"Nämä ovat Taloussanomien haastattelemien asiantuntijoiden mukaan riskiryhmässä:
- Yritykset, joiden vienti suuntautuu anglosaksisiin maihin. Myös euroalue on hitaamman kasvun vaiheessa.
- Alat joissa on meneillään rakennemuutos. Monet teollisuuden alat ovat jo pitempään vähentäneet väkeään, esimerkiksi paperiteollisuus.
- Mekaaninen metsäteollisuus. Sitä heikentävät samanaikaisesti rakenteelliset asiat, kuten puutullikysymys, sekä heikko suhdannekuva.
- Tähän asti "hyvien" teollisuudenalojen teknologiateollisuus ja etenkin konepajateollisuuden tilanne on muuttumassa.
- Rakennustuoteteollisuudessa työvoima alkoi huveta jo keväällä, ja rakentajien määrän odotetaan lähikuukausina laskevan yli normaalin kausivaihtelun.
- Työvoiman odotetaan pienenevän myös elintarviketeollisuudessa ja puuteollisuudessa. - Raaka-aineen kalleus on syönyt kannattavuutta esimerkiksi kuljetusalalla."
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1582495

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä on meidän firmassa lomautusuhka päällä. 1-5 henkilöä joutuu lähtemään.
että sinustakin tulee Simin pojan halveksima kotiinjätetty varamies.