Kuinka monta tähteä laittaisit hänen nimeensä, jota et tunnistaisi lausumatta?
Miten siihen "takerruitkaan". Se oli vaikea kohta kun tiesin, mutta siten kuitenkin yksi pieni hetki sai vastaukseen tuollaiseksi. Se on nimittäin aika jännä juttu, että vaikka ihan päittäin ollaan oltu ja tavallaan nimen tiedän, niin kuitenkin ihmiselle, jolla on hyvä muisti ja tarkka kuulo, jäi minulle silloin aikoinaan kun meidät esiteltiin toisillemme ns. virallisemmin pyörimään sen veijarin omat sanat korvaan. Uskon, että tuokin kertoo jo jotain vaikka en tähtiä tänne laittelisikaan.
Tuli tuossa tuo tila loppuun käytetyksi jo niin nostin nyt tähän ylemmäksi tämän vastattuani kyllä jo tuonne aikaisemmin oman viestin kautta.
En voi sitten varmaan muuta kuin toivoa sinulle hyvää yötä ja niitä kauniita unikuvia kun toivottamaan en ehtinyt ennenkuin nukahdit. Uni ei varmaankaan ole pahitteeksi minullekaan ja nukutun yön jälkeen palaan katsomaan josko olisit vastannut mitä tänne.
tarkoitettu toisillemme. Olemme kumpikin varattuja. Ja luulen, että muutenkin tämä kaipailu on yksipuolista.
tätä viestiketjua luin mielenkiinnolla.
Löysin tästä itseni. Vaikka en ole sanallakaan osallistunut , paitsi nyt. Oli pakko jostain syystä.
Oli pakko tulla sanomaan, että saattaahan olla että tuo kaipailu ei olekkaan niin yksipuoleista.
Ikävä on. Vaikka ei saisi.
- yhden laulun ystävä ;)
rehelliselle!
Taisipa ollakin hyvä niin :) Uni selvitti ajatukset ja katkaisi villinä lentelevän mielikuvituksen, minkä viestisi eilen saivat aikaan. En olisi uskonut syyllistyväni ja lankeavani tuohon ansaan...
Taitaakin olla parasta pysytellä poissa näiltä palstoilta vielä hetken aikaa, kunnes se viimeinen ovenrako on kunnolla sulkeutunut, jotta oven voi lukita takanaan lopullisesti. Tällä kertaa heitän vielä ne avaimet meren pohjaan :)
Nyt kaappien suursiivoukseen jotta puhdistuu tilaa uusille kummituksille!
Jäit pois tuosta äsken laittamasta tekstistä kun en tiennyt, että sinäkin olit täällä kun kirjoitin tuota viestiä taas ikuisuuden.
Harmi jos minä sain kirjoituksilla sinulle noin kenkun olon. Siis kuin olisit langennut johonkin ansaan. En minä ainakaan kenellekään ole ansoja asetellut. Lankesin vain itse loveen, tai mikä se nyt sitten onkaan se oikea sanamuoto kun joku ihminen kolahtaa vaan liian kovaa ja haluaisi jotain enemmän kuin mitä on saanut ja sitten samalla tavalla kuin sinäkin siitä nyt jostain kumman syystä puhun.
Ja mitä tuohon sinun siivousvimmaasi tulee, niin vaikka kaappien siivous olisi varmaan paikalla minullakin, niin kummitustani en kyllä vaihda. Ja siksi toivottavasti sinä et sitten tosiaankaan ollut se minun kummitukseni, jos avaimen merenpohjaan asti heität.
etten ikävöi yksin. Jo se helpottaa, että toinenkin kaipailisi. Ensi kerralla, kun ohitse kuljetaan,niin hymyillään.:) Luulen kuitenkin, että kaipaamani ihminen olisi useammankin laulun ystävä..
