Tiusasen pyyntö

Olin eilen perheeni kanssa seuraamassa Katariinan tulia. Siellä tapasin myös ystäväni Freddy van Wonterghemin. Jäimme Freddyn kanssa kahvikupposten ääreen juttelemaan mukavia ja naiset jatkoivat tapahtuma-alueen kiertämistä.
Arvostettu kansanedustaja Pentti Tiusanen (vas.) oli myöskin paikalla ja yllättäen hän saapui keskustelemaan minun ja Freddyn kanssa. Tiusanen pyysi, että jos me Freddyn kanssa, ikään kuin puheenjohtajina, vähän juttelisimme Jari Taipaleelle. Tiusanen toivoi, että Taipaleen häneen Kervisen asiassa kohdistama kirjoittelu täällä loppuisi. Tiusanen myös kertoi olleensa yhteydessä sivujen ylläpitäjään (eniro) ja poistattaneensa hänen lääkärinetiikkaansa arvostelevat kirjoitukset täältä. Edelleen Tiusanen toivoi, ettei hänen tarvitsisi tässä asiassa käräjille asti mennä.
Lupasimme informoida Jaria Tiusasen toiveista ja sanani pitävänä miehenä näin myös tein. Puolueemme toimintaperiaatteisiin ei kuitenkaan kuulu sanojen asettaminen toisen suuhun, eikä asioiden esille tuomisen kahlitseminen. Taipale voi siis halutessaan edelleenkin kirjoittaa mitä tahansa, kantaen itse vastuun mahdollisista seurauksista. Sen sijaan avoin tiedotuspolitiikka kuuluu toimintamme arvoihin. Siksi katson viisaaksi informoida asiasta teitä muitakin. Myös Taipale toivoi että kirjoittaisin Tiusasen eilisestä yhteydenotosta tänne.
702596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Olen jo useampaan kertaan Taipaleelle sanonut, että keskittyisi muihin asioihin, koska tietyn asian jauhaminen vain pahentaa teidän puolueen asemaa, eikä anna kovin hyvää kuvaa. Yksityishenkilöiden asioiden selvittely yleisellä palstalla ei tarvitse kuukausia jatkuvaa jankuttamista ja Kotkassa on muutakin elämää.

Äänestä
  • Et näköjään ymmärrä oiken mistään mitään mitää, mitä pahaa on jos Taipale tuonut asioita esiin avoimesti!
    Pelkääköhä Tiusanen äänien menetystä, tällä tavoin ne kyllä menee jos yrittäärajoitta sananvapautta ehdokkailta!
    PS. Onkohan saanut Espolta ohjeet?

    Äänestä

  • ja saatava kuntoon ja kirjoitukset lopetettava! Koko kaupungin etu!

    Äänestä

  • Kervisen asia hoidettava kirjoitti:

    ja saatava kuntoon ja kirjoitukset lopetettava! Koko kaupungin etu!

    loppuisi. Ehdokkaiden tuotava samalla sinnikkyydellä myös muita Kotkan asioita esille, joita muut puolueet piilottelevat. Leikkivätkö demarit siellä Katariina tulilla kuurupiiloa keskenään ?

    Lapissa hieno ilma , aurinko paistaa.

    Äänestä

  • Harald Hirmunen kirjoitti:

    loppuisi. Ehdokkaiden tuotava samalla sinnikkyydellä myös muita Kotkan asioita esille, joita muut puolueet piilottelevat. Leikkivätkö demarit siellä Katariina tulilla kuurupiiloa keskenään ?

    Lapissa hieno ilma , aurinko paistaa.

    "Paremmin hautautuu, jos jankuttaminen loppuisi"
    Näinhän sun piti kirjoittaa, kaikki ovat huomanneet sen että olet Kervistä vastaan siinä missä Kervistä puoltavaa Taipaletta.

    Koita sinäkin vain ymmärtää se totuus että, ilman "älämölöä" tämä asia ei tule hoidetuksi. Se että luodaan painetta ja tuodaan kipetä puolet esiin, jopa auttaa että asia tuleekin hoidetuksi hautaamisen sijaan.

    jos sulla on tapa että tämmöiset asiat pidetään hiljaisena, ja kansa johdatetaan mielikuvilla muuhun suuntaan. Voin sanoa että sinussa virtaa "demininen" veri. Mikä onkaan puoluemieltymyksesi?

    Kehut Juhoa mutta puolueen toimintaa moitit? Tämä yhtälö ei oikeen toimi. Mutta onneksi sä tajusit tuon Eerolan kirjoituksen noinkin täydellisesti kun tajusit, eli et ollenkaan. Asian ydinhän on se että Taipale on saanut luotua painetta valtuustossa istuviin. Ja se paine on ihan tervettäkin koska siellä tehdään päätöksiä eriskummaliisin tavoin, voiskohan sitä kutsua kommunistiseksi tyylitajuksi?

    Äänestä

  • -no-name- kirjoitti:

    "Paremmin HOITUVAT, jos JANKUTTAMINEN loppuu. Harald yrittää yrittää kertoa, että liika mesoaminen yhden asian kimpussa vain munaa koko Pesun maineen, ei paranna sitä. Myös Askolle itselleen epäedullista, jos hänen asioitaan vatvotaan ja vatvotaan koko ajan.

    Äänestä

  • uusi tulkinta kirjoitti:

    "Paremmin HOITUVAT, jos JANKUTTAMINEN loppuu. Harald yrittää yrittää kertoa, että liika mesoaminen yhden asian kimpussa vain munaa koko Pesun maineen, ei paranna sitä. Myös Askolle itselleen epäedullista, jos hänen asioitaan vatvotaan ja vatvotaan koko ajan.

    Lue sä aikaisempi uudestaan, ongelmahan on päätöksien teko. Ei henkilö nimeltä Asko

    Äänestä

Vai pitää asioista vaieta? Piilotellaan rötökset ja hyssytellään. Aika agentti.

Äänestä
  • Levy päälle??????????????????????????????????

    Äänestä

Nyt alkaa mennä Tiusasen toiminta yli ymmärryksen, millä oikeudella kansanedustaja menee latelemaan ehtoja Perussuomalaisten puheenjohtajille jonkun ehdokkaan kirjoituksille? Mitä salattavaa Tiusasella on Kervis asiassa? Mitä Taipale on tehnyt väärin?
Odottaisin tähän vastausta jo jopa itse sananvapauden taistelija Kerviseltä, on sen verran posketonta touhua kansanedustajan suunnalta!

Äänestä
  • myös Kervinen,siitä yhdestä aikas törkeästä aloituksesta, siinä yhdessä ketjussa.Ihmettelin,miten Tiusanen on antanut nimitellä itseään vaikka miksi,eikä ärähtänyt!-Luulin ettei hän tiedä.Kyllä varmaan on loukannut häntä kovasti ne jutut.Hyvä,että on ottanut puheeksi ne Eerolan kanssa ja Juho puolestaan vei Taipaleelle terveiset!-On ollut tosi törkeitäkin juttuja!--Se on loppu nyt pojat sellainen touhu,jos valtuustoon aiotte,ei me äänestäjätkään niellä ihan kaikkea.terv: Sitoutumaton.

    Äänestä

  • kovasti itseensä,kuin kirjoitti:

    myös Kervinen,siitä yhdestä aikas törkeästä aloituksesta, siinä yhdessä ketjussa.Ihmettelin,miten Tiusanen on antanut nimitellä itseään vaikka miksi,eikä ärähtänyt!-Luulin ettei hän tiedä.Kyllä varmaan on loukannut häntä kovasti ne jutut.Hyvä,että on ottanut puheeksi ne Eerolan kanssa ja Juho puolestaan vei Taipaleelle terveiset!-On ollut tosi törkeitäkin juttuja!--Se on loppu nyt pojat sellainen touhu,jos valtuustoon aiotte,ei me äänestäjätkään niellä ihan kaikkea.terv: Sitoutumaton.

    Nyt on vähän eri luokan asiasta kyse kuin poskisolistien herjoista, tajutko että kansanedustaja on pyrkimässä rajoittamaan erään Perussuomalaisen sanan vapautta kertoa Kotkan päätöksenteon perusteista, joissa ilmeisemmin kansanedustajalla ei kovinkaan puhtaita papereita!

    Juho Eerolalle kiitos hyvästä kirjoituksesta! Asiaan on reagoitava! Ehdokkaita ei saa missään nimessä ryhtyä sorsimaan tahi painostamaan jos tuo esille tosiasioita!

    Äänestä

Meitä hoitsuja alkoi kiinnostamaan kaupunginhallituksen etiikka kyseisesstä asiasta.
Jari, onko sinulla mahdollisuutta laittaa Ankkurissa julkaistu kirjoituksesi tänne?

Äänestä
  • Missä poliittinen vastuunkanto?

    Kotkan kaupunginhallitus käsitteli 11.8. kokouksessaan Asko Kervisen kantelua, koskien ei-julkisten terveydentilatietojen tietovuotoa ja niiden lähettämistä mm. työsuojelupiiriin, mutta esityslistaan asia olikin osin valmisteltu työsuhteen irtisanomisasiana, josta ei ollut lainkaan kysettä.

    Asiakirjoista ilmenee selvästi, että kaupunginhallituksen §:n 288 kanteluasia käsiteltiin osin toisesta asiasta mistä oli kanneltu ja mitä kanteluasiakirjat osoittavat.

    Kantelun liitteenä olevasta Kouvolan hallinto-oikeuden 10.7.2007 antamassa päätöksessä dnro 07/0337/1 lukee yksiselitteisesti, että Kervisen ei-julkisia terveydentilatietoja oli käytetty ja lähetetty ulkopuolisille ilman hänen suullista tai kirjallista lupaa, mutta kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, ettei asia anna aihetta mihinkään toimenpiteisiin.

    Kotkan päätöksenteko on huolimatonta ja asiain valmistelu heikkotasoista. Esille tulleet vakavat ongelmat Kervisen terveydentilatietojen suhteen on käsiteltävä valtuutettujen vastuuta edellyttävällä tavalla, eikä kääntää tietoisesti selkää tapahtuneelle.

    Puheena oleva tapaus on hyvä esimerkki huonosta ja välinpitämättömästä päätöksenteosta. Uutena kunnallisvaaliehdokkaana en voi kun ihmetellä Kotkan päätöksentekoa ja tuoda epäkohdat esille kun vaikuttaa siltä, ettei nykyisiä päättäjiä oikeudenmukainen päätöksenteko kiinnosta.

    Esityslistassa valmisteleva virkamies kirjoittaa, että Kotkan kaupungilla on ollut perusteltu syy toimittaa kyseiset Kervisen ei-julkiset terveydentilatiedot työsuojelupiirille. Mikä tämä perusteltu syy on ollut ja kenen toimesta salassa pidettävät tiedot on lähetetty?

    Asia on vakava. On käsittämätöntä kuinka kaupunginhallituksessa vaikuttavat terveysalan ammattilaiset eivät vaatineet selvitystä Kervisen ei-julkisten terveydentilaa koskevien tietojen käyttötarkoituksesta.

    Missä poliittinen vastuunkanto?

    Jari Taipale
    Perussuomalaiset

    Äänestä

mielenkiintoinen tilanne tämä Tiusasen tuoma painostaminen, sanoisinko uhkailu.

ymmärrän kyllä yskän jos asia on arka ja satuttaa, mutta elämme avoimessa yhteiskunnassa ja olen tuonut valtuuston toiminnasta faktoja esille.

Faktat selviävät erinäisistä asiakirjoista, asiakirjoista jotka ovat myös Tiusasenkin saatavissa. Asiakirjat ovat julkisia, päätöksenteko on ja julkista, olen tuonut asiat esille syystä että en hyväksy tämäntyylistä menettelyä päätäntäelimissä.

Ne kenen pitäisi valvoa kuntalaisten etuja ja hyvinvointia, heidän ei pitäisi itse alkaa menettelemään epäsopivasti. näen siis ristiriitaa päätöstenteossa ja monen muunkin asian hoidossa.

Tulen tuomaan asioita julki tulevaisuudessakin, kansalaisten on oikeus saada tietää mitä, ja miten heitä koskevia asioita päätetään.

En ole kirjoittanut yhtään lausetta mikä ei perustu asiakirjaan, joten Tiusanen voi vapaasti mennä tekemään niitä käräjäjuttuja.

Tähän kohtaan voisin sanoa vielä että kiitos Tiusaselle. Hyvästä vinkistä ja aiheesta kirjoitella, tästä on hyvä jatkaa.

Äänestä
  • Meinaatko tosiaan vaalimainokseesi laittaa vain yhden asian ja liittää siihen valokuvan lisäksi ? Ei hyvä , ei hyvä !

    Äänestä

  • äänestäjät kirjoitti:

    Meinaatko tosiaan vaalimainokseesi laittaa vain yhden asian ja liittää siihen valokuvan lisäksi ? Ei hyvä , ei hyvä !

    Vain sen mitä haluatte lukea, onhan se ottanut kantaa moneen asiaan! Omaa tyhmyyttänne on jos muuta ette näe tai ymmärrä mutta asia minkä kanssa Taipale nyt painii vaikuttaa niin sosiaali kun terveyspuoleen kun mihin vain kotkassa. Kysymys on päätösten teosta!

    Te vastustajat olette tyhmiä, jopa niin tyhmiä että tuotte vain lisää nostetta Taipaleelle

    Äänestä

  • äänestäjät kirjoitti:

    Meinaatko tosiaan vaalimainokseesi laittaa vain yhden asian ja liittää siihen valokuvan lisäksi ? Ei hyvä , ei hyvä !

    Pelastan Kervisen. Vittu mitä paskaa

    Äänestä

  • onneton. kirjoitti:

    Pelastan Kervisen. Vittu mitä paskaa

    Täällä? pysyisit nyt tuolla ketjun loppupäässä missä jo toit tätä esille kerran. pitääkö sun jatkuvasti esittää jotain muuta henkilöä ja jokaiseen rakoon näsäillä ja valittaa. vittu jos et osaa lukea etkä löydä niitä vastauksia tai et ymärrä niin älä edes lue niitä aloituksia sitten. Toinen vaihtoehto että ammu ittse ei susta ole demari paska mihinkää muuhun kun valehteluun.

