Sain juhannuksen jälkeen tietää olevani raskaana, ehkei asia niin suurena yllätyksenä tullut..
Nyt olen raskausviikolla 16 6 enkä vieläkään oikein osaa iloita raskaudestani..
Ensimmäiseen ultraan mennessäni olin tosi pahalla päällä, koska sairaalassa ei ollut selviä ohjeita äitiyspolille ja neuvontakin oli jossain palaverissa, onneksi kahvion mukava tyttö osas vähän auttaa ja poli löytyikin pienoisen etsimisen jälkeen.. Nähdessäni nyrkkejä heiluttavan sikiön en voinut kuin hymyillä ja naurahdin kätilöllekin että sikiö on yhtä pahalla päällä kuin minäkin vielä äsken..=) En kuitenkaan tihuuttanut onnen kyyneleitä..
Tähän mennessä en ole voinut pahoin, en aamuin enkä illoin, väsyttänyt vaan ihan sikana. Maha on ehkä hieman kasvanut, tosin en tiedä voiko tätä mahaa nyt raskausmahaksi sanoa koska makkarasta saa kiinni ja se näyttää enemmänkin mahalta joka olis turvonnu juopottelusta tai helteestä.. Neuvolantädin mielestä olen hoikka, 170cm ja alkupainoa oli 64kg eli mahan pitäis vissiin näkyä aika helposti ja vairhaisessa vaiheessa?
Huoh, vedän asian vierestä niin paljon..=)
Eli en osaa nauttia raskaudestani, murehdin jo etukäteen miten tulemme pärjäämään kun tuloni tippuvat äitiysloman ajaksi, täytyykö avomieheni tehdä töitä 24/7 jottemme menetä luottotietojamme? Entä kun 9kk on kulunut ja tulot tippuvat yhä pienemmiksi! En voi jäädä kotiin, (koska laskuja tulee kuitenkin melkein tuhat euroa kuukaudessa ja väliin lisätään vielä vakuutusmaksutkin kulkuvälineistä!) tekeekö se minusta huonon äidin kun palaan silloin jo takas töihin? Asuntokin pitäisi vaihtaa isompaan, kuten myös autokin, niihinkin menee rahaa ihan sikana..
Entä kaverit, kuinka he käyttäytyvät? Lapsettomat menee ja bilettää, eivät ehkä ymmärrä mua kun olen äiti? Entä muut perheelliset? Jankkaavatko he vain kuinka vauva on kasvanu, lapset sitä ja lapset tätä, niinkuin muuta elämää tai puheenaiheita ei enää oliskaan kuin vain lapset? Entä parisuhteeni? Jos lasta ei olisi tulossa, en uskoisi olevani enää avomieheni kanssa, nykyään tuntuu että ainoastaan tuleva lapsi yhdistää meidät toisiimme..Entä olenko valmis ajattelemaan tulevaisuudessa että lapsi onkin sitten etusijalla enkä enää minä itse?
Nyt olen raskausviikolla 16 6 enkä vieläkään oikein osaa iloita raskaudestani..
Ensimmäiseen ultraan mennessäni olin tosi pahalla päällä, koska sairaalassa ei ollut selviä ohjeita äitiyspolille ja neuvontakin oli jossain palaverissa, onneksi kahvion mukava tyttö osas vähän auttaa ja poli löytyikin pienoisen etsimisen jälkeen.. Nähdessäni nyrkkejä heiluttavan sikiön en voinut kuin hymyillä ja naurahdin kätilöllekin että sikiö on yhtä pahalla päällä kuin minäkin vielä äsken..=) En kuitenkaan tihuuttanut onnen kyyneleitä..
Tähän mennessä en ole voinut pahoin, en aamuin enkä illoin, väsyttänyt vaan ihan sikana. Maha on ehkä hieman kasvanut, tosin en tiedä voiko tätä mahaa nyt raskausmahaksi sanoa koska makkarasta saa kiinni ja se näyttää enemmänkin mahalta joka olis turvonnu juopottelusta tai helteestä.. Neuvolantädin mielestä olen hoikka, 170cm ja alkupainoa oli 64kg eli mahan pitäis vissiin näkyä aika helposti ja vairhaisessa vaiheessa?
Huoh, vedän asian vierestä niin paljon..=)
Eli en osaa nauttia raskaudestani, murehdin jo etukäteen miten tulemme pärjäämään kun tuloni tippuvat äitiysloman ajaksi, täytyykö avomieheni tehdä töitä 24/7 jottemme menetä luottotietojamme? Entä kun 9kk on kulunut ja tulot tippuvat yhä pienemmiksi! En voi jäädä kotiin, (koska laskuja tulee kuitenkin melkein tuhat euroa kuukaudessa ja väliin lisätään vielä vakuutusmaksutkin kulkuvälineistä!) tekeekö se minusta huonon äidin kun palaan silloin jo takas töihin? Asuntokin pitäisi vaihtaa isompaan, kuten myös autokin, niihinkin menee rahaa ihan sikana..
Entä kaverit, kuinka he käyttäytyvät? Lapsettomat menee ja bilettää, eivät ehkä ymmärrä mua kun olen äiti? Entä muut perheelliset? Jankkaavatko he vain kuinka vauva on kasvanu, lapset sitä ja lapset tätä, niinkuin muuta elämää tai puheenaiheita ei enää oliskaan kuin vain lapset? Entä parisuhteeni? Jos lasta ei olisi tulossa, en uskoisi olevani enää avomieheni kanssa, nykyään tuntuu että ainoastaan tuleva lapsi yhdistää meidät toisiimme..Entä olenko valmis ajattelemaan tulevaisuudessa että lapsi onkin sitten etusijalla enkä enää minä itse?
Vastaukset 14
Vanhimmat
palaamisesta. Mulla on laskettu aika 1.10. Meillä suunnitelmissa että mies pitää vanhempainvapaata koko toukokuun. Ja osan kesäkuusta että saa ne 12 isyyspäivää josta siis muodostuu isäkuukausi. Eli mies meinaa olla lapsen kanssa kotona 2 kk.
Ja toukokuun alussahan lapsi on vasta n. 7 kk vanha. Minä menen töihin siis jo toukokuussa.
Heinäkuussa molemmilla on sitten kesäloma. Ja sen jälkeen lapsi onkin jo 10 kk vanha ja menee hoitoon kun molemmat palaavat töihin. En tunne itseäni yhtään sen huonommaksi äidiksi vaikka meillä järjestelelläänkin asiat näin ja palaan töihin lapsen olessa 7kk.
Meillä kävi niin, että me myytiin koko kämppä(kaksio) koska se olisi kuitenkin jäänyt pieneksi ja muutettiin vuokrakolmioon. Autokin vaihdettiin halvempaan. Tingittiin elintasosta koska se lapsi on tärkein ja halusin vielä tehdä toisen perään. Tulee vielä aika jolloin menen töihin ja ehtii hommata sen isomman kämpänkin... nyt on ollut todella huojentavaa kun ei tarvitse maksaa lainojen lyhennyksiä ja vuokraan kuuluu esim. vesi (=kestovaippailu edullista!!). Mies on töissä ja itseasiassa jopa vähentänyt vuorojaan kun emme tarvitse rahaa niin paljon. Ihana viettää aikaa perheen parissa ilman hirveitä ahdistuksia rahasta. Voisin vaikka myydä koko autonkin pois ellei tarvitsisi kulkea neuvolaan ja kauppaan =)
Ehkä sulla on liian suuret elintasovaatimukset? Kulutat itsesi loppuun oravanpyörässä... Onni ei maksa mitään!
Niin,kun oliskin jotain mistä voisin luopua.. Nytkin pihistän kaikesta, lasken tarkkaan kaupassa käynnit, en oo ees haaveillu uusista vaatteista, jotka tosin ei kohta päälle mahtuiskaan.. En käy sukuni tai kavereiden luona kotikylällä koska en raaski ostaa bensaa tai maksaa junamatkaa, en käy elokuvissa tai ulkona syömässä ettei rahaa vaan menis turhuuteen.
Ja vaikka pihistänkin niin rahaa ei jää siltikään mihinkään ylimääräiseen laskujen jälkeen..
Kadehdin ihmisiä joilla ei oo turhia menoja ja pienilläkin tuloilla pärjääviä..
Mihin ne sun rahat menee ja mistä ne tuhannen laskut tulevat? En vaan ymmärrä... Onko teillä hirveät lainat tai jotain?
hankinnoista ja luottojen otoista kärsii tulevaisuudessa..auton osamaksut vie osansa kuin myös vakuutukset, netti ja puhelinlaskut..
Vielä moottoripyöräkin mutta se menee myyntiin keväällä ja toivon mukaan saan sen myydyksi ettei se jää viemään pieniä tulojani äitiyslomalla..=(
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/histo/pg/pohtila/tiiviste.pdf
Varhain tarhaan laitetuista lapsista tulee yhtä kunnollisia kuin pitkään kotona olleistakin joten sinuna en murehtisi töihin joutumista heti vanhempainvapaan jälkeen. Entä voisitko pitää vanhempainvapaan aikana kertyneet lomat heti vanhempainvapaan päätteeksi, siitä tulisi hieman lisäaikaa?
Yhden lapsen kanssa pärjää pienelläkin autolla, joten en pitäisi auton vaihtamista mitenkään akuuttina ongelmana. Ja asunnonkin ehtii vaihtamaan sitten myöhemmin, vauva ei omaa huonetta tarvitse pitkään aikaan.