huomautus, tämä haara ei ole aloittajalta, koska me saamme toisemme, muuta vaihtoehtoa ei ole :D
ketjussa sitten oli se, mikä herätti mielenkiintosi?
mikä * * * * :n mielenkiinnon herätti. Toivottavasti " muistellessa " ja lauluthan kuvastavat niin hyvin meidän tuntoja, ikävää, kaipausta, rakkautta..
vastaa omasta puolestaan, kerro sinä omasta puolestasi.
ja musiikki ovat syy siihen, miksi häneen ylipäätään tutustuin. Ja hänen ansiostaan laulu kuuluu vieläkin minun elämääni, vaikka hän ei enää. Joten kun näin aloittajan otsikon ´Lauluja laulettuja´, oli pakko osallistua tähän ketjuun lauantaiyön hämärinä tunteina.
katselen yksin ja kauan.."
Minä menin kyllä ihan sekaisin nyt noissa kirjoituksissa. Aloittaja, joka aloitti kauniilla laulunsanoilla, taisi jo lähteä nukkumaan. Fiksu teko varmaan varsinkin kun kello on jo noin paljon. Varmasti pitäisi seurata itsekin hänen esimerkkiä.
jäin miettimään tätä ketjua ja sanojasi:) Uusi alku selvittäisi varmaan monia asioita meillä kaikilla. :D
Aika hullua tässä on se, että itse tulin tähän ketjuun vastaamaan ja nyt vaan esitä tässä kysymyksiä kysymysten perään. Miksiköhän?
Mitä muuten ajattelit sanoistani?
sanojasi vieläkin, mutta taidan olla liian nukuksissa vastatakseni. Vastaan huomenna, jos vielä tähän palaat. Hyvää yötä, väsymys voittaa jo.
Mieti ihan rauhassa ja vastaa huomenna jos haluat vastata. Minua ainakin kiinnostaa kuulla ne mietteet. Öitä....
Itse olen jo monesti täällä jo käynyt katsomassa, mutta ketään ei liiku tässä viestiketjussa. Nyt laitan jo peräänkuulutusta jos satut piipahtamaan tässä. Nimittäin minä niistä sinun mietteistä mielellään vielä jatkaisin.
En vain ole vielä ehtinyt lukea tätä uudelleen. En enää muista mitä yöllä mietin. Lukaisen nyt.
en osaa sanoa tänään, mutta jotenkin pidän viesteistäsi, niissä on jotain rehellistä kuten nimimerkissäsikin. Ehkä jatketaan tätä jutustelua.. jos haluat?
Siis tarkoitin tuota kun et osaa sanoa tänään. Harmi kun väsymys voitti eilen.
Ensimmäiseksi pitää muuten kysyä, että kuinka osasit heti ilmestyä kun peräänkuulutin? Sattumaako vai mitä?
Ja oon muuten sitten oikeasti se sama joka eilen tässä keskusteli. Ihan kahjona olen pyörinyt jo tässä päivän mittaan katselemassa näkyykö sinua täällä.
tässä käynyt ohimennen aiemminkin. Koneella kun tekee muuta, tulee välillä katseltua tännekin. En osannut mitään vastata, ehkä salaa toivoin, että sinä jotain kirjoittaisit tähän. Olen minäkin sama eilinen.
Vai oletko ihanko muuten vain?
Siis olit kun ehkä salaa itseltäskin ihan toivonut, että olisin täällä niin sitten oot kyl tänään jonkinlaisten haltijoiden suosiossa varmaan, kun yksi toiveeesi on näköjään ainakin toteutunut. Vaikka täytyy kyllä todeta, että molemmat ollaan kun kerran minunkin toive toteutui.
Eikö ollut muuten kaunis laulu, minkä se konpastelija aamuyöllä laittoi.
laulua pitkään. Ja uudelleen ja uudelleen tänään. Oli muuten kiva, että pyysit ne sanat, koska en itsekään availe noita youTube-linkkejä kuin harvoin. Niin luin sitä pitkään. Jotenkin näen Hänet sellaisena saarnipuuna siellä luodolla.. siis hänet, jota ikävöin. Voisinko itse olla se tuuli, jolla on pääsy saarnipuun luo, tai se luoto, johon saarni juurtuisi. En tiedä.
