Mukavaa viikonloppua palstalaisille kengän numeroon ja väriin katsomatta.
Minulla on 47-48 kengät lestistä riippuen, olen siis isokenkäinen ;;)))
Odottelen hoitoneuvottelua syöpälääkärin kanssa.
Löytyi se ketale aivan yllättäen, mutta nyt täytyy vetää heti sille koukku palleaan.
On sitten toinen syöpä elämässäni (siis itsellä).
Tapani mukaan en tarkemmin kerro missä ja millainen, mutta vakavasti otettava se nyt on.
Niin sain tietää sen noin 3 viikoa sitten.
Minulla on 47-48 kengät lestistä riippuen, olen siis isokenkäinen ;;)))
Odottelen hoitoneuvottelua syöpälääkärin kanssa.
Löytyi se ketale aivan yllättäen, mutta nyt täytyy vetää heti sille koukku palleaan.
On sitten toinen syöpä elämässäni (siis itsellä).
Tapani mukaan en tarkemmin kerro missä ja millainen, mutta vakavasti otettava se nyt on.
Niin sain tietää sen noin 3 viikoa sitten.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Hei puhelin soi, vastaan siihen välillä.
Jaa se oli Nukku-Matti on tulossa tännepäin, täytyy lähteä vastaan, jotta eikun öitä vaan
pantanna tuota tiettoo ja nyt vasta meille ilimotat-selekkääs sietäsit,mokoma!Mut nyt-vaikka toiset kuinka irvvailloot-niin ruppeen polovillein,ja rukkoilen siun piolestas--niin hyvä ystävä sie miulle oot ollu ja tulet olemmaan ainnaa!!!
Noniin kolmisen viikkoa olen tiennyt.
En halunnut kertoa siitä kun ajattelin miten paljon teillä muilla on jo omiakin murheita, niin sitten mietin, että kerronko ollenkaan.
Kovan harkinnan jälkeen ajattelin että kai minä sitten kerron.
Älkää kuitenkaan kukaan huolestuko.
Kiitos vaan rukouksista.
Kyllä näköjään elämä jaksaa järjestää meille ikäviä yllätyksiä.
Toivon sulle parasta jaksamista kaiksesta huolimatta - olethan jo osoittanut olevasi sitkeä sissi.
Rukoukset eivät ole minun alaani mutta olet ajatuksissani.
Kiitos toivotuksista.
Kyllä se elämä tosiaan yllättelee, mutta kyllä minä tästä selviän.
Kiitos vaan ajatuksistasi.
viikonloppu olkoon virkistävä jos suinkin.Johan pommin pudotit ja itse sait,tuon uuden syöpäuutisen tiimoilta.Onkohan se niin että harva meistä yhdellä selviää sittekään,pistää vähän kylynää rinkiä päänympärille,mutta huumoria yritetään pitää yllä jos se nauru tukehuttasi niitä pahoja soluja meiltä kaikilta pois.
Huumori keventää monia vaikeitakin asioita.
Vai oli pommi.
että olet pantannut tätä tietoa kolme viikkoa ja kirjoitellut aivan kuin ennen. Sinullahaän oli myös nämä murhatun ystäväsi hautajaisetki. Taisi takaraivossa painaa omakin asiasi kun kerroit liikutuksestasi muistopuheessa. Kyllä sinä tästä selviät. Minäkin olen käynyt välillä kimppuusi aika pahastikin mutta koetan olla etten käy enää. Kuvani sinusta muuttui aika tavalla. Olet ilmeisesti vain hyvin värikäs persoona ja äärettömän vahva luonne. Ajattelet toisia enemmän kuin itseäsi. Aloitetaan puhtaalta pöydältä.
Kiitos sinulle sanoistasi, ne lämmittivät.
Olenhan minä aika värikäs ja monipuolinen persoona.
Pöytä on puhdas.
"Konstit on monet sano akka kun kissalla pöytää pyyhki - mutta vaihtelu virkistää sano kissa kun vuorostaan akalla pöytä pyyhki."
... isot kengät, sinä se et sitten suksia tarviikkaan:-). Löytyykö noin isoihin koipiin kaupasta kengät vai pitääkö ihan suutarilla teetättää?
Noin isokenkäiset varmaan saa syöpähoidotkin maan isokenkäisimmiltä lääkäreiltä, tai paremminkin piti sanomani että maailman...
Kenkävalikoima noissa numeroissa alkaa olla pieni.
Hyvä ettei tarvitse maastokengissa jokapaikkaan mennä. Niissä nimittäin löytyy kokoja.
Isot pitää olla kengät kun pää keikkuu korkeahkolla, selvästi yli 190 cm.
Joo ei pikkukenkäisillä lääkäreillä ole asiaa hoitamaan. Taso pitää säilyttää ;;)))
34-numeroisilla kengillä tuollaista ruhoa pidettäisi ilman tukikeppejä pystyssä :-).
Tuohon toiseen asiaan kommentoisin et niinhän se on Suomessakin et rahallla saa ja autolla pääsee.
Ymmärsit väärin tuon toisen asian.
Se oli vitsi ja tarkoitin että hoitavan lääkärinkin kenkien pitää ola isot, mieluumin yli 46. Sitä tarkoitin tasolla.
se mukavaa jos leikkaavan kirurgin kengänkärjet näkyvät myös leikkauspöydän toiselta puolelta :-).
Kirjoitin sinulle viestin tuonne aloitukseesi lue sieltä en jaksa kirjoittaa mitään muuta olen henkisesti lopu ja kadun ilkeyttäni kaikkia kohtaan sinua ja kägöstä ja monia monia muita en jaksa enää en halunnut olla ilkeä sairaille mutta minun on pakko kun en voi muuttua
Ei sinun ole pakko olla ilkeä, voit varmasti muuttua.
Et ehkä kerralla, mutta vähitellen.
Viestisi aivan herkisti minut.
viestissäs-unoha kaikki männeet pahat,nyt on uus päivä,ollaan tännäännii immeissii toisillemmu:D
"Ei sinun ole pakko olla ilkeä, voit varmasti muuttua."
......
Arvasit oikein.
Miksi olisinkaan.
kertoa mikä vuosi oli kun ekan syöpäsi sait,ei ole pakko jos kysymykseni on liian tunkeileva,sait vissiin viimeleikkuun yhteydessä koepalaoton ja sekun kestää patolokilla useamman viikon ennenkuin vastaus on valmis,ihan itseäni varten kyselen kun olen ekan syöpäni kanssa kamppailemassa vaihtuvin mielialoin.
Kerrotko mitä kaikkea mielessäsi kävi kun kuulit uudesta löydöksestä?
Kerron jotain jos siitä vaikka olisi sinulle apua.
Eka syöpä oli 2 vuotta sitten.
Se lähti kokonaan pois leikkaamalla.
Sillä ekalla ja tällä syövällä ei ole mitään yhteyttä, ne ovat siis täysin eriyyppisiä niin ettei ole mistään etäpesäkkeestä kyse.
Se eka on sellainen joka kuulema uusii joten odottelen sitä, en tietenkään mitenkään toivo.
Tämä syöpä oli täysi yllätys.
Siinnä heinäkuisessa leikkauksessa otettiin aivan rutiinina palat.
Kirurgi sanoi heti leikkauksen jälkeen ettei missään tapauksessa ole syöpää kun ei näy mitään merkkejä, tulos oli kuulema suuri yllätys heille myös.
Mielialat tässä uudessa löydöksessä oli hieman pettyneet ja harmistuneet, että eikö minua enää tarvita täällä.
En kuitenkaan mitenkään masentunut enkä ole surrut juurikaan syöpääni.
Minulle on vuosia sitten selvinnyt se, että vaikka parantuisin jokaisesta sairaudesta niin minä kuolen kuitenkin joskus.
Niinkuin tietysti kaikki muutkin.
Ei se ole tärkein milloin kuolen vaan se on tärkeämpää minne joudun kuoltuani.
Meillä kaikilla on vain kaksi vaihtoehtoa, taivas tai kadotus ja minä olen valinnut tien joka vie taivaaseen ja se tie on Jeesus.
Tällaisia minä ajattelin ja eikä ajatukseni ole muuttunut.
Luotan siihen ettei minulle tapahdu mitään Jumalan sallimatta.
Kävi kuinka hyvänsä joko paranen tai kuolen niin se ei tapahdu vastoin Jumalan tahtoa.
En tiedä oliko näistä apua, mutta kun kysyit niin kerroin juuri sen mitä tunnen ja ajattelen tästä syövästä.
Minä poloinen en ole koskaan oppinut ajattelemaan että kuolenhan minä kuitenkin joskus, miksei sitten vaikka huomenna. Täällä on niin kuitenkin niin kivaa ja paljon rakkaita ihmisiä ettei ole aivan sama kuolenko ensi kuussa vai vasta 10 vuoden kuluttua. Tarvitsen vielä paljon valaistumista että osaan ajatella kuten Elisama.
Ei ole kyse mistään valaistumisesta vaan elämän realismin oivaltamisesta.
Olen ollut niin paljon kasvotusten kuolemaan liittyvien asioiden kanssa että jos siinnä ei tuo yksinkertainen totuus selviä niin ei missään.
sairastaa kun on aina valmis lähtemään, ei tarvi taistella sairautta vastaan, odottaa vaan aivan rauhassa noutajaa viimeiselle matkalle.
noin yksinkertaista ole kuten kuvasit. Mutta jos realistisesti ajattelee, meiltä ei aina "kysytä" onko se hetki huomenna tai kymmenen vuoden päästä. Ymmärsin näin et Elisama tarkoitti sitä, että tyytyy siihen, mitä hänen vakaumuksensa mukaan on hänen kohdalleen varattu. Elämässähän itse kullakin tulee vastaan asioita, jolle ei voi mitään. Elämä ei kenelläkään ole suora viiva, vaan monenlaista poikkeamaa tulee vastaan tahtoisit tai et. Jokainen meistä varautuu näihin tarpeelliseksi katsomallaan henkilökohtaisella tavalla.
olen pahoillani puolestasi.Toivotaan ettei mitään pahaa ole.Korkeimman siunausta sinulle,ja paljon virtuaali haleja.
kiva kun kerroit kokemuksiasi,niistä aina saa uusia ajatuksia itsekukin ja sinun asenne on tosi hyvä ja sen tiimoilta pärjäätkin vastoinkäymisten edessä luulisin paremmin kuin moni muu,on se merkillistä kun samaan ihmiseen voi tulla useantyyppinen syöpä,ei sitä näin maallikko voi ymmärtää millään,missähän se mulla putkahtaa seuraavaksi jää nähtäväksi.
Harva mies uskaltaa todistaa uskoaan noin reilusti kuin sinä sen teet ja se on tosi hyvä asia,kyllähän tää elämä olisikin yhtä hampparointia,ellei uskoisi kuoleman jälkeiseen elämään ja sitä miten sinne on mahdollista päästä ja tämä elämähän ainakin on kuin pisara valtameressä kehon kuoleman jälkeenhän se vasta alkaakin kun on saanu armon valita oikea tie.
Voimia sulle,minä taas huomenaamulla lähden tiputukseen ja syöntisytöilla jatkan pari viikkoa.
miten saisi sellaisen uskon, ei sitä kaikki pysty tuntemaan, vaikka haluaisikin. Onko sitten niin ettei kaikkia oteta siihenkään mukaan..?
jokainen saa kun avoimin mielin sitä rukouksessa pyytää,kuuntele vaikka Radiodeitä tai tv7 katsot netistä.Jeesus sanoi joka minun tyköni tulee sitä minä en heitä pois.Kaikki ollaan samalla viivalla,jokainen otetaan mukaan joka sydämmessään tänne pyrkii,ei tää ole mikään sisäpiirin juttu.Elisama osaa kertoa paremmin asianytimen kuin minä kysyppä häneltä.Ja olet sydämmellisesti Tervetullut joukkoomme.
