Mitä...

Aluksi toivon sydämestäni, ettei tämän palstan sheriffi poistaisi kirjoitustani, ainakaan heti.

Voi filosofian kurjuutta ja kurjuuden filosofiaa! Ja