voin tehdä? Tunnen itseni niin ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi uusien ihmisten seurassa. Oon siis kohta 20-vuotias tyttö ja alotin juuri opiskelun uudella paikkakunnalla ja uudessa koulussa. Siis tosi harvojen ihmisten seurassa voin olla oma itteni ja mua jotenki ahistaa tutustua uusiin ihmisiin, varsinki jos ollaan jossain isommassa porukassa. Pidän varmaan jotain suojamuuria itteni ympärillä, minkä vuoksi en pahemmin tutustu syvällisemmin muihin ihmisiin.
Jostain kouluasioista on kyllä helppo jutella kenen kans vaan, mut sitte omia asioita en ala ihan helposti kertomaan. Musta oikeesti tuntuu et mulla on niin tylsä elämä että ketään ei kiinnosta se. Ja jotenki pelottaaki paljastaa jotain juttuja omasta elämästä, ku en oo niin kokenu ku muut. Se esim. ahistaa ku muut puhuu poikaystävistään ja ite oon vaan ihan ulkopuolinen ja kuuntelen vaan vierestä toisten juttuja ku itellä ei oo koskaan ollukaan poikakaveria. Saatan sanoa et oon sinkku, mut siihen se sitte jääkin. Ja tosi vaikea on sanoa toisille et mä en muuten oo seurustellu koskaan ku toiset kertoo et me ollaan oltu yhessä jo niin ja niin kauan ja on tää varmaan jo mun kymmenes poikaystävä. Siks ehkä vähän karsastanki sellasia ihmisiä jotka seurustelee ku en jaksa kuunnella ku ne jauhaa niistä miehistään. Ja jotenki esitän vaan kokoajan sellasta peruspositiivista ja neutraalia vaikka mua oikeesti ärsyttäis joku asia tai kerron muille et mulla menee hyvin vaikkei oikeesti meniskään. Ehkä sit pelkään paljastuvani muiden silmissä tylsäksi.
Sit mullon vähän semmonenki ongelma et en oo mikään baareissa juoksija enkä ryypiskelijätyyppi niin ahistaa ku heti kaikki on suunnittelemassa jotain opiskelijabileitä tuolla koulussa. Toisaalta ois kiva tutustua jossakin koulun ulkopuolella nuihin koulukavereihin vähän paremmin, mutta tuollaset alkoholin voimalla pyörivät massatapahtumat ei oikein innosta. Tuntisin vaan itteni ulkopuoliseksi. Tuntuu vaan etten uskalla olla nuiden tyyppien kans oma itteni vaan uskottelen kaikille olevani samanlainen, yhtä mielenkiintonen ja menevä, ku nää kaikki muutki.
Nuilla joillaki opiskelijakavereilla on musta varmaan tsiljoona kertaa tylsempi kuva ku mun läheisillä, jotka oon tuntenu lapsesta asti. On niin helpottavaa ku ei tartte esittää mitään muuta ku mitä oikeesti on. Meillä on oikeesti mun siskojen kanssa tosi hauskaa yhdessä ja mun on niitten kans niin helppo viettää aikaa ja puhua kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ja toinen on mun lapsuudenystävä, sen seurassa on helppo olla oma ittensä. Tietty myös perheen ja mun tädin kanssa. Siis mun täti on oikeesti ihan huippu tyyppi. Se on jo yli 50, mut silti me ollaan sen kans ku kavereita.
Mut joo..ois kiva löytää täältä uudelta paikkakunnaltaki hyviä ystäviä ku tulen kuitenki asumaan täällä ainaski neljä vuotta. Noh, jospa se tästä...Tästähän tuli kunnon vuodatus, mut teki hyvää avautua tänne :)
Jostain kouluasioista on kyllä helppo jutella kenen kans vaan, mut sitte omia asioita en ala ihan helposti kertomaan. Musta oikeesti tuntuu et mulla on niin tylsä elämä että ketään ei kiinnosta se. Ja jotenki pelottaaki paljastaa jotain juttuja omasta elämästä, ku en oo niin kokenu ku muut. Se esim. ahistaa ku muut puhuu poikaystävistään ja ite oon vaan ihan ulkopuolinen ja kuuntelen vaan vierestä toisten juttuja ku itellä ei oo koskaan ollukaan poikakaveria. Saatan sanoa et oon sinkku, mut siihen se sitte jääkin. Ja tosi vaikea on sanoa toisille et mä en muuten oo seurustellu koskaan ku toiset kertoo et me ollaan oltu yhessä jo niin ja niin kauan ja on tää varmaan jo mun kymmenes poikaystävä. Siks ehkä vähän karsastanki sellasia ihmisiä jotka seurustelee ku en jaksa kuunnella ku ne jauhaa niistä miehistään. Ja jotenki esitän vaan kokoajan sellasta peruspositiivista ja neutraalia vaikka mua oikeesti ärsyttäis joku asia tai kerron muille et mulla menee hyvin vaikkei oikeesti meniskään. Ehkä sit pelkään paljastuvani muiden silmissä tylsäksi.
Sit mullon vähän semmonenki ongelma et en oo mikään baareissa juoksija enkä ryypiskelijätyyppi niin ahistaa ku heti kaikki on suunnittelemassa jotain opiskelijabileitä tuolla koulussa. Toisaalta ois kiva tutustua jossakin koulun ulkopuolella nuihin koulukavereihin vähän paremmin, mutta tuollaset alkoholin voimalla pyörivät massatapahtumat ei oikein innosta. Tuntisin vaan itteni ulkopuoliseksi. Tuntuu vaan etten uskalla olla nuiden tyyppien kans oma itteni vaan uskottelen kaikille olevani samanlainen, yhtä mielenkiintonen ja menevä, ku nää kaikki muutki.
Nuilla joillaki opiskelijakavereilla on musta varmaan tsiljoona kertaa tylsempi kuva ku mun läheisillä, jotka oon tuntenu lapsesta asti. On niin helpottavaa ku ei tartte esittää mitään muuta ku mitä oikeesti on. Meillä on oikeesti mun siskojen kanssa tosi hauskaa yhdessä ja mun on niitten kans niin helppo viettää aikaa ja puhua kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ja toinen on mun lapsuudenystävä, sen seurassa on helppo olla oma ittensä. Tietty myös perheen ja mun tädin kanssa. Siis mun täti on oikeesti ihan huippu tyyppi. Se on jo yli 50, mut silti me ollaan sen kans ku kavereita.
Mut joo..ois kiva löytää täältä uudelta paikkakunnaltaki hyviä ystäviä ku tulen kuitenki asumaan täällä ainaski neljä vuotta. Noh, jospa se tästä...Tästähän tuli kunnon vuodatus, mut teki hyvää avautua tänne :)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mäkään en pysty olemaan porukassa oma itseni...tunnen myös olevani tylsä jne...
tuttujen kanssa voin olla oma itseni...
Itse kanssa muutin uudellle paikkakunnalle ja alotin opiskelut. Porukkaa on ympärillä paljon, mutta en silti ole löytänyt ympärille ketään ihmisiä, joiden kanssa voisi viettää vapaa-aikaa tai jutella muistakin kuin tenteistä ja luennoista.. Olen todella ujo, enkä helposti tutustu kehenkään. Onhan se kurjaa olla yksin ja vieraassa paikassa, mutta päivä kerrallaan..
No mulla on toi sama tunne. Ainut, että pidän "normaalin" ihmisen kulissia koko lailla kaikille.
Mä veikkaan, että toi isä-ukkokin, jonka huushollissa asusta, luulee että mulla on kavereita. Vaik just äsken tajusin, että ainutkin kaveriksi luulemani ihminen ei taidakkaan olla niin hirveän intoutunut olemaan tekemisissä kanssani mitä luulin.
Se on kyl aika pyllystä, kun toiset puhuu omista ihastumisistaan ja suhteistaan, tai kyselevät mites sun nais asiat. Mun naisasioita vois verrata kliseiseen lännenelokuva näkymään, jossa autiolla pää kadulla tuuli lennättää irtohiekkaa ja kameran ohi pomppii semmoinen autiomaa pensas.
Sen verran voin sanoa, että mene hyvä tyttö vaan niihin opiskelijabileisiin, jos suinkin kykenet. Itehän tein sen virheen, että jätin menemättä. Nyt sitten istun kello kymmentä vailla yksi yöllä tässä koneella yksikseni, kun en saa unta. Toiset siellä jossakin pitää hauskaa keskenään ja elää sitä jotakin, jota he kutsuvat nimellä elämä. Sitä jotakin mitä allekirjoittaneella ei ole tainnut koskaan oikeasti ollakkaan.
no ainakaan täällä sää et pidä ns. "nomaalin" ihmisen kulissia kaikille. Tuntuu vaan että ne ei oo oikein samanhenkistä porukkaa ku mää, et mielummin näkisin jossain muissa ku ryypiskelyn merkeissä. Ja ei voi oikeesti olla kauheempaa ku mennä johonki tilaisuuteen ja tuntea siellä porukan keskellä ittensä ulkopuoliseksi. Helpompi on olla yksin kotona. Mut joo, kaippa sitä vois mennä kattomaan millasta niissä bileissä on. Ehkä mää vielä paremmin tutustumalla nuihin mun ryhmäläisiin onnistun löytämään sieltä jonku hyvän ystävän.
Kannattaa olla mahdollisuuksien mukaan toisten kanssa tekemisissä. Ryypiskelyjuhlia en voi suositella, koska ainakin koen itseni niissä yhä enemmän ulkopuoliseksi.
Meitä on niin erilaisia. Toisilla on ollut seurustelukokemuksia jo ala-asteelta saakka, ja toisilla ei. Esim. itselläni on ollut mahdollisuus seurustella vain lyhyen aikaa ja olin tuolloin 24-vuotias. Nyt olen jo paljon vanhempi ja yksin. Itse olen kuitenkin alkanut olla entistäkin avoimempi. Parisuhteeseen liittyvät kysymykset voivat olla sinkulle satuttavia ja tunkeilevia. Etenkin kun kaipaisi rakkautta ja toista ihmistä lähelleen. Ehkä itse alan esittää seurusteleville vastakysymyksiä: "No, mitenkäs teillä suhde voi?".
Välillä kun sakki puhuu kumppaneistaan, tuntee itsensä tosi ulkopuoliseksi. Jotenkin sitä ei aina edes jaksa olla kiinnostunut toisten parisuhdekuvioista. Oma elämä kun vuodesta toiseen on vaan yksin elämistä. Ehkä on kohteliasta kuunnella ja välillä sanoa "joo" tai "mukavaa". Jos ei jaksa kuunnella, sitten vaan kuulla ääniä, ja samalla liidellä omassa mielen maailmassa.
yleensä kuuntelen ihan kohteliaasti ku muut puhuu kumppaneistaan ja kommentoinki jotain positiivista, mutta mielessäni aattelen et vaihdettaisko puheenaihetta.
Ei hätää kun olet noin nuorikin. Kyllä nää löydät oman poikaystävän ja oot sitten itekin ihan rakastunut. Tai ehkä joku mukava nuori mies löytää sinut. Olen edelleen sitä mieltä, että nuorilla naisilla on helpompaa löytää seurustelukumppani ujoudestakin huolimatta.
