Moi kaikille!

kiva idea tälläne :)

joo ihan kohtalaisen hyvää kuuluu tähän tilanteeseen verrattuna. nyt itsellä laihdutuskuuri päällä (niinkun aina) mutta nyt olis tarkotus 2vk aikana painoa pudottaa viitisen kiloa. nyt painan 41kg ;o ja pituutta 158cm. uskon kyllä että onnistun itsekuriakun löytyy. Vaikka vaikeaahan tässä on muuten syödä :/ tosi ahistavalta tuntuu kyl aina ku pitäis jotaki suuhun laittaa, mut onneks mua ei pahemmin kytätä, vaik oonki tehny 3 sairaalareissuu ku paino on päässy matalaks. Toivon et painona 36kg riittäis mulle ja lääkäreille eikä tarvis enää tuon jälkeen pudottaa. (:

No eipä mulle ihmeitä kuulu, ihan ok:ta. Oikeastaan mieliala palloilee vähän miten sattuu, eilen oli ihana kamala päivä mutta tänään jo parempi fiilis. Mä olen 16 (tänä vuonna täytän 17) ja kerran aiemmin jo ollut syömishäiriö, joka ei ihan anoreksiaksi (en ainakaan sanoisi niin) asti kehittynyt. Nyt sitten jo toista kertaa laihduttelen pakkomielteisesti, välillä tuntuu etten tätä haluaisi, mutta en voi lopettaakkaan. Olen 167cm pitkä ja painoni on tällä hetkellä 50kg, eli aivan liikaa :( Tahdon pudottaa vähintään ainakin 6 kiloa vielä. Ihannepainoni olisi 43. Tunnen itseni kömpelöksi näissä mitoissa, tahdon olla laihempi. Varsinkin jalat ovat niin paksut... Käyn jumpassa kerran viikossa ja kävelen joka päivä. Syön päivässä korkeintaan 600kcal, yleensä kuitenkin vähemmän. Paitsi viikonloppuisin menee enemmän, mutta nyt koitan muuttaa senkin. Päätin että viikonloppuisinkaan en saa sortua ahmimaan kamalia kaloripitoisia herkkuja, hyi, en edisty yhtään jos jatkan niin.
Huoh, onhan tää aina välillä helvettiä, kun ei vaan jaksais. Mutta silti pienet asiat auttaa jaksamaan :)

Toivottavasti sinä aloittaja paranisit, olet nimittäin sairastanut jo aika pitkään :(
Voimia kaikille!

moi! mulle kuuluu hyvää(: Mä harrastan myös tanssia, enkä muuta, tässä oon laihdutellut taas pitäs saada vielä semmonen viitisen kiloo pois, mutta aika tarkasti mua vahditaan ku oon jo tän alipainon takia pyörtyilly niin useesti oon siis 173cm pitkä ja painan 47kg(: mutta vähän näistä reisistä pitäs vielä ottaa pois. Oon ite ollut laitoshoidossa kaks kuukautta sieltä pois päästyäni en valitettavasti taaskaan pystynyt syömään... Siellä oli muuten oikein mukavaa siihen verrattuna mitä monet odottaa, mutta kamalaa oli se kun piti iso lautanen aina syödä tyhjäksi ja meillä oli myös sellanen sääntö että kuukaudessa pitää lihoa kaksi kiloa, ja se oli kamalaa:S ei tässä muuta hyviä jatkoja kaikille(:

Kiitos mulle kuuluu sitä samaa ja sekavaa:)
Kuulosti melko ahdistavalta tuo sun tilanne. Itselläni on hepottanu siinä mieles että muutin omilleni vuosi sitten. Anoreksiaa olen sairastenut viisi vuotta, sairaala jaksot on jo takana. Sairaalasta sen verran että siellä oleminen oli pitkästyttävää mutta ei kamalaa, ainoa mitä vihasin oli tietenkin ruokailut. Hoitajat kävi paljon jututtamassa ja he kehuivat älykkääksi ja ajatuksiani mielenkiintoisiksi, heidän kans oli kyl mukava puhua.
Mutta lahduttaminen on jälleen alkanut, 42kg tuntuu niin mahdottoman paljolta, 40kg olisi sellainen mukava elopaino, olisivat vai muutkin sitä mieltä. Kerran on sydän pysähtynyt, se mut sairaalaan veikin.
Yksin on ollut hyvä olla kun kukaan ei pääse huomauttamaan mitä syö vaan voi pitää tiukkaa linjaa. Välillä kyllä pelottaa mihin tää johtaa ja haluttais elää normaalisti, mutta jos normaali on lihava niin ei innosta.
Välillä olen niin epäToivoinen itseni kanssa,en tiedä mitä pitäsi tehdä. Haluan apua ja toisaalta kukaan ei saisi puuttua elämääni.
Ruoka on jotenkin niin ylivoimaisen vaikea asia. Ehkä haluan kauniimman vartalon ,koska en pidä itseäni kauniina alastomana, lisevat kädet, kylkiluut ja lantiluut koholla, jalat kuin varsalla. Miten sitä saisikin itsensä kauniiksi ilman syömistä. Kyllä voisin muotoja ottaa mutta ruokaa en saa suuhun. Koko se ajatus ruuasta suussa puistattaa.
Mutta mitä sinulle tänään kuuluu? mitä mielessä ja suunnitelmissa? Ajattelitko yrittää parantua vai saada ajatukset kasaan?

