Kummi kasvattaa kristinuskoon?

t.minä

Olin mieheni veljen ja hänen vaimonsa neljännen lapsen ristiäisissä. Jossain vaiheessa elättelin toivetta, että olisimme päässeet lapsen kummeiksi, mutta emme sitten päässeetkään.
Noh, ongelma ei ole ollenkaan siinä, vaan ongelma olisi saattanut tulla, jos meidät olisi kummeiksi valittu. Olen harvoissa ristiäisissä ollut, mutta tämä oli ensimmäinen kerta (oman muistikuvani mukaan), jossa pappi teki kummeille seuraavanlaisen kysymyksen: "Tahdotteko te kasvattaa tämän lapsen kristinuskoon?" Jokainen kummi vastasi "Tahdon."
Mitäs olisin kummiksi valittuna tehnyt minä, joka en kuulu kirkkoon enkä halua kasvattaa lasta kristinuskoon? Olisinko saanut vastata "En tahdo."? Vai olisiko pappi ottanut minut huomioon ja jättänyt kysymättä? Toki olisin voinut olla hiljaakin (siis tässä hypoteettisessa tilanteessa), mutta hiljaisuushan on tunnetusti myöntymisen merkki.
Kun lapsi kastetaan kirkkoon, niin riittää, että sillä on kaksi kirkkokuntaan kuuluvaa kummia, loput voivat olla siviilikummeja.
Toivottavasti joku sai selvää, mitä ajoin takaa. En niinkään halua vastaukseksi mitään hienoa ohjesääntöä vaan mielipiteitä :) Kiitos!

15

1096

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • moisesta

      kysymyksestä. Sinusta ei voi tulla kummia koska et kuulu kirkkoon. Ja kyllä tuo kysymys aina ristiäisissä kysytään.
      Eli voit olla vanhempien mielissä lapsen esim.haltija tms. mutta et mitenkään kummi.

      • tosiaankaan..

        kysytä aina. Minä en ainakaan ole koskaan kuullut ja monet ristiäiset kyllä käyty läpi.

      • tosiaankaan.. kirjoitti:

        kysytä aina. Minä en ainakaan ole koskaan kuullut ja monet ristiäiset kyllä käyty läpi.

        Kirkkokäsikirjan mukaan kastava pappi joko kysyy vanhemmilta ja kummeilta: "Vanhemmat ja kummit, tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN (lapsen nimi) saa kristillisen kasvatuksen?", johon vanhemmat ja kummit siis vastaavat "tahdon", tai sitten pappi sanoo vanhemmille ja kummeille: "Vanhemmat ja kummit, pyhä kaste velvoittaa teitä huolehtimaan yhdessä seurakunnan kanssa siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen". Itse kysymystä ei siis tarvita, mutta asia tulisi ottaa esille.

        Ja tosiaan, kirkkoon kuulumaton ei voi toimia kummina, joten hänelle ei myöskään tule tätä kysymystä. :-)

      • t.minä
        Jariällä kirjoitti:

        Kirkkoonkuulumaton VOI toimia siviilikummina. Olen tästä asiasta aivan varma.

      • kummi ja äiti
        t.minä kirjoitti:

        Kirkkoonkuulumaton VOI toimia siviilikummina. Olen tästä asiasta aivan varma.

        Siis mikä on siviilikummi? Kummi valitaan nimenomaan tukemaan vanhempia lapsen kristillisessä kasvatuksessa. Kummi on kristillinen juttu. Voihan sitä vanhemmat sitten sanoa tutuilleen että olet lapseni haltija, vartija tai lahjojenkantaja... Mutta kummi on kristillinen juttu!

      • -kristitty-
        kummi ja äiti kirjoitti:

        Tuo kummiperinne on kyllä omaksuttu kristinuskoon jostain vanhemmasta kulttuurista, niinkuin moni muukin "vain kristilliseksi" mielletty tapa.

        Ja ihan yhtälailla kuin kristinusko on omaksunut tapoja muista kulttuureista, voi joku ei kristillinen omaksua tapoja kristinuskosta, ja on omaksunutkin.

        Eli kummit eivät ole kristittyjen yksinoikeus.

      • kummien voivan olla
        -kristitty- kirjoitti:

        Tuo kummiperinne on kyllä omaksuttu kristinuskoon jostain vanhemmasta kulttuurista, niinkuin moni muukin "vain kristilliseksi" mielletty tapa.

        Ja ihan yhtälailla kuin kristinusko on omaksunut tapoja muista kulttuureista, voi joku ei kristillinen omaksua tapoja kristinuskosta, ja on omaksunutkin.

        Eli kummit eivät ole kristittyjen yksinoikeus.

        vain kirkkoon kuuluvia. Jokainen tietty voi itse keksiä omia sääntöjään,mutta näin se vain on.

      • t.minä kirjoitti:

        Kirkkoonkuulumaton VOI toimia siviilikummina. Olen tästä asiasta aivan varma.

        Siviilikummius ei ole kirkollinen instituutio, joten siitä kirkko ei mitään säädäkään. Totta kai vanhemmat voivat kutsua lapselleen haluamansa nimikkoaikuiset, kutsuttakoon heitä sitten vaikka siviilikummeiksi. Heitä ei kuitenkaan merkitä lapsen virallisiksi kummeiksi. Käytännössä asialla tuskin on merkitystä suurimmalle osalle asianosaisista.

      • ................

        On kolme kummia, joista 2 kuuluu kirkkoon. So what? Toiselle lapselle tulee 4 kummia, joista 2 kuuluu kirkkoon.... Ainakin meidän seurakunta sen sallii.

      • ei o mitään
        ................ kirjoitti:

        On kolme kummia, joista 2 kuuluu kirkkoon. So what? Toiselle lapselle tulee 4 kummia, joista 2 kuuluu kirkkoon.... Ainakin meidän seurakunta sen sallii.

        kummeja jos ne ei kuulu kirkkoon. Onpas sitä vaikea ymmärtää.

      • kohtaa Raamattua
        kummi ja äiti kirjoitti:

        Siis mikä on siviilikummi? Kummi valitaan nimenomaan tukemaan vanhempia lapsen kristillisessä kasvatuksessa. Kummi on kristillinen juttu. Voihan sitä vanhemmat sitten sanoa tutuilleen että olet lapseni haltija, vartija tai lahjojenkantaja... Mutta kummi on kristillinen juttu!

        puhutaan kummeista?!? -Kummius on VAIN luterilaisten sakramenttihöpötystä.Raamattu ei tunne lapsikastetta,piste.Voi että ku ärsyttää kun ihmiset ottaa ongelmaa asiasta jolla ei ole kenenkään kristilliselle vaellukselle merkitystä.

      • voi valita
        ................ kirjoitti:

        On kolme kummia, joista 2 kuuluu kirkkoon. So what? Toiselle lapselle tulee 4 kummia, joista 2 kuuluu kirkkoon.... Ainakin meidän seurakunta sen sallii.

        vaikka 20 siviilikummia,haltijaa, keijukaista.... Mutta jos halutaan lapsi liittää seurakuntaan, niin 2 kummia pitää olla kirkkoon kuuluvia ja rippikoulunkäyneitä. Kirkkoa ei kiinnosta mitä ne 18 muuta aikuista ihmistä ovat taustaltaan, sillä heitä ei merkitä kirkon papereihin lapsen kummeiksi.

        Teidänkään kirkko ei sallisi sitä, että olisi vain yksi kirkkoon kuuluva kummi vaaan niitä täytyy olla kaksi.

      • pagaanus
        kummi ja äiti kirjoitti:

        Siis mikä on siviilikummi? Kummi valitaan nimenomaan tukemaan vanhempia lapsen kristillisessä kasvatuksessa. Kummi on kristillinen juttu. Voihan sitä vanhemmat sitten sanoa tutuilleen että olet lapseni haltija, vartija tai lahjojenkantaja... Mutta kummi on kristillinen juttu!

        alunperin kristillisen kirkossa kasteella on ollut todistajat. kun kristinusko levisi keski-ja pohjois-eurooppaan siellä oli olemassa ns.kummijärjestelmä joten nämä kaksi perinnettä sulautui toisiinsa.
        kummit ei siis ole kristillinen perinne joten turha tulla valittamaan jos on siviili tai muitakaan kummeja.

      • uskis on aina uskis
        ei o mitään kirjoitti:

        kummeja jos ne ei kuulu kirkkoon. Onpas sitä vaikea ymmärtää.

        joo taas tätä. ja rakkauteni ei ole oikeaa rakkautta koska en usko vitun jeesukseenne.

      • Todellakin uskis
        uskis on aina uskis kirjoitti:

        joo taas tätä. ja rakkauteni ei ole oikeaa rakkautta koska en usko vitun jeesukseenne.

        Olipas ala-arvoisen huvittava kommentti :D

        Tässä keskustelussa ei varmaankaan kiistelty siitä, onko Jeesusta olemassa vai ei.

        Kärjistetyn suppeana kantana, mitä nyt tähän jaksan näppäillä on kirkon ja meidän "uskisten" suunnalta se, että jos lapsi halutaan krisillisesti kastaa, niin lapselle tulee silloin haluta myös kristillinen kasvatus.
        Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?:D Jos vanhemmat tai kummit tms., eivät usko, niin sitten vain vakio nimenantojuhla :D Kummin tehtävähän kuitenkin on auttaa (virallisen kaavan mukaan) kasvattamaan lasta kristillisesti. Ei olla vain raha ja lahjasampo 24/7 :)
        Eikai se kenestäkään tee apinaa, tai edes gorillaa :D

        Sama homma niillä, ketkä esim. liittyvät kirkkoon saadakseen kirkkohäät ja sitten erotaan kirkosta. WTF? :) Itse en ainakaan haluaisi mitään elämänvaihettani "siunattavan" jollain, mihin en usko. Eli minulla ei kävisi mielessäkään näin monoteistina kastaa lastani tai mennä naimisiin musmilimimenoin..

        Eli lyhyt kysymys tälläisen uskovan apinan suunnalta: Miksi siihen (syli)kummin hommaan tulee himoita kirkon kautta, jos ei usko tai halua toteuttaa sitä, mitä tehtävä kirkon kannalta edellyttää. Miksi ei sitten vain voi olla läsnä lapsen elämässä muuten?:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.

      Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.
      Maailman menoa
      315
      11449
    2. Ja taas kerran

      Mutka ja joki. Kenties liikaa nopeutta. Miksi?
      Nurmijärvi
      217
      4863
    3. Tänään olisn uskaltanut

      Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny
      Ikävä
      11
      2568
    4. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      162
      1894
    5. Kirjoita jotain kivaa

      ja positiivista ikäväsi kohteesta. 🫠
      Ikävä
      129
      1891
    6. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      11
      1247
    7. Tiistaina nähdään.

      Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos
      Ikävä
      92
      1228
    8. Rattoisaa lauantai iltaa

      Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa
      Ikävä
      241
      1146
    9. Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva

      Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon
      Ikävä
      40
      1040
    10. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      84
      931
    Aihe