..,mutta liekö edes mistään korkea-arvoisista ihmisistä käytetä isoja kirjaimia. Ethän loukkaannu jos kysyn, että miksi nostat jonnekin (en osaa edes selittää mitä se on) sellaiseen minne ihmisellä ei ole mahdollisuutta nousta sen jota ikävöit. Kaikkihan me ollaan täällä maan päällä samaa lihaa ja verta. Ja vaikka kuinka kunnioittaisi sitä toista ihmistä niin silti, miksi?
Ja niinkuin minäkin kirjoitin, luin moneen kertaan ja aina sain uusia ulottuvuuksia sanoista. Se oli jotain uskomatonta ja tavallaan avartavaa vaikka ne ajatukset sinänsä ei ollut uusia kuitenkaan.
häntä, koska hän on minulle tärkeä. Ollaan samaa lihaa verta kaikki, mutta hän on silti minulle tärkeämpi kuin muut
Se vaan jotenkin pisti silmään tuossa tekstissä ja heti tietysti menin mielipiteeni ilmaisemaan. Saat tietysti jatkossakin tehdä kirjoittaessa niin jos se niin haluat.
Mutta sanottakoon tuosta vielä sen verran se nyt kuitenkin, että jos minusta puhuisit niin varmasti kieltäisin, koska en haluaisi, että minua kuin korotettaisiin jonnekin jalustalle. Varsinkin kun sen kuulee, näkee, ja varmasti myös tuntee jo korostamatta puheessakin. Siis nytkin tuota sen jonkun ihmisen tärkeyttä sinulle.
ihmistä, jota ajattelee jatkuvasti. Kyllä hän nousee sieltä massasta ja tuntuu erilaiselta kuin muut. Taidan mennä nukkumaan, väsyttää jo. Hyvää yötä sinulle.
En tarkoittanut sanojani pahalla, enkä missään tapauksessa pahoittaa mieltäsi. Sanat tuntuu kylmiltä, mutta lämmöllä ne sanoin. Jos niin voi sanoa.
Toivotan hyvää yötä ja kauniita unikuvia!
Eikä saa mennä suru puserossa nukkumaan. Vakavat mietteet ennen nukahtamista tekee unikuvistakin vakavia ja minä ainakin täällä toisen ruudun takana toivon sinulle rauhallista unta ja mahdollisimman kauniita unikuvia.
oli väsymys ja suru eilen, mutta suru ei johtunut sinusta, vaan varmaankin tästä ikävästä. Tai jostain, en osaa sanoa, mutta se meni pian ohi. Näin kummallista unta minikokoisista silmälaseista, eli unet ei ollut vakavia ;)
Mitenkään asettelematta teitä paremmuusjärjestykseen ensiksi sille eräälle kummmitukselle kiitos ja sitä samaa sinullekin, siis leppoisaa lepopäivää ja paljon iloisia ilmeitä.
Ja oikealle aloittajalle tervehdys myös. Hyvä, että suru katosi ja väsyhän ei häviä kuin nukkumalla. Mutta mistähän ne pienet silmälasit uneesi mahtoikaan tulla? Sanotaan, että mieli tekee töitä nukkuessakin, joten jotain sekin uni varmasti kertoi. Varsinkin hassunkurisissa unissa on aina se oma viehätyksensä ja niiden jälkitarkastelu voi olla tosi avartavaa. Kiva muuten oli kun muistit unesi vielä aamullakin. Kaikkia unia kun ei aina muista, muistaa vain nähneensä yöllä jotain unta.