    Äänestä

ainoat motiivit valtuutetuksi tuntuu olevan tämä kervisen juttu ja muu epäolennainen. Valtuutettu Lommi on mielestäni hyvin selkeästi kertonut täällä miten tapaus kervinen on valtuustossa ollut esillä, kuinka sen kanssa on toimittu ja asian nykyisen tilan. Muutenkin ainakin minulle jää pikkuisen epäselväksi onko Taipale oikeasti tietoinen minne ja mitä hän on menossa tekemään. Lehteä ei minulle tule, joten ehdokkaiden mielipiteiden ja arvojen arviointi jää kohdallani paljolti tämän keskustelupalstan varaan ja ainakin luetun perusteella hieman ihmetyttää miksi Taipale on yleensäkään ehdolle asettunut. Kovinkaan laajaa tietoisuutta tai oikeaa halua yhteisten asioiden hoitoon ei tunnu löytyvän.

Äänestä
  • tää taipale ei ajatelle kuin oma etuja

    Äänestä

  • Et ilmeisesti osaa lukea muuta sanaa kun Kervinen ja Taipale?

    Taipale on ottanut selvää muustakin ja kommentoinut muutakin. Mutta väännetään rautalangasta, Kervistä koskeva asia on periaatteellinen. Missä henkilö on laitettu lainsuojattomaksi, sekä kohdeltu törkeästi ja niitä on monia muitakin.

    Asia on iso ongelma jos päätöksien teko on tollaisella kantimella Kotkassa. Sä ja moni muu demari yritätte kokoajan vääntää asiaa siihen suuntaan että ihmiset tuijottaisivat vain Kervistä, ja että eivät huomaisi asian suurinta ongelmaa mikä on päätöksien teossa, tavassa toimia. Sekä mustan listan olemassa olosta yms... mikä on niin vaikea tajuta tätä asiaa? halu vai se että olette pöydän toisella puolella puoltamassa vääryyttä?

    Te yritätte myös hämätä kansaa sillä että Taipale ei kommentoisi muuta, tämä on väärin ja valheellista. Se miksi tämä asia on näin pinnalla johtuu siitä että se on tullut julki. Se voisi olla Askon sijaan vaikka Mikko Metsäläinen. nimi ei tätä asiaa muuta mihinkään. Itsehän demarit ja kokkarit on munanneet, ja jos joku tuos sitä noin voimakkaasti esille se on vain hyväksi.

    Jos sinulle ei tule lehteä etkä ole niistä tietoinen on oma häpeäsi, myös se että muodostat mielipiteesi lähinnä paskanjauhannan kautta "ilmeisesti" niin sekin on sun omaa tyhmyyttäsi.

    Ottaisit selvää faktapohjasta etkä vääristellyistä asioista ja diibadaabaa jutuista. Eikö juuri tämän kieron valtuuston vastustaminen ole yhteinen asia! että sä olet ehkä enemmin kun vähän hölmö! Nimenomaa kyse on yhteisistä asioista, miten asioita päätetään ja valmistellaan. Taipale vastustaa myös kansan kukkaroon kohdistuvista rakennushankkeista mitkä on selkeesti ylihinnoiteltuja, myös ottanut kantaa sosialipuolen asioihin ja kiintiöpakoilaisiin. Puhumattakaan maan myynnistä venäläisille jne,,,

    mistä helvetistä sinä ja monet muut "ehkä monet muut" revitte näitä niin pelkistettyjä tietojanne? mihin ne perustuu?

    Äänestä

  • taipale ottanut selvää asioista ja tutkinut asiakirjoja vuosia, nykyvaltuutetut, mukan vasssarit, eivät ole halunneet Kervisen asiaa hoitaa kunnialla, Ahvenainen kuulemma ainoa joka tosissaan ollu, ei ne asiat ilman toimenpiteitä selviä, kokouksen asian tiimoilta olleet näytelmää ja vassarit tietää itsekkin sen, Lommi sanoo että katsellaan, mä sanon et ei ne katselemaalla asiat hoidu!

    Äänestä

  • kakola kirjoitti:

    tää taipale ei ajatelle kuin oma etuja

    Missä kohtaa tuolla on niitä omia etuja vain? Kerran väität niin osoita se kohta missä se tulee esille?

    Äänestä

  • <<<<<<... kirjoitti:

    taipale ottanut selvää asioista ja tutkinut asiakirjoja vuosia, nykyvaltuutetut, mukan vasssarit, eivät ole halunneet Kervisen asiaa hoitaa kunnialla, Ahvenainen kuulemma ainoa joka tosissaan ollu, ei ne asiat ilman toimenpiteitä selviä, kokouksen asian tiimoilta olleet näytelmää ja vassarit tietää itsekkin sen, Lommi sanoo että katsellaan, mä sanon et ei ne katselemaalla asiat hoidu!

    lopu,se voi olla Taipaleelle laskusuhdannetta ja Tiusaselle sympatiaa ja ääniä!

    Äänestä

  • jankkaaminen ei kirjoitti:

    lopu,se voi olla Taipaleelle laskusuhdannetta ja Tiusaselle sympatiaa ja ääniä!

    Perustele toi! ja hyvin, asiassa pysyen.

    Äänestä

  • kuulolla ollaan kirjoitti:

    Perustele toi! ja hyvin, asiassa pysyen.

    ei tavitse,kuin maalaisjärkeä hitusen,niin pitäis jo oivaltaa,että äänestäjät ovat täysin kyllästyneet tuohon juttuun ja silloin se voi keikahtaa "päälaelleen"!-Hyvä tarkoitus kääntyykin itseään vastaan!-Ainahan niitä sympatiapisteitä on ropissut!-Kyllä Tiusasta on siihen malliin täällä nimitelty,että epäilen näin!-Olen sitoutumaton ja mietiskelen ketä äänestän!-Näin minä ajattelen,tästä asiasta!

    Äänestä

  • -no-name- kirjoitti:

    Et ilmeisesti osaa lukea muuta sanaa kun Kervinen ja Taipale?

    Taipale on ottanut selvää muustakin ja kommentoinut muutakin. Mutta väännetään rautalangasta, Kervistä koskeva asia on periaatteellinen. Missä henkilö on laitettu lainsuojattomaksi, sekä kohdeltu törkeästi ja niitä on monia muitakin.

    Asia on iso ongelma jos päätöksien teko on tollaisella kantimella Kotkassa. Sä ja moni muu demari yritätte kokoajan vääntää asiaa siihen suuntaan että ihmiset tuijottaisivat vain Kervistä, ja että eivät huomaisi asian suurinta ongelmaa mikä on päätöksien teossa, tavassa toimia. Sekä mustan listan olemassa olosta yms... mikä on niin vaikea tajuta tätä asiaa? halu vai se että olette pöydän toisella puolella puoltamassa vääryyttä?

    Te yritätte myös hämätä kansaa sillä että Taipale ei kommentoisi muuta, tämä on väärin ja valheellista. Se miksi tämä asia on näin pinnalla johtuu siitä että se on tullut julki. Se voisi olla Askon sijaan vaikka Mikko Metsäläinen. nimi ei tätä asiaa muuta mihinkään. Itsehän demarit ja kokkarit on munanneet, ja jos joku tuos sitä noin voimakkaasti esille se on vain hyväksi.

    Jos sinulle ei tule lehteä etkä ole niistä tietoinen on oma häpeäsi, myös se että muodostat mielipiteesi lähinnä paskanjauhannan kautta "ilmeisesti" niin sekin on sun omaa tyhmyyttäsi.

    Ottaisit selvää faktapohjasta etkä vääristellyistä asioista ja diibadaabaa jutuista. Eikö juuri tämän kieron valtuuston vastustaminen ole yhteinen asia! että sä olet ehkä enemmin kun vähän hölmö! Nimenomaa kyse on yhteisistä asioista, miten asioita päätetään ja valmistellaan. Taipale vastustaa myös kansan kukkaroon kohdistuvista rakennushankkeista mitkä on selkeesti ylihinnoiteltuja, myös ottanut kantaa sosialipuolen asioihin ja kiintiöpakoilaisiin. Puhumattakaan maan myynnistä venäläisille jne,,,

    mistä helvetistä sinä ja monet muut "ehkä monet muut" revitte näitä niin pelkistettyjä tietojanne? mihin ne perustuu?

    kuukausia vanhoja viestejä esille, että löytää Taipaleelta asiatekstiä ja todellisia mielipiteitä? Kaikki tämä perustuu kysymykseen ja vastaukseen, tai paremminkin vastausten puutteeseen.

    Esimerkiksi nostan Taipaleen rinnalle Eerolan. Joholta irtoaa asiallisiin kysymyksiin selkeä ehdotus tai kannanotto toisenlaisiin toimintatapoihin ja kelpo perustelut ja päätelmät minkälaisin edellytyksin niin voi toimia. Samoin, kun Eerolaa, hänen mielipiteitään tai perussuomalaisten politiikkaa on kovin sanoin ja jopa vääristellen kritisoitu, on hän aina itse vastannut haasteisiin. Koskaan ei ole tarvinut sinunlaisesi perskärpästen mennä väliin päätään aukomaan.
    Siinä se on lyhykäisyydessään hyvän ja kehnon ehdokkaan ero.

    Äänestä

  • poliitikko,mutta kirjoitti:

    Tiusasta ja neuvostovaltaa vastaan, toi oli kyllä pohjois-koreasta ja viiminen pisara kansanedustajalta!

    Äänestä

  • se tarkoittaa kirjoitti:

    Tiusasta ja neuvostovaltaa vastaan, toi oli kyllä pohjois-koreasta ja viiminen pisara kansanedustajalta!

    niin äänestän eerolaa.

    Äänestä

  • kaivella jotakin kirjoitti:

    kuukausia vanhoja viestejä esille, että löytää Taipaleelta asiatekstiä ja todellisia mielipiteitä? Kaikki tämä perustuu kysymykseen ja vastaukseen, tai paremminkin vastausten puutteeseen.

    Esimerkiksi nostan Taipaleen rinnalle Eerolan. Joholta irtoaa asiallisiin kysymyksiin selkeä ehdotus tai kannanotto toisenlaisiin toimintatapoihin ja kelpo perustelut ja päätelmät minkälaisin edellytyksin niin voi toimia. Samoin, kun Eerolaa, hänen mielipiteitään tai perussuomalaisten politiikkaa on kovin sanoin ja jopa vääristellen kritisoitu, on hän aina itse vastannut haasteisiin. Koskaan ei ole tarvinut sinunlaisesi perskärpästen mennä väliin päätään aukomaan.
    Siinä se on lyhykäisyydessään hyvän ja kehnon ehdokkaan ero.

    vielä aukene mikä taipaleessa mättää, niin sit ei auta kun nostaa kädet pystyy ja luovuttaa!

    Äänestä

  • jos tuosta ei kirjoitti:

    vielä aukene mikä taipaleessa mättää, niin sit ei auta kun nostaa kädet pystyy ja luovuttaa!

    Miten tuossa ukee joku Taipaleen tila? Kaveri väittää että kannanotot on kuukausia vanhoja ja että laiskakin ottaan asiasta selvää?

    Sekö mättää Taipaleessa että joku ei jaksa nähdä vaivaa, vaan rupee väittelee omiaan, sanonpa että ei tarvi mennä kun viikko niin jo löytyy muutakin.

    Ainakin mä löysin, ja hakukonettakin voi käyttää aina.

    Että nosta sä vaan kädet pystyyn kun toinen ei jaksa eikä osaa nähdä vaivaa, sitä kustutaan myös nimellä "uusi avuton"

    Äänestä

  • tuosta kirjoitti:

    puhumattakaan jos täällä käy kerran-pari puolessa vuodessa. mielenkiinnosta lueskelin viikon taaksepäin ja aika usein on kysytty ihan asiallisia taipaleelta, mutta herra ei ole vastannu vaikka samoihin aikoihin on notkunnu palstoilla. kait nyt vähän vois nähdä vaivaa ja vastata edes asiallisiin. varmasti ärsyttää vastailla samoihin kyssäreihin uudestaa ja uudestaa, mut eihän tätä ole kun kerran neljässä vuodessa. kun ei mies paljon juttele, niin monelle tulee varmaan aika ylimielinen kuva heebosta ja oma mauste löytyi tuolta aiemmin kun joku kyseli erimieltä olevalta onko taipale kenties annellut korville joskus kun ei tämä kannata taipaletta, heh! voishan se olla, et taipaleen mukana me saatais kotkalaiseen politiikkaan semmoinen hieno mauste, että kun ei edustajan älli riitä niin sit otetaan muskelit käyttöön, no vitsi vitsi.

    ei se välttämättä taipaleesta sen huonompaa ehdokasta tee vaikka ei oikein tuo ulosanti oikein toimi ja kaikki tiedon etsiminen jääkin äänestäjän kontolle. mahdollisuudet läpimenoon varmasti paranisivat, jos jaksaisi vastailla vaikka kyllästyttääkin.

    Äänestä

  • paljon avauksia kirjoitti:

    Jos vastaus ei kelpaa, onko se sama kun ei vastaa? Loppu on lukijalla, sä nyt takerruit selkeesti siihen että näin jotkut väittää. Mutta kumma juttu toiset sanoo etä on vastannut ja toiset sanoo ei ole. Se että ketkä sanoo ei, sillä ei ole mitään väliä ne on niitä demarivastustajia ketkä ei muutenkaan ääniä anna pesulle.

    Mutta Taipale on vastannut miellytti se tai ei mutta on vastannut eikä tästä ole edes kauan, kun Haraldille vastasi. Se että ei ole vastannut puskajusseille ketkä laittaa 15 kyssäriä samaan litaniaan niin siihen suohon ei kukaan visas lähdekkään vastailee. Olen turhan mustavalkoinen ja vielä se sama henkilö joka täällä jankuttaa ina noita samoja juttuja vaihda edes levyy jooko?

    sulla henkilökohtaista ko. ehdokkaaseen vaiko johtuu et puolustanu kervistä, kumpi hammastaa??

