Todella asiatonta "keskustelua" VL-lestadiolaisuudesta. Tuntuu kuin lukisi jotain hymylehden juttupalstaa, ei päätä eikä häntää. En väitä että VL:t olisivat täydellisiä, mutta jotain rajaa parjaamisessakin ja panettelussa pitäis olla. Olen VL-lestadiolaisuutta ikäni läheltä seurannut. Olisi hyvä joskus katsoa omaankin napaan...
Johan on palsta
Morkani
9484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
...asioista tietäen täytyy valitettavasti todeta, että se hulluimmalta ja epätodellisimmalta tuntuva juttu ja asia, on tapahtunutta todellisuutta vanhollislestadiolaisuudessa.
Täällä on esim. monia ketjuja seksuaalisuudesta. Kaikkien täytyy myöntää, että seksi lieveilmiöineen on vl-laivan yksi keskeisimmistä asioista. Myös vl:t itse kauhistelevat täällä olevia kirjoituksia ja jotkut kyseenalaistavat niiden todellisuuden, mutta mielessään varmasti tietävät näin tapahtuneen.
kuin Päivämiehessä ja rauhanyhdistyksen valhesaarnoissa.
Olen samaa mieltä. Valitettavasti vastaukset tämänkaltaisiin aloituksiin ovat juuri tuollaisia kuin nuo kaksi tähänastista. Joskus oikein ihmetyttää, mikä saa ihmiset niin "murhanhimoisesti" kirjoittelemaan vanhoillislestadiolaisuudesta ja -lestadiolaisista tällä palstalla. Osa on toki sellaisia, jotka suhtautuvat kielteisesti kaikkiin uskonasioihin, uskosta ja uskonnosta riippumatta, mutta osalla tuo "pyhä viha" tuntuu kohdistuvan juuri vanhoillislestadiolaisuuteen. Hyvin monen mielipiteen taustalla näyttää olevan vahvat asenteet ja ennakkoluulot, urbaanilegendat, tietämättömyys, ei niinkään tieto tai oma kokemus. Uskon kuitenkin, että aika moni noista kirjoittelijoista ei tosipaikan tullen olisi valmis samaa sanomaan kasvotusten.
Olen seurannut suomi24 kai viisi, kuusi vuotta pitäen välillä pitkiä taukoja, koska alan huomaamaan näiden sivujen vaikutuksen.
Kohteena ovat kaikki. Ateistit, mormonit, luterilaiset, adventistit, vapaa-ajattelijat, muslimit jne.
Suomalainen nettikeskustelukultturi on sitä, että lokeroidaan, yleistetään ja provoillaan. Jokaisesta porukasta löytyy ihmisiä, joihin saa kontaktin. Jokaisella sivustolla kirjoittaa myös niitä, jotka eivät ole kunnossa tai ovat vielä niin pieniä, että eivät ole oppineet ottamaan vastuuta teksteistään.
Olet oikeassa, Eija. Ei tämä koske pelkästään vl-palstaa. Viittasin tähän itsekin sanomalla, että osa kirjoittajista on ylipäätään uskonnonvastaisia (ei siis "erityisesti" vl-vastaisia) ja ilmeisesti he kirjoittavat (myös) tänne koska tämä palsta vaikuttaa olevan yksi vilkkaimmista suomi24:llä
"Suomalainen nettikeskustelukultturi on sitä, että lokeroidaan, yleistetään ja provoillaan."
Näin on. Valitettavasti. Ei täällä kauaa viihdy, kun hyvää keskustelua pitää hakemalla hakea tuon sonnan seasta.
"Jokaisella sivustolla kirjoittaa myös niitä, jotka eivät ole kunnossa tai ovat vielä niin pieniä, että eivät ole oppineet ottamaan vastuuta teksteistään."
Tämäkin pitää paikkansa. Ja jotkut eivät ilmeisesti ikinä kasva niin "isoiksi", että oppisivat ottamaan vastuuta teksteistään.
Olen seurannut näitä keskusteluja muistaakseni syksystä 2002, jolloin löysin lestadiolaisuuspalstan.
Provoja on aina ollut, mutta täytyy sanoa että keskustelu oli aiemmin enemmän asiapitoista. Viime-aikoina erilaiset tyhjänpäiväiset huutelut ja keskenkasvuinen provosointi ovat valloittaneet palstan.
Menneinä vuosina suurin osa kritiikistä on ollut todellista. Nyt on tähän on tullut selkeä taitos. Asialliset kritiikin esittäjät ovat kaikonneet palstalta. Osasyynä tähän on asiallisen ja perustellun kritiikin sensurointi samalla kun melkoiset tasottomat provot saavat olla rauhassa. Aiheeseen tutustumattomien moderaattoreiden on tietysti hyvin hankalaa erottaa mikä on totta ja mikä keksittyä herjaa.
Sama pätee tietysti muihinkin palstoihin. Itse olen surullinen harrastuskentän rapistumisesta, mutta minkäpä tälle kehitykselle voi? Kaikki on katoavaista. Se täytyy vain hyväksyä.
Joskus aikaisemmin keskustelu oli asiallisempaa kuin nyt. Olen sitä mieltä että epäkohdat VL.uskossa on tutkittava, mutta loukkaava ja parjaava sekä mauton kirjoittelu ei ketään auta.
SRK:n ja vl-puhujien harjoittamaa Raamatun vääristelyä ja Jumalan pilkkaa?
En puolustele Raamatun vääristelyä ja Jumalan pilkkaa kenenkään harjoittamana. SRK ja vl-puhujat eivät tietääkseni tällaista edes harjoita. En myöskään puolustele väärän todistuksen antamista, mutta sinulta se näyttää sujuvan.