Kerroin tossa jokin aika sitten perheelleni että kohta saadaan uusi perhenjäsen.Olin sillon 4kk ja sillon ei olut enää niin suurta keskenmenon vaaraa.Tänään sitten kävin lääkärissä ja ne sanoivat, että olen saanut keskenmenon.Olen ihan paniikissa vieläkin.En ole uskaltanut kertoa perheellenikään vielä.En pysty.EDes mieheni ei tiedä tästä vielä.Olen tässä koko päivän miettinyt,että mitä ihmiset ovat tehneet ansaitakseen keskenmenoja.Tämä lapsi olisi ollut todella tervetullut.Mutta nähtävästi en ansaitse sitä.En tiedä kauan menee,että pääsen tämän yli mutta odotan sitä päivää innolla kun saan oman lapsen syliini.Aina pitää toivoa,mutta mikä on jo liikaa?!
Väärin
Mimmu
2532
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen pahoillani.Luin sinun"tarinasi"enkä voi edes kuvitella miltä sinusta tällä hetkellä tuntuu.En voisi edes kuvitella miltä kaikista ihmisistä jotka ovat kokeneet saman kuin sinä tuntuu.Itse en ole kokenut enkä tule kokemaankaan.Minulta on poistettu kohtu jonka takia en tule koskaan saamaan omia lapsia.Mutta kun olen nyt lukenut näitä juttuja niin toisaalta minulla on helpottunut olo.Ei tarvitse pelätä keskenmenoa tai ulkopuolista raskautta tai mitään.Olen oikeasti pahoillani sinun ja miehesi puolesta.
Mutta sellasen vinkin voin antaa,että kerro miehellesi pian.Hän voi suuttua jos salaat kauankin.
Voimia sinulle ja perheellesi!
Olen todella pahoillani .Kukaan ei varmasti tieda tunteitesi maaraa.
Itse olen lukenut nain, etta ennekuin lapsi hedelmoittyy se leijailee aidin ymparilla pari kuukautta tsekkailen, etta millainen uusi mutsi on...
Mutta myös jos keskenmeno tulee, niin silla pienokaisella ei ollut kaikki hyvin, sen piti palta selvittamaan ongelmat toiseen maailmaan jotta han pystyisi jatkamaan kiertokulkua..
Eli ei hataa, jatka onnellisena kulkemista ja kehita itseasi edelleen ja ole valmis ottamaan uudestaan ilo vastaan kun se sinulle suodaan.