>Aiemmat sookraattiseen pedagogiikkaan perustuvat keskustelut ovat osoittaneet jokaisen täällä esittämäni väitteen oikeaksi. Uusi, samalla metodilla etenevä, keskustelu koskee islamia ja pukeutumista.
>Koska kuu-ukko ja hänen hengenheimolaisensa ovat esittäneet, että valikoin Koraanista vain "sopivia" kohtia, otan lähtökohdaksi toisen. Keskustelu edenee aivan kuten edellisissä, kumpikaan keskustelun osapuolista ei poista vastapuolen relevanttia tekstiä, ja keskustelu etenee omalla painollaan. Kyse on siis nimen omaan, vain ja ainoastaan siitä, mitä _Koraani_ asiassa sanoo.
>Minun teksteissäni on vasemmalla oleva merkki, opponentilla ei.
>Siispä:
>Pyydän luettelemaan suraavaan _kaikki_ ne Koraaanin kohdat, jotka käsittelevät
>1) Yleensä pukeutumista:
>2) Miesten pukeutumista:
>3) Naisten pukeutumista:
>Kun _kaikki_ kyseiset kohdat on luetteloitu tähän, alamme tarkastella, mitä noissa Koraanin kohdissa todella lukee.
>Odotan vastausta aktiiviselta ja rohkealta ynnä rehelliseltä muslimilta - keneltä tahansa maasta kotoisin olevalta,, kuu-ukot älkööt vaivautuko.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.