Deltan
takuusta
2636
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tuo voi oikeastaan olla mahdollista, kun takuu on nimenomaan niin, että tehdas (siis Kia, ei Delta) lupaa moottorille ja voimansiirrolle ainakin ceedissä, mutta uskoakseni myös uudessa Sportagessakin 7 vuoden takuun. Juju on siinä, että kori ja muu tekniikka onkin taattu tehtaan puolesta vain 5:ksi vuodeksi ja itse Delta takaa tuon muun tekniikan 2 lisävuotta siten, että se on saatu saman pituiseksi kuin tekniikan osalta??? Eli Delta auto ei lopulta vastaa itsenäisesti, kuin nuo 2 lisävuotta muulle tekniikalle. Muissa maissahan tuota käytäntöä ei ole, vaan mennään täysin tehtaan takuun mukaan, siksi kuulostas oudolta, että takuu voisi mennä Suomessa pelkästään Deltan sanelemana miten sattuu. Nuo kaksi lisävuotta takuun osalta Delta kuitenkin saanee määritellä halunsa mukaan.
Ja vaikka huoltaminen merkkikorjaamossa on kallista - ihan minkä merkkisen auton tahansa - edelleen ihmetyttää, miksi uudehkoja autoja pitäisi käyttää jossain kyläsepillä huollettavana??? Ei mikään muukaan merkkiorganisaatio katso suopeasti, jos takuuaikana on menty räpeltämään jossain nyrkkipajassa.
Tuosta takuunsiirrosta myynnin yhteydessä ei ole tietoa. Ainakin pitäisi onnistua kahden yksityishenkilön välillä normaalisti, huoltokirjasta löytyy ohjeet ja täytettävä osio tapahtumaa varten. Tällöinkin sen pitäisi minusta mennä niin, että jos välissä on myyjäliike, raukeaa vain Deltan myöntämä 2 vuoden lisätakuu korille ja muulle tekniikalle ja tehtaan antamat 7 5 säilyy normaalista.
Mulla on Kia Ceed, jossa on 7 vuoden takuu. Ajan sillä 5-6 vuotta ja vaihdan se sitten uuteen Kiaan. Maksan yhden huollon vuodessa (200-300€ öljyineen ja tarvikkeineen). Minusta se on pieni hinta käyttövarmuudesta. Ei ole mitää tarvetta käydä huollattamassa autoa "kyläsepillä".
Minulla on kokemusta ns. euroautojen huollattamisesta. Esim. Ooppelissa oli aina jotakin laitettavaa/korjattavaa, vähintään 500-600€/huolto. Myös Renault oli kallis huoltaa, Bilia/Volvo vähintään 700€/huolto. Volvohan on perinteisisti tunnettu kallista huolto- ja korjaapalvelistaan.