    Äänestä

  • <<<<<<... kirjoitti:

    taipale ottanut selvää asioista ja tutkinut asiakirjoja vuosia, nykyvaltuutetut, mukan vasssarit, eivät ole halunneet Kervisen asiaa hoitaa kunnialla, Ahvenainen kuulemma ainoa joka tosissaan ollu, ei ne asiat ilman toimenpiteitä selviä, kokouksen asian tiimoilta olleet näytelmää ja vassarit tietää itsekkin sen, Lommi sanoo että katsellaan, mä sanon et ei ne katselemaalla asiat hoidu!

    Olen sen takia sanonut, että katsellaan ku luulen ettei J.Taipale ole asioita päättämässä tänä vuonna ainakaan. Ja minä taas olen. Siksi en halua kommentoida keskeneräisiä juttuja kauheasti. Olen kuitenkin kertonut jo aiemmin miten asia on suurin piirtein mennyt ja juttu etenee koko ajan. Näillä keskustelusivuilla ei pystytä asioita päättämään. Eikä täällä käyty keskustelu vaikuta ainakaan minun kantoihin Kervis asiassa, vaikka joku niin luuleekin.

    Terveisin Semi Lommi

    Äänestä

  • UPDATE_8913468 kirjoitti:

    mä en usko enään kehenkään poliitikkoon kervis asian selvittämisessä, teillä ollu aikaa 4 vuotta ja sanotte vaan että katellaan!

    Äänestä

  • UPDATE_8913468 kirjoitti:

    Olen sen takia sanonut, että katsellaan ku luulen ettei J.Taipale ole asioita päättämässä tänä vuonna ainakaan. Ja minä taas olen. Siksi en halua kommentoida keskeneräisiä juttuja kauheasti. Olen kuitenkin kertonut jo aiemmin miten asia on suurin piirtein mennyt ja juttu etenee koko ajan. Näillä keskustelusivuilla ei pystytä asioita päättämään. Eikä täällä käyty keskustelu vaikuta ainakaan minun kantoihin Kervis asiassa, vaikka joku niin luuleekin.

    Terveisin Semi Lommi

    Nyt turhat selittelyt veke, hoitakaan AK;n vyyhti hemmetissä poies päivä järjestyksestä älkääkä enään leikkikö!

    Äänestä

  • UPDATE_8913468 kirjoitti:

    Olen sen takia sanonut, että katsellaan ku luulen ettei J.Taipale ole asioita päättämässä tänä vuonna ainakaan. Ja minä taas olen. Siksi en halua kommentoida keskeneräisiä juttuja kauheasti. Olen kuitenkin kertonut jo aiemmin miten asia on suurin piirtein mennyt ja juttu etenee koko ajan. Näillä keskustelusivuilla ei pystytä asioita päättämään. Eikä täällä käyty keskustelu vaikuta ainakaan minun kantoihin Kervis asiassa, vaikka joku niin luuleekin.

    Terveisin Semi Lommi

    prkl

    Ohhoh! Onko noin Semi että kun Jari ei ole päättäjä, niin sinä katselet sen takia toimettomana etkä halua kommentoida, ainakaan tänä vuonna?
    Ei toi peli vetele kullä mun mielestä alkuunkaa! Muakin ärsytti ensin tuon Taipåaleen jutut kunnes tajusin että sillähän on sentään selkärankaa viedä asioita hyvinkin pitkälle jonkun ihmisen asian selvittämiseksi, taitaapa Taipale ansaita ääneni kohta!

    Äänestä

  • UPDATE_8913468 kirjoitti:

    Olen sen takia sanonut, että katsellaan ku luulen ettei J.Taipale ole asioita päättämässä tänä vuonna ainakaan. Ja minä taas olen. Siksi en halua kommentoida keskeneräisiä juttuja kauheasti. Olen kuitenkin kertonut jo aiemmin miten asia on suurin piirtein mennyt ja juttu etenee koko ajan. Näillä keskustelusivuilla ei pystytä asioita päättämään. Eikä täällä käyty keskustelu vaikuta ainakaan minun kantoihin Kervis asiassa, vaikka joku niin luuleekin.

    Terveisin Semi Lommi

    "Olen sen takia sanonut, että katsellaan ku luulen ettei J.Taipale ole asioita päättämässä tänä vuonna ainakaan."

    Tämä voisi tarkoittaa sitä että asia ei tule hoidetuksi, kun en ole siellä. Minä en katselisi asiaa vaan hoitaisin asian, meinaatteko siirtää asian käsittelyn vaalien jälkeen?

    Et halunnut kommentoida asiaa aiemmin, mutta nyt kommentoit parhaiten toteamalla että katsellaan kun Taipale ei ole päättämässä, mutta minä olen.

    Olisikohan niin Semi, että ylimielinen "minä kuvasi" teki sulle nyt kepposen?

    Äänestä

  • J. Taipale kirjoitti:

    Joo kyllä sun kautesi jos läpi menet niin todellakin se alkaa vasta 1.1.2009.
    Sitä tarkoitin sillä ettet ole tänä vuonna asioita päättämässä.
    Ei muuta kun tsemppia vaan.

    Terveisin Semi Lommi

    Äänestä

  • -no-name- kirjoitti:

    Et ilmeisesti osaa lukea muuta sanaa kun Kervinen ja Taipale?

    Taipale on ottanut selvää muustakin ja kommentoinut muutakin. Mutta väännetään rautalangasta, Kervistä koskeva asia on periaatteellinen. Missä henkilö on laitettu lainsuojattomaksi, sekä kohdeltu törkeästi ja niitä on monia muitakin.

    Asia on iso ongelma jos päätöksien teko on tollaisella kantimella Kotkassa. Sä ja moni muu demari yritätte kokoajan vääntää asiaa siihen suuntaan että ihmiset tuijottaisivat vain Kervistä, ja että eivät huomaisi asian suurinta ongelmaa mikä on päätöksien teossa, tavassa toimia. Sekä mustan listan olemassa olosta yms... mikä on niin vaikea tajuta tätä asiaa? halu vai se että olette pöydän toisella puolella puoltamassa vääryyttä?

    Te yritätte myös hämätä kansaa sillä että Taipale ei kommentoisi muuta, tämä on väärin ja valheellista. Se miksi tämä asia on näin pinnalla johtuu siitä että se on tullut julki. Se voisi olla Askon sijaan vaikka Mikko Metsäläinen. nimi ei tätä asiaa muuta mihinkään. Itsehän demarit ja kokkarit on munanneet, ja jos joku tuos sitä noin voimakkaasti esille se on vain hyväksi.

    Jos sinulle ei tule lehteä etkä ole niistä tietoinen on oma häpeäsi, myös se että muodostat mielipiteesi lähinnä paskanjauhannan kautta "ilmeisesti" niin sekin on sun omaa tyhmyyttäsi.

    Ottaisit selvää faktapohjasta etkä vääristellyistä asioista ja diibadaabaa jutuista. Eikö juuri tämän kieron valtuuston vastustaminen ole yhteinen asia! että sä olet ehkä enemmin kun vähän hölmö! Nimenomaa kyse on yhteisistä asioista, miten asioita päätetään ja valmistellaan. Taipale vastustaa myös kansan kukkaroon kohdistuvista rakennushankkeista mitkä on selkeesti ylihinnoiteltuja, myös ottanut kantaa sosialipuolen asioihin ja kiintiöpakoilaisiin. Puhumattakaan maan myynnistä venäläisille jne,,,

    mistä helvetistä sinä ja monet muut "ehkä monet muut" revitte näitä niin pelkistettyjä tietojanne? mihin ne perustuu?

    Kukas se siellä nyt menikin itse puskaan nimimerkin taakse?

    Arvelitko, että näyttää kuin olisisi paljonkin samanmielisiä?

    Kovin on läpinäkyvää, ei mene ihan kaikille meille läpi.

    Äänestä

  • kyse on väitteistä kirjoitti:

    Jos vastaus ei kelpaa, onko se sama kun ei vastaa? Loppu on lukijalla, sä nyt takerruit selkeesti siihen että näin jotkut väittää. Mutta kumma juttu toiset sanoo etä on vastannut ja toiset sanoo ei ole. Se että ketkä sanoo ei, sillä ei ole mitään väliä ne on niitä demarivastustajia ketkä ei muutenkaan ääniä anna pesulle.

    Mutta Taipale on vastannut miellytti se tai ei mutta on vastannut eikä tästä ole edes kauan, kun Haraldille vastasi. Se että ei ole vastannut puskajusseille ketkä laittaa 15 kyssäriä samaan litaniaan niin siihen suohon ei kukaan visas lähdekkään vastailee. Olen turhan mustavalkoinen ja vielä se sama henkilö joka täällä jankuttaa ina noita samoja juttuja vaihda edes levyy jooko?

    On se vähän noinkin, ainakin minulle Taipaleen vastaukset harvoin kelpaavat. "Tapaus kerrallaan kun saa esityslistan käteen" -metodi on minulle yhtä kuin ei vastausta. Toki Taipale saa (jos tulee valituksi) minun puolestani toimia aivan miten haluaa, mutta minulle tuollaiset ovat yhtä kuin ei olisi vastannut. Selvästikkään Taipale ei ole ymmärtänyt minne on pyrkimässä ja mitä asioiden hyvin hoitaminen vaatii.

    Äänestä

  • kysyn vaan kirjoitti:

    Kukas se siellä nyt menikin itse puskaan nimimerkin taakse?

    Arvelitko, että näyttää kuin olisisi paljonkin samanmielisiä?

    Kovin on läpinäkyvää, ei mene ihan kaikille meille läpi.

    täällä taitaa kuitenkin olla huomattavasti enemmän taipaleen vastustajia kuin toisinpäin. eiköhän tuo no-name tyyppi rustaa suurimman osan näistä taipaleen puolustuspuheenvuoroista, ainakin kirjoitustyylistä päätellen. en ainakaan haluaisi uskoa, että yhtä surkeita tyyppejä täällä useampia heiluu.

    Äänestä

  • rauhassa vaan. kirjoitti:

    Toisessa ketjussa juuri pyydeltiin mollaamistani anteeksi. Että jos joku vastustaa niin sen täytyy olla melkeinppä demari, niillehän mä olen piikki lihassa paljastuksieni kautta.

    No kokkarit saa myös osansa luonnollisesti, mutta suurimman vastustuksen uskon tulevan ihan kaupungintalon suunnilta tai lähiympäristö.

    Äänestä

  • J.Taipale kirjoitti:

    vaikka on demari,jos tuntee,että on mennyt överiksi jossain jutussa,politiikka on politiikkaa ja me ihmiset vain ihmisiä!--Sinusta löytyi vain uusipiirre,jota kehuttiin.

    Äänestä

  • saa pyytää, kirjoitti:

    vaikka on demari,jos tuntee,että on mennyt överiksi jossain jutussa,politiikka on politiikkaa ja me ihmiset vain ihmisiä!--Sinusta löytyi vain uusipiirre,jota kehuttiin.

    Suhtautumista häneen, sitäkään ei voi kiistää. Ennakkoluulot ja mustamaalaamiset täällä alkaa käntyy muuksi.

    Äänestä

  • vain tuulelta vastauksen saat kirjoitti:

    On se vähän noinkin, ainakin minulle Taipaleen vastaukset harvoin kelpaavat. "Tapaus kerrallaan kun saa esityslistan käteen" -metodi on minulle yhtä kuin ei vastausta. Toki Taipale saa (jos tulee valituksi) minun puolestani toimia aivan miten haluaa, mutta minulle tuollaiset ovat yhtä kuin ei olisi vastannut. Selvästikkään Taipale ei ole ymmärtänyt minne on pyrkimässä ja mitä asioiden hyvin hoitaminen vaatii.

    Jos et muuta osaa niin lopeta, hyvinhän on asiaansa ajanut kuitenkin kun Tiusanenkin alkaa näkee punaista!

    Eihän ehdokkaan muuta tarvi kun näyttää se mitä tykkää mm ajaa ja millaisella asenteella mennään. Tajuappas jo, ainii ethän sie kykene siihen. Umpityhmä ja läpihullu kun olet eli toisella nimellä "pilvilinnapuolueen" jäsen.

    Äänestä

  • J.Taipale kirjoitti:

    Toisessa ketjussa juuri pyydeltiin mollaamistani anteeksi. Että jos joku vastustaa niin sen täytyy olla melkeinppä demari, niillehän mä olen piikki lihassa paljastuksieni kautta.

    No kokkarit saa myös osansa luonnollisesti, mutta suurimman vastustuksen uskon tulevan ihan kaupungintalon suunnilta tai lähiympäristö.

    ja edellisestä kaupungintalon visiitistäkin lienee viitisen vuotta. mutta aivan sama mulle mitä susta puhutaan tai mitä sinä puhut. en vaan usko, että olet oikeasti kiinnostunut kotkalaisten ihmisten asioista. ainoa asia mikä harmittaa vähän on se, että olet juhon kanssa saman puolueen listoilla, koska juhoa aion äänestää. juholla on selkeästi aitoa kiinnostusta tämä kaupungin asioista.

    en haluaisi nähdä enää tiusasia ja muita vanhoja jarruja valtuustossa, enkä muitakaan jotka eivät aidosti ole kotkalaisten asialla. jos kerrankin saataisiin sellainen valtuusto jonka ainoa missio on meidän hyvinvointi.

    Äänestä

  • en ole demari kirjoitti:

    nuori(uusi)mene intoa puhkuen ja hupsistakeikkaa huomaakin,että ei siellä yksin saa mitään aikaiseksi,yhteispelillä se sujuu,yhteispelillä se onnistuu!!!

    Äänestä

  • en ole demari kirjoitti:

    ja edellisestä kaupungintalon visiitistäkin lienee viitisen vuotta. mutta aivan sama mulle mitä susta puhutaan tai mitä sinä puhut. en vaan usko, että olet oikeasti kiinnostunut kotkalaisten ihmisten asioista. ainoa asia mikä harmittaa vähän on se, että olet juhon kanssa saman puolueen listoilla, koska juhoa aion äänestää. juholla on selkeästi aitoa kiinnostusta tämä kaupungin asioista.

    en haluaisi nähdä enää tiusasia ja muita vanhoja jarruja valtuustossa, enkä muitakaan jotka eivät aidosti ole kotkalaisten asialla. jos kerrankin saataisiin sellainen valtuusto jonka ainoa missio on meidän hyvinvointi.

    Ensinnäkin uskon asiat hoidellaan kirkossa "sanonta" mutta totta. Toiseksi olin kiinnostuntu jo ennen juhoa puolueesta, olin sen kirjoilla jo edellisellä kierroksella. Silloin ei ollut minulla mitään sanottavaa mistään, kuitenkin olin kiinnostuntun asiasta.

    Toiseksi ne ketkä täällä herjaavat ja soittavat nimettöminä suutaan, ovat joko kateellisia tai muuten "eri maata" eli vastustajajoukkoja.

    Joillakin voi olla muitakin syitä soittaa poskeaan, mutta minua ei se kiinnosta eikä myöskään lannista. minua ei myöskään se haittaa vaikka en pääsisi valtuustoonkaan, mutta ei myöskään se jos pääsen. mutta jos pääsen, niin tärkein asia on mitä valvoisin kykyjeni mukaan.

    Sanomattakin selvää pitäisi olla tässä vaiheessa, eli se että onko asiat valmisteltu kaiken tiedon alla mitä on saatavissa. Tehdäänkö päätöksien teossa vilppiä ja jos niin millaista, eli taistelisin sitä asiaa vastaa mitä muut ei näköjään syystä tai toisesta tee.

    Myös mahdollisuuksien mukaan tarjoan tukea Juholle, hän hyötyy myös kaikista äänistä.

    Mutta mikäli Juho menee läpi hän saattaa tarvia muutakin apua, mistä en nyt tarkemmin rupea avautumaan.

    Varavaltuutettu ja esim lautamisepaikat ym on ja mahdollisia, ehkä suurempi mahdollisuus mulle kun valtuusto. Jos noin käy niin hyvä, jos ei käy niin en siitäkään ole katkera. Mutta meni kuka tahansa läpi, meillä kaikilla muilla on silti mahdollisuus vaikuttaa asioihin valtuustossa istuvien linkkien kautta.

    Mutta eräänlaista typerästi sanottuna "salapoliisityötä siellä riittää" jotta nämä vääryyden tekijät saataisiin jotenkin edes aisoihin. Se kaikki vähä mitä siellä on tehtävissä, voi vaikuttaa hyvinkin paljon yleiseen päätöksentekoon.

    Tämä kaikki pienikin heijastuu myös suoraan kuntalaisiin päätöksien kautta. Niin kauan olen tätä mielivaltaa nähnyt, että jos sitä pääsisi kitkemään niin siitä aloittaisin oman työni siellä.

    Äänestä

  • vain tuulelta vastauksen saat kirjoitti:

    On se vähän noinkin, ainakin minulle Taipaleen vastaukset harvoin kelpaavat. "Tapaus kerrallaan kun saa esityslistan käteen" -metodi on minulle yhtä kuin ei vastausta. Toki Taipale saa (jos tulee valituksi) minun puolestani toimia aivan miten haluaa, mutta minulle tuollaiset ovat yhtä kuin ei olisi vastannut. Selvästikkään Taipale ei ole ymmärtänyt minne on pyrkimässä ja mitä asioiden hyvin hoitaminen vaatii.

    Tuommoisi miehi Kotka juuri tarvitsee, ehdottomasti ääni tulee!

    Äänestä

  • J.Taipale kirjoitti:

    Ensinnäkin uskon asiat hoidellaan kirkossa "sanonta" mutta totta. Toiseksi olin kiinnostuntu jo ennen juhoa puolueesta, olin sen kirjoilla jo edellisellä kierroksella. Silloin ei ollut minulla mitään sanottavaa mistään, kuitenkin olin kiinnostuntun asiasta.

    Toiseksi ne ketkä täällä herjaavat ja soittavat nimettöminä suutaan, ovat joko kateellisia tai muuten "eri maata" eli vastustajajoukkoja.

    Joillakin voi olla muitakin syitä soittaa poskeaan, mutta minua ei se kiinnosta eikä myöskään lannista. minua ei myöskään se haittaa vaikka en pääsisi valtuustoonkaan, mutta ei myöskään se jos pääsen. mutta jos pääsen, niin tärkein asia on mitä valvoisin kykyjeni mukaan.

    Sanomattakin selvää pitäisi olla tässä vaiheessa, eli se että onko asiat valmisteltu kaiken tiedon alla mitä on saatavissa. Tehdäänkö päätöksien teossa vilppiä ja jos niin millaista, eli taistelisin sitä asiaa vastaa mitä muut ei näköjään syystä tai toisesta tee.

    Myös mahdollisuuksien mukaan tarjoan tukea Juholle, hän hyötyy myös kaikista äänistä.

    Mutta mikäli Juho menee läpi hän saattaa tarvia muutakin apua, mistä en nyt tarkemmin rupea avautumaan.

    Varavaltuutettu ja esim lautamisepaikat ym on ja mahdollisia, ehkä suurempi mahdollisuus mulle kun valtuusto. Jos noin käy niin hyvä, jos ei käy niin en siitäkään ole katkera. Mutta meni kuka tahansa läpi, meillä kaikilla muilla on silti mahdollisuus vaikuttaa asioihin valtuustossa istuvien linkkien kautta.

    Mutta eräänlaista typerästi sanottuna "salapoliisityötä siellä riittää" jotta nämä vääryyden tekijät saataisiin jotenkin edes aisoihin. Se kaikki vähä mitä siellä on tehtävissä, voi vaikuttaa hyvinkin paljon yleiseen päätöksentekoon.

    Tämä kaikki pienikin heijastuu myös suoraan kuntalaisiin päätöksien kautta. Niin kauan olen tätä mielivaltaa nähnyt, että jos sitä pääsisi kitkemään niin siitä aloittaisin oman työni siellä.

    hyvä,energisyyttä tarrvitaan byrokratiaa vastaan,mahdottomuuksiin menty! jatka samaan tyyliin,paljon samalla tavalla ajattelijoita on!

    Äänestä

Kiitos soittajalle kun sain kuulla, kuinka Tiusanen on toimillaan yrittänyt vaikuttaa Kotkan Perussuomalaisten johtoon, vaientaakseen julkista keskustelua ns. tapaus Kervisestä ja siihen liittyvästä päätöksenteosta.

Tiusasen menettelyä ei voi kukaan sananvapauden ja länsimaisen demokratian kannattaja hyväksyä eikä käsittää.

Vankkumattomana sananvapauden kannattajana kiitän Juho Eerolaa kirjoituksesta, josta on helppo päätellä, kuka on Kotkan poliittisen populismin veturi.

Äänestä
  • sananvapauden rajoittamista!--Kyllä noista ketjuista löytyy ihan selviä henkilökohtaisia loukkauksia Tiusasta kohtaan.--No jokainen tulkitsee tuon Eerolan kirjoituksen omalla tavallaan!-Minä sitoutumaton äänestäjä näin.

    Äänestä

  • ei tarkoita kirjoitti:

    sananvapauden rajoittamista!--Kyllä noista ketjuista löytyy ihan selviä henkilökohtaisia loukkauksia Tiusasta kohtaan.--No jokainen tulkitsee tuon Eerolan kirjoituksen omalla tavallaan!-Minä sitoutumaton äänestäjä näin.

    Uhkaus on eriasioita, jutussa tulee selkeesti esiin se että jos kirjoitukset jatkuu mitkä kyseenalaistaa Tiusasta. Tiusanen tekee ilmeisesti sivilikanteen kun syyttäjä ei tuohon lähe mukaan.

    Jos se ei lopu, teen niin ja näin. Eikö toi ole rajoittamista tai pyrkimistä siihen? Otsikko Juholla oli Pyyntö ei toivomus!

    Äänestä

  • ei tarkoita kirjoitti:

    sananvapauden rajoittamista!--Kyllä noista ketjuista löytyy ihan selviä henkilökohtaisia loukkauksia Tiusasta kohtaan.--No jokainen tulkitsee tuon Eerolan kirjoituksen omalla tavallaan!-Minä sitoutumaton äänestäjä näin.

    Lainaus Taipaleen kirjoituksesta:

    "
    Esityslistassa valmisteleva virkamies kirjoittaa, että Kotkan kaupungilla on ollut perusteltu syy toimittaa kyseiset Kervisen ei-julkiset terveydentilatiedot työsuojelupiirille. Mikä tämä perusteltu syy on ollut ja kenen toimesta salassa pidettävät tiedot on lähetetty?

    Asia on vakava. On käsittämätöntä kuinka kaupunginhallituksessa vaikuttavat terveysalan ammattilaiset eivät vaatineet selvitystä Kervisen ei-julkisten terveydentilaa koskevien tietojen käyttötarkoituksesta.
    "

    Äänestä

vielä kun ahistais niin paljon, et tajuais jäädä pois kotkalaisesta päätöksenteosta.
ihmetellä pitää miten äijä kehtaa näyttää namaansa kaikkien lähimenneisyyden epäselvyyksien ja tämän viimeisimmän jälkeen.

mut jos se ehdolla on, niin takuulla tulee valituksi iloksemme ja hyödyksemme taas kerran, prkl!

Äänestä

on aina hyvästä!

Äänestä

Taidat olla nähnyt unta. Voi sinua Eerola miten ahdingossa olet

Äänestä
  • Sä selkkaat nyt Eerolaa mutta jutussa on 2 henkilöä. Onko molemmat siis samassa ahdingossa kun selkkaamasi Eerola?

    Äänestä

Tässä nähdään kuinka Askon kohtelua ei sais tuoda julki! Mitä väärää Jarin kirjottanut??

Äänestä
  • tiusasen ääniä ette saa tiusasella oma vankka kannattaja joukko.

    vaikka kuinka profosoitte,tiusaselle tulee ääniä entiseen malliin.näin on näreet:))

    Äänestä

  • penaa--DD kirjoitti:

    tiusasen ääniä ette saa tiusasella oma vankka kannattaja joukko.

    Ei vastauksesi oikeen soinnu Saijan kirjoitukseen, vähän sama kun sulle sanoisin että "ei ei tietenkää, en mä ole niitä karhuja nähnyt vaikka karhulassa olen. eikä niitä ole syötettykään vielä"

    Äänestä

  • penaa--DD kirjoitti:

    tiusasen ääniä ette saa tiusasella oma vankka kannattaja joukko.

    vaikka kuinka profosoitte,tiusaselle tulee ääniä entiseen malliin.näin on näreet:))

    Ylimielisempää ajattelua ei voi olla, tyypillistä kommunismin jäännettä, Tiusanen vie ja muut vassarit vikisee, menee syteen tai saveen, nähty on!

    Äänestä

En tunne sua tai Freddyä ulkonäöltä mutta Tiusasen tuntevat varmaan kaikki.Satuin kiinnittämään huomiota teidän pöytäänne jo aiemmin kun siinä kävi joku musta mies puhumassa teille.Sen jälkeen tuli Tiusanen ja keskusteli kauan.
No Tiusanen varmaan keskusteli monen muunkin kanssa kauan,mutta jos teidän pöydässä kävi ennen Tiusasta musta mies ja jos toinen teistä on noin 50 ja toinen 30 vuotta ja pitkä tukka,niin sitten tiedän nyt teidätkin ja näin kyseisen tapauksen.

Äänestä

Tajuavatkohan nämä Eerola ja Taipale oikeasti minkälaisten asioiden varpaille ovatkaan tallomassa?Melkoisia robin hoodeja..

Äänestä
  • estää persusuomalaisia kirjoittamasta hänen raunioistaan! Pena ollut päättäjänä siinä, mistä nyt yrittää estää kirjoittelua! Tapaus on tunnettu!

    Äänestä

  • yrittäessään... kirjoitti:

    estää persusuomalaisia kirjoittamasta hänen raunioistaan! Pena ollut päättäjänä siinä, mistä nyt yrittää estää kirjoittelua! Tapaus on tunnettu!

    penalle nyt ääniä sataa roppakaupalla,pesut tekee vaalityötä penalle.

    penalla vakituiset äänestäjät kuten minäkin ja vaimoni annamme äänemme .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Juho Eerola kirjoitti:

Olin eilen perheeni kanssa seuraamassa Katariinan tulia. Siellä tapasin myös ystäväni Freddy van Wonterghemin. Jäimme Freddyn kanssa kahvikupposten ääreen juttelemaan mukavia ja naiset jatkoivat tapahtuma-alueen kiertämistä.
Arvostettu kansanedustaja Pentti Tiusanen (vas.) oli myöskin paikalla ja yllättäen hän saapui keskustelemaan minun ja Freddyn kanssa. Tiusanen pyysi, että jos me Freddyn kanssa, ikään kuin puheenjohtajina, vähän juttelisimme Jari Taipaleelle. Tiusanen toivoi, että Taipaleen häneen Kervisen asiassa kohdistama kirjoittelu täällä loppuisi. Tiusanen myös kertoi olleensa yhteydessä sivujen ylläpitäjään (eniro) ja poistattaneensa hänen lääkärinetiikkaansa arvostelevat kirjoitukset täältä. Edelleen Tiusanen toivoi, ettei hänen tarvitsisi tässä asiassa käräjille asti mennä.
Lupasimme informoida Jaria Tiusasen toiveista ja sanani pitävänä miehenä näin myös tein. Puolueemme toimintaperiaatteisiin ei kuitenkaan kuulu sanojen asettaminen toisen suuhun, eikä asioiden esille tuomisen kahlitseminen. Taipale voi siis halutessaan edelleenkin kirjoittaa mitä tahansa, kantaen itse vastuun mahdollisista seurauksista. Sen sijaan avoin tiedotuspolitiikka kuuluu toimintamme arvoihin. Siksi katson viisaaksi informoida asiasta teitä muitakin. Myös Taipale toivoi että kirjoittaisin Tiusasen eilisestä yhteydenotosta tänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu