Ingrianalle

Hei, luin ennustuksiasi, varsinkin tuo 2012 herätti ajatuksia.
Minulle on tapahtunut todella raskaita asioita kuluneen vuoden aikana. Ihmeellinen muutos on niiden vuoksi tapahtunut henkisestikin. Eli uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Olin reikikurssilla ihan vasta ja ihmettelen sitä suurta maailmankaikkeuden energiaa. Olen myös alkanut vaistoamaan joitakin asioita, joka on hyvin kiinnostavaa, (joskus vähän pelottavaa). Luuletko, että minulla olisi kykyä kehittää tätä asioiden näkemistä? Miten? Asioita näytetään minulle joskus kaikkien muiden töiden ohella. Kerran sellaiseen sisältyi varoitus, mutta muut ovat olleet minun tavallista elämää koskevia käytännön juttuja.
Hyvää jatkoa Sinulle, sinulla on hieno harrastus, kun jaksat tällä palstalla auttaa kysyviä.
terveisin, Pääskynen Pohjoisesta
0135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pääskynen Pohjoisesta kirjoitti:

Hei, luin ennustuksiasi, varsinkin tuo 2012 herätti ajatuksia.
Minulle on tapahtunut todella raskaita asioita kuluneen vuoden aikana. Ihmeellinen muutos on niiden vuoksi tapahtunut henkisestikin. Eli uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Olin reikikurssilla ihan vasta ja ihmettelen sitä suurta maailmankaikkeuden energiaa. Olen myös alkanut vaistoamaan joitakin asioita, joka on hyvin kiinnostavaa, (joskus vähän pelottavaa). Luuletko, että minulla olisi kykyä kehittää tätä asioiden näkemistä? Miten? Asioita näytetään minulle joskus kaikkien muiden töiden ohella. Kerran sellaiseen sisältyi varoitus, mutta muut ovat olleet minun tavallista elämää koskevia käytännön juttuja.
Hyvää jatkoa Sinulle, sinulla on hieno harrastus, kun jaksat tällä palstalla auttaa kysyviä.
terveisin, Pääskynen Pohjoisesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu