RAKAS IHMINEN

Selkää särkee,
polvea kolottaa,
vanhaa ihmistä aivan nolottaa.
Mitään ei pyydä,
ei moitteita syydä,
vain tyynenä noutajaa odottaa.
Rakkaan ihmisen huoli ja hätä,
eikä mitään voi tehdä auttaakseen tätä,
jota kymmenet, kymmenet vuodet
on tuoneet
lähemmäksi elämän loppupäätä.

Jos vielä jotakin tehdä voisin,
hiukan vain hentoja harteita haparoisin,
halaisin, varovasti rutistaisin
ja kuuroihin korviin huutaen saisin
sanotuksi vielä kerran sen,
kuinka hirmuisen tärkeä ihminen
olet aina ollut ja tiedä en
kuinka riittämään saisin kiitoksen.

Melkein on sokeiksi käyneet ruskeat silmät
ja pieneksi kutistunut ylväs ryhti.
Loppuun saakka vain on käytävät pitkät
kuljettava, vaikka voimat nyhti
sairaus jos toinenkin, elämän rytmi
se on vaan sellainen.

Halaan varovasti, suukotan lämpimästi,
ettei hauras rakas vanhus menisi rikki,
hyvästit ovelta huikkaan mennessäni.
Koskaanhan en tiedä lähtiessäni,
onko nyt eromme viimeinen, ikuisesti.
Pakko myöntää, hyvästejä itkin
näkemättä, salaa, katkerasti.
Rakkaistamme erottava on jokaisen.

Itsekästä kuitenkin on ajatella
ettei kuolema saisi satoa korjaella,
jos jokainen hetki hänen ajatuksensa täyttää
lopun kohtaaminen, joka helpommalta näyttää
kuin maallinen kulkunsa tuskien alla.

Pieneksi, voimattomaksi itseni tunnen,
olenhan vain ihminen
edessä suuren ikuisuuden.
Enempään kykene en.
7190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tässä on tunnetta niin paljon,
että voisi pakahtua ja mitkä
sanat olet luonut,vielä
riimeillä koristellut.
Ei ole kovin helppoa saada
toimimaan sujuvasti ja luulen,

että tämä on totta,
ja nostaa arvoa
entisestään.

Taitaa tälläisiä kaltaisiasi
kirjoittajia olla vain yksi
Sinun lisäksi...siis tällä
kirjoitus ja kerronta
tyylillä.

Kerrassaan upea runo.

Hyviä hetkiä kuitenkin,sillä
kaikki me näitä tulemme
elämässämme kokemaan.

Hyvää Sunnunta pv.Sinulle.

Äänestä
  • tositarinasta on kyse. Raskasta seurata vanhuksen hidasta kuihtumista, mutta sehän se kuitenkin on elämän kulku ja pakko hyväksyä. Usko tai älä, mutta tämän kirjoittaminen helpotti hiukan! - Kukahan muu näin oman omituisen tyylin omaa...
    Hyvää alkavaa viikkoa toivotan sinulle, joka aina jaksat kommentilla muistaa.

    Äänestä

  • KuunKeiju kirjoitti:

    tositarinasta on kyse. Raskasta seurata vanhuksen hidasta kuihtumista, mutta sehän se kuitenkin on elämän kulku ja pakko hyväksyä. Usko tai älä, mutta tämän kirjoittaminen helpotti hiukan! - Kukahan muu näin oman omituisen tyylin omaa...
    Hyvää alkavaa viikkoa toivotan sinulle, joka aina jaksat kommentilla muistaa.

    Näin minä ajattelinkin,kun siltä
    kuulosti ja vanhukselta...riipaisevaa
    se on kuin itsensä kohtaisi
    siinä tilanteessa.

    Monesti kirjoittaminen auttaa,sitä
    suositellaankin jo miel.terv.vuoksi.
    Samalla se on taistelua olemassa
    olostaan ja osittaista itsensä
    vahvistamista.
    Kirjoituksesi ei ollut yhtään
    omituinen,sillä olen itse
    sellainen,että huomioni todella
    kiinnittyy sellaiseen...jossa
    on elämän makua rosoista tai
    siloteltumpaa,joka osuu minun
    suoneeni,kun itsekkään en ole
    niin muiden perässä hiihtäjä
    - oma tie pitää olla.

    Minä yritän muistaa,mutta nytkään
    en ehdi kunnolla runoja
    kommentoimaan...- Hyvää alkavaa
    viikkoa Sinulle,sillä seurassasi
    on kiva viihtyä.

    Äänestä

...ihminen suurella sydämellä
rakasta,läheistä ihmistä hyvästelemässä
suuren kuoleman alla.
todella koskettavaa,
suruisaa tekstiä nyt kuun keijulta
mutta siihen on ammenettu
kaikki hyvyys,
paremmin ei voisi sanoa.

Äänestä
  • Helpotti raskasta oloa, runon kirjoittaminen. Aika kuluu, ihminen kuihtuu, joskus ihmettelee, että miksi pakko kärsien loppua odottaa...

    Äänestä

kosketti, koska taas tänäänkin tähän törmäsin.
Kauniisti kirjoitettu oli tämä. Kiitos.

Äänestä
  • kommentistasi. Voimia sinulle, jos olet samanlaisen tilanteen edesä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KuunKeiju kirjoitti:

Selkää särkee,
polvea kolottaa,
vanhaa ihmistä aivan nolottaa.
Mitään ei pyydä,
ei moitteita syydä,
vain tyynenä noutajaa odottaa.
Rakkaan ihmisen huoli ja hätä,
eikä mitään voi tehdä auttaakseen tätä,
jota kymmenet, kymmenet vuodet
on tuoneet
lähemmäksi elämän loppupäätä.

Jos vielä jotakin tehdä voisin,
hiukan vain hentoja harteita haparoisin,
halaisin, varovasti rutistaisin
ja kuuroihin korviin huutaen saisin
sanotuksi vielä kerran sen,
kuinka hirmuisen tärkeä ihminen
olet aina ollut ja tiedä en
kuinka riittämään saisin kiitoksen.

Melkein on sokeiksi käyneet ruskeat silmät
ja pieneksi kutistunut ylväs ryhti.
Loppuun saakka vain on käytävät pitkät
kuljettava, vaikka voimat nyhti
sairaus jos toinenkin, elämän rytmi
se on vaan sellainen.

Halaan varovasti, suukotan lämpimästi,
ettei hauras rakas vanhus menisi rikki,
hyvästit ovelta huikkaan mennessäni.
Koskaanhan en tiedä lähtiessäni,
onko nyt eromme viimeinen, ikuisesti.
Pakko myöntää, hyvästejä itkin
näkemättä, salaa, katkerasti.
Rakkaistamme erottava on jokaisen.

Itsekästä kuitenkin on ajatella
ettei kuolema saisi satoa korjaella,
jos jokainen hetki hänen ajatuksensa täyttää
lopun kohtaaminen, joka helpommalta näyttää
kuin maallinen kulkunsa tuskien alla.

Pieneksi, voimattomaksi itseni tunnen,
olenhan vain ihminen
edessä suuren ikuisuuden.
Enempään kykene en.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu