Hei vain,
olen nyt viime aikoina lueskellut paljonkin erilaisia syömishäiriöihin liitännäisiä sivustoja ja vihdoin myöntänyt itselleni olevani jonkinasteinen BEDiläinen. En kuitenkaan osaa, eikä minulla ole aikaa luoda itsestäni itselleni omaelämänkertaa, jossa selvittäisin tämän mielenoireen syntymistä itselleni.
Tiedämme kai kaikki, että syömishäiriöt eivät ole pätkääkään KIVA asia, ja että jokin ne aina lyö alulleen eli aiheuttaa. Tahtoisinkin nyt kysyä teiltä, jotka ette harrasta mitään "pro-anailua" tai "pro-miailua", että mikä teissä aiheutti tautinne ensi oireet?
Omassa elämässäni kun ei muistaakseni/tiedoksuttaeni ole tapahtunut mitään niinsanotusti mullistavaa ennen pakkomielteen oireiden ilmenemistä, että tahtoisin kuulla "tavallisten tallaajien" tarinoita kamppailun alusta ja sen jatkovaiheista ja mahdollisesti pyrkiä selventämään itselleni, mikä on tämän kaiken alku ja juuri.
Olkaa ystävällisiä ja tehkää hyvin.
olen nyt viime aikoina lueskellut paljonkin erilaisia syömishäiriöihin liitännäisiä sivustoja ja vihdoin myöntänyt itselleni olevani jonkinasteinen BEDiläinen. En kuitenkaan osaa, eikä minulla ole aikaa luoda itsestäni itselleni omaelämänkertaa, jossa selvittäisin tämän mielenoireen syntymistä itselleni.
Tiedämme kai kaikki, että syömishäiriöt eivät ole pätkääkään KIVA asia, ja että jokin ne aina lyö alulleen eli aiheuttaa. Tahtoisinkin nyt kysyä teiltä, jotka ette harrasta mitään "pro-anailua" tai "pro-miailua", että mikä teissä aiheutti tautinne ensi oireet?
Omassa elämässäni kun ei muistaakseni/tiedoksuttaeni ole tapahtunut mitään niinsanotusti mullistavaa ennen pakkomielteen oireiden ilmenemistä, että tahtoisin kuulla "tavallisten tallaajien" tarinoita kamppailun alusta ja sen jatkovaiheista ja mahdollisesti pyrkiä selventämään itselleni, mikä on tämän kaiken alku ja juuri.
Olkaa ystävällisiä ja tehkää hyvin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensimmäiset oireiluni siis alkoivat 7-8 luokalla ja siihen vaikutti moni asia; minun kaverini olivat laihempia, sitten petyin hyvin pahasti yhteen poikaan ja hänen käyttäytymiseen, kun hän oli sellainen pelimies, enkä kelvannut hänelle pitkään ja tuntui, että sen takia, kun olin liian lihava, koska hän tanssi diskossa aina hitaita niin monen laihemman kanssa ja nätimmän ja suuteli heitä ja ei huomannut minua enää ollenkaan (Nyt hän on sanonut minulle, että älä nyt ainakaan enää yhtään laihduta ja me ollaankin ystäviä)
Ja sitten meidän luokalla oli paljon hoikkia ja tuntui, että juuri minun olisi pitänyt olla se laiha ja suosittu, niin kuin ne toiset olivat, olin pettynyt itseeni. Sitten vielä lisää; minun äitinikin alkoi laihduttamaan jossakin vaiheessa ja katsoin sitä vierestä ja tunsin oloni lihavaksi, kun vähän yliapinoinen olinkin. Järkytyin kun painoin niin paljon.
Vielä yksi syy lisää; siskoni oli jo nuoresta asti alkanut käymään lenkeillä ja eli muutenkin terveellisesti, ja minun muut perheenjäseneni odottivat minulta samaa, sanoivat että lähdehän sinäkin lenkille tai että mene ihmeessä siskosi mukaan, minulla oli siis paineita harrastaa jotakin liikuntaa, mutta en ole koskaan liikunnasta pitänyt vaan vihaan kaikenlaista liikuntaa, siis ihan kaikkea yli kaiken. Se on aivan kamalaa pakkopullaa ja todella vastemielistä. Sanoin vaan että isosiskoni aloitti lenkkeilyn silloin ja silloin, että minäkin sitten aloitan, mutta en vaan voinut, vaikka tuntui että minua painostettiin. Sitten olin myöskin masentunut, joka vaikutti mielialaani huomattavasti. Nyt olen edelleen vakavasti masentunut.
Ja yleensäkin olen vaan aina rakastanut ruokaa yli kaiken, mutta haluan olla alipainoinen. Muulloin en ole onnellinen.
Toivottavasti tämä oli oikeanlainen vastaus kysymykseesi.
Toisinaan kyllä tunnen olevani pro-mia...