vaalit

Muistakaa kaikki (entisen) Kuusankosken valtuutetut ja ehdokkaat nyt ottaa asiaksenne luoda hyvissä ajoin vahva blokki tulevan suur-Kouvolan valtuustoon, että saatte ajettua tavallisten ihmisten asioita. Kouvolan riistoporvarit ja muut marsipaanipossut hiovat jo kulmahampaitaan iskeäkseen hampaansa pienen ihmisen selkänahkaan. Kannattaisiko hakea liittolaisia esim. Anjalankoskelaisista? Siellä on vahvat työläisperinteet. Ja tietysti onhan Kouvolassakin pienen ihmisen asiaa ajavia. Tärkeintä olisi, että Kouvolassa tällä hetkellä valtaa pitävä ultrakapitalistinen valkokauluseliitti ei pääse kyykyttämään ja hallitsemaan koko suurkuntaa. Aikeita tähän aivan varmasti on. Pienissä piireissä suunnitellaan lisää lasilla kuorrutettuja pilvenpiirtäjiä ydinkeskustaan - periferian terveyspalveluista viis! No niin, kunnallispoliitikot, vastatkaa haasteeseen, tehdään yhdessä tulevasta Kouvolasta tavalliselle ihmiselle hyvä paikka ja ei kun "wedgiet" riistäjille.
0105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kuusaa kirjoitti:

Muistakaa kaikki (entisen) Kuusankosken valtuutetut ja ehdokkaat nyt ottaa asiaksenne luoda hyvissä ajoin vahva blokki tulevan suur-Kouvolan valtuustoon, että saatte ajettua tavallisten ihmisten asioita. Kouvolan riistoporvarit ja muut marsipaanipossut hiovat jo kulmahampaitaan iskeäkseen hampaansa pienen ihmisen selkänahkaan. Kannattaisiko hakea liittolaisia esim. Anjalankoskelaisista? Siellä on vahvat työläisperinteet. Ja tietysti onhan Kouvolassakin pienen ihmisen asiaa ajavia. Tärkeintä olisi, että Kouvolassa tällä hetkellä valtaa pitävä ultrakapitalistinen valkokauluseliitti ei pääse kyykyttämään ja hallitsemaan koko suurkuntaa. Aikeita tähän aivan varmasti on. Pienissä piireissä suunnitellaan lisää lasilla kuorrutettuja pilvenpiirtäjiä ydinkeskustaan - periferian terveyspalveluista viis! No niin, kunnallispoliitikot, vastatkaa haasteeseen, tehdään yhdessä tulevasta Kouvolasta tavalliselle ihmiselle hyvä paikka ja ei kun "wedgiet" riistäjille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu