Maalliset nuoret vl:t

"Vanhoillislestadiolaiset nuoret, minun ikätoverini, ovat pelottavan maallisia. En yksinkertaisesti ole onnistunut löytämään ainuttakaan, joka olisi kiinnostunut uskonasioista keskustelusta Raamatun pohjalta. Yhteisen opin pohjalta ehkä. Raamatun tuntemus on olematonta, eikä sitä lueta. KOSKAAN. Uskonasioista ei olla kiinnostuneita."

Hulluinhuonelainen Mopin palstalla.
341111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

joka periytyy ei silloin omakohtaista uskoa olekkaan.

Äänestä

Raamatullisuus on oikeasti pahasta. Sitä paremminkin pitäisi pelätä, kuin maallistumista.

Äänestä

Keskustellaanko SRKn rippileirillä hengellisistä asioista - vai vain tapakulttuurista? (Saako tehdä sitä ja tätä.)

Äänestä
  • Itselleni oli aikoinaan kova pettymys, että rippukoulussa ei keskusteltu uskon kannalta tärkeistä asioista eli kristinuskon perusteista ja käsitteistä. Lisäksi olin itse liian arka avaamaan kyseisistä asioista keskustelua.

    Sen sijaan opettelimme ulkoa Lutheria ja käskyt, mikä sinänsä oli ihan hyvä asia, mutta jäi liian pintapuoliseksi. Saa/ei saa/syntilista -asioista puhuttiin jonkin verran.

    Omasta rippikoulustani on jo 10 vuotta. Voi olla, että asiat ovat nykyisin paremmin.

    Äänestä

Luuletko sinä, että meidä täytyy tietää kaikki raamatusta että me päästäis Taivaaseen?

Muista kirjanoppineet.

On hyvä myös palauttaa mieliin, kelle Jeesus ilmoitti itsensä.

Ei viisaille, ei toimiliaille...vaan köyhille.
Kuvitelkaapa, enkeli ilmestyi paimenille, köyhille paimenille ja sanoi "teille on tänä päivänä syntynyt vapahtaja...."

Jopa lapsen Jeesus laittoin valtakuntansa esikuvaksi. Sellaisen lapsen joka ei osaa etes lukea ja sen koommin ymmärrä vielä uskomisen asiata mitään.

Äänestä
  • Meinaatko että uskovaisen ei oikeastaan pitäisi lukea Raamattua. Lukutaitokin on siinä ja siinä saapiko osata.

    Äänestä

  • Ymmärsinkö oikein kirjoitti:

    Meinaatko että uskovaisen ei oikeastaan pitäisi lukea Raamattua. Lukutaitokin on siinä ja siinä saapiko osata.

    Et ymmärtänyt

    Äänestä

  • Minun vl-aikanani oli voimassa raamatunlukukielto, koska sieltä saattoi saada vääriä käsityksiä. Rippikouluun saakka käytiin raamattuluokkaa, jossa opetettiin kaikki mitä SRK halusi alamaisilleen opettaa ja sen jälkeen piti tyytyä saarnojen antiin.

    Äänestä

  • voimassa? kirjoitti:

    Minun vl-aikanani oli voimassa raamatunlukukielto, koska sieltä saattoi saada vääriä käsityksiä. Rippikouluun saakka käytiin raamattuluokkaa, jossa opetettiin kaikki mitä SRK halusi alamaisilleen opettaa ja sen jälkeen piti tyytyä saarnojen antiin.

    Raamatunlukukielto?? Kuka sellaisen voi määrätä?

    En ole koskaan kuullutkaan, että ei saatas lukea raamattua. Meitä nimenomaan kehotetaan lukemaan raamattua.

    Monesti myös varoitetaan siitä, että raamattua voi lukea väärin.

    Äänestä

  • Juhakki kirjoitti:

    lukevansa Raamattua väärin.

    Kun sitä luetaan rukouksen kanssa ja omaan tarpeeseen, niin Jumalan Pyhä Henki kyllä kirkastaa Sanan.

    Minun mielestäni opetat epäuskoa, Juhakki!

    Jos uskova ei saata uskoa, että Jumalan voima on suurempi, kuin vihollisen, niin hän on jo antanut viholliselle periksi.

    Äänestä

  • tarvitse pelätä kirjoitti:

    "Eihän uskovaisen tarvite pelätä lukevansa Raamattua väärin?"

    Mielestäni tarvii pelätä. Mulle ainakin uskovainen pappi on sanonut, että sitä voi lukea väärin.

    "Jos uskova ei saata uskoa, että Jumalan voima on suurempi, kuin vihollisen, niin hän on jo antanut viholliselle periksi."

    No miten selität kaikki synnit miten me tehdään? Kannattaa muistaa, että meissä itsessään asuu myös synti. Tämä kannattaa ottaa huomioon myös raamatun lukemisessa.

    kuuliainen Jumalan Sanalle, niin Pyhä Henki varmasti kirkastaa asiat.

    Olen joskus koettelemuksen keskellä lukenut Raamatusta jonkun luvun. Se ei välttämättä ole juuri silloin avautunut, mutta myöhemmin Henki on sen kirkastanut ja liittänytkin sen siihen asiaan, josta kipuilin. Jumalan Sanaa luetaan itselle, eikä toisille ohjeeksi tällöin ei koskaan tule vahinkoja.

    Meille, jotka olemme tottuneet kuuntelemaan seuroissa joka sunnuntai Raamatun selitystä ei voine kovin pahoja väärinkäsityksiä syntyä. Myös Lestaadiuksen saarnoista löytyy moniin tärkeimpiin Raamatun paikkoihi valmista ja tosi selkeää selitystä. Ne ovat lyhempiä ja nasevampia, kuin Lutherin saarnat, vaikka asiasisältö onkin yhtenevä.

    Äänestä

  • tahto on olla kirjoitti:

    Tiedän tapauksia, jossa raamattua "väärin" lukemalla ollaan kielletty usko. Siis on käyny sillä tavalla että ei enään uskota koko raamattuun.

    Tämä on tapahtunut, koska on alettu järkeilemään vääristä asioista ja ei ole löydetty vastausta.

    Raamattua hakeakseen sieltä synnin luvallisuutta, niin ehkä silloin noin voi käydä.

    Mutta silloin, kun tuntee epäonnistuneeksi uskovaisena ja hakee lohdutusta, niin se on tosi hyvä lohduttaja.

    Se lohduttaa oikein eikä lisää "hengellisen puoskarin" sanoja esim. sehän on inhimillistä, et sinä ole sen huonompi uskova ,kuin muutkaan, Jne. Se on sitten sielunvihollisen ääntä. Raamattu suojelee sellaiselta.

    Se pitää synnin syntinä ja armon armona. Silloin totuus tekee joskus ehkä kipeää, mutta tekee kuitenkin vapaaksi ja antaa lohdutuksen ja ilon.

    Tuo uskon kieltäminen saattaa johtua siitä, että yhteisön oma opetus ei ole Raamatun mukaista. Mieleeni tulee heti muutamia asioita, joista olemme kanssanne samaa mieltä, mutta perustelemme vallan toisilla Raamatun kohdilla kuin te.

    Se, että asioilla on hatarat perustelut saarnoissa, niin on omiaan luomaan epävarmuutta kristittyjen keskuuteen. Lisäksi keskuudessanne onpelko keskustella uskonasioista uskovien kesken hoitokokousvuosien perusteella. Eikä varmaan ole aiheeton vieläkään.

    Siksi me muut koemme, että olette vähän kuin Hagarin lapset perinnäissääntöjenne orjuudessa. Kristityt noudattavat ilolla Jumalan Sanaa, kun se perustellaan oikein. Sehän tuo vapauden, ilon ja välittömyyden uskovien välille.

    Äänestä

  • lähtee lukemaan kirjoitti:

    Ehkä käsitin väärin sinun ajatuksen.

    Siis ei tietenkään silloin voi lukea väärin jos luetaan itselleen tuttuja ja turvallisia tekstejä.

    Mutta itse lähinnä tarkoitin, että jos lukemalla luetaan raamattua.

    "Tuo uskon kieltäminen saattaa johtua siitä, että yhteisön oma opetus ei ole Raamatun mukaista. Mieleeni tulee heti muutamia asioita, joista olemme kanssanne samaa mieltä, mutta perustelemme vallan toisilla Raamatun kohdilla kuin te."

    Ei se johdu opetuksesta. Se johtuu järjestä.

    Olisi hauska tietää, että missä kohdassa erotaan. En tiedä sinun uskoasia, niin voistko antaa esimerkkejä?

    "Se, että asioilla on hatarat perustelut saarnoissa, niin on omiaan luomaan epävarmuutta kristittyjen keskuuteen. Lisäksi keskuudessanne onpelko keskustella uskonasioista uskovien kesken hoitokokousvuosien perusteella. Eikä varmaan ole aiheeton vieläkään."

    Minun ikäluokastani monikaan ei edes tiedä että mitä hoitokokouksissa tehtiin. Kyllä me keskustellaan uskon asioista, periaatteessa ihan joka päivä. Uskon kauttahan me teemme valintoja.

    Puhujien hatarat selitykset??
    Siellä paikkakunnalla, missä itse asun on 4 puhetta viikossa. Keskimäärin ihminen käy 2 puhetta kuuntelemassa viikossa. Jos sitä vaikka harrastaa vuoden, niin uskon, että vaikka mielestäsi puhujalla on hatarat selitykset, niin kaikki yhteensä kyllä antaa toisilleen tukea.

    Näinhän se Lutherkin meitä opettaa.

    kuuntelemaan tuolta Lestaadiolaisuus-palsatalta, vaikka ensimmäisenä olevan Eero-nimisen saarnaajan saarnan. Siis avaus: "Lisää saarnoja"

    Äänestä

  • pyydän kirjoitti:

    Voisin ihan kohteliasuus syistä kuunnella, mutta ollakseni vilpitön, tätyy sanoa, että minua ei sinänsä kiinnosta tietää toisten uskoista mitään.
    Eihän muitten uskoilla ole minulle enää väliä.

    Sen tähden kysyin sinulta niitä eroavaisuuksia, että ois saatu keskustelua aikaan. Siinä olisi voinut myös itsellä uskonkäsitys vahvistua ja raamatun tuntemus lisääntyä.

    Äänestä

  • pyydän kirjoitti:

    kuuntelemaan tuolta Lestaadiolaisuus-palsatalta, vaikka ensimmäisenä olevan Eero-nimisen saarnaajan saarnan. Siis avaus: "Lisää saarnoja"

    voisin,

    Kaksi syytä:

    - Jos lähtökohtana on, että vastakeskustelijan käsityksen eroavaisuus johtuu järjestä tai järkeilystä, niin en todellkaan halua jatkaa keskustelua. Se väit on paitsi väärä, niin se on tavattoman loukkaava.

    - Osa niistä on sellaisia, että en halua niitä käsitellä ensinkään netissä ja jos käsittelisin niin tuolla eri palstalla.

    - Kolmanneksi vastakeskustelijan tulisi olla niistä oikeassa mielessä kiinnostunut. Keskustelusta ei ole hyötyä, jos on liian vahvana se Voittosen mainitsema "esiymmärrys".

    Toivon, että Taivaan Isä saisi kirkastaa näitä asioita kaikille ihmisille ja myös vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä.

    Äänestä

  • viestiin kirjoitti:

    ""- Jos lähtökohtana on, että vastakeskustelijan käsityksen eroavaisuus johtuu järjestä tai järkeilystä, niin en todellkaan halua jatkaa keskustelua. Se väit on paitsi väärä, niin se on tavattoman loukkaava.""

    Usko ei ole järjen asia. Joten, ei järkeilyä.

    "- Osa niistä on sellaisia, että en halua niitä käsitellä ensinkään netissä ja jos käsittelisin niin tuolla eri palstalla."

    Mulle passaa

    "- Kolmanneksi vastakeskustelijan tulisi olla niistä oikeassa mielessä kiinnostunut. Keskustelusta ei ole hyötyä, jos on liian vahvana se Voittosen mainitsema "esiymmärrys"."

    En ole kuullutkaan sanaa "esiymmärrys". Ehkä kuitenkin ymmärrän mitä Voittonen sillä tarkotti.

    Minä en itse halua sanoa esim. vanhoillislestadiolaisten koru- ja hiussääntöjä järkeilyksi, vaikka en ole saanutkaan mitään vastausta, mihin Raamatun paikkaan ne perustuvat.

    Vastaus on, että ne eivät ole syntiä, mutta ei saa aiheutaa pahennusta toisissa. Tämä on peräisin siitä Paavalin veren syöntiohjeesta, jonka hän lopuksi korjaa muotoon: "Syökää kaikkea, mitä teurashuoneelta myydään."

    Ymmärrän, että pahentuminen olisi sopivaa selvissä Raamatun ohjeiden soveltamisissa, mutta ei omien perinnäissääntöjen osalta.

    Sitten tuo Voittosen sanonta: "Esiymmärrys"

    Hänen mielestään puolueeton tutkimus hoitokokousajasta pitää tehdä aidon vl-uskovaisen toimesta, koska hänellä on oikea esiymmärrys asiasta.

    Tämä on kokonaan peräisin tältä palstalta, joten ei kovin luotettava. Sana on vain hauska, koska on ristiriidassa puolueeton sanan kanssa.

    Äänestä

  • vähän kirjoitti:

    Siis muistaakseni kysymys järkeilystä ei ollut mistään teosta vaan raamatun luvusta. Ehkä vähän sekoitettiin kumpainenkin asiaa.

    Pahentamisesta löytyy ihan selvä ohje raamatusta. En muista tuota "veren syöntiohjetta", itse olen lähinnä käyttänyt sitä lihan syimisestä josta raamattu kertoo.

    Esiymmärrys.

    En viitsi sinänsä tuohon sanaan ottaa kantaa kun en oikee oo varma että mitä se tarkottaa.

    Ehkä voi vaikuttaa aika leuhkalta ja omavanhuurskaalta ja ylpeilyltä ja vaikka miltä, mutta itse olen myös samoilla linjoilla, että aito vl-uskovainen voi tehdä puolueettoman tutkimuksen. Ja ehkä vois sanoa että vain aito vl-uskovainen.

    on suomeksi: ennakkoluulo!

    Äänestä

Paljon tärkeämpää on uskovaiselle se, minkälaiset vaatteet on, minkälainen auto, minkälainen kampaus, minkälainen työpaikka, onko paljon uskovaisia kavereita jne... Ketä oikeasti kiinnostaa jotkut ikivanhat kirjotukset??? Yrkälle mennään tapaamaan kavereita, ei kuuntelemaan puheita.

Äänestä
  • Tuolla toisessa ketjussa Juhakkikin kirkasti, ettei ole lainkaan pinnallista perustaa uskonsa elämäntapasäännöille eikä Raamatun tutkiminen ole suotavaa muutenkaan.

    Äänestä

  • ensiarvoista. kirjoitti:

    Tuolla toisessa ketjussa Juhakkikin kirkasti, ettei ole lainkaan pinnallista perustaa uskonsa elämäntapasäännöille eikä Raamatun tutkiminen ole suotavaa muutenkaan.

    Oletko sinä tosiaan noin tyhmä?

    Missä olen sellaista väittänyt?

    Äänestä

  • Juhakki kirjoitti:

    Oletko sinä tosiaan noin tyhmä?

    Missä olen sellaista väittänyt?

    Mutta älä lannistu Juhakki. Tuo haukkumiskeskustelutyylisi johtuu ainoastaan keskustelukielteisestä vl-kasvatuksestasi.

