Niin että onko pakko antaa vaikka haluis säästää neitsyttään esim rippikouluun asti.
Seurustelen aikuisen miehen kanssa ja hän on usein halukas sexin suhteen.
Olen vasta 14v ja olis kiva olla vaan muuten hellänä ja hyvänä eikä vaan koko ajan levitellä.
Olen ystävälleni sanonu että kay ja nussi jotakin
toista mutta sanoo ettei haluais käydä vierais silleen.
Seurustelen aikuisen miehen kanssa ja hän on usein halukas sexin suhteen.
Olen vasta 14v ja olis kiva olla vaan muuten hellänä ja hyvänä eikä vaan koko ajan levitellä.
Olen ystävälleni sanonu että kay ja nussi jotakin
toista mutta sanoo ettei haluais käydä vierais silleen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei todellakaan oo pakko. Se on sinun päätös millon, missä ja miten. Ja tuo vieraissakäynti on jo aivan sairas juttu. Jos se käy jossain muualla, niin laita kävelemään. Tulet vielä katumaan sitä joskus.
Jos ajatus tuntuu sitä että ois pakko antaa ku toinen haluu eikä kuitenkaan tunne itteensä vielä valmiiksi niin elä rupee siihen. Kaipa miehestä joka on kuitenkin jo aikuinen niin kuin kerroit ois hienoo olla juuri sun kans jo siksikin ette ole aiemmin ollut.
Toistan vaan vielä odota sitä oikeaa. Sinun iässäsi kaikki tuntuu niin tolaaliselta ja loputtomalta voin sanoa että ensimmäisellä kerralla on niin suuri merkitys tulevaisuuteen että jos olet hiukkakin epävarma niin elä aloita seksielämää vielä. olet kovin nuori kypsymässä oleva nainen. sinulla on vielä koko elämä aikaa sekstailla ihan omasta halustasikin. sinun ikääsi kuuluu kiinnostus näitä asioita kohtaan ja kiihottumis harjoitukset ym. Se on oikeastaan sellaista tutustumista. Mutta elä aloita vielä sen takia että kaverisi haluaisi sinun aloittavan. Jos hän sen takia ei haluaisi olla kanssasi niin olisiko hän sen arvoinen. Mielestäni sinä olet tärkein asia mitä sinun pitää nyt osata ajatella. Kuuntele omia tunteitasi ja etene tässä asiassa niiden mukaan eläkä anna toisen halujen vaikuttaa mielipiteeseesi tässä asiassa.
Kyllä se ensimmäinen kerta tulee sitten luonnollisesti joskus ihan molempien osapuolten tahdosta, oli se toinen osapuoli kuka tahansa.
Tämä voisi olla hätähuuto puolestasi kuin kaikkien muiden nuorten.
Sinä olet herkkästi tunteva kehittyvä nuori nainen.
Nykyinen meille televisionkin kautta tuputettu muoti antaa kuvan että naisen tulee olla himokas ja naisen tulee tehdä sitä ja tätä. Elä mene tähän mukaan vaan ajattele mitä itse haluat. Haluat olla lähellä, haluat jä vähän kiihotustakin. Mutta aktiin et siis halua mennä. Jos sinä et halua niin asia on sillä selvä.
Sinä omistat sinun vartalosi ja sinä päätät mitä sille saa tehdä ja sinä tiedät mikä tuntuu kivalta mikä ei ja sinulla on oikeus sanoa ei, tämä loppui nyt tähän juuri silloin kun haluat.
Äitinä olen houlissasi jos epäilet että sinun voisi olla pakko antaa.
Sinun ei ole pakko tehdä mitään muuta kuin joskus kuolla. Kuuntele omaa sydäntäsi ja mieti mitä itsellesi haluat.
Jos kaverisi ei pidä tästä niin se on hänen ongelmansa.
Minusta ei olisi väärin vaikka säästäisit neitsyytsi avoliittoon. Se on sinun asiasi.
Toivon että osaat pitää huolen itsestäsi,
oikeen hyvää syksynjatkoa sinulle.
Pakko ei ole antaa kenellekään. Sitäpaitsi olet alaikäinen. 14-vuotiaan kanssa sukupuoliyhdyntä on rangaistava teko. Lisäksi olet vielä lapsi, eikä sukupuolisuhteet ole lasten leikkiä. Odota muutama vuosi koet varmasti asian silloin miellyttävämpänä kuin tällähetkellä jos aloitat seksin jo nyt.
Sen sijaan kannattaisi harkita koko suhdetta yleensäkkin.Ei ole normaalia,että aikuset miehet haluavat seksiä lasten kanssa.
Neljätoista vuotias ei ole vielä läheskään aikuinen...
pitää antaa.Aina parempi mitä nuorempana oppii naisen tavoille.Älä seurustele josset ole valmis antaan.Tai jos haluat pitää neitsyytes,niin ota suuhun,runkkaa tai anna perseeseen.
Ei oppi ojaan kaada!
Helvetti.. olet vielä lapsi!!! JA ole iloinen siitä.. loppuelämäs saat aikuisenä elää.. ja seksiä varmasti piisaa kyllästymiseen asti. Turha aloittaa liian aikasen.. kyllästyt!
kyllästy,onhan niitä seksistä tykkääviäkin naisia.Itse aloitin seksihommat 14 vuotiaana,ja nyt 29 ja halut senkun kasvaa.
pakko antaa! Jos kundisi rakastaa sua hän kyllä ymmärtää ja odottaa kiltisti.
Halatkaa, pussailkaa, sormettakaa/runkkaa... näitä voi tehdä jos haluaa.
Rikos se on silloin kun mies on täysi-ikäinen ja nainen alle 16 v.
Odota vain, olet lapsi vielä. Nautit sitten myöhemmin paljon enemmän ja onhan sulla aikaa rakastella paljon vielä.
Jos ei kundi hyväksy näitä faktoja ja haluaa käydä veiraissa niin lemppaa se!!
Mulla on suunnilleen saman ikäset pikkusiskot, kaksoset. Jos mä mietinkin, että ne olis tuollaisessa tilanteessa, mä varmaan oksentaisin. Mä en tajua, kuinka kukaan aikuinen voi sekaantua noin lapseen.. Siis toki mä muistan, miltä tuntuu olla 14 ja "iso", ei siitä niin kauaa ole, mutta silti mä näen sen ikäisen vielä lapsena. Mä toivoisin, että sä Emma ymmärtäisit, että sulla on aikaa kasvaa, ja sanoisit sille miehelle, että jos se ei jaksa odottaa sun kasvamista, ni se voi mennä ja etsiä jonku muun. Mutta pakko ei tosiaankaan oo antaa. Julma se, joka sellaista vaatii.
Ei todellakaan! Sitten vasta ku ite haluat!
Annat sille kun haluat antaa, oma poikaystäväni ainakin jakso odottaa. Jos hän todella rakastaa sinua, hän kyllä jaksaa odottaa. Kaiken kumminkin kruunaa sit se oikea hetki. Elä anna miehesi painostaa sinua.
En yhtään tiiä paljon teil on ikä eroa, mutta älä anna sen vaikuttaa päätökseesi.
ei todellakaan ole pakko antaa!!!!
sanoit että poikaystävä on aikuinen ja se on laitonta jos harrastatte seksiä!!!
odota sitä oikeaa hetkeä niin et varmaan pety ;)
tottakai on annettava jos väität seurustelevas,heti vaan opetteleen naisen tavoille!