Kaverisuhteet muuttuvat väistämättä jonkin verran, mutta ihan siitä syystä että yhtäkkiä sinulla ei enää olekaan yhtä paljon yhteistä kaikkien kavereidesi kanssa, jolloin yhteydenpito jää vähemmälle. Toiset ystäväsi tulevat sitä vastoin läheisemmiksi. Uskon, että sinäkin alat sitten aikanaan kokea tarpeelliseksi lapsen kehityksestä puhumisen. Toisaalta taas muutkaan äidit eivät jaksa koko aikaa niitä lapsikeskusteluja koko aikaa.
Lapsi tulee elämässäsi olemaan etusijalla, mutta elämäsi kuulostaa sen verran sisällökkäältä, että sinulla on tuskin aihetta pelätä unohtavasi kaiken muun sitten lapsen synnyttyä, mikä taas auttaa pitämään sinua itseäsi tasapainossa. Kannattaa ehdottomasti varata riittävästi omaa aikaa lapsen syntymän jälkeen, se auttaa jaksamaan myös lapsen kanssa.
Parisuhdekin tulee kyllä muuttumaan, mutta sitä ei voi tietää, että mihin suuntaan. Meitä ainakin odotus on lähentänyt todella paljon, ja olen kuullut, että monilla lähentyminen jatkuu lapsen synnyttyä.
Älä siis murehdi turhia vaan etene raskaudessasi päivä kerrallaan omasta hyvinvoinnistasi huolehtien. Joskus kiintymys vauvaan syntyy vasta vauvan syntymän jälkeen.
Lohduttavista sanoista =) Ehkä mun pitäisi kopauttaa itteeni päähän ja lopettaa turha murehtiminen =)
Sen verran kerron tässä vielä lisää tilanteestani..
Asumme siis vuokralla, ei isoa asuntolainaa tms, mutta meillä on niin avuton pieni keittokomero, jossa mahtuu juuri ja juuri jotain pientä tekemään, ei mitään suurta tilaa vaativaa ainakaan voi tehdä =( Astioistakin olemme jo karsineet liiat pois eikä kaappitilaa siltikään ole..
Ja meillä on koira, joka kasvaa suunnilleen seefferin kokoiseksi eli pieni kaksio käy neljälle hieman ahtaaksi kuten myös autokin, lastenvaunut ja koira ei yhtäaikaa pieneen kaksioviseen pikkuautoon mahdukaan =(
aika masentavaa tekstiä oli sepustuksesi...Koska raskaus ei tullut yllätyksenä, olisiko sitten pitänyt huolehtia ehkäisystä, jos lapsi ei ollut toivottu? Ehkä olet masentunut, kannattaisiko puhua alan asiantuntijan kanssa, esim. yhteyttä voit ottaa psykiatrian poliklinikkaan.
Ehkäisykin voi pettää, mutta vaikka niin tekikin,
lapsi ei koskaan ole mulle ei-toivottu!vaikka synkistää ajatella tulevaisuutta ja sen tuomia vaikeuksia niin uskon että voitan ne vaikeudet!
Masentunut, ehkä, mutta elämä hymyilee siltikin päivittäin ja nautin muista asioista..toivottavasti vielä joku päivä raskaudestanikin..=)
Mä luulin ennen raskautta, että raskaana olo olisi yhtä onnellista odotusta. Mulla ainakin rupes melkein heti positiivisen testin jälkeen päässä pyöriin kaikenmaailman murheita ja epäilyjä. Mietin ihan samanlaisia juttuja kuin säkin ja kaiken lisäks vielä kehon muuttuminen ahdisti. Nyt jälkeen päin uskon, että noi ajatukset oli vaan henkistä valmistautumista tulevaan. On ihan hyvä, että tiedostaa tulevaisuuden haasteet, muttei anna niiden käydä ylivoimaseks. Itselläni tuli viimeisen raskauskolmanneksen aikana "tyyneys" ja varmuus, että kyllä tästä selvitään ja tuntui muodostuvan tunneside vauvaan. Noin alkuvaiheessa ku sä oot, raskaus ja vauva ei välttämättä vielä tunnu kovin konkreettiselta. Onneks raskaus kestää ton 9 kuukautta, niin asiaan ehtii hyvin sopeutua. Ja muista, että kaikki hormonimyllerrykset voi vaikuttaa aika paljon puolisoon suhtautumisessa. Tsemppiä sulle!
Vaikken toivois kenenkään tuntevan näin epätoivoisesti raskauteen ja tulevaan lapseen niin siltikin oli todella helpottavaa kuulla etten ole ainoa, joka ajattelee ja tuntee näin =)
Eli kiitos tsempistä =) En masennu liikaa, kyllä me rullaan pärjäämään =)
Kiitos tsempistä =)
Jotenkin vapauttavaa kuulla että on toinenkin joka on kokenut samanlaisia tunteita raskauden aikana kuin mitä nyt itse koen..Sivusta seurannut muiden raskauksia ja tuntuu että he ovat aina olleet niin huolettomia tulevasta..
Ehkä nää tunteet ja ajatukset tosiaankin valmistavat tulevaan, täytyy luottaa siihen =)