Poikaystäväni asuu 500km päässä, yhteenmuutosta on puhuttu, mutta sitten on aina tullut vastaan kysymys "tullaanko me toimeen".
Eilen huomasin miten masentunut ja väsynyt hän on. Soittaessani ei paljon muutamaa sanaa enempää sanonut, ja nekin hiirenhiljaa. Suurin masennuksen aihe varmasti on hänen yksinäisyytensä. Käy vain töissä, tekee yli pitkää päivää jatkuvasti (väh. n.10h joka päivä!!). Ystäviä tai edes kavereita hänellä ei ole nykyisessä asuinkaupungissaan.
Ja täten hänellä on aikaa kelata ja kelata kaikkia pieniäkin mielipide-eroja. Eihän hänellä ole muutakaan tekemistä, kaiket illat yksin kotona, kaupungissa jossa ei edes viihdy. Itse olen normaalisti se heikompi, mutta nyt mielestäni meidän asiat on ihan hyvin, lukuunottamatta miehen masennusta. Tulemme siis mielestäni toimeen. Asiat eivät ole huonosti, mutta miehen jatkuva meidänasioiden ajattelu, saa hänet tuntemaan, että olisi enemmänkin pielessä.
Tuntuu niin uskomattoman pahalta katsoa tuota vierestä.
Tekisi suorastaan mieli pakottaa hänet muuttamaan luokseni. Täällä voisin itse olla hänen tukenaan, ja täälä hänellä olisi jo muutama ystäväkin, ja lisäksi hän olisisi tervetullut minunkin ystäväpiiriini. Täälä olisi hänelle paljon enemmän, eikä hänen tarvitsisi olla yksin.
Voisinko oikeasti tehdä näin? Tälläisessä tilanteessa asioiden, pienten kinojen (kuuluu normaaliin elämään, eikä mitään vakavempaa) vatkominen estää häneltä tämän ajattelun, vaikka asiat todellisuudessa ovatkin ihan hyvin, eikä hän halua erota!
Vai pitäisikö passittaa ammattiauttajalle?
Nim. Sydäntä särkee myötätunnosta
Eilen huomasin miten masentunut ja väsynyt hän on. Soittaessani ei paljon muutamaa sanaa enempää sanonut, ja nekin hiirenhiljaa. Suurin masennuksen aihe varmasti on hänen yksinäisyytensä. Käy vain töissä, tekee yli pitkää päivää jatkuvasti (väh. n.10h joka päivä!!). Ystäviä tai edes kavereita hänellä ei ole nykyisessä asuinkaupungissaan.
Ja täten hänellä on aikaa kelata ja kelata kaikkia pieniäkin mielipide-eroja. Eihän hänellä ole muutakaan tekemistä, kaiket illat yksin kotona, kaupungissa jossa ei edes viihdy. Itse olen normaalisti se heikompi, mutta nyt mielestäni meidän asiat on ihan hyvin, lukuunottamatta miehen masennusta. Tulemme siis mielestäni toimeen. Asiat eivät ole huonosti, mutta miehen jatkuva meidänasioiden ajattelu, saa hänet tuntemaan, että olisi enemmänkin pielessä.
Tuntuu niin uskomattoman pahalta katsoa tuota vierestä.
Tekisi suorastaan mieli pakottaa hänet muuttamaan luokseni. Täällä voisin itse olla hänen tukenaan, ja täälä hänellä olisi jo muutama ystäväkin, ja lisäksi hän olisisi tervetullut minunkin ystäväpiiriini. Täälä olisi hänelle paljon enemmän, eikä hänen tarvitsisi olla yksin.
Voisinko oikeasti tehdä näin? Tälläisessä tilanteessa asioiden, pienten kinojen (kuuluu normaaliin elämään, eikä mitään vakavempaa) vatkominen estää häneltä tämän ajattelun, vaikka asiat todellisuudessa ovatkin ihan hyvin, eikä hän halua erota!
Vai pitäisikö passittaa ammattiauttajalle?
Nim. Sydäntä särkee myötätunnosta
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaveri oli samassa jamassa. Huonosti kävi - katsos, ei sillä ainakaan lisää ystäviä tule kun polla on sekaisin lääkkeistä.
Kärsin itekki välillä masennuksesta mutta hetiku kaveri tai joku tulee käymään kylässä nii masennus lähtee.. Elikkä meet nytte käymään sen tykönä ja käsket lähtä sun mukaa tai jotaki... Ite ainaki ilosturualaslaarnadarna (ilostuisin on varmaan se oikee sana.. no kumminki.. itse asiaan takas) jos tyttö tulis käymään kylässä ja käskis lähtä sen mukkaan =D ei mutta jos tykkäät siitä nii meet käymään siellä.. eihän sitä tiiä mitä pahaa sille on tapahtunu eikä se välttämättä kehtaa puhelimessa sitä kertoo.
en tiiä oikee näistä mailman asioista oon aika nuori vielä mutta sun kannattaa(ON PAKKO) mennä katsomaa sitä