Luther korostaa sitä, ettei elämäntapa-asioita saa ottaa uskomisen asioiksi ja että niissä on mottona 'teki tai jätti tekemättä, yks hailee uskon kannalta', niin minulle on tullut mieleen että jos oppi, Kristuksen oppi on sama, uskokin on sama. Siis, jos ainoa erottava tekijä on elämäntavat, eikö usko ole silloin sama?
Ja jos ajattelee esim Lohen 'Hajaannus' -kirjaa, niin eikö siinäkin kerrota juuri niistä elämäntapa -eroavaisuuksista eriseurojen syntyjen yhteydessä? Taisi olla joitakin opillisiakin eroja.
Ja jos ajattelee esim Lohen 'Hajaannus' -kirjaa, niin eikö siinäkin kerrota juuri niistä elämäntapa -eroavaisuuksista eriseurojen syntyjen yhteydessä? Taisi olla joitakin opillisiakin eroja.
Vastaukset 37
Vanhimmat
hirveästi tuota 'vain me' -ajattelua se, että elämäntapa-asioita pidetään Jumalan tahtona, kun ne ovat oikeesti ihmisten keksintöä, kylläkin ihan hyviä ja kauniita asioita...ja kun ne on vielä saatu taottua immeisten kalloihin, hengellistä väkivaltaa apuna käyttäen.
Kuuliaisuus seurakunnalle, on elämäntapa-asioissa perustelu niitten noudattamiseen. Eikö se tarkoita sitä, et seurakunta on korotettu Jumalan asemaan, ohi Kristuksen...?
olen ajatellut nämä asiat pitkin ja poikin ja vaikka miten päin ja aina tuntuu, että asiat jää roikkumaan ilmaan, ainakin osa.
Sanoinkin eräälle puhujalle kun tuli ihan epätoivo, että kyllä minä haluan uskoa, mutta kun minä en ymmärrä tarpeeksi.
Hän vastasi, että eihän ne Jeesuksen opetuslapsetkaan ymmärtäneet kaikkea.
Voi miten helpottunut olo tuli, ja minä kun olen yrittänyt oikein etsimällä etsiä vastausia kaikkiin kysymyksiin jotka nousevat, ja vaikka ne nousis toisten ihmisten takiakin, niin sittenkin ne rasittaa.
tullaan taas kysymykseen, mitä on Kristuksen oppi? On paljon ihmisiä, joilta ei voida edellyttää opin määrittelyä, mutta joilla on sama usko. Yhteistä rakkautta voi kokea uskovaisten kesken, vaikka me olemmekin Lutherin kuvauksen mukaisesti kuin juopuneet huojumassa milloin käyttämään väärin evankeliumin vapautta, milloin taas vetämässä kireälle yli Raamatun ilmoituksen. Siitähän oli jo tuossa Antti Pentikäisen alustuksessa. Ja kaikki eivät suinkaan ole aina samassa huojumisvaiheessa keskenään.
Sitten on esimerkiksi tällainen surkea JaniS-lammas, joka määkii leipäpalansa perään... Ei se leipä ole vielä muualta irronnut kuin tämän lauman seasta ja erityisesti Larssin omavanhurskaalta palstalta. Se, kuinka Pyhä Henki kokoaa ihmisiä, on kyllä suuri ihme. Tämä lammas on ainakin määkinyt siellä sun täällä, ennen kuin ankkuroitui vertaistensa seuraan Larssin palstalle.
Joten nämä kaksi nyt tulisi opin lisäksi mieleen, elävä Sana ja rakkaus. Jos sellainen porukka on jossain muualla, olkoon vaikka minkä niminen, luulisi että yhteinen rakkauskin löytyy. En tiedä, millä tavalla esimerkiksi Venäjällä Samaran kristittyjen ja Suomen kristittyjen yhteinen usko todettiin. Onko palstalla joku joka tietää?
>>>Seurakunta on kaikkialla, missä on evankeliumi ja sakramentit:
Seurakunta on siis pyhä kiihkohenkienkin siinä hallitessa, kunhan nämä eivät kiellä sanaa ja sakramentteja; sillä jos he ne kieltävät, lakkaavat he olemasta seurakunta. Siellä siis on pyhä seurakunta, missä sana ja sakramentit oleellisilta kohdilta säilyvät, huolimatta siitä, että siellä hallitsisi vastakristus, jokahan ei istukaan perkeleiden porttolassa, ei sikalassa, epäuskoisten joukkiossa, vaan kaikkein jaloimmassa ja pyhimmässä paikassa, nimittäin Jumalan pyhäkössä. Me siis vastaamme tuohon kysymykseen näin: SEURAKUNTA ON OLEMASSA KAIKKIALLA MAAILMASSA, MISSÄ VAIN ON EVANKELIUMI JA SAKRAMENTIT.>>>
että se lauma, mistä puhujat saarnaavat, tarkoittaa sitä Jumalan lasten lammaslaumaa, joka seuraa Hyvää Paimenta, Herraa Jeesusta. Kun Paimenena on Jeesus, me pääsemme Häntä seuraavan lauman mukana taivaaseen, varmasti. Lammas tuntee paimenensa äänen ja paimen tuntee lampaansa. Tämän paimenen äänen kun kuulemme saarnatussa sanassa, saamme sitä turvallisin mielin seurata. Se ääni on lempeä, lämmin ja lohduttava, se kutsuu haavoittuneen, eksyneen ja yksinäisen lampaan luoksensa, ja jos lammas ei itse paimenensa luokse pääse, vaan määkii hädissään, eksyneenä tai haavoittuneena, paimen tulee hakemaan.
Jos meillä on sydämessä halu säilyä paimenemme lähellä, emme joudu hukkaan silloinkaan, kun epäilykset valtaavat mielen. Paimen ottaa syliinsä, hoivaa ja hellii juuri sitä heikointa. Ja jokainen meistä on joskus se heikoin.
josta meidät Jumalan lapsiksi tunnetaan?
Annan Leonard Typön kertoa:
"Kannamme, rakkahani, ain toinen toistamme
luo armoistuimemme ja suojaan Herramme.
Näin matkalla ja tiellä uskossa rukoillen
yhdessä olla saamme edessä Jeesuksen.
Muistakaa, rakkaat aina, kun matka ahdistaa
katsella alttaria verestä kuohuvaa.
Tää pyhä veri meitä toisiimme yhdistää,
se matkan viat peittää, rakkauden sytyttää.
Nyt, ystäväni, jääkää Jeesuksen haavoihin,
priiskukoon armon kaste ain köyhiin sieluihin.
Jumala itse rauhan antakoon päällemme
ja siunatkoon hän meitä nyt erotessamme"
kirjailijanalut harjoittelevat feikkaamalla hahmoja kirjoihinsa. ;) Onhan se hyvä treenata kaikenlaisten tyyppien vuorosanoja, jotta saa sitten kirjoihinsakin ne sopiviin paikkoihin.
En koskaa kirjoita O.M-nimimerkillä muutoin kuin rekisteröityneenä.
Missä kohtaa Raamattua puhutaan sakramenteista?
Jani S. saa kyyneleet silmiinsä Siionin laulusta 60: Oi Jumalan, kuink' iloitsen: /sinulta puvun sain. /Se sopii mulla taivaaseen, /johonka matkustan. Ja 5. säkeistö: Ah, kuinka kerran seisoisin/ edessä Herrani,/ jos tämä armo autuin/ ei olis omani?
tänä päivänä kysymään minulta että onko veeällät ainoita uskovaisia maan päällä, en voi vastata siihen et "on". Mutta jos joku tulee kysymään et eikö ole olemassa muuta tietä taivaaseen, kuin Raamatun ilmoittama, joudun vastaamaan et "ei". Se on taas asia erikseen, kuka/ ketkä pysyy Raamatun mukaisessa uskossa, jossa sanotaan et "vanhurskas on elävä uskosta", "Jeesus on tie totuus ja elämä" yms. Luther kehoittaa aina pysymään Sanassa.
Kun puhutaan uskon/hengen yksimielisyydestä, niin se tarkoittaa nimenomaan pelkkää paljasta uskoa. Se taas tuottaa Hengen hedelmiä. Luther sanoo, ettei voi puhua Hengen "teoista", kun taas vastaavasti lihan teoista voidaan puhua. Tai sit x-vl on käsittänyt taas omiaan.
Kun meikäläisyydessä puhutaan uskon yksimielisyydestä, se tarkoittaa yhteisen uskon lisäksi myös "yhteisiä pelisääntöjä", "yhteisiä elämäntapoja" ja "yksimielisyyttä suunnilleen kaikissa asioissa".
Esim eräällä paikkakunnalla oltiin tehty sellainen päätös et jos kouluun tulee koulun ulkopuolelta ohjelmaa tai jos ne tapahtuu omalla paikkakunnalla; elokuvia, teatteriesityksiä yms, niihin osallistutaan, mut jos niit pitää mennä koulun kaa kattomaan johki paikkakunnan ulkopuolelle, niihin ei osallistuta. Esim laukaalaiset saisivat tän pelisäännön mukaan osallistua kaikkeen Laukaan sisällä, muttei enää mennä Jyväskylään Crying or Very sad . Ihan oikeesti sain tällaista tietoa eräältä tutulta. Minusta tän tyyliset jutut kuulostaa jo ihan juutalaisten "hissikielloilta": sapattina ei voi matkustaa hissillä jos joutuu painamaan nappia, mut jos joku toinen painaa nappia, hissillä voi matkustaa...
Eräs puhuja oli naureskellut jossain tilaisuudessa esikoisten tiukoille säännöille...hehheh! Ollaanko me jo ihan sokeita omille jutuille, vai onko x-vl taas metikössä rymistelemässä?
Ihania lauluja on joo, mutta vieläkös se kitara-synti on voimassa.... ??
mieleen tuoden ahdingon/
hädän kaikkialle..
Siinä tarkempi kuvaus vl-yhteisön ilmapiiristä.
Kas tässä laulussa on kiteytetty koko hoitokokousoppi...Hätää kaikkialla... Ja sitten tulee Jumalan seurakunta joka hoitaa....
Kyse on hyvin vakavasta opillisesta harhasta eikä vain jostain väärästä hengestä.
Tuo teksti on kopioitu suoraan Jemiman kirjoituksesta Mopin palstalta.
Tylsää.
Onneksi monet tunnistavat tekstin ja tietävät, ettei se ole minulta lähtöisin.
Toivottavasti ylläpito näkee, miltä koneelta nämä väärennykset ovat tulleet tai jos siellä on joku porukka niin näkevät senkin!
Ei niitä ainakaan kirjaston tai koulun koneilta ole lähetetty. Paitsi jos he ovat yövahteina siellä! ;D
Näitä, kenellä on totuus - mikä on totuus- asioita pähkäillessäni olen tullut seuraaviin ajatuksiin: Maanpäällinen seurakunta koostuu erehtyvistä ihmisistä, siksi seurakunnan tekemät päätöksetkin voivat olla vajavaisia, joskus aivan vääriäkin. Totuuden paljastaa sitten aikanaan historia, tai viimeinen tuomio.
Kun seurakunta on koolla vaikuttaa silloin kolme henkeä. 1) Ihmisen henki, sielullisuus, omat toiveet, oikeassa olemisen tarve ja halu jne.
2) Sielun vihollisen henki, joka pyrkii eritavoin, yleensä käyttäen hyväksi ihmisten turhamaisuutta, eksyttämään ja harhaan johtamaan.
3) Jumalan Pyhä Henki, joka pyrkii ohjaamaan kaikkeen totuuteen.
Seurakunnan päätöksien tulos on riippuvainen siitä, mitä henkeä kuunnellaan ja missä määrin.
Vielä pätkä Lutheria: "Siksipä on, niinkuin usein tapaan muistuttaa, oppi ja elämä tarkasti toisistaan erotettava. Oppi on taivas, elämä on maa. Elämässä on syntiä, hairahdusta, saastaisuutta ja kurjuutta, ja se maistuu karvaalta; siinä rakkaus katsokoon läpi sormien, sietäköön, pettyköön, uskokoon, toivokoon ja kestäköön kaiken, siinä olkoon syntien anteeksiantamuksella rajaton valta, kunhan ei vain syntiä eikä erhettä puolustella. Mutta niinkuin opissa ei ole erhettä, se ei myös ensinkään ole syntien anteeksiantamuksen tarpeessa. Oppia ja elämää ei siis lainkaan voida verrata toisiinsa. Yksi ainoa opin "piirto" on suuremman arvoinen kuin ’taivas ja maa’, siksipä emme salli sitä vähimmässäkään määrässä loukattavan. Elämässä sattuvia hairahduksia taas voimme varsin hyvin katsoa läpi sormien. Hairahdummehan itsekin joka päivä elämässä ja käyttäytymisessä; ja hairahtuvathan kaikki pyhät, tunnustaen sen täydellä todella Isä-meidän rukouksessa ja Uskontunnustuksessa. Mutta oppimme on Jumalan armosta puhdas, kaikki uskonkohtamme varmat ja Pyhään Raamattuun perustuvat. Perkele mielellään ne tärvelisi ja turmelisi, siksipä hän niin salakavalasti käy kimppuumme mm. sillä tepsivällä todistelulla, että seurakunnissa vaalittavaa rakkautta ja sopua ei saa loukata" (Luther).
Jumalan Sana on varmasti puhdas ja tosi, mutta meidän vajavaisten ihmisten siitä tekemät tulkinnat saattavat olla pahastakin toista kuin Jumalan alkuperäinen tarkoitus oli. Onneksi Jumala näyttää varjelevan Henkensä kautta erityisesti Sanansa keskeisintä opinkappaletta; Jeesuksen sovitustyötä ja yksin armosta pelastumista puhtaana ja oikein käsitettynä.
Kun arvelet maanpäällisen seurakunnan tekevän päätöksiään kolmenlaisen hengen vaikuttamana, on mainitsemistasi hengistä vain Pyhä Henki se, joka voi totuutta ja oikeaa oppia Jumalan mielen mukaisesti varjella.
Jos ajattelet, että seurakunta/ seurakunnat tekevät hengellisiä päätöksiään kuitenkin esim sielunvihollisen ohjauksessa, ei sielunvihollisen innoittamat päätökset voi missään tapauksessa olla Pyhän Hengen päätöksiä. Ja päin vastoin. Ei Pyhä Henki tuota päätöksiä ja säädöksiä, jotka ovat Jumalan sanan ja tahdon vastaisia. Joten onpa vielä tänä päivänä aivan totta, että juuri perkele on aikaansaamiensa päätösten allekirjoittajana julistamassa sitä, että "seurakunnissa vaalittavaa rakkautta ja sopua ei saa loukata, " ja tällä "rakkautta" uhkuvalla valheellaan alati elävää uskoa mitä kiivaimmin seurakunnasta/ seurakunnista pois ajamassa.
Olet mielestäni aivan oikeassa. Vain ja ainoastaan Pyhä Henki voi ohjata seurakuntaa ja seurakunnan päätöksiä totuuteen ja oikeaan oppiin.
Valitettavasti on myös totta se, että me vajavaisina erehtyvinä ihmisinä saatamme kuunnella enemmän jotakin voimakastahtoista asiansa hyvin esittävää ihmistä kuin Pyhää Henkeä. Samoin saatamme sekä ykstyiselämässämme, että yksityinen seurakunta valvomattomalla hetkellä eksyä perkeleen joskus hyvin kauniiksi kuvaamalle tielle. Kaikkein vaikeinta on erottaa eksytys silloin kun se vain hieman muuntelee Jumalan totuutta. Sen vuoksi seurakuntaa johtavien ja oikeaa oppia opettavien puolesta tulee meidän jokaisen rukoilla, että he mahdollisimman tarkasti kuulisivat Pyhän Hengen äänen.
Onneksi kuitenkin Jumala varjelee omiaan niin, että tällaisia erehdyksiä harvemmin sattuu.
Mutta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000037684793
Rekisteriraamatun mukaan "yhteinen näkyväinen seurakunta taitaa tässä maailmassa niin kauas hävitä, että julkinen jumalan-palvelus lakkaa ja ainoastansa salaiset Kristuksen opetuslapset ovat käsillä ( Joh 3:1,2 19:38 ) Taidetaan osoittaa siitä, mikä Antikristuksen ajalla on tapahtuva, Ilm.K 12:6, 13, 14, 13:3, 4, 7 14:8 17:2, 15 18:3. Osoitetaan myös esimerkeillä 1 Kun.K 19:14 Dan 3:12. Yhteinen näkyväinen seurakunta taitaa niinkin eksyä totisesta uskosta ja opista, että hän julkisesti opettaa vahingollisia erehdyksiä, eikä pidä puhdasta ja vilpitöntä jumalan-palvelusta, koska ei hän tahdo Jumalan Hengen hallitusta, 1 Mos 6:3, Rom 8:14 Hylkää sanan, San.l. 13:13 Jer 8: 9 23: 22, 36 Joh 8: 47 Ja katsoo ylön yljän äänen, Joh 10: 4, 27, 28 San.l. 24,25 Erinäiset seurakunnat taitavat, niinkuin esimerkit V ja U Test yltäkyllin osoittavat, totisesta uskosta eksyä, ja kokonansa tässä maailmassa perikatoon tulla Matt 24: 23, 24 1 Tim 4: 1,2 Tess 2: 3, Matt 7: 15 Apt 20: 29, 30 2Kor 11: 2,3 Gal 1: 6 4: 9... Väärin uskovaisten ( seurakunta) on aina suurempi kuin Kristuksen oikein uskovaisten seurakunta Ilm. K 12: 6 Matt 24: 24 Luuk 18: 8..."
Kyllä maailmanlopun olisi pitänyt tulla jo aikoja sitten. Kaiki merkit ovat täyttyneet moninkertaisesti. Vuosi 2000 on ylitetty jo aikoja sitten. Maailmanloppu on pahasti myöhässä.
Olet yön aikana näköjään tuottanut melkoisen määrän feikkitekstiä!
Pitäisikö olla imarreltu, että olet ottanut minutkin leikkiisi mukaan? Kyllä kai.
Minun kirjoittamaksi laittamasi viestit eivät olleet minun tekstiäni!
Olet aika hyvä keksimään ja kuvittelemaan.
Meinaatko kisailla multinikki-sarjassa enemmänkin? Noh sekinhän on jonkinlaista harjoittelua tällä kirjoittamisen alueella!
Palsta menee täysin pilalle tällaisesta.
En tykkää lainkaan tästä leikistä. En tykkää multinikeistä, enkä muistakaan pelleilijöistä. Minulle tämä asia on sen verran vakava, että koen loukkaavana tuollaisen toiminnan.
Meillä on tosi hauska iltakylä viime yönä. Porukassa teimme uusia avauksia ja otimme eri rooleja. Palstalaisten kustannuksella on kivaa tehdä vl-huumoria. Se on melkein synnitöntäkin.
Siitä ei tule krapula eikä paha omatunto, kuten monista muista viihteistä. Siitä mitä maailma harrastaa viikonloppuisin. Vain me emme.
Hauskaa voi näköjään pitää monella tavalla. Sinulla on oma erikoinen tapasi. Nauti elämästäsu.
Tuo selitys tuntuu uskottavalta.
Muistelen itsekin tehneeni jotain pientä vastaavaa nuorena vl-tyttönä. Ei silloin ollut nettiä, mutta jotain viihdettä oli keksittävä, jottei ihan olisi masentunut.
Luulen, että meno monissa vl-porukoissa on hieman villimpää kuin silloin tiukkoina aikoina meillä. Taidanpa olla siitä ihan satavarma... ;D
Tuo aloituksen teksti vaikutti miun tekstiltä ja se oli tehty siun nikillä. Voi et mä oon nauranu tälle hepulle, joka tätä hommaa harrastaa. Tää on niin selvää jymäytystä, ettei kukaan voi mennä siihen lankaan....:)
Minä en ole edes lukenut Lohen kirjaa hajaannuksista. Kalevassa oli haastattelu ja sen luin kyllä.
Olet melkoinen Jemppu, jos olet senkin lukenut! ;D
lukenu sitä kokonaan. Sanis laitto siit refuu Mopin palstan kehiin ja Nokari on siit puhunu kans. Semmonen asia siin on kans tullu esiin et meikäläisyydestä on yleensä lähteny pois ns tiukkikset. Yllättävää, eikö totta? Lueppas se!
En kyl muista kirjottaneeni siit 'hajaannus' -jutusta ton alotuksen tavoin. En ihan tunnista siit itteeni. Tai sit miul viiraa, eikä se ois eka kerta;)
Vai olenko minäkin tiukkis? :O
Minun puheistani saa joskus sen vaikutelman, kun puhun mittojen ja punnusten vääristelemistä. Kyselen sitä, miksi samaa mittaa ei käytetä nykyisin, mitä silloin käytettiin minuun.
Kun sanon sitä kaksinaismoralismiksi ja vääräksi, niin olenkin tiukka, kun en hyväksy sellaista. Sille pitäisi kyllä löytää pehmusteita ja ymmärrystä! ;(
Minä menin lankaan tuossa alussa ja ihmettelin, onkos Leen Huovinen "saanut parannuksen armon".
Jos niin pääsis käymään, niin Leena kyllä rehellisenä ihmisenä kantaisi syntivuoteensa ja ilmoittaisi olleensa väärässä. Hän tekisi sen julkisesti täällä ja ehkä telkussakin ja pahoittelisi SRK-vastaisia puheitaan erityisesti meille muille, nyt-samanhenkisille ystävilleen.
Leena ei laita kynttiläänsä vakan alle eikä salaa vl-usko! ;)
...............
(savolaisittain) "haaska" ketju: niin moni tuttu MUKA mukana, jopa minäkin. Palsta näkyy siirtyneen jollekin uudelle, minun näkövinkkelistäni oudolle tasolle. Mutta ehkä sen ymmärtää vain ns. uskon kautta.
Terveisin saaraleena eli Leena Huovinen
Niinhän se menee, että asiat tajuaa vain vl-uskon kautta. Mutta ymmärtämättömänäkin voi uskoa kunhan uskoo, mitä S(RK)ieltä sanotaan!
Tekstit on sekoitettu melko 'mukavasti' meidän kesken. ;)