Heippa,
sellaista kysyisin että onkos teiltä elämänne gynekologisissa tutkimuksissa myös tutkittu rinnat automaattisesti?
Minä sentää olen jo yli kolmikymmpinen, mutta koskaan minulta ei rintoja ole missään tutkittu tai edes kysytty niistä mitään!
Jo vuosia sitten/nuorempana valittaessani rintakipuja vasemmassa rinnassa yleislääkäreille, laittoivat vain normaaliröntgeniin ja/tai ekg:hen, josta ei löytynyt mitään, joten tulkitsivat lihasperäisiksi kivuiksi ja niihin lihaksia rentouttavaa särkylääkettä (jota olen ottanut tarpeen mukaan tähän saakka (eli odotuksen alkuun). Tuolloin en tietysti viitsinyt tarkentaa koskaa, että rintakivulla tarkoitan lähinnä rinnoista toista...siis tissiä, enkä sydäntä tms. vaan toivoin että ne lääkärit ymmärätisivät mitä mahdollisesti tarkoitin.. Mutta siis kukaan ei koskaan edes tähän päivään mennessä gynetutkimuksissa, eikä muutenkaan, ole ehdottanut tai edes kysynyt rintojen tutkimisesta mitään.
Eikö gynekologiaseen tutkimukseen kuuluisi automaattisesti myös rintojen tutkiminen tai edes kysyminen niistä??
Eipä ainakaan meilläpäin..
Toki tiedän että myös alkuraskauteen voi kuulua rintojen arkuus ym. mutta tätä on ollut jos siis vuosia! Mulla siis yhä edelleen tuntuu "jotain" outoa jomotusta, vohlontaa, kipuilua, "kylmäarkaa palelua" ymv. tuossa vasemmassa rinnassa.
Onko muilla vastaavia kokemusksia? Mitä tehdä? Vähän alkanu pelottaa että onkohan mul rintasyöpä, ja jos on, niin sehän on ehtinyt levitä näiden vuosien aikana jo vaikka kuinka..

Vastaukset 4
Vanhimmat
vastauksia saa teiltä muilta/odottajilta. Ja sorry noi kirjoitusvirheet tuossa aiemmassa, kun kiireessä kirjoitin!
Syysterveisin:
meylind
opastetaan itse tutkimaan rinnat ettei niitä gynelekuri ala tutkia....
Naisia kehoitetaan omatoimiseen rintojen tutkimiseen joka kuukausi, menkkojen jälkeen kun rinnat eivät ole turvoksissa (tää opetettiin jo ylä-asteella). Mitä gyne saisi sen enemmän irti rinnoista kuin sinä itse? Itsehän ne tissinsä parhaiten tietää. Jos siellä on kyhmyjä tai kipuja muulloinkin kuin oviksesta menkkoihin niin mene ihmeessä mammografiaan. Mihinkään turhiin röntgeneihin ei kannata mennä kuitenkaan koska lisäähän nekin syöpäriskiä.
Mulla ei ole ikinä tutkittu rintoja mutta lääkäri ja terveydenhoitaja on näyttänyt/kertonut miten se tehdään. Useimmiten onkin ollut väärä aika tutkia rintoja kun olen gynellä käynyt eli ei muutenkaan olisi onnistunut. Ja jotenkin se rintojen hiplaus olisi aivan liikaa mulle...
Itsehän ne pitää tutkia.
Oletko sairastanut koskaan kehkokuumetta? Minä olen, ja arvet jotka siitä keuhkoihin jäi, vihlovat edelleen kylmällä ilmalla. Voisiko olla mistään sellaisesta kyse?