Olen perheellinen mies, vaimon kanssa olemme olleet yhdessä lähes 20 vuotta, lapsiakin on.
Suhteemme on ollut hyvinkin vuoristorataa, olemme kovin erilaisia ihmisiä. Minä haluaisin elämäämme ja suhteeseemme enemmän säpinää, edes pientä sellaista. Olen ollut tyytymätön tilanteeseen jo pitkään ja olen pettänyt lukemattomia kertoja. Puolisoni on tietoinen suhteemme ongelmista ja taipumuksistani satunnaisiin seksisuhteisiin. Satunnaisen kumppanin löytyminen ei juurikaan ole ollut vaikeaa, pikemminkin tarjokkaita olisi enemmänkin. Pari kertaa tilanne on kuitenkin kehittynyt hyvinkin vakavaksi, sellaiseksi suhteeksi joka on vaikuttanut elämäämme paljonkin. Viime ajat ovat olleet rauhallisempia, mutta olen lähes jatkuvasti tyyytymätön tilanteeseen.
Ihan vastikään tapasin uudelleen naishenkilön, jonka kanssa pitkäaikainen salasuhteemme päättyi lopulta hyvään ystävyyteen. Silloin asia teki kipeää, mutta sopeuduin. Koin että meillä oli paljon yhteistä. Nyt taas nähtyäni hänet, minut valtasi lähes epätoivoinen kaipuu olla hänen lähellään. Tunnen rakastavani häntä todella paljon, mutta en osaa hoitaa tilannetta mitenkään. Hän ei aiemmin halunnut lopulta sotkeutua parisuhteeseemme, nyt en tiedä hänen suhtautumistaan. Heti tapaamisen jälkeen kerroin hänelle viestillä tunteneeni kovaa ikävää, hän vastasi ymmärtäväisesti. Suhteemme ei koskaan päättynyt riitaan, ainoastaan ratkaisemattomaan tilanteeseen.
Olen täysin epätoivoinen ja masentunut. En osaa lopettaa nykyistä liittoani, pelkään satuttavani niin paljon muita, etenkin lapsia. Samalla pelkään satuttavani viesteilläni toista osapuolta ja siksi en niitä tällä kertaa jatkanut yhtään enempää. Silti haaveilen hänen läheisyydestä, tunnen edelleen rakastavani häntä kovasti, arvostan häntä ihmisenä mielettömästi ja koen hänet paljon läheisemmäksi kuin nykyisen puolisoni. Muissa, satunnaisissa suhteissani olen useinmiten pyrkinyt ja pystynyt pitämään etäisyyden, tunteet eivät ole kenenkään muun kanssa näyneet niin syviksi ja se on tuntunut sopivan kaikille.
Nyt tunnen kuitenkin olevani täysin hajalla ja voimaton tässä tilanteessa. En tunne eläväni omaa elämääni. Epätoivo alkaa tuntua murskaavalta ja en tiedä mitä tehdä.
Toivon asiallisia kommentteja vastaajilta.
Suhteemme on ollut hyvinkin vuoristorataa, olemme kovin erilaisia ihmisiä. Minä haluaisin elämäämme ja suhteeseemme enemmän säpinää, edes pientä sellaista. Olen ollut tyytymätön tilanteeseen jo pitkään ja olen pettänyt lukemattomia kertoja. Puolisoni on tietoinen suhteemme ongelmista ja taipumuksistani satunnaisiin seksisuhteisiin. Satunnaisen kumppanin löytyminen ei juurikaan ole ollut vaikeaa, pikemminkin tarjokkaita olisi enemmänkin. Pari kertaa tilanne on kuitenkin kehittynyt hyvinkin vakavaksi, sellaiseksi suhteeksi joka on vaikuttanut elämäämme paljonkin. Viime ajat ovat olleet rauhallisempia, mutta olen lähes jatkuvasti tyyytymätön tilanteeseen.
Ihan vastikään tapasin uudelleen naishenkilön, jonka kanssa pitkäaikainen salasuhteemme päättyi lopulta hyvään ystävyyteen. Silloin asia teki kipeää, mutta sopeuduin. Koin että meillä oli paljon yhteistä. Nyt taas nähtyäni hänet, minut valtasi lähes epätoivoinen kaipuu olla hänen lähellään. Tunnen rakastavani häntä todella paljon, mutta en osaa hoitaa tilannetta mitenkään. Hän ei aiemmin halunnut lopulta sotkeutua parisuhteeseemme, nyt en tiedä hänen suhtautumistaan. Heti tapaamisen jälkeen kerroin hänelle viestillä tunteneeni kovaa ikävää, hän vastasi ymmärtäväisesti. Suhteemme ei koskaan päättynyt riitaan, ainoastaan ratkaisemattomaan tilanteeseen.
Olen täysin epätoivoinen ja masentunut. En osaa lopettaa nykyistä liittoani, pelkään satuttavani niin paljon muita, etenkin lapsia. Samalla pelkään satuttavani viesteilläni toista osapuolta ja siksi en niitä tällä kertaa jatkanut yhtään enempää. Silti haaveilen hänen läheisyydestä, tunnen edelleen rakastavani häntä kovasti, arvostan häntä ihmisenä mielettömästi ja koen hänet paljon läheisemmäksi kuin nykyisen puolisoni. Muissa, satunnaisissa suhteissani olen useinmiten pyrkinyt ja pystynyt pitämään etäisyyden, tunteet eivät ole kenenkään muun kanssa näyneet niin syviksi ja se on tuntunut sopivan kaikille.
Nyt tunnen kuitenkin olevani täysin hajalla ja voimaton tässä tilanteessa. En tunne eläväni omaa elämääni. Epätoivo alkaa tuntua murskaavalta ja en tiedä mitä tehdä.
Toivon asiallisia kommentteja vastaajilta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos vanha suhde on pystyyn kuollut ja ei ole rakkautta eikä lämpöä, niin pitää tehdä, miten sydän sanoo. Uudessa suhteessa eläminen ei ole ehkä yhtään sen helpompaa, mutta voi se olla elämänmakuisempaa ja henkisesti tyydyttävämpää. Sekstailu muiden kanssa tuo ehkä hetkellistä fiiliksen kohotusta, mutta ei se sitä perusongelmaa poista. Tuntuu, että olet rakastunut tähän toiseen naiseen ja hän on se "syy", jolla riuhtaiset eroon nykyisestä suhteesta. Jos nykyinen kumppani vie negatiivisuudellaan energiaa sinusta pois, niin tunnet voimattomuutta. Toisesta suhteesta saattaisit saada energian, jonka avulla pääset lähtemään epätyydyttävästä suhteesta.
Jokainen elää omaa elämäänsä ja tekee omat valintansa ja ratkaisunsa elämässään.
Elämäntilanne ja onnellisuus on yleensä omista tehdyistä valinnoista kiinni. Välillä on tehtävä todella vaikeitakin valintoja ja tekoja, joiden tietää satuttavan muita sillä hetkellä. Ihmisiä joista välittää ja rakastaa. Minä en pystynyt elämään loputtomiin onnettomassa todella pitkässä suhteessa, vaikka viimeiseen asti yritinkin. Loputtomiin sitä ei jaksa ja lopulta se tekee kaikki muutkin ihmiset lähellä onnettomaksi, jos ei tunne olevansa onnellinen ja elävänsä omaa elämäänsä. Tunne tulee sydämestä, eikä sitä voi lopulta kieltää. Jos ei ole onnellinen itse, on vaikea tuoda muidenkaan elämään onnea.
Rakkauteen kuuluu rehellisyys ja luottamus. En voisi koskaan kuvitella pettäväni ihmistä jota rakastan. Jokainen haluaa olla rakastettu ja ihailtu puoliso oman rakkaan silmissä. Jos ei tunne rakastavansa aidosti kumppaniaan ja etsii samalla jotain muuta elämäänsä, vie toisenkin aikaa löytää oikea rakkaus, onni ja luotettava kumppani. Oletko kysynyt häneltä tunteeko hän elävänsä nyt omaa elämäänsä? Olevansa onnellinen?
Olin aika vastaavanlaisessa tilanteessa ja tunne on se mikä minut tähän asti on tuonut, pois melko onnettomasta suhteesta omaan elämääni. Ero oli vaikeinta mitä olen kokenut, mutta myös uuden elämäni alku. Olimme hyvin erilaisia, varsinkin elämän arvomme ja ajatuksemme. Menee ehkä vuosia tottua uuteen elämääni, uskoa ja hyväksyä eroni ja se, että jätin ihmisen, joka oli todella kauan elämässäni. Asian kanssa olen kuitenkin jo nyt oppinut elämään, koska tunnen kuitenkin että tein oikein.
Erosta pääsee yli ja siitä selviää. On hienoa huomata selvinneensä ja olevansa valmis uuteen suhteeseen ja tosi rakkauteen. Entiselleni toivon vain kaikkea hyvää. En olisi pystynyt olla hänelle sitä kaikkea aidosti, mitä rakkaus on ja toivon hänenkin löytävän ihmisen elämäänsä, joka tuntee olevansa oikean ihmisen vierellä hänen vierellään.
Minunkin elämääni oli ilmestynyt jo paljon aikaisemmin ihminen, ketä ihailin enemmän kuin ketään muuta koskaan. Hän avasi täysin silmäni ja sai lopulta minut lähtemään. Aikaa näyttää mitä tapahtuu. Olen nyt onnellinen uudesta omasta elämästäni ja siitä, että saan nyt ainakin tuntea tämän valloittavan tunteen vaikeiden aikojen jälkeen. Olla oikeasti rakastunut.
ennenkaikkea rakkautta.. listen to your heart dear Jake.
Sun tekstissäsi on kaksi kohtaa, jotka pistivät silmään:
1) En osaa lopettaa nykyistä liittoani, pelkään satuttavani niin paljon muita, etenkin lapsia.
ja
2)Nyt tunnen kuitenkin olevani täysin hajalla ja voimaton tässä tilanteessa. En tunne eläväni omaa elämääni. Epätoivo alkaa tuntua murskaavalta ja en tiedä mitä tehdä.
-> Päätöksenteko isoissa kysymyksissä on aina vaikeaa. Mahdollisesti olet satuttanut toiminnallasi itseäsi eniten, siksi olet epätoivoinen. Pysähdy, ja laita asiat omaan arvojärjestykseen. Sellaiseen, jossa et olisi tyytymätön. Monasti se ei onnistu tuosta noin, vaan asioita pitää punnita kaikessa rauhassa. Kun ratkoo vaikeaa ongelmaa, niin siinä joutuu hieman "hikoilemaan". Mielestäni olet aloittanut sen prosessin.
Kannattaa tarkastella asioita niin kuin ne ovat. Ei niin kuin mitä haluaa niiden ulkoapäin näyttävän. Etkä ole taatusti ainoa, jolla on samanlaisia kuvioita meneillään, se on osa elämää. Avioero voi olla vaikea ratkaisu, mutta käytännössähän olet jo elänyt sitoutumatonta elämää. Et ole sitoutunut vaimoosi/tyttöystäviisi muuten kuin muodollisesti. Ehkäpä vaimosikin on tyytymätön tilanteeseen. Lapsesi ovat aina lapsiasi, oli siviilisäätysi mikä tahansa.
Sun kannattaisi katsoa elokuva American Beauty. Se kertoo keski-ikäisestä miehestä, joka kamppailee vähän samanlaisten juttujen kanssa kuin sinä.
Jos et tiedä mitä tehdä, älä tee mitään.
Kyllä sinun pitäisi varmaan tutkiskella, että onko tämän yhden elämän tuhlaaminen suhteessa, jossa et tule etkä ole onnellinen itsesi tai muidenkaan kannalta järkevää.
Itse lähdin onnettomasta suhteesta vaikka silloin tuntui, että lapset eivät anna anteeksi. Mutta aikaa on kulunut ja olen todellakin onnellinen. Ihmisen kuuluu olla onnellinen ja tehdä niin kuin sydän sanoo.