Raamatussa sanotaan, että kun laittomuus valtaa alaa, niin monien rakkaus kylmenee.
Suomen kirkossa alkaa olla monella saralla (kastaminen, vihkiminen, kasvattaminen jne.) kovin ristiriitaisia kannanottoja.
Espoon piispa arvostelee kirkkomme suurimman herätysliikkeen opetusta. Vaikka hänenkin pitäisi tietää että vanhoillislestadiolaisten joukko on kirkkomme terveintä ydintä. Olemme sopuisasti ja rakentavasti toimineet mm. naispappeuskysymyksessä ja tukeneet kirkon vakautta.
Toisaalta piispat ovat hiljaa kun virkaansa oikein astettu pappi siunaa samaa sukupuolta olevien parien liittoja vaikka ko. kaavaa ei ole olemassa puhumattakaan, että kirkolliskokous olisi hyväksynyt asian. Tällä hetkellä tällaisen menettelyn kohdalla pitäisi huomion pääpaino kiinnittää papin virkavirheeseen. Muutoin yhä useampi alkaa käyttää oman käden oikeutta ja todella keksiä uusia kaavoja milloin mihinkin tilanteeseen ja toimittaa kirkollisia toimituksia omien keksimiensä kaavojen mukaan.
Tällaisesta toiminnasta seuraa kaaos ja sekasorto, joka nakertaa seurakuntalaisten luottamusta paimeniinsa ja koko kirkkoon. Samalla kylmenee rakkaus Raamattuun, sen arvovaltaan ja kirkon Herraan Jeesukseen.
Onko laittomuus edennyt kirkossa suhteellisesti pidemmälle kuin yhteiskunnassa? Vakava kysmys, johon pitäisi kiinnittää heti huomiota.
Tällaisessa tilanteessa tuntuu vähintäänkin oudolta ja suorastaan VAINOLTA, millaisia parjauskirjoituksia vanhoillislestadiolaisuudesta kirkkomme lehti Kotimaa on sivuilleen päästänyt. Myös piispa Mikko Heikan lausunnot ovat kysymysmerkki. Paljon tosin puhuu sekin että muut piispat ovat olleet hiljaa. Heikka tuskin saa kannattajia.

Vastaukset 4
Vanhimmat
jokainen ihminen on saman arvoinen , on heillä sitten mitä henkilökohtaisia taipumuksia tahansa. Uskottavuus kirkkoon tulee nakertumaan vanhojen satukirjojen takia, kun ei uskalleta ottaa kantaa ja korjata.Ne jotka kantaa huolta toisten asioista kuten seksuaalisuudesta, on itsellään se ongelma.
"vanhoillislestadiolaisten joukko on kirkkomme terveintä ydintä."
Terveeseen ytimeen kuuluu oleellisena osana henkinen ja hengellinen väkivalta. Hoitokokousten sivutuotteet, monet itsemurhat ja mielenterveyden menetykset ovat yhä edelleen vl-liikkeessä avoimena ja käsittelemättömänä haavana.
Jos näitä asioita ei osata käsitellä, niin puhe terveestä ytimestä on sairasta sanahelinää.
Ensin pitää paluttaa vl-liikkeen yhteiskuntakelpoisuus, jotta missään puheissa olisi uskottavuutta.
vl-lahkon osalta perustuu vain rahaan ja valtaan, niin kirkossa kuin yhteiskunnassakin - oikea stk-mafia!
Puhuit rehellisesti. Tässä touhussahan on kyse sairaasta vallankäytöstä, aivopesusta, kontrolloinnista ja tottakai maallisen mammonan hankkimisesta. Lahkojohtajat ja kirkolliset auktoriteetit lorauttavat meitä silmään jos me vain sallimme sen.
Mutta rohkeat ja itsenäiset ajattelijat nousevat kapinaan. Meitä ei kuseteta. Sehän on huuhaa-oppien levittäjien pahin pelko, että rahavirta ehtyisi ja hallittavien "lampaiden" joukko katoaisi.
Mistä silloin tulot revittäisiin? Ja ketä silloin alistettaisiin ja syntiseksi herjattaisiin? Ei heitettäviä Saatanalle? Tai synninpäästöjä "uskonveljille" ja "uskonsisarille"?
Tulevaisuus kuuluu kriittisille ajattelijoille, jotka uskaltavat toimia itsenäisesti. Ei kuitenkaan riitä, että vain sinä ja minä olemme
vapaita mieleltämme. Vastuullemme kuuluu myös se, että yritämme auttaa aivopestyjä lähimmäisiämme.
Ei ole oikein, että ahneet kusettavat diktaattorit ja valheiden levittäjät riistävät heiltä heidän oman mielensä ja tahtonsa. Paljon lahjakkuutta valuu hukkaan ja elämiä tuhotaan ellemme pysäytä aivopesua harrastavia "pomoja" ja "johtajia". Heidän röyhkeät väärinkäytöksensä eivät saa jatkua, vaan uskonnollisen terrorin on väistyttävä tervehenkisen kriittisen ajattelun tullessa tilalle.
T: Rehellinen Ystäväsi