En oikeen tiedä onko mulla syömishäiriö, mutta jo muutaman vuoden ajan syömiset on olleet ahmintaa ja sitten nälkiintymistä. Ahdistusta ruuasta ja painosta. Tän syksyn aikan kaikki on tuntunu entistä raskaammalta. En tiedä mitä tehdä, en haluaisi olla olemassa. Haluan kuihtua pois. Itkettää ja ahdistaa. En vaan haluis tehä mitään.

Eli kaiken kaikkiaan ei kovin hyvin mee :(

Hyvää..(Rasvaa).. kuuluu..(Rasvaa),..kiitos(rasvaa)..kysymästä..(Rasvaa)! On..(rasvaa) ..niin..(rasvaa) ..rasvainen..(rasvaa) ..olo..(rasvaa)..että.. (rasvaa) ..täytyy..(rasvaa) ..kirjoittaa..(rasvaa).. näin.. (rasvaa),.. syödään..(rasvaa)..vain..(rasvaa) ..kasviksia.. (rasva) ..että.. (rasvaa) ..laihtuisi.. (rasvaa) ..lisää.. (rasvaa)
En.. (rasvaa) ..halua..(rasvaa) ..syödä.. (rasvaa) ..enää..(rasvaa) ..rasvaa.. (rasvaa). Miksi..(rasvaa) ..pitäisi.. (rasvaa) ..syödä.. (rasvaa) ..rasvaa..?? (rasvaa)

Vaihtarivuosi alkoi noin puolivuotta sitten. Kauhukuva lihoamisesta vaihtarina ollessa haamuili mielessa. Paatin, etten tahdo lihoa, vaan kuulua siihen n. 5% vaihtareista, jotka eivat liho ulkomailla viettamansa vuoden aikana.

Tanne saavuin, maahan, jonka ruokaa pidetaan erittain terveellisena. Hyvinhan se aluksi meni, kun soi sen verran kun tarjottiin, paino pysyi samana. Sitten tuli paketti kotoa, joka sisalsi paljon suklaata ja muuta karkkia. Omassa huoneessa ne sai ahmittua kahteen viikkoon, ja siitahan se lihominen alkoi. Kun sai isantaperheeltakin vahan enemman luottamusta ja rupesi tuntemaan ymparistoaan, paasi kaymaan kaupassa ostamassa jotain hyvaa.

Parhaimmillani painoin n. 3-4 kiloa enemman kuin koto Suomessa. Siina vaiheessa tajusin, etta jos haluan laihtua, niin en vain voi syoda niin paljon herkkuja ja ruokaa, kun ennen. En siis vain ottanut kouluun rahaa mukaan ja kavelyllekin lahdin liikkumista varten. Ruokaa soin silti sen mita tarjottiin. Jossain valissa rupesin syomaan vahan vahemman, ja host-aiti oli vahan huolissaan. Kerroin sille, etta haluun vaihtarikilot pois.

Nyt oon samoissa mitoissa kun tulin. 170cm/56,5kg. Mielessa on aina kummitellut halu laihduttamisesta. Haluaisin painaa 54kg, joka ei bmin mukaan ole edes alipainon puolella.
Taalla vaihtarina ollessani olen tyytynyt ajatukseen, etta voin 4 kuukauden paasta Suomeen palattuani laihduttaa ja syoda miten haluan.

Nykyaan liikun paljon mutta syon myos terveellisesti. Joskus menee ahmimiseksi jolloin oksennan. Kesalomalla oksentelin lahes paivittain. Nykyaan vahemman.


En tieda, miksi kirjoitin talle palstalle. Olen lueskellut taalla viesteja jo pidempaan.
En tieda, luokittelisinko itseni bulimikoksi. Tiedan, etta oksentaminen on sairasta, etta se ei ole keholle hyvaksi, mutta ahmimisen jalkeinen olo on pahempi. Eli oksennan silti. Lisaksi tiedan nayttavani melko hyvalta. Jokin paassa kuitenkin kolkuttaa, etta laihduta tytto, laihduta.

Olenko sairas..?

Parempaa kuin aikoihin. En tiedä, johtuuko siitä kuuluisasta henkisestä kasvusta, hyvästä parisuhteesta vai järkevästä tekemisestä, mutta syöminen on alkanut vähitellen normalisoitua. Tottakai sitä edelleen miettii toisinaan kilojaan, mutta toisaalta enää ei ole mitään kiinnostusta näyttää joltain riutuneelta kukkakepiltä, joka ei jaksa edes tehdä mitään. Siis tietysti minäkin edelleen haluaisin olla niissä samoissa mitoissa kuin sairaimmillani, mutta en todellakaan enää halua sitä olotilaa takaisin. Ja liittyy paranemiseen tietysti ulkonäönkin puolesta jotain selkeästi positiivista: mustat silmänaluset hävisivät. Hassua, en ollut edes tajunnut, että sekin liittyi syömättömyyteen. Daah! :) Olen ylpeä siitä, etten ole retkahtanut syömisen suhteen välittömästi siihen toiseen ääripäähän, niin kuin usein käy. Olen kasvissyöjä, en dokaa enkä käytä sokeria. Tupakoinnikin sain lopetettua vasta hiljanntain, koska aikaisemmin olin pitänyt nälkää poissa röökin avulla.

Joo, oli vähän ällöpositiivinen viesti, mutta itsepähän kysyit. :) Tsemppiä kaikille.