Kuka huolis huusholliinsa hyvän kokin, siivoojan, leipurin, vaate- ja varustehuoltajan, olen paikkaa vailla, vaikka paikkaamaton vielä, uusiutunut kyllä entisestä palvelussuhteesta joka kesti liki 40 vuotta.
Onko vapaita paikkoja vielä?
Palvelen kyllä hyvin ja hellästi hoitelen.
Saiskos pluvan, eli voinko työntää jalkani kanssasi saman pöydän alle, aamupuurolle ja kynttiläillalliselle?
Onko vapaita paikkoja vielä?
Palvelen kyllä hyvin ja hellästi hoitelen.
Saiskos pluvan, eli voinko työntää jalkani kanssasi saman pöydän alle, aamupuurolle ja kynttiläillalliselle?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Olin 40 vuotta huushollerska minäkin ja hyvä siinä. Nyt kun on huushollerskattu, niin ei kiitos enää.
Voin kyllä istua ruokapöydän ääressä ja tv:n ääressä puhumassa mukavia ja silittelemässä tukkaa tai kaljua ihan vapaaehtoisesti. Lenkillekin ja matkoille voin lähteä, mutta tahdon olla tasavertaisen kumppanin ja 'seurustella'. Ei enää mitään urakoita, kun lapsetkin ovat jo aikuisia ja elävät omaa elämäänsä. - Vapaaehtoisesti voin joskus piirakan pyöräyttää ja istua ilona kynttilöiden hämyssä.
tunnustan että minäkin näytän kynttilän valossa paremmalta kuin kirkkaassa sähkölampun valossa.
Miten on kuinka olet säilynyt?
Olen kuin vanha viini, vanhetessaan paranee vaan.
Siis hyvin säilynyt ja ulkokuori kauniisti patinoitunut.
Eihän huushollerskan tarvitse olla kaunis vaan ensisijaisesti siisti.
Kauneutta näkee ken haluaa, minussakin.
Sydämen kauneutta on jaettavaksi, joten - kanssani ei aika tule pitkäksi edes silloin kun kynttilä jo on palanut loppuun.
Et ennätä sitä edes huomaamaan, kanssani kahden.
Ja huomaatko, jos huoneessa joku tanssii? Minulla on nimittäin mies, jolle laitan kutrit kauniiksi ja päälleni vedän vielä sievän mekon.- Mitäs hän? Katsoo soppakattilaan, katsoo olutkippoon. Kaikki on kukkuroillaan. Silloin hän vetää hartiat kasaan eteenpäin, nenän lähelle lautasta ja syö kuuluvasti. Mitäs minä, syön myöskin ja ajattelen ruoan jälkeen vähän halata. Mies syötyään pitkäkseen sohvalle, kohta kuorsaten.
Mitäs minä? Yritin tanssia musiikin tahdissa, mutta vaikka sitten seisoisin päälläni,kauniissa mekossani, olisi tulos ollut sama. Mikä? Lähden kävelemään koiran kanssa, että olisin ajoissa takaisin, kun mies haluaa iltapalaa.Se on sitä aivan normaalia arkipäivää.
muuttuu vanhetessaan etikaksi!! Et ole vielä etikkavaiheessa?? :)
...sukupoulista sellaista. Ei kenenkään miehen tarvitse sietää tuontyyppisiä, ylilyöviä syytöskirjoituksia edes huumorin nojalla.
Huumoriksi ovat huonoja!
tekisit hyvän ruoan minulle, kun tulen töistä Tiskaa ja siivoa sitten nopsaan jälkesi ja peseydy ja pukeudu puhtaisiin. Sitten on sinun näytettävä kauniilta ja hitaasti tanssittava minulle. No, voihan se olla, että minua ei kiinnosta, jolloin käännän selkäni ja kuorsaan.
Niin, että koko sorsii ketä? Reija Reipas.
Ajoin juuri mieheni elämästä yhden "huushollerskan" pois ja päätin itse jatkaa niitä hommeleita. Onneksi oltiin samaa mieltä asiasta, ei tarvitse pitkin hampain kummankaan aamulla toistaan katsella.
Näiltä palstoilta niitä vapaita paikkoja tuskin löytää vaan pikemminkin hetken lohtua josta ei ehkä jää kuin paha maku suuhun.
Vieläkö ne ovat ilman hollaajia?
Tuleekos käytetyksi viinaa ja tupakkaa, entä onko oma asunto?
minun omistusasuntooni ja menet varmaan naimisiinkin kanssani, jos olen tarpeeksi huonossa kunnossa, vai mitä tarkoitat? Pysy siellä vaan laavussasi.
Ei pitäisi uskoa aina sitä mitä nimimerkillä ilmaistaan. Nimim. havumetsien mies asuu nykyään havumetsässä luultavasti yhtä paljon kuin nimim. Ehdokas nro 1 omistusasunnossa. Muuten ei tuollaista ehdottelisikaan. Pysytelköön vain siellä vuokra-asunnossaan.
vuokra-asunnossa asujia kohtaan, ajattele esim. sitä kuinka moni nainen on pystynyt itse halvalla rakentamaan jonkun tönön itselleen. Ja vuokralla asumiseen voi olla muitakin syitä, kuin köyhyys, jota sinä et varmasti suvaitse, esim. riippumattomuus sijainnista tai perinnön tulo taloineen. Joten tarkista ihmeessä vielä,onko perintöä tulossa. Se on hyvä olla tarkkana.
marjoista.Ja kurki kalliolle kaadetusta maidosta.
Epäily osoittautui oikeaksi.
Täälläpä on nopeita vastaajia, vastaavat minunkin puolestani.
Ei haise tupakka, eikä ole tyhjiä pulloja kaapissani, täysiä sentään aina tarjottavaksi.
Vuokralla asuu tämä ehdokas, omakin on, mutta jotain sieltä puuttuu, siellä ei sitä isä'ntää näy pihapolulla koiran kanssa.
että raitis ja reipas huushollin hoitaja, pitää hulen ettei nälkä yllätä, eikä puhtaat paidat lopu kaapista.
Kun osxaan itsekin vastauksen kirjoittaa, älä lue noita muiden kirjoittamia minun syykseni, en koskaan ole epäkohtelias, mikä jotain minulta kysyt, vastaanhan minä itse.
Saanko pluvan, kysyi vaimoke. Kyllä vain, huushollaamaan, sanoi mies, ainakin jos on omaisuutta tarpeeksi.Vaimokkeen pitää ehkä kuitenkin hillitä halujaan hellyyteen, jota vissiin luvattiin jokaiselle, joka lupaa paikan.Ennenvanhaan sitä rakastuttiin ensin.
Niin että nyt sitten odotetaan seuraavaa naista tai miestä, jotka tarvitsevat paikkaa(tai omaisuutta).
sattui katsomaan "hullu juttu" osion tv;stä, jossa toimittaja osoitti, että ne on vuokralla asujat, jotka maksavat eniten asumisestaan.
Joten, turhaa ja lapsellista väheksyä vuokralla asujaa. Tv-ohjelma osoitti, että vuokralainen maksaa kaikki kulut itse ja valtio tukee monin tavoin omistusasujaa. Eikä kaikki vuokralaiset saa asumistukea, kuten en minäkää ole koskaan saanut. Ohjelmasta päätteli, että vuokralaisen täytyy olla "rikas", kun voi olla vuokralainen.
vuokra-asunnossa asuvia. Itse asuin vuokralla 64-vuotiaaksi ihan siitä syystä, että minulla oli ihanalla paikalla oleva vuokra-asunto. Edes suurella rahalla ei sellaisesta paikasta olisi saanut tuolla paikkakunnalla omistusasuntoa. Lasten päivähoitopaikkaan oli 1 km, samoin työpaikkaani. Vuokra oli edullinen, oli työsuhdeasunto. Pystyimme käyttämään rahan elämiseen esim. lasten opiskeluun, harrastuksiin jne. Etelänmatkoihin ei raha riittänyt, mutta ihan tyytyväinen olen perheen ratkaisuihin. Ellei minulla olisi tätä mieheni asuntoa, olisin voinut asua vuokralla lopun ikäni, vaikka katsella eri paikkakuntia. En todellakaan haluaisi asua omistamassani omakotitalossa, en korvessa enkä taajamassa.Vuokralla asuessa ilmoittaa vain vuokranantajalle, että viemäri on tukossa niin asia hoituu.
kaksi viitisen vuotta leskenä ollutta. Kummallakin oma tupa ja omalupa. Käyn viikon verran kuukaudessa huushollamassa eli teen ateriat. Mies siivoaa ja pitää paikat kunnossa, on kuulemma tehnyt niin jo vaimon eläessä. Käymme myös ulkona syömässä ja teemme kaikkea kivaa. Pidemmillä matkoilla vastaamme molemmat kustannuksista, koska olemme taloudellisesti itsenäisiä. Emme myöskään vahdi toistemme tekemisiä, vaan olemme vapaita tekemään mitä haluamme. Toistaiseksi mielestäni hyvä ratkaisu.
Se on aina hyvä kun on saanut kirjoituksellaan jonkun ajattelemaan. Näköjään oli poistettu mielipiteeni, ei siinä ollut mitään epäsiveellistä tai muutakaan hyvän tavan vastaista. Taisi vain jotakin kolahtaa nilkkaan.
No niin, kertaan vielä, että ajoin mieheni "huushollerskan" V.....N ja tein hyvän teon ja pelastin avioliittoni.
Itse en hakisi ko paikkoja näiltä palstoilta edelleenkään. Siitä jää P....N maku suuhun.
"Siitä jää P....N maku suuhun."
Niin jäi tuosta kirjoituksestakin. Senkin olisi saanut poistaa.
Sille poisajetulle.
Kun hänelle olisi selvinnyt tossunalla olevan ukon kokokuva, olisi karkuun varmaan lähtenyt, joka tapauksessa.
Pääsi helpommalla näin.
Tuo voimasanojen käyttö, ei kaunista sinuakaan, saati ukkosi sivistystä, jos tuollaista viitsii kuunnella.
Varmaan sovitte hyvin yhteen, Päällepäsmäri, ja tossukka. Onnea vaan.
Oletpa sitten naaras tai koiras, mutta halveeraat oman sukupuolesi edustajat tarjoutumalla yleiskoneeksi. Tiedä sitten olisiko jalkasi tervetulleet aamiaispöydän alle ja kynttiläillallisille, mutta peiton alle niitä luultavasti odotetaan.
Mitä halventavaa on emännän tehtäviin haluamisessa?
Minulle kelpaa työ kuin työ ja jalakanikin voin pitää vaikka sängyn laidallakin mikäli pöytä on liian matala jaloille.
Eipä ole liiemmin paikkoja aukikaan, joten tyhjän saa pyytämättäkin ja joku on aina minua edellä, ainakin vastaamassa.... liekö sitten