Selkää särkee,
polvea kolottaa,
vanhaa ihmistä aivan nolottaa.
Mitään ei pyydä,
ei moitteita syydä,
vain tyynenä noutajaa odottaa.
Rakkaan ihmisen huoli ja hätä,
eikä mitään voi tehdä auttaakseen tätä,
jota kymmenet, kymmenet vuodet
on tuoneet
lähemmäksi elämän loppupäätä.
Jos vielä jotakin tehdä voisin,
hiukan vain hentoja harteita haparoisin,
halaisin, varovasti rutistaisin
ja kuuroihin korviin huutaen saisin
sanotuksi vielä kerran sen,
kuinka hirmuisen tärkeä ihminen
olet aina ollut ja tiedä en
kuinka riittämään saisin kiitoksen.
Melkein on sokeiksi käyneet ruskeat silmät
ja pieneksi kutistunut ylväs ryhti.
Loppuun saakka vain on käytävät pitkät
kuljettava, vaikka voimat nyhti
sairaus jos toinenkin, elämän rytmi
se on vaan sellainen.
Halaan varovasti, suukotan lämpimästi,
ettei hauras rakas vanhus menisi rikki,
hyvästit ovelta huikkaan mennessäni.
Koskaanhan en tiedä lähtiessäni,
onko nyt eromme viimeinen, ikuisesti.
Pakko myöntää, hyvästejä itkin
näkemättä, salaa, katkerasti.
Rakkaistamme erottava on jokaisen.
Itsekästä kuitenkin on ajatella
ettei kuolema saisi satoa korjaella,
jos jokainen hetki hänen ajatuksensa täyttää
lopun kohtaaminen, joka helpommalta näyttää
kuin maallinen kulkunsa tuskien alla.
Pieneksi, voimattomaksi itseni tunnen,
olenhan vain ihminen
edessä suuren ikuisuuden.
Enempään kykene en.
polvea kolottaa,
vanhaa ihmistä aivan nolottaa.
Mitään ei pyydä,
ei moitteita syydä,
vain tyynenä noutajaa odottaa.
Rakkaan ihmisen huoli ja hätä,
eikä mitään voi tehdä auttaakseen tätä,
jota kymmenet, kymmenet vuodet
on tuoneet
lähemmäksi elämän loppupäätä.
Jos vielä jotakin tehdä voisin,
hiukan vain hentoja harteita haparoisin,
halaisin, varovasti rutistaisin
ja kuuroihin korviin huutaen saisin
sanotuksi vielä kerran sen,
kuinka hirmuisen tärkeä ihminen
olet aina ollut ja tiedä en
kuinka riittämään saisin kiitoksen.
Melkein on sokeiksi käyneet ruskeat silmät
ja pieneksi kutistunut ylväs ryhti.
Loppuun saakka vain on käytävät pitkät
kuljettava, vaikka voimat nyhti
sairaus jos toinenkin, elämän rytmi
se on vaan sellainen.
Halaan varovasti, suukotan lämpimästi,
ettei hauras rakas vanhus menisi rikki,
hyvästit ovelta huikkaan mennessäni.
Koskaanhan en tiedä lähtiessäni,
onko nyt eromme viimeinen, ikuisesti.
Pakko myöntää, hyvästejä itkin
näkemättä, salaa, katkerasti.
Rakkaistamme erottava on jokaisen.
Itsekästä kuitenkin on ajatella
ettei kuolema saisi satoa korjaella,
jos jokainen hetki hänen ajatuksensa täyttää
lopun kohtaaminen, joka helpommalta näyttää
kuin maallinen kulkunsa tuskien alla.
Pieneksi, voimattomaksi itseni tunnen,
olenhan vain ihminen
edessä suuren ikuisuuden.
Enempään kykene en.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tässä on tunnetta niin paljon,
että voisi pakahtua ja mitkä
sanat olet luonut,vielä
riimeillä koristellut.
Ei ole kovin helppoa saada
toimimaan sujuvasti ja luulen,
että tämä on totta,
ja nostaa arvoa
entisestään.
Taitaa tälläisiä kaltaisiasi
kirjoittajia olla vain yksi
Sinun lisäksi...siis tällä
kirjoitus ja kerronta
tyylillä.
Kerrassaan upea runo.
Hyviä hetkiä kuitenkin,sillä
kaikki me näitä tulemme
elämässämme kokemaan.
Hyvää Sunnunta pv.Sinulle.
tositarinasta on kyse. Raskasta seurata vanhuksen hidasta kuihtumista, mutta sehän se kuitenkin on elämän kulku ja pakko hyväksyä. Usko tai älä, mutta tämän kirjoittaminen helpotti hiukan! - Kukahan muu näin oman omituisen tyylin omaa...
Hyvää alkavaa viikkoa toivotan sinulle, joka aina jaksat kommentilla muistaa.
Näin minä ajattelinkin,kun siltä
kuulosti ja vanhukselta...riipaisevaa
se on kuin itsensä kohtaisi
siinä tilanteessa.
Monesti kirjoittaminen auttaa,sitä
suositellaankin jo miel.terv.vuoksi.
Samalla se on taistelua olemassa
olostaan ja osittaista itsensä
vahvistamista.
Kirjoituksesi ei ollut yhtään
omituinen,sillä olen itse
sellainen,että huomioni todella
kiinnittyy sellaiseen...jossa
on elämän makua rosoista tai
siloteltumpaa,joka osuu minun
suoneeni,kun itsekkään en ole
niin muiden perässä hiihtäjä
- oma tie pitää olla.
Minä yritän muistaa,mutta nytkään
en ehdi kunnolla runoja
kommentoimaan...- Hyvää alkavaa
viikkoa Sinulle,sillä seurassasi
on kiva viihtyä.
...ihminen suurella sydämellä
rakasta,läheistä ihmistä hyvästelemässä
suuren kuoleman alla.
todella koskettavaa,
suruisaa tekstiä nyt kuun keijulta
mutta siihen on ammenettu
kaikki hyvyys,
paremmin ei voisi sanoa.
Helpotti raskasta oloa, runon kirjoittaminen. Aika kuluu, ihminen kuihtuu, joskus ihmettelee, että miksi pakko kärsien loppua odottaa...
kosketti, koska taas tänäänkin tähän törmäsin.
Kauniisti kirjoitettu oli tämä. Kiitos.
kommentistasi. Voimia sinulle, jos olet samanlaisen tilanteen edesä.