Kirjoitit viisaasti ja näköjään oivalsit tarkoitukseni ja koko asian ytimen.
Jaa mistä päättelit ettei tarvitse taistella sairautta vastaan.
Tottakai pitääkin taistella, mutta voitettiin tai hävittiin taistelu niin silti kuitenkin kerran kuolemme - sinäkin.
Älä ajattele mitään surullisia asioita Ira.
Kaikki on Jumalan kädessä.
Hän antaa voiman.
Ei sinun tarvitse sitä uskoa yrittää pusertaa itenkään väkisin itsestä, ei siitä mitään tule.
Kerro rukouksissasi Jeesukselle että haluat olla Hänen ja antaa elämäsi vain Hänen johdettavakseen. Haluat Hänet Herraksesi.
Hän Jeesus antaa meille voiman tulla Hänen omakseen. Voimme uskoa ja luottaa Häneen ja hän tukee ja rohkaisee meitä kun haluamnme seurata Häntä.
Lue vaikka aluksi Evankeliumi Johanneksen mukaan Raamatustasi niin siitä selviää paljon.
Jumalan tahto on että kaikki ihmiset tulisivat tuntemaan Jumalan.
Kyllä Jeesus sinut hyvksyy älä pelkää äläkä arkaile.
Tuo lohdutti minua paljon enemmn kuin tuhat tuntia kunnella jotain messuja ja liturgioita. Sinä kerroit sen kyllä ainaki minun mielestä selvästi. älä itse vaivu taakkasi alle muita auttaessasi.
Olitko tuo kysyjä vai joku muu.
Anteeksi etten aiemmin huomannut sinun todellista sanomaa. Tujotin vain tuohon vitsailupuoleen eli kengännumeroon. Sinun kirjoituksissa on aina jotain sellaista mitä jää miettimään. Loppua lukemaansa ei sitten enää tajuakaan.
Olen todella pahoillani että sinunkin piti saada uusi syöpä. Olisi ne jo taakse jääneet ja kohdalla olevat vastoinkäymiset riittäneet. Panttasitko läheisiltäsi tietoa 3 viikkoa?
Tuli vaan omat alkuajatukset mieleen "minähän sairastan tämän yksin. Kenenkään ei tarvitse tietää mitään". Siinä vaiheessa en ajatellut että kalju viimeistään paljastaa asian. Aika nonelle ilmoitin vasta vuoden kuluttua. En nääs kestä sitä ruikutusta ja valitusta "voi kauheeta, pitikö tuonkin vielä sinulle tulla".
Totta meiltä ei kysytä mitä me haluamme. Meille annetaan mitä annetaan ja se on pakko ottaa vastaan. Sen tosiasian hyväksyminen on joskus vaikeaa.
Voimia, kaksinkertainen määrä ilmapalloja ja tietysti aimo annos nalle(karhu)karkkeja.
syöpäpotilaisiin ja syöpäpalstalle, mitä mieltä ootte ja mitä tehdäänb
?????..????
ja ala pulustaabv sitä kurjaa häirkköö se teki nyt viimose virheesä
Älä ala taas höpistä joutavia.
Minä en ole hakenut sheriffiksi enkä hae, ja sillä selvä.
No en minä sitä heille kertonut heti kun ajattelin että järkyttyvät.
En nyt aivan täyttä kolmea viikkoa pantannut jos ei paljon puuttunutkaan.
Olihan se sitten pakko kertoa.
Minulla on aina vähän kurja olo jos huomaan toisten kärsivän minun takia, varsinkin sellaisten joilla itsellä on aivan tarpeeksi taakkaa muutenkin.
se on selvä, kerroit sitten ennemmin tai myöhemmin. Ajatuksesi on kaunis, siis se että halusit "säästää" läheisiäsi, mutta toisaalta suljit heidät tuolla tavoin myös ulos elämästäsi, ulkopuolelle. Minä ainakin miettisin että jos minun läheiseni ei kertoisi minulle sairastumisestaan, että mikä on syy siihen et minut jätetään näinkin merkittävän asian ulkopuolelle? Sinä olet vahva, tarvitsetko muita ihmisiä elämässäsi mihinkään? Siis muuten kuiin auttamisen kohteeksi?
ilmloittaminen ei ole ihan noin yksinkertaista. Elisaman puolesta en voi vastata, mutta omastani voin. Olen lapsesta lähtien ollut "sykykuppi" ja tottunut pärjäämään omin avuin. Herrä S:n ilmestymisestä kerroin suoraan ja voimesti. Vastaanotto oli tyrmäävä "sehän on vain reuma". Saatuani syöpädiagnoosin en oikein uskonut sitä itsekään.
Kaksi viikkoa aiemmin sain yöllä sukulaiselta hätäisen tekstiviesti "minulla on syöpä". Hän tarvitsi joka suhteessa (oli ollut äskettäin useamman läheisen menetys) tukea. Vanhemmat ihmiset taas olisivat alkaneet ruikuttaa ja voivotella. Sitä en kaivannut.
Lapsille kerroin kun olin hiukan toipunut "pitikö tönkin vielä tulla" tilanteesta. Tialnne selvitettiin asiallisesti eikä hössötetty turhia. Syövän kanssa tekemisissä oleville ystäville ilmoittelin pikku hiljaa. Olen elänyt yksin jo niin pitkään etten sairauksiani pahemmin toitottele. Paitsi niille joitka tiedän erittäin huumorin(musta)tajuisiksi.
On yhtä monta tarinaa/suhtautumistapaa kun on ihmisiäkin.
"On yhtä monta tarinaa/suhtautumistapaa kun on ihmisiäkin"
Ja siksipä juuri tällä palstalla tämä voi olla yksi keskustelunaihe vai mitä :-).Olisi mielenkiintoista lukea toisten palstalaisten ajatuksia tästä.
"asiallisesti eikä hössötetty"
Tästä aiheesta on tällä palstala keskusteltu aiemminkin. Eri ihmisillä on erilaisia suhtautumistapoja, myös perheillä. Ehkä minun perheelläni on sitten tavallista läheisemmät suhteet; se että haluaa jakaa toisen ilot ja surut ei ole "hössöttämistä". Mutta kuten sanoit, kukin tavallaan.
Huumoria pitää olla aina.
Kullekin sopii parhaiten se, mikä eniten vastaa hänen luontoaan.
Cicero
Tosi on:
"On yhtä monta tarinaa/suhtautumistapaa kun on ihmisiäkin"
Asioilla on monta puolta.
Ei minulla ole mitään auttamisen pakkomiellettä johon tarvitsisin toisia ihmisiä.
Helpompi olisi vain hoitaa omia asioitaan niinkuin useimmat tekee.
Ei nuo kaksi asiaa liity mitenkään yhteen.
Oletko muuten tavannut tai kuullut töissä tai missään miehistä jotka helposti ja avoimesti kertoo asioistaan.
Niitäkin on mutta taitaa olla yleisemppää että miehiä syytetään siitä kun he eivät puhu vaan hautovat asioitaan sisällään.
Ei se ole mikään merkki että ei muka välitä lähimmäisistään, se on todella väärä tulkinta.
Naisilla on muutenkin aina joku luotettu jolle kerrotaan asioita ja murheista, mutta miehillä kovin harvoin.
"Ei minulla ole mitään auttamisen pakkomiellettä johon tarvitsisin toisia ihmisiä."
No en minä sitä tarkoittanut kysyessäni, tarvitsetko muita vain autttamiseen vaan sitä, oletko niin itsenäinen/vahva ettet tarvitse ketään itseäsi auttamaan ja tukemaan, lohdutamaan. Ne ovat kaki eri asiaa. Siis koetko että selviät yksin ilman toisten tukea, vai kuten Jatta tuossa aiemmin sanoi koetko toisten myötäelämisen omien asioidesi kyseessäollen hössötyksenä.
"Oletko muuten tavannut tai kuullut töissä tai missään miehistä jotka helposti ja avoimesti kertoo asioistaan."
No itse asiassa olen :-). Mutta myönnettäköön että puhumattomat ovat enemmistö. Hoitajalle on siviilissäkin helppo puhu eturauhasvaivoistaan :-).
"eivät puhu vaan hautovat asioitaan sisällään."
Näin on, mutta minä ainakin toivoisin että jos minun miehelläni olisi syöpä niin hän kertoisi siitä ensimmäisenä minulle, eikä kolmen viikom päästä. Siis toivoisin, kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin, ihmettelisin kyllä mikä minussa/meissä on vikana ettei voinut/halunnut kertoa. Mutta tapoja ja tilanteita on monia.
"Ei se ole mikään merkki että ei muka välitä lähimmäisistään, se on todella väärä tulkinta."
Minä ajattelen tuon asian hieman toisin, mutta ei minun ajatukseni asiasta ole sen kummemmin "oikea" tai "väärä".Ehkä ei voi sanoa, että ei välitä, mutta ei kyllä kauhean lähellekkään päästä.
"Naisilla on muutenkin aina joku luotettu jolle kerrotaan asioita ja murheista, mutta miehillä kovin harvoin."
Näin on useinkin, mutta on monilla miehillä edes joku yksi hyvä kaveri, jolle voi kertoa.
palstaa ja vasta nyt kuulin tästä Elisamaa kohdanneesta ikävästä asiasta.Olen hyvin pahoillani puolestasi,toivotaan nyt vain että se saadaan hoidettua pois ja paranet.Tuohon asiaan että kerrotaanko perheessä heti tälläisista asioista.Omalla kohdallani sanon,että kun mieheni sairastui,hän kertoi minulle jo oireitten ilmaannuttua.Yhdessä sitten pelkäsimme ja jännitimme tuloksia.Raspikurkku mainitsee toisaalla,että hänen vaimo ei turhia hötkyile.Minun täytyy sanoa,että kyllä hötkyilin.Mies otti rauhallisesti,minä en siihen pystynyt.Tuntui niin hirveältä nähdä se miehen suru,vaikka yrittikin sen pitää sisällään.Sitten puolisentoista vuotta myöhemmin,kun minä sairastuin,kerroin myös miehelleni aika pian jo epäilyistä.Hän taisi huolestua minusta enemmän,kuin aiemmin itsestään.Minä taas siinä vaiheessa olin tyynempi,oli vielä päällä pelko miehen selviämisestä ja se oma syöpä hoitoineen meni kuin siinä sivussa.Oli kuin pahaa unta se aika,heräilinkin elämään takaisin vasta sairastettuani syövänjälkeisen masennuksen josta toipuminen vei päälle vuoden.Terapiassa kävin läpi kokemaani ja se toi vähitellen helpotusta.Samoin täällä palstalla oli tukijoukot ja sain heiltä paljon voimia.Täysi-ikäisille lapsillemme kerroimme myös aika pian sairastumisistamme.Olihan se raskasta heille,mutta etenkin poika,isänsä luontoinen,osasi ottaa asiat hötkyilemättä,luottaen nykyaikaiseen lääketieteeseen.Tästä tulikin pitkä sepustus,enkä tainnut edes asiassa pysyä.On tokkurainen olo,on yövuoroviikko ja sain unta aamulla vain pari-kolme tuntia.
...olen oman mielenrauhani takia lukenut tätä palstaa aika lailla valikoiden. Vasta viime yönä valvoessani sitten tutustuin palstalaisten kuulumisiin ja Elisaman ikävistä uutisista tuli todella paha mieli.
Minun ukkokultanihan ei kertonut sairaudestaan muille kuin minulle ja tyttärille. Itse asiassa minä sain tietää tilanteen samaan aikaan kuin mieheni. Parhaalle ystävälleen ja yhdelle sisarelleen hän uskoutui vähän myöhemmin. Vasta vuosi sitten, kun sairauden merkit olivat selvästi näkyvissä, hänen muut sisaruksensa ja läheiset ystävänsä saivat tietää.
Kunnioitin miehen valintaa olla kertomatta, vaikka joskus toivoin mielessäni, että olisi ollut edes yksi ihminen jolle puhua huolestani. Tämä palsta tuli silloin sopivasti vastaani, löysin empaattisia kirjoittajia - ja tänne jäin...
minullekkin kävi,löysin tämän palstan silloin keväällä masennuksen synkimmän vaiheen aikana.Ja tänneppä minäkin jäin.Tuntui,että oli turvapaikassa koneen äärellä syövän kokeneitten ja kokevien ystävien luona.Muutamaa ikävää kirjoitusta lukuun ottamatta täällä oli sydämellinen ja empaattinen joukko.Kaikkihan ei välttämättä tajunneet,miksi syövänjälkeistä masennusta poteva kirjoittaa tänne.Joskus kehotettiin siirtymään masennuspalstalle.Ilman tätä palstaa olisin varmasti vaipunut vielä syvempään masennukseen.Aina ojennettiin ne valjaat..Ei enempää tästä aiheesta nyt,jotkut jo kyllästyvät kulemaan vanhojen muistelua.Että kuka vanhoja muistaa,sitä tikulla silmään..!
Niin,minäkin olen jättänyt lukematta nyt nuo riitaketjut,ei ole ollut aikaa eikä halujakaan.
Mukava käydä asiallista keskustelua.
Näin sitä pitäisikin käydä että asiat pysyy asioina eikä henkilöidy.
No nyt otan lisää kantaa.
En minä niin vahva ole kuin saa vaikutelman, mutta minä kärsin vielä paljon enemmän jos näen toisen kärsivän minun puolestani.
Tunnen että jokainen päivä on voitto jonka saa säästettyä toisen kärsimyksiltä ja varsinkin minun asioista johtuvista.
Tuo oli hauska maininta "Hoitajalle on siviilissäkin helppo puhua eturauhasvaivoistaan".
En osaa sanoa kun en ole naispuolinen enkä hoitaja.
Sen kyllä tiedän että naiset eivät puhu sivilissä miespuoliselle lääkintöhenkilökunnalle naisten vaivoista.
Tietysti voi Suomessa löytyä poikkeuksia, mutta ovat varmasti harvinaisia, tunnen kyllä kaksi.
Tuosta miesten hyvistä kavereista jolle voi kertoa kaikki puheen ollen.
Minulla ei ole ketään niin läheistä.
Kyllä se on niin että se syöpä lähtee käpälämäkeen kaikkine kavereineen.
Mites belgi jaksaa ja entä sinä itse.
Sinä olit kiva ihminen ja kirjoittelin silloin sinulle usein kun vielä olit tiiviisti täällä, muistatko.
Älä turhaan pahoita mieltäsi, kyllä tämä tästä järjestyy.
En minäkään yhtään hermoile ja sinulla on varmasti surua enemmän kuin jaksaa kantaa.
Kyllä Jumalalla on kuitenkin ohjat käsissä.
Siis:
"Mukava käydä asiallista keskustelua."
"kärsin vielä paljon enemmän jos näen toisen kärsivän minun puolestani."
Mutta sitähän se kokevan, näkevän, kuulevan ja empaattisen ihmisen elämä on, osata asettua toisen asemaan ja sitten jakaa se tunne yhdessä. Silloin se ei tunnu niin raskaalta.
"Tunnen että jokainen päivä on voitto jonka saa säästettyä toisen kärsimyksiltä ja varsinkin minun asioista johtuvista."
Täytyy sanoa että olet erikoislaatuinen ihminen.
"Hoitajalle on siviilissäkin helppo puhua eturauhasvaivoistaan".
Heh! Se on vaan niin että hoitaja on hoitaja siviilielämässäkin, siinä ei juuri kursailla, mutta ihan hyvä näin :-).
"Sen kyllä tiedän että naiset eivät puhu sivilissä miespuoliselle lääkintöhenkilökunnalle naisten vaivoista."
Eivätkö puhu, kyllä minä luulen et suvun gynekologi saa kuulla kaikki naistenvaivat sukujuhlissa :-))).
"Tuosta miesten hyvistä kavereista jolle voi kertoa kaikki puheen ollen.
Minulla ei ole ketään niin läheistä"
Mistä arvelet tuon johtuvan? Etkö halua vai.......? Joskus televisiossa haastateltiin erästä korkean tason virkamiestä ja en muista miksi tuli kyseeseen myös läheiset ihmiset tai luotetut. Hänkin sanoi tuota samaa, että hänellä ei ole ainuttakaan luottoystävää. Täytyy sanoa että se pysäytti miettimään monenlaista asiaa.
Läheisistä ystävistä jolle voisi kertoa kaikki.
Olen muutaman kerran pettynyt pahasti, eli kertomani asia ovat olleetkin sitten aseita minua vastaan.
Minulla on läheisessä ystäväpiirissä eräs gyne, ja olen ollut monissa juhlissa ja arkitilaisuuksissa (kymmenissä ehkä sadoissa) yhtä aikaa.
Yhdessäkään ei ole kukaan nainen ottanut mitään hänen ammattiinsa liittyvää asiaa esiin.
niin hän on kyllä nainen. En ole koskaan kysynyt tuota asiaa yhdeltäkään miespuoliselta gyneltä.
... väärässä seurassa.
Joko sinä kuljet "hienostopiireissä" tai sitten tuo gyne on ei-helposti lähestyttävä , vitsi vitsi :-).
Minä olen kyllä nähnyt sellaisenkin että sukujuhlissa tohtorimies hikoili keski-ikäisten naisten ympäröimänä. Ja keskustelunaiheena oli kunkin vaivat ja näihin tohtorin toivottiin ottavan kantaa.
Et kyllä aivan väärässäkään ollut.
Minä vaikka olen tällainen hevoskaupias ja lehmänostaja joudun usein kutsuilla ja usein kyläreissuilla ja tavatessani tuttavia "neuvonta-asemaksi" alallani.
...se on Mopen osa.
Näkyy olevan melkoisesti merkitystä sillä kenellä on syöpä. Sinä olet tukenut ja rohkaissut toisia mutta missä he nyt ovat kun Sinulla on syöpä. Ei näy rohkaisijoita kuin nuo muutama harva. Ihmettelen sitä kuinka olet monelle arvoton ja tautisi ei ole mitään. Älä silti masennu ei sinua kaikki ole unohtaneet.
Ehkä on parempi ettei kovin moni lue.
Heillä kaikilla on niin monia omia murheita.
Ei kukaan varmaankaan mitenkään halpana pidä mutta jostain syystä eivät vain huomanneet.
No ei varmasti kukaan halpana pidä, mutta on näinkin että toiset osaavat hakea itselleen sen tuen ja lohdutuksen ja huomion, mutta eivät välttämättä osaa sitten "kuunnella" toisia.
En minä arvellutkaan että joku pitää halpana.
Taisi tuo arvelija olla "pikku riidankylväjä" joka haluaa saada kähinää tästäkin.