Kommentoin ehkä myöhemmin tekstiäsi myös muilta osin, mutta nyt tulin ajatelleeksi tällaista bileisiin liittyen:
Se on ihan totta kun sanotaan, että "porukoihin" on vaikea päästä mukaan jos ei käy pippaloissa. Kuitenkin se on ongelma lähinnä niille, jotka on ujoja ja tahtoo kymmeniä kavereita ja satoja moikkaustuttuja. Muille pippaloiden kiertelystä voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä, ainakin jos ei ole örveltäjätyyppiä eikä jaksa olla kiinnostunut muiden örvellyksestä.
Käsitykseni mukaan "porukoihin" on joka tapauksessa vaikea päästä todella sisään, jos ei ole bileihmisiä. Aluksi monet on kyllä kiinnostuneita tutustumaan uusiin, ja myöhemmässäkin vaiheessa juttuseuraa riitää, kun pippaloissa on tapana jutella myös vähän etäistempien tuttujen kanssa. Samoin "porukoiden" kanssa voi hengailla koulussa ja käydä vaikka yhdessä opiskelijalounaalla. Ujot ja ennen kaikkea erilaiset on kuitenkin listan häntäpäässä, kun örveltäjä miettii kenelle kaikista kymmenistä örvellyskavereistaan soittaisi ja ehdottaisi yhteistä illanviettoa. Ja jos ujo tai erilainen on itse aloitteellinen, useimmilla on helposti aina "liian paljon kiireitä" eli suomeksi sanottuna ei kiinnosta.
Kaikissa vähänkin suuremmissa opiskelupaikoissa on myös monia sellaisia, jotka ei juurikaan käytä alkoholia eikä viihdy bileissä. Osa tällaisista "nössöistä" on sosiaalisia ja menee juttelemaan tuntemattomille esim. oppituntien yhteydessä tai vaikka käytävällä. Heidän mielenkiintonsa kohdistuu kuitenkin yleensä niihin, jotka vaikuttaa samantyyppisiltä: muihin, joiden vapaa-aika ei kulu bileissä ja örvellyksen merkeissä. Käymällä pippaloissa ja hengailemalla "porukoiden" kanssa antaa kaltaisilleen "nössöille" helposti sellaisen vaikutelman, että omakin elämä pyörii alkoholin ympärillä. Näin ollen mahdollisuudet oikeiden ystävien saamiseen saattaa olla pienemmät kuin silloin, jos ei kävisi bileissä.
Tietysti pippaloissa voi tietysti käydä muitakin, jotka on paikalla pelkästään saadakseen kavereita. Onko niitä kuitenkaan helpompi oppia todella tuntemaan bileissä kuin muualla? Antaako niillekin vain vääränlaisen vaikutelman itsestään, jos menee puoliväkisin bileisiin ja yrittää pitää kulisseja yllä?
En tiedä vastauksia kysymyksiini. Itse en kuitenkaan jaksa uskoa, että saisin ystäviä vaikka kiertäisin kaikki maailman pippalot läpi.
kyllä ihan totta mitä kirjoitit. Ite varmaan just oon tuollanen sosiaalinen "nössö". Enkä oikeen viihdy tuollaisissa massatapahtumissa, joissa örvelletään ku viimestä päivää. Mutta oon kuitenki aika helposti tutustumassa uusiin ihmisiin. En mä kaipaakaan mitään kymmentä kaveria ja satoja moikkaustuttuja täältä vaan pari hyvää kaveria joiden kans vois viettää myös vapaa-aikaa ois hyvä. Siis tuossa meidän ryhmässä on kyllä niitä hiljasempiaki, vähemmän örveltäjätyyppejä joiden kans oon yrittäny ystävystyä. Ainaki kaks jotain lestadiolaista, mutta ne tuntuu olevan niin tiiviisti yhessä et siihen on vähän vaikeeta ja kiusallista tuppautua. On sitte yks vähän yksinäisenolonen tyttö, josta toivon saavani kaverin. Loput on sitte aika normityyppejä ja jotku ehkä vähän enemmän örveltäjiä, ainaki niitten juttujen perusteella. En nyt sitte tiiä onko nuihin pippaloihin järkeä mennä esittämään et on muka hauskaa. Mut haluaisin kuitenki jotain äksöniä elämään, enkä jaksais nyhjätä yksin jossain kotona ku muut pitää hauskaa.
ihmiset voi olla yksinäisiä. Näin on ainakin omalla kohdallani. Muutin poikaystäväni kanssa yhteen uudelle paikkakunnalle opiskelun takia. Minulla ei ole kuin reilu vuosi opiskeluaikaa jäljellä ja ikävä tosi asia on, että olen yhä vailla kavereita. Onhan tuolla kotipuolessa ystäviä ja näin, mutta ei täällä nykyisellä asuinpaikkakunnalla, jossa kuitenkin vietän suurimman osan ajastani.
Aluksi asia ei vaivannut, koska halusin keskittyä opintoihin. Nyt vaan alkaa tuntua siltä, että elämässä on muutakin. Ilman poikaystävääni olisin kyllä hukassa, mutta kaipaan toistenkin ihmisten seuraa. Hänellä on omia kavereita, niin olisihan se itsekin mukava tavata kavereita ja unohtaa hetkeksi se opiskelu.
Myönnän kyllä, että syy on pääosin meikäläisessä, sillä vaikka aina osoittaa kiinnostusta, niin kukaan ei kuitenkaan kiinnostu ja luovutan. Että näin.
kyllä mää sen uskon että seurustelevatkin voi olla yksinäisiä. Mut se vaan tässä mun tilanteessa ärsyttää ku kaikki vaan kälkättää omista miehistään mun ympärillä ja ite tunnun jääväni jotenki ulkopuoliseksi ku ei oo mitään mistä kertoa.
Ja varmaan monen monta erilaista neuvoa onkin jo annettu, mutta mä sanon vaan että älä sorru sellaseen mitä et halua tehdä. Ei se ryyppäminen järki-hommaa ole, eli koeta tutustua ihmisiin ilman tuollaista rellestämistä.
Ite en ole myöskään koskaan seurustellut, mutten pidä sitä häpeänä. Ainoastaan itse tunnen surua siitä, etten ole koskaan saanut kokea mitään upeaa, mutta ei se seurustelu muilla välttämättä hyvää ole. Jotkut vaihtaa sitä poika/tyttökaveriaan kuin sukkia, ja siitä touhusta on oikea rakkaus kaukana. Etsi onneasi, mutta ei keskustelunaiheet toisten seurustelukumppanista voi olla kiinni.
Eli juttele harrastuksista, jos sulla ja jollain luokallasi on samoja mielenkiinnon aiheita, vaikka elokuvat? Kysy jos joku haluaisi lähteä kanssasi katsomaan jonkun filmin?
En usko että olet tylsä ihminen :) Sinulla on varmasti omat mielenkiintosi ja harrastukset. Ei minusta ihmisestä tee mielenkiintoista ryyppääminen ja jakorasiana oleminen.
Kun olet aito ittes, niin joku kyllä haluaa jutella kanssasi ja tutustua.
Onnea vaan matkaan!
niin no en mäkään halua seurustella vaan seurustelemisen takia vaan haluaisin ihan oikeesti löytää jonku samanhenkisen, fiksun ja sellasen ihmisen kanssa, jota mää oikeasti rakastan.
Juu siis kyllähän mulla harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita on. Paitsi et lopetin just yhen harrastuksen kotipaikkakunnalla ku muutin tänne. Tuntuu vaan et kellään ei oo samanlaisia mielenkiinnon kohteita vaan aika monella puheenaiheet pyörii ryyppäämisen, bileiden, poikaystävien ja joittenki ankeitten bändien ympärillä joiden keikoille ne on menossa. Mut pitää jatkaa tutustumista, jospa sieltä joku samanhenkinen kaveri löytys. Kiitos kannustuksesta :)