Jäikö traumoja?

varsinaisia traumoja, mutta kyllä selkäsaunat vieläkin kalvavat tavallaan mieltä. Niistä jäi jotenkin nöyryytetty olo, vaikka koskaan ei oikeasti satuttu. Olen siis edelleen "vihainen" siitä kasvatustavasta, mutta kuitenkin hyvät ja läheiset välit vieläkin vanhempiini.

Meillä oli suurperhe ja lapsia puoli tusinaa jopa vuoden ikäerolla. Perheessämme oli koivurisu aivan varhaisessa vaiheessa ovenpielessä, myöhemmin tukkapollyt ja luunapit. Muistaakseni remmiä vain näytettiin pelotteluna, mutta ei se ollut mukavaa, kun pelolla (ja herran nuhteella) kasvatettiin. Yleensä se oli isä ja hänen bravuurinsa oli 'sakinhivutus' kuten me lapset sitä kutsuimme. Isä ei pystynyt ratkaisemaan kuka milloinkin oli 'syyllinen' ja silloin oli tuo joukkotukistus tai luunappi käytössä. Koimme sen äärimmäisen epäoikeudenmukaisena, varsinkin jos oli syytön silloiseen asiaan..... Se oli sen ajan kasvatusta ja totean kuitenkin vanhempiemme olleen kunnon kasvattajia ja tehneen parhaansa sen ajan käsityksien mukaan. - Mutta jo pienenä päätin, etten ikinä lyö, tukista tai anna luunappeja lapsilleni, asiat pitää selvittää puhumalla tai muulla kuin lyömisellä.... Mutta kerran minulla paloi totaalisesti pinna vanhimman, murrosikäisen tyttäreni takia ja löylytin häntä tukasta. - Jälkeenpäin häpesin ja pyysin anteeksi raivostumistani... ja vieläkin, vaikka tapahtumasta on yli 15 v häpeän tekoani ja tunnen asiaa ajatellessani itseni tosi kurjaksi. Minulla on kolme lasta ja lapsenlapsia ja he ovat niin rakkaita ja ihania. - Mutta toivon sydämestäni, että kaikkinainen fyysinen rankaisu lapsia kohtaan olisi jo menneen vuosituhannen kasvatuskäytäntöä kaikissa perheissä.

Muistissa on ja pysyy, ne selkäsaunat, tukistukset, piiskat ym.
Meillä äiti ei koskaan antanut minkäänlaista kuritusta, mutta kun isä oli joskus viikot työhommissa ja tuli viikonlopuksi kotiin äiti kertoi meidän "pahat teot" ja sitten heti rankaisuun, riippui mitä oli tehnyt sen mukaiset rangaistukset seurasi.
Ei ilolla aina ootettu isää kotiin!

Puhuttu ei liioin asioista ja jos puhuttiin, niin se oli huutamista.

Minä olen saanut remmistäkin ja paljaalle pyllylle, sitten ei olisi pitänyt vielä itkeä eikä valittaa...
Aina ei edes ymmärtänyt tehneensä mitään tuhmaa, niistä olisi voinut selvitä ihan puhumalla.

Ei minulle jäänyt kuitenkaan mitään traumoja, mutta kuitenkin ne muistaa varmaan koko ikänsä.
Se oli sitä aikaa ja se pitää vaan antaa anteeksi vanhemmille.
Olen joskus puhunutkin nyt vanhempana näistä asioista vanhemmilleni.

Omille lapsilleni ei olla näitä kasvatus tapoja käytetty, puhuminen kyllä auttaa ja onneksi tämä kuritusmuoto on nyt lailla kielletty, vaikka vielä nykyaikaankin on joillain käytössä "rankat kuritukset".

Muistui mieleen vielä nämä pelottelutkin, esim. marjassa kun olimme äidin kanssa koko katras, piti olla hiljaa, muuten tulee "marja karhu" ja syö meidät!

Jos olimme tuhmia, tulee "mustalaiset" ja ne vie teidät mukanaan, tai annetaan mustalaisille!

Oli varmaan muitakin, mutta nuo tuli näin äkisten mieleen.

Fyysinen "kuritus"

Olin n. 3v, mummo kantoi niskakarvoista ulos anoppinsa hautajaisista kun klopsuttelin kirkon penkkiä kesken toimituksen uusilla lakerikengillä.

Ei jäänyt traumoja.

Paljon puhutaan ruumiillisesta kurituksesta, mutta unohdetaan henkinen pahoinpitely, joka kuului kantavana osana entisajan kasvatukseen.
Itse olen 60-luvun lapsi ja valitettavasti kokenut sekä fyysistä että psyykkistä pahoinpitelyä. Molemmat muodot palvelivat vanhemman "kunnioittamisen" lähtökohtia. Kuinkahan moni lapsi pelkäsi vanhempiaan.