    Äänestä

  • alkaa haukkuminen. kirjoitti:

    Mutta älä lannistu Juhakki. Tuo haukkumiskeskustelutyylisi johtuu ainoastaan keskustelukielteisestä vl-kasvatuksestasi.

    Sananl. 17:28
    Jos tyhmä vaiti olis, niin hän viisaaksi luettaisiin, ja toimelliseksi, jos hän suunsa pitäis kiinni.

    Jer. 5:21
    Kuulkaa tämä, te tyhmä ja ymmärtämätön kansa, te, joilla on silmät, mutta ette näe, joilla on korvat, mutta ette kuule.

    Äänestä

  • Juhakki kirjoitti:

    Sananl. 17:28
    Jos tyhmä vaiti olis, niin hän viisaaksi luettaisiin, ja toimelliseksi, jos hän suunsa pitäis kiinni.

    Jer. 5:21
    Kuulkaa tämä, te tyhmä ja ymmärtämätön kansa, te, joilla on silmät, mutta ette näe, joilla on korvat, mutta ette kuule.

    Taivaan Isää siitä, että olemme saaneet keskuuteemme kaltaisesi viisaan, vahnurskaan, lainoppineen ja kaikkitietävän persoonan. Aamen.

    Äänestä

  • rukouksessani kirjoitti:

    Taivaan Isää siitä, että olemme saaneet keskuuteemme kaltaisesi viisaan, vahnurskaan, lainoppineen ja kaikkitietävän persoonan. Aamen.

    Rukoile vielä minunkin puolesta, että Jumala tahtoisi vieläkin rakastaa minua sillä rakkaudella jonka Hän Poikansa kautta minulle antanut, valmistanut vanhurskauden, joka uskolla omistettuna pukee sen minulle puhtaudeksi ja Pyhyydeksi.

    Äänestä

  • Juhakki kirjoitti:

    Rukoile vielä minunkin puolesta, että Jumala tahtoisi vieläkin rakastaa minua sillä rakkaudella jonka Hän Poikansa kautta minulle antanut, valmistanut vanhurskauden, joka uskolla omistettuna pukee sen minulle puhtaudeksi ja Pyhyydeksi.

    Siihen kun sinulla tuntuu olevan varaa. Harvoilla on.

    Äänestä

  • vaan. kirjoitti:

    Siihen kun sinulla tuntuu olevan varaa. Harvoilla on.

    Rn yleensä kommentoi turhaan, mutta nyt on melkein pakko ihan esimerkin vuoksi.

    Näetkös, että ei aina vasta-argumentti ole paras vaihtoehto, vaan se, että oikee yllyttää toista, niin saa paremmin toisen reagoimaan. Juuri niinkuin sinä reagoit.

    Äänestä

  • Juhakki kirjoitti:

    Rn yleensä kommentoi turhaan, mutta nyt on melkein pakko ihan esimerkin vuoksi.

    Näetkös, että ei aina vasta-argumentti ole paras vaihtoehto, vaan se, että oikee yllyttää toista, niin saa paremmin toisen reagoimaan. Juuri niinkuin sinä reagoit.

    Tuollaistako raamattuluokassa nykyään opetetaan?

    Äänestä

  • Sylvi! kirjoitti:

    Tuollaistako raamattuluokassa nykyään opetetaan?

    Tarviiko kaikki, mitä täällä keskustellaan, olla raamattuluokassa tai jostain seuroista?

    On olemassa ihan normaaleja koulujakin.

    Äänestä

opettavat Raamatun vastaisia pimeyden oppeja. Ketä ne kiinnostaa? Ei ketään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Puhutteleva avaus kirjoitti:

"Vanhoillislestadiolaiset nuoret, minun ikätoverini, ovat pelottavan maallisia. En yksinkertaisesti ole onnistunut löytämään ainuttakaan, joka olisi kiinnostunut uskonasioista keskustelusta Raamatun pohjalta. Yhteisen opin pohjalta ehkä. Raamatun tuntemus on olematonta, eikä sitä lueta. KOSKAAN. Uskonasioista ei olla kiinnostuneita."

Hulluinhuonelainen Mopin palstalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu