kenestä tehdään eroon "syyllinen"?
Onko erossa "voittaja" se, joka jää lapsien kanssa yksin arkea jatkamaan..vai onko "voittaja"kenties hän joka pääsi viimeinkin epätyydyttävästä liitosta pois?
Vai onko avioerossa voittajia tai häviäjiä lainkaan?
Kuka miettii eron hetkillä sitä miltä lapsista tuntuu olla vanhempiensa/tai muun suvun kiistakapulana..kenties vuosia myöhemminkin?
Onko sillä muutenkaan väliä kuka lähti/jätti ja kenet?Tai kenelle se kuuluu menikö ex kumppani uuteen suhteeseen vai halusiko olla ihan yksin?
Turha haikailla vanhaa,mennyttä kun ei kuitenkaan takaisin saa..
Eikö olisi oman itsensä,lasten ja muidenkin läheisten kannalta helpompi sopeutua tianteeseen,koota itsensä ja jatkaa elämäänsä syyllistämättä ketään toista ihmistä.
Onko erossa "voittaja" se, joka jää lapsien kanssa yksin arkea jatkamaan..vai onko "voittaja"kenties hän joka pääsi viimeinkin epätyydyttävästä liitosta pois?
Vai onko avioerossa voittajia tai häviäjiä lainkaan?
Kuka miettii eron hetkillä sitä miltä lapsista tuntuu olla vanhempiensa/tai muun suvun kiistakapulana..kenties vuosia myöhemminkin?
Onko sillä muutenkaan väliä kuka lähti/jätti ja kenet?Tai kenelle se kuuluu menikö ex kumppani uuteen suhteeseen vai halusiko olla ihan yksin?
Turha haikailla vanhaa,mennyttä kun ei kuitenkaan takaisin saa..
Eikö olisi oman itsensä,lasten ja muidenkin läheisten kannalta helpompi sopeutua tianteeseen,koota itsensä ja jatkaa elämäänsä syyllistämättä ketään toista ihmistä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
ainakaan itseäni voittajaksi. Exä teki kymmenien tuhansien velat mulle, joita maksan ulosottoon, ei tapaa lapsiaan, muutti mun parhaan ystäväni kanssa yhteen. Ehkä hän on se voittaja, tosin hän ei omista mitään, suku ei hänestä enää välitä, tyttöystävä alkoholisti, ja lapset miettii miksi isi meni sekaisin....
häviävät avioerossa, sekä taloudellisesti että monin muin tavoin. Lukekaa vaikka tätä palstaa, ellette muuten usko.
Suurimpia häviäjiä ovat lapset.
niin aina hän on sankari ja se hyysäilyn kohde.
Äiti, joka usein jää tai jätetään lasten kanssa selviytymään, on syyllinen kaikkeen, myös siihen että miehellä menee huonosti uudessa suhteessa!
Häviäjiä on ainoastaan lapset, jotka menettävät lopullisesti toisen vanhempansa, useimmiten juuri isän, jonka uusi suhde manipuloi heitä vastaan.
Vaikka kaikki kostotoimenpiteet onkin kohdistettu lasten äitiin, uuden suhteen toimesta, suuntautuu kaikki negatiivinen vain lapsiin.
Äiti löytää varmasti uuden kumppanin, ja paremmankin jossain vaiheessa, kuin myös isä, mutta uutta isää lapset eivät eivät voi löytää eikä saada!
näinhän se meni meilläkin....
minä ainakin ottaisin mieheni lapset vaikka meille asumaan jos ex vain antaisi. olisivat onnellisempia meillä.Turvallinen koti ja ympäristö. Huom. Meidän tapauksessa.
kyllä vastaaja aiheesta. Alkoi taas oman navan kiillotusprojekti. mitä tällä kommentillasi oikein haet takaa?
että äidin tykönä ei ole aina paras mahdollinen paikka asua. Ei saa yleistää että nyksät olisi huono vaihtoehto lapsille.
Meillä ainakin lasten äiti ahdistelee omia lapsiaan kysymyksillä mitä meillä tapahtuu ja vaatii yksityiskohtaisia selostuksia joka isälläolon jälkeen. Lapset ovat itse sanoneet että heitä ahdistaa se että äiti kyselee ja haukkuu isää. Mitä vanhemmaksi he tulevat niin sitä enemmän he ymmärtävät mistä on kyse.
Lapset ovat meille tervetulleita ilman kyselyjä ja tilitysvelvollisuuksia kotioloistaan. Mielestäni mieheni on kypsempi ja vastuullisempi huoltaja lapsilleen kuin hänen ex-vaimonsa.
kun miehellä on lapsia ennen sinua! Äiti on aina parempi kuin sinä koita nyt niellä se asia kun et voi sille mitään!
Yrität taas saada riitaa aikaseksi.
On monta tarinaa, ei se nainen aina ole se uhri.
Joskus nainen alkaa uuden suhteen ja jättää entisen.
Sankareita ovat he kaikki, äidit, isät ja uudet kumppanit jotka ajttelevat lapsia ja pyrkivät nielemään vihansa ja toimimaan niin, että heille tulee mahdollisimman vähän kärsimystä.
Hatun nosto teille...
Minä en ole väittänyt että olen parempi vaihtoehto mieheni lapsille vaan että mieheni on parempi huoltaja lapsilleen kuin hänen ex-vaimonsa. Sitä paitsi minulla on omia lapsia ja ollut ennen miestäni. Se ei ole riidan kylvemistä jos isä on parempi huoltaja kuin äiti.
Kun mieheni jätti meidät, syyllisyys omasta huonommuudesta musersi minut totaalisesti. Yritin hymyillä vaikka sydän oli pakahtua. Kun mies kolmen kuukauden kuluttua esitteli kihlasormustaan, hymyilin vaikka sydän jäätyi entisestään, tunsin etten ollut mitään. Lapset kysyvät vieläkin ihmeissään, missä se meidän isi oikein on. Sopeutua tilanteeseen, kun en edes tiedä miksi minut jätettiin, en tiedä mitä tein väärin. Pitäisikö minun jatkaa hymyilyä, vain sen takia että toinen on onnellinen, mutten minä eikä lapsetkaan. Niin, jatketaan vaan elämää, sehän on niin helppoa, onko?.
on nykyään yhä enemmän, kun entisajan sosiaalinen kontrolli ei enää toimi, ja yhteiskunnan luotetaan huolehtivan kaikesta.
Mutta: minkälainen mies jättää pienet lapsensa ja niiden äidin? Ja kenellä miehellä on loppujen lopuksi varaa kahteen perheeseen?
Ei tällaista menoa kestä pitemmän päälle mikään yhteiskunta.
Kuka takoisi myös miesten päähän, että lapsen hankkiminen merkitsee ainakin kaksikymmentä vuotta, oikeastaan koko loppuelämän, kestävää sitoutumista? Kaikki muu on luuseripuuhaa, jota monet eronneet miehet myöhemmin katkerasti katuvat.
Minun ex-vaimoni petti minua ja vei lapseni uuden miehen tykö ollessani työmatkalla. Minun ei kuulemma tarvinut ottaa enää vastuuta lapsista kun heillä on uusi isä. Taistelin lasteni näkemisen puolesta monta vuotta. Sossu oli ex-vaimoni puolella. Tunsin oloni turhaksi ja itkin monet illat tuskaani.
Alkoi exällä yhtäkkiä kiinnostamaan lastensa asiat. 8 vuotta minä heitä hoidin ja heidän kanssaan leikin kun vaimoni teki "ylitöitä". Sitten lähdetään mitään ilmoittamatta ja viedään lapset pois. Talo tuntui tyhjältä. Minun puolestani vaimo saikin lähteä kun tuollainen oli mutta millä oikeudella hän vie minulta lapset?
No äidin oikeudella tietenkin. Isät ovat suomen valtiolle ja sossulle yhtä mitätön kun reikänen sukka roskalaatikossa. Meillä ei ole oikeuksia jos niitä halutaan.
Minun olisi kuulemma pitänyt siinä tunnekuohussa käyttäytyä asiallisesti niin olisin parantanut asemiani lasten suhteen. Aina jos pahan sanan ex-vaimolleni sanoin niin se juorusi sossuun ja sossussa olivat vihaisia kun käyttäydyn agressiivisesti. Pitää kuulemma tsempata ja joustaa. Vuodesta toiseen.
Moniko äiti kotiin tullessa vain hyväksyisi sen että lapset eivät ole siellä etkä saa kuin viikkojen päästä tietoon että missä he ovat. Lappu pöydällä että muutettiin pois terkuin isi ja lapset.
Mutta isä on vain isä. Mitä heillä tekee? Lapset tehdään vain naiselle jolla on täysi päätäntä valta lapsistaan. Minä ainakin olen vain lompakko enää. En isä. Lapset eivät halua tulla kun äiti on sanonut lapsille että isä ei osannut pitää perhettä kasassa ja muutenkin ilmeisesti selittänyt kaikkea sontaa heille. Että ole hyvä ex-vaimo. Rahaa tulee pakosta vaikka sinä et olisi edes lapsia ansainnut. Tuollaiset ihmiset kuuluvat hoitoon. Ei tervejärkisiä.
tarkoittanut sinua ja kohtalotovereitasi, vaan niitä hylkääjiä. Näköjään naisissakin sellaisia sankareita on.
Lapsi ansaitsee ja tarvitsee molemmat vanhempansa. Riitaisissa eroissa ja hylkäämisissä lapsi on aina suurin häviäjä - vaikka ei aluksi sitä edes itse ymmärtäisi.
Avioliitto, perhe ja lasten saaminen edellyttävät sitoutumista, ei hetken hurmaa.
Hirveää energian tuhlausta jäädä katkeroimaan menneisiin murheisiin.Ulkopuolisten mielestä minä olin se hyljätty osapuoli pienine lapsineni.Mitä siitä,elämä jatkuu,anteeksi on annettu ja nyt vaan eteenpäin elämässä ilman katkeruuksien painolastia.
pystyt anteeksi antamaan kaikki mitä sull eon tehty. Ajattelisit edes lapsiasi, ei kaikkea voi anteeksi antaa.
ei ole väärin antaa anteeksi,ja jatkaa omaa elämäänsä ettenpäin.Välittävä aikuinen tekee siten,koska hän ajattelee lapsiaan..eikä ehdi kenties lainkaan omaa tuskaansa työstämään.
Lapsia ei saa aikuisten asioihin sotkea..he kyllä itse voivat kasvaessaan asioita/vanhempiensa eroa pohtia,mutta heitä ei pidä rasittaa turhilla murheilla.
Lapselle oma äiti ja isä ovat erotilanteen jälkeenkin rakkaita.
Se on juuri suurin virhe se ettei osaa siirtyä asioissa eteenpäin vaan pyöritään katkeruudessa vuodesta toiseen. Menneeseen ei ole paluuta ja kn ero tulee niin se merkitsee vain sitä ettei pariskuntaa oltu tarkoitettu yhteen.
Jos minä olisin ymmärtänyt tämän aikaisemmin niin ei olisi tarvinut itsesäälissä ja ennen kaikkea katkeruudessa pyöriä niin kauan.
Nyt minulla on mahtava mies ja parisuhteemme loistaa, meillä on paljon enemmän yhteistä kuin ensimmäisen miehen kanssa. Ja jos ex mies ei sitä liikettä olisi tehnyt eli lähtenyt niin en olisi nykyistä miestäni tavannut ja eläisin edelleen siinä suhteessa jonka luulin olevan hyvä. Mutta näin jälkikäteen olen tajunnut että suhde oli kaikkea muuta kuin onnellinen. Minulla on äiti-ihmisenäkin oikeus onneen ja lasten isällä samat oikeudet. Lapset eivät ole onnellisia jos omat vanhemmat vain kärsii.
Huonossa parisuhteessa ei tarvitse roikkua edes lasten takia.