Fyysisestä ei ole hirveästi jäänyt muistoja, muuta kuin ne lyönnit ja kipu, ts. en muista yhtään "syytä" miksi olen saanut selkääni.Kaiketi vanhempieni mielen mukaan olin kuriton. Pahempaa oli ja on psyykkinen kuritus jota varsinkin äitini on oiva käyttämään. Hän alistaa, moittii, vähättelee ja käyttää kaikkia sanallisia ja tunnepohjaisia keinoja ihmisen tahdon nujertamiseen.Olen kieltänyt häntä moittimasta ja arvostelemasta lapsiani, mutta minkäs hän kasvatukselleen voi enää yli kuuskymppisenä.

On muutama lause joita olen pyrkinyt välttämään omien lasteni ja lastenlasteni kohdalla:
Olet aivan kuin isäsi-äidin lempilause sen jälkeen kun oli eronnut isästäni
Ei minun nuoruudessani-hei aika menee eteenpäin ja ihmiset muuttuu...onneksi
Älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin minä sanon-varsinaista jeesustelua,aikuisen velvollisuus on nimenomaan näyttää mallia

Sitten vielä haluaisin muistuttaa ihmisiä eräästä vääristymästä. Nykyisin kaivataan entisiä mahdollisuuksia lasten olla lapsia pidempään kuin nykyisin. Mistähän tämäkin ajatus on lähtöisin. Tuntemani 60-luvun nuoret ovat joutuneet työelämään jo 13-14 vuotiaina (kesätyöt) ja usein vanhemmat sisarukset hoitivat nuorempiaan. Itsekkin olen ollut ensimmäistä kertaa sisareni kanssa kotona päivän kun olimme 6v.(minä) ja 4v.(sisareni). Tälläisen vastuun antaminen tuon ikäiselle lapselle on moraalitonta mutta se kuului siihen aikaan.

En ole koskaan ymmärtänyt entisaikojen haikailua, ihmisten tulisi katsoa eteenpäin ja oppia edellisten sukupolvien virheistä. Valitettavsti näin ei aina ole (edelleen jatkuva lasten oikeuksien polkeminen).

mutta mielessä on kirkkaana kun kaverin veli sai selkäänsä sellaisella kumisella silitysraudan johdolla.Vieläkin tulee mieleen se tapaus. Itse en ole koskaan saanut selkäsaunaa,tukkapöllyä kyllä. Yllättävän moni minunkin sen aikaisista ystävistä pelkäsi vanhempiaan, selkäsaunat oli arkipäivää.Kasvatusohjeena tuntui olevan, joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee.Pelkoa lapsissa aiheutti myös alkoholi, isä saattoi tulla perjantaisin töistä kotiin juovuksissa ja silloin setvittiin monessa perheessä viikon "pahat teot".Tässä kun muistelen omaa lapsuuttani ja teinivuosia, niin huomaan kuinka onnellinen elämä minulla oli. Meillä ei kuritettu ei käytetty alkoholia, silloin sitä ei osannut arvostaa kun muunlaista elämää ei tiennyt olevankaan. Minä taidan nyt sitten kunniatta kuolla.

jokaisesta pahoinpitelystä jää trauma, mutta siitä ei itse tiedä. Lapsen muisti on armahtavainen ja et sitä itse muista.

Olen saanut selkäsaunoja, mutta en muista niitä oikein, mutta ne ovat alitajunnassa.

En pidä pääsiäis virpomisoksista, en voi niitä katkoa lapsenlapseni kanssa enkä koristella niitä pääsiäisenä. En avaa ovea noidille enkä anna piiskoista kenellekkään palkkaa. mini voi tuntea antipatiaa koivun oksia kohtaan, muttei ymmärrä asian yhteyttä.

Samoin viranomaisten auktoriteetti. Miksi luulette iäkkäiden ihmisten käyttämisen orjuutta vastaavassa työharjoittelussa tai muussa ilmaistyössä? Meidän ikäiset on opetettu tottelemaan auktoriteetteja ja pahoinpitelemisillä on ikuiset seuraukset, ymmärsit niitä itse tai et.

Epäilempä että kun oma tahto on viety, et edes ymmärrä sitä, ettei sitä ole, koska sitä ei ole milloinkaan ollut.

kaikesta kurituksesta ja kristillisestä kasvatuksesta minusta tuli ihan hyvä ihminen.

katsotaan sitten kuka teidät hoitaa;)