Nyt kuitenkin päättäväisesti hylkään teidät tänne heti suun avattuani ja koitan keskityä sunnuntaihin ja sen muihin mahdollisuuksiin palatakseni tänne vielä kyllä kuitenkin takaisin myöhemmin tänään.
siinä unessa oli, että asettelin niitä pieniä silmälaseja päähäni ja ihmettelin miten niin pienetkin voi auttaa näkemään. Kertoikohan se uni minulle, että pienistä asioitakin voi nähdä paljon. Lähden tästä itsekin nauttimaan vapaapäivästä. Vietä sinä mukava päivä.
kompastelin tänne pari minuuttia ennen sinua :)
Kaikille tänne kompastelijoille hyvää sunnuntaipäivän jatkoa!
Siksi viesti täällä lopussa.
Et sinä kirjoituksillasi mitään kenkkua oloa aiheuttanut, vedit vaan vanhan, uinahtelevan kummituksen menneisyyden varjoista esille piilostaan. Liekö sitten niin että niitäkin on joskus välillä tuuletettava etteivät ummehdu kokonaan? Eihän sinua siitä pysty syyttämään että minun mielikuvitukseni ryösti hetkeksi ohjakset käsistäni.
En tarkoittanut sinun asettelemaa ansaa, tarkoitin tätä palstan petollisuutta joka on ansa jokaiselle täällä kävijälle. Jotkut onnistuvat välttelemään joutumatta vangituiksi, toiset taas putoavat sinne niin kuin minullekin kävi. Syytetään vaikkapa hetkellistä mielenhäiriötä :)
Niinpä kai se on että jonkunlaisen kolahduksen jälkiaalto vielä huuhtelee viimeisiään, kunnes tuuli tyyntyy. Siksi kai me täällä aikaamme vietämme itsekukin.
Josko minä olen kenenkään kummitus en todennäköisesti koskaan saa tietää. Se on kuitenkin hyvin epätodennäköistä.
Kiitos sinulle mukavasta jutustelusta ja minulle tuottamastasi nostalgisesta tunteesta ja tunnelmasta :) Eiköhän tälläkin ollut tarkoituksensa jutun loppuun työstämisessä ja siirtymisessä eteenpäin elämässä. Ehkäpä sinä olit se tuuli joka toi sen sanoman sille yksinäiselle saarni-puulle että rantalehdot ovat havahtuneet... minä se siemen jota tuuli puhaltaa karulta luodolta kohti vehreitä rantalehtoja :)
Tuo palstajuttu on ihan tosi asia. Nämä on aika moinen ansa monessa suhteessa jos ei osaa pitää asioitaan ja ajatuksiaan aisoissa. Siksi minäkin koitan olla hyvin varovainen ja pyrin olematta sekaantumatta keskusteluihin syvemin vaikka niitä lueskelenkin.
Itsekin jäin viimeisiä sinun sanojasi tuolla ylempänä tänään pohtimaan syvemmin ja sain ihan aika omaperäisiä ajatuksia taas aikaiseksi.
sait minun uteliaisuuteni nostamaan päätään :) Mitähän sanojani mahdoit jäädä pohdiskelemaan?
Siitä jäin pohtimaan ihmisten tapoja siivota kummituskomeroitaan omista ajatuksistaan ja jättää sillä tavalla jotakin kokonaan taakseen ja jatkaa elämäänsä eteenpäin.
Noita pohtiessani äkkiä mietin omia vaihtoehtojani tilanteessani ja annoin järjelle taas entistä enemmän tilaa. Ennenkuin huomasinkaan alkoi päässäni soimaan Sillanpään yhden laulun sanat, joissa lauletaan, että "kadulla tuulee, asfaltti kiiltää, sinua yksin odotan, turhaa sen tiedän olevan, kadulla tuulee.... Ja tiedätkö mitä minä tein noita sanoja tapaillessa?
No ei, en vuodattanut kyyneltäkään. Ei siksi, etteikö se kummitukseni ja omat haaveeni olisi niiden arvoisia, vaan siksi, että valitsin taas sen oman polkuni, jossa ainakin aina välillä taivas on sininen ja valkoinen, järvenpinta tyyni ja luonto niin uskomattoman kaunista ja jatkoin matkaa uskaltaen uskoa unelmiin vaikka niihin kaikista uskomattomiin laulaen mielessäni Popedan listahittiä, jossa lauletaan, että tahdotko mut kokonaan suhteeseen vakavaan pitkin polkuu poloista rinnallesi tarpomaan...
Jokainenhan tekee omat valintansa elämässään ja tekee ne niin kuin itselleen parhaaksi näkee. Tai pitäisi ainakin tehdä. Ja tämä on minun tapani.
Mutta harkintaan varmaan pitää tuo ajatuskaappien siivous joskus laittaa. Eikös sanota, että parisuhteetkin elää jonkinlaisissa seitsemän vuotisperiodeissa ja siksi seitsemän vuoden välein on monenlaisia kriisiaikoja nähtävissä suhteissa.
Varmaan yleensäkin ihmissuhdeviidakossa olisi hyvä tehdä vaikka edes sellaisia viisivuotissuunnitelmia ja pitää inventaariota omissa kaapeissa.
onkin hyvä pitää mielessään jos alkaa tai ei ala siihen siivoustouhuun.
En nyt tiedä sitten mitä sanoisin noista aikajaksoista kuinka usein sitä inventaariota pitäisi tehdä. Ehkäpä ne omat tunteet ja ajatukset, harkitut mahdollisuudet suunnitelmien/toiveiden täyttymisestä antavat jokaiselle tienviittaa.
Kyllähän niitä unelmia ja haaveita täytyy ihmisellä olla, nehän kantaa meitä pitkälle eteenpäin, mutta niidenkin kai täytyisi olla ainakin joiltakin kohdin mahdollisia toteuttaa. Ja niidenkin kai on oltava muuteltavissa, ainakin osittain. Jos yksi tie ei täytä toivomuksia, on valittava toinen jotta haaveet ja unelmat joskus saisivat mahdollisuuden muuttua todeksi. Onhan aina mahdollisuus kääntyä takaisin jos aihetta ilmaantuisi, mutta paikallaan seisominen ei vie eteen eikä taaksepäin.
Omalta kohdaltani en pystyisi näkemään sini-valkoista taivasta, tyyntä järveä ja vihreitä niittyjä viiden vuoden ajan sama kummitus hiljaisena kaapissa. Kyllä sen olisi tultava esille sieltä omin voimin ja pidettävä vähän metakkaa muistuttaakseen olemassaolostaan.
Jokainen tekee omat valintansa elämässään, mutta kun niihin valintoihin liittyy toisia ihmisiä, on heidän valintansa otettava huomioon omia tehdessään. Toisen mieltä ja toista ihmistä ei voi muuttaa eikä ohjailla, ainoastaan itseään sekä omia valintojaan ja päätöksiään.
Jos nyt vähän vielä konkretisoin kaikkea tuota myöhäisillan filofista viisasteluani (huomasitko ironian?) niin ajatus voisi olla että istuisin täällä illat pitkät sekoilemassa ketjuissa, eläisin näin ollen jossakin menneisyydessä joka ei palaa ja josta ei koskaan syntyisi mitään todellisuuteen rakennettua tulevaisuutta. Jäisin siihen haaveeseeni ja unelmaani kiinni ja eläisin sen täällä huhuillen tuntemattomille.
Valittavanani on tietenkin se toinen tie, tai ehkäpä sieltä ilmestyy vielä joku kolmaskin ja parempi vaihtoehto kun ottaa silmälaput pois ja kykenee näkemään edessään avautuvat maisemat kokonaisuudessaan.
Minä teen samoin. Käy nuo silmäluomet taas vähän liian raskaiksi.
Hyvää yötä toivottelen ja tietenkin kauniita, unelmantäytteisiä unikuvia :)
Mutta hienoudesta huolimatta haluan ihan ensiksi huomauttaa, että en minä tarkoittanutkaan, että se polkuni olisi illasta toiseen istua täällä juttelemassa tuntemattomille. Se polku tarkoitti omaa tapaani elää elämääni ja ajatella yleensäkin asioista.
Se on ihan totta, ettei ihmisiä voi muuttaa tai toisen mieltä ohjailla, mutta hyvin kapeasti tuota ajatellen se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Sillä ihmistä ja hänen ajatusmaailmaansa voi muuttaa ja ohjailla, mutta sen tulee tapahtua oikealla tavalla, jotta ihminen niin sanotusti itse muuttaa ajatustaan. Negatiiviseen suuntaan mielen ja koko ihmisen muuttamisesta on ihmiskohtaloissa ihmissuhteiden ja jopa muuten työelämän ympyröissä esimerkkejä löydettävissä ikävä kyllä varmasti vaikka kuinka paljon. Eikös jotkut psykologiajututkin niinsanotusti muuta ihmisen ajatusmallia ja opettaa esimerkiksi pois jostain ei toivotusta ajatusmallista.
No joo, mutta luulen kuitenkin, että tarkoitit, ettei ihmissuhteissa tulisi pyrkimään muuttamaan toista ihmistä sellaiseksi kuin itse haluaa, vaan hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat. Vaikka kaikillahan meillä varmasti kuitenkin on olemassa niitä kompastuskiviä, joita ilman olisi oma elämä parempi. Se tekeekö sellaisista seikoista elämäntyön itselleen onkin sitten jo eria asia eikä se mitä tässä nyt tarkoitan.
Mutta noista unelmista ja vaihtoehdoista vielä sen verran, että vaikka realismi on varmimmin elämää pystyssä ja oikeilla poluilla pitäviä palikoita, niin ne unelmat on kuitenkin vaikka olisivatkin vain unelmia on ne ja niiden jonkinlainen hengissä pitäminen varmasti parempi vaihtoehto joissakin elämäntilanteissa kuin pelkän realismin raadollisuus. Ja loppujen lopuksi olisiko se unelmien jatkuva vaihtaminen nopeaan tahtiinkaan sitten loppujen lopuksi hyvä asia. Eikös se vanha sanontakin sano, että vanhassa vara parempi?
Toivoisin sinulta vielä hiukan niitä rehellisiä vastauksia. Tuo viimeisin viestisi herätti niin paljon ajatuksia ja kysymyksiä ja antoi minulle pohdinnan aihetta. Olin kuulevinani tuolta kaapista heikon huokauksen ja pientä kolinaa… vaikka todellisuudessahan se oli pieni tuulenhuokaus, joka kolisutti kukkaruukkua tuon pienen ikkunan takana…
En odota mitään täydentäviä vastauksia, enhän voi esittää omia pohdiskelujanikaan kovin suoraan ja tyhjentävästi. Ajattelin kuitenkin, että voisikohan se olla mahdollista että minä saisin pientä ymmärryksen siementä noista sinun omistani eroavista ajatusmalleista? Olisin kiinnostunut kuulemaan enemmän jos sinulla on halua jakaa ajatuksiasi omasta näkökulmastasi katseltuna?
Täällähän minä, voisikohan sanoa jopa, että missäs muualla, mutta ei nyt sentään kuitenkaan. Joku se vain tänne taas minutkin toi. Liekö sama tuuli, mikä täällä puiden latvoja ohi mennessään heiluteli.
Mutta niihin sinulla heränneisiin ajatuksiin ja kysymyksiin. Minkälaisia ne oli?
Puhuit erilaisista kompastuskivistä ja elämäntilanteista. Pystynhän minäkin nimeämään moniakin mahdollisia, molemmista tekijöistä. Mitä jäin miettimään sanomastasi, (tai jos rehellisesti sanon, niin ei se ihan uusi ajatus ollut, aktualisoitui sanoistasi) on tuo realismin raadollisuus kontra se toinen ääripää, ja mitä siltä väliltä löytyy.
Käsitin sanasi siten, että jos elämäntilanne ja kompastuskivet estävät ihmisen toteuttamasta kaiken mitä haaveissa elätellään, on silloin mielestäsi kenties parempi vaihtoehto siellä unelmien puolella. Jotenkin minulle jäi mielikuva, että sellaisessa tilanteessa voisi olla mahdollista, ettei niistä kummituksistaan todella haluaisikaan sen enempää kuin ravintoa haaveille ja unelmille. Ne kummitukset, tai kummituksen, haluaisi yksistään säilyttää omana salaisena aarteenaan siellä pimeässä kaapissa, eikä sitä kaapin ovea tahtoisikaan aukaista, ei kaappiin kurkistaa, edes salaa. Olisiko se sitten pelkoa että kummitus livahtaisi tiehensä siitä rakosesta? Vai voisiko se olla että se haavekuva säilyy puhtaana? Tällä tarkoitan sitä että sen voi vapaasti muokata sopimaan niihin luotuihin haaveisiin ja unelmiin. Vai olisiko se mahdollisesti jotakin ihan muuta, mihin minun rajoittunut ajatusmaailmani ei yllä? Minun ajatusteni voima ei kanna pitemmälle kuin jonnekin sinne puolimatkaan, jossa haaveet ja realismi vielä sekoittuvat, ruokkien toinen toistansa.
Vielä siitä kaappien siivouksesta vanhoista kummituksista. Siis minulla kun on taipumusta syyllistyä tuohon raadolliseen realismiin, ainakin aika ajoin, pohdiskelin eteenpäin sitä toista ääripäätä, jos kummituksen antaisi asustella rauhassa, pitäisi sitä kaikin tavoin hengissä, ruokkisi ihanilla unelmaleivoksilla. Yritin luoda jonkinmoisen kuvan minkälaisessa valossa elämä esiintyisi jos oma ajatusmaailma koostuisi isolta osaltaan haaveista ja unelmista. Jos nimittäisin tätä vaikka puolirealistiseksi elämäksi. Omalta kohdaltani en pystynyt saamaan esille muuta kuin tekijöitä jotka vain vaivaavat mieltä, kaivelevat ajatuksia ja aiheuttavat surua ja haikeutta. Mitenkä voisi motivoida pitämään sellaista unelmaa hengissä? Mistä voisi saada voimia antamaan uskoa ja toivoa seesteiseen päivään joskus tulevaisuudessa, että taivas on sininen ja valkoinen, järvenpinta tyyni… Näkisin mahdollisuuden siinä tapauksessa jos kummitukseni jakaisi omat unelmani, keskustelisi niistä kanssani, niitten mahdottomuudestakin toteuttamiseen. Minun kykyni ei riitä näkemään keinoja kummituksen ylösnousemukseen pelkkien omien haaveitteni avulla. Onko se ylösnousemus joskus tulevaisuudessa se toive ja tavoite, vai onko se tuo mistä ylempänä puhuin? Mitä luulet? Miten ajattelet?
Ensiksi noista kompastuskivistä, niin puhuin niistä kun pohdin niitä käyttäytymisen ja mielenkiemuroita sekä niissä kaikilla mahdollisesti ehkä muutoksen tarpeessa olevia tapoja tai ajatuksia. Ja niitä ihan varmasti löytyy kaikilta. Enkä siis ajatellut sitä siinä yhteydessä noin laajana sanana, että kompastuskivinä elämäntiellä, jotka olisi estämässä jotenkin elämän unelmien toteutumista. Omalla kohdallani voin kyllä myöntää, että sellaisiakin kompastuskiviä löytyy elämänvarrelta, että kaikki ei ole ainakaan niin yksinkertaista tai edes mahdollista elämässä toteuttaa kuin niiltä sellaisilta, joilla on ns.puhtaat paperit vielä tulevaisuuden pöytään heitettävissä.
Tuosta hyvänä aasinsiltana voin siirtyä seuraavaan kappaleeseen ja kumota suoraan oletuksesi siitä lähes kauttaaltaan. En todellakaan elä vain unelmamaailmassa, joka on kasattu unelmista, joita ei ole edes mahdollista tai edes tarkoitustakaan toteuttaa. Kaikessa romanttisuudessani ja unelmiin uskomisissanikin olen kuitenkin todellakin todellinen realisti ja tieteeseen ja oikeaan totuuteen elämänsä pohjaava ihminen. Ja siis uskon, että voisi äkkiä ajatellen tuon äskeisen lauseen perusteella voisi vieras kuvitella minun olevan todellinen sekasorto äärimmäisen perustavanlaatuisten ajatusmaailmoiden sekametelisoppa. Mutta voin vakuuttaa, että ne on sulavassa sovussa huumorilla ja sen ikuisen lapsenuskon kanssa höystettynä sopivassa paketissa tässä elämää nähneessä ihmismielessä.
Ja noista unelmista vielä se, että sinänsä eiköhän kaikilla ole sellaisia unelmia, joiden kohdalla on hyvin epätodennäköistä, että ne voisi koskaan toteutua. Omissa puheissani ehkä toiveet ja haaveet kääntyy herkästi unelmaksi jos niiden toteutumismahdollisuuksista ei ole todellista tietoa olemassa. Unelman ja haaveen ero on ainakin omasta mielessäni juuri se, että haaveilla on konkreettiset toteutumismahdollisuudet, mutta unelmat on jotain suurempaa. Kaikilla varmasti on unelmana onnellinen elämä, jossa on vain sitä sinivalkoista taivasta ja tyntä järvenpintaa, mutta eihän kenenkään elämä voi oikeesti olla sellaista pelkästään. Surut ja murheet ja kompastuskivet kuuluu jokaisen ihmisen elämään.
Ja sitten noista kummituksista vähän. Nekin on varmaan sinun ja minun ajatuksissa ihan eri asia. Kuten sille ketjussa puhuvalle kummitukselle sanoinkin, niin kummituksiakin on ihan hyviä sellaisia. Se, että puheissani kaipuun kohteeni kummitukseksi nimittelin oli lähinnä hellittelynimi sille ihmiselle, joka sillä herttaisella omalla olemuksellaan joskus taannoin sai minut vastaamaan nyt tuohon aloittajan viestiin ketjun alussa. Enkä todellakaan haluaisi, että hän jäisi minulle kummitukseksi jonnekin kaappiin piilotettavaksi ja vain ravinnoksi joillekin epämääräisille haaveille ja unelmille. Se, miksi hän on nyt minulle vain haave tai unelma, kumpaa nyt sitten käyttääkin ei tosiaankaan kuulu tänne, mutta sen voin sanoa, että elämä ei aina ole niin yksinkertaista ja pelkää unelmaa kuten jo aikaisemminkin sanoin eikä kaikkea saa eteen vain sanomalla taikasanan "simsalabim".
Ja se, mitä puhut tuossa lopussa siitä uskosta siihen kauniiseen päivään,ja siitä mistä saada voimia sen uskomiseen niin kun ensiksi jaksaa uskoa edes sanontaan kyllä se joskus, niin sitten voikin siirtyä äkkiä siihen uskoon että vielä joku päivä se aurinko paistaa risukasaan ihan joka päivä.
Niin paljon olisi sitä mitä voisin tästä asiasta puhua, mutta kaikki ei kuulu tänne tällaisille sivuille missä on tuhat ja sata lukijaa.