Viime syksynä menin ensimmäistä kertaa lääkärin puheille minua jo vuosia riivanneen alakuloisuuden vuoksi. Kerroin olostani paitsi kuoleman ajatuksista en uskaltanut puhua. En itsaria suunnittele mutta tosinaan sellaisia ajatuksia kävi mielessä ilman että olisin aikonut niitä toteuttaa. Diagnoosi oli masennus, sairaslomaa ja lääkket tuli. Olo alkoi parantua aika äkkiä ja halusin töihin takaisin. Kehitys oli positiivista kesään asti. Lääkkeet jätin pois keväällä.
Nyt se tuttu tunne vaivaa, pitää jo pakottaa itsensä ulos liikunnan pariin, kivempaa olisi istua sisällä ja syödä. Ennen viime syksyä en juuri liikuntaa harrastanut, oli jäänyt pois vähitellen, ei jaksanut. Työssä tökkii taas, kaikki pitää tehdä väkisin. Itsetunto heikkenee. Välillä toivon että minulle sattuisi jotain... Pitänee taas lähteä tästä puhumaan. Onkohan muuta vaihtoehtoa kuin lääkkeet? Ei huvittaisi niitä syödä loppu ikäänsä (ikä nyt 30).. Edellisen kerran tämä olo piinasi vuosia, ei liittynyt vuoden aikoihin. Aktivoikohan tämä syksy kuitenkin sen taas?
Nyt se tuttu tunne vaivaa, pitää jo pakottaa itsensä ulos liikunnan pariin, kivempaa olisi istua sisällä ja syödä. Ennen viime syksyä en juuri liikuntaa harrastanut, oli jäänyt pois vähitellen, ei jaksanut. Työssä tökkii taas, kaikki pitää tehdä väkisin. Itsetunto heikkenee. Välillä toivon että minulle sattuisi jotain... Pitänee taas lähteä tästä puhumaan. Onkohan muuta vaihtoehtoa kuin lääkkeet? Ei huvittaisi niitä syödä loppu ikäänsä (ikä nyt 30).. Edellisen kerran tämä olo piinasi vuosia, ei liittynyt vuoden aikoihin. Aktivoikohan tämä syksy kuitenkin sen taas?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kai kukaan lääkäri tuollaiseen lääkkeitä määrää? Sitähän olisi duracell-pupu, jos aina vaan jaksais ja huvittais.
Enpä osaa tätä oloa selittää kunnolla. Sori. Sanon vaan että ei ne lääkkeet minulla turhaan olleet. Usko pois.