Heips! Kertokaa hyvät ihmiset jos teillä on kokemusta tai tietoa tästä asiasta! Eli, olen ollut koko pienen ikäni (20 vuotta) allerginen eläimille, allergiasta kehittyi myös astma. Allergiani oireilee voimakkaasti, esim. koira ja kissa ihmisten luonakaan en voi kunnolla vierailla, koska muutama minuuttikin asuintilassa jossa eläimiä on ollut riittää oireiden alkamiseen. Oireet ovat nenän tukkoisuus, hengen ahdistus sekä silmien kutiaminen ja vuotaminen. Myös esim. koiran sylki joutuessaan iholleni aiheuttaa voimakkaan ihoreaktion (ihoalueen turpoaminen, kutiaminen ja polttelu). Ja valitettavasti lähipiirini ihmisillä on paljon eläimiä.. Kysynkin siis: Onko minun kohdallani mahdollista aloittaa siedätyshoito, ja voiko se olla niinkin tehokas että pystyisin tulevaisuudessa olemaan vaikka koira sylissäni? Olkaa ihania ja jakakaa tieto ja mielipiteet! Kaunis kiitos :)
Siedätyshoito eläinallergiaan
4
1912
Vastaukset
- ehkäpä vois auttaa
En tiedä asiasta vielä kovin paljoa, mutta jotain kuitenkin. Itsekin olen eläimille allerginen, ja varsinkin kissalle tosi pahasti. Aloitin juuri koivun siitepölyn siedätyshoidon, ja sitä varten käydyssä keskustelussa lääkärin kanssa hän kyseli muistakin allergioistani ja astmaoireista. Hän ehdotti, että aloitettaisiin samalla myös kissan siedätyshoito. Hän sanoi, että kuulemma koiran siedätyksistä ei ole kovin hyviä tuloksia, mutta kissasta vähän parempia. Ja että se voisi auttaa. Tosin sehän on yksilöllistä. Ei mullakaan ole siis tavoitteena se, että voisin joskus ottaa itselleni kissan, vaan se, etten saisi allergisia reaktiota esim. muiden vaatteista, tai että jos voisin joskus edes allergialääkkeen kanssa käydä kissanomistajien luona kylässä.. Hoito kestää kolme vuotta. Saapa nähdä, miten käy. Mutta sun kannattaa mennä lääkäriin ja kysellä lisää.
- Maash
Mietinkin juuri, että voiko siedätyshoidossa käyttää samanaikaisesti muihinkin allergioihin hoitoa, ja ilmeisesti voi. Itselläni on myös siitepölyallergia. Ja tokihan olisin onnellinen jos oireeni paranisivat edes hieman, juuri sillä tavalla että voisin suht vaivatta käydä veirailulla paikoissa joissa eläimiä on. Kuinka paljon sinun hoitosi tulee maksamaan?
- palmikko
Minä ja neljä lastani olemme allergisia mm. eläinepiteeleille, oireemme ovat yhteneväiset sinun oireisiisi ja neljällä meistä allegiat ovat edenneet astmaksi saakka.
Vieläkään ei kovin kevein perustein aleta siedättämään eläimia vastaan, koska kyseessä ei ole elämää uhkaava sairaus - eläinkosketuksenhan voi usein välttää toisin kuin siitepölyt. Toisaalta siedätyksen tehokaan ei kuulemma ole niin hyvä, että allergialääkkeistä päästäisiin koskaan kokonaan.
Allergologin mielestä siedätys olisi perusteltua sellaisessa eläinallergiassa, jonka oireet ilmenevät epäsuorassa altistuksessa tai jossa suoraa eläinaltistusta ei ole tarkoituksenmukaista välttää esim. työ- tai opaskoiratilanteissa. Hoito on pitkä ja kärsivällisyttä koetteleva.
Ehkä mekin voimakkaammin vaatimalla olisimme saaneet siedätyshoitoa myös eläinallergiaoireisiimme, koska saamme rajujakin oireita julkisissa paikoissa silloin, kun kanssakulkijat tuovat vaatteissaan eläinpölyjä. Toistaiseksi olemme kuitenkin tyytyneet "välttämishoitoon".- Maash
Onpa harmillista.. Sillä minäkin olen joutunut vain välttämään tilanteita ja paikkoja joissa eläimiä on/on ollut.. Vaikka työssäni joudunkin tapaamaan paljon ihmisiä, en kuitenkaan saa epäsuorista altistuksista mitään oireita (tästä täytyy nyt olla vain iloinen). Ehkä tulevaisuudessa tämäkin asia lääketieteessä kehittyy ja allergiset voisivat paremmin! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1217295Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?927210Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277139Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t646285Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik975628Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t35574Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455434Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa655275Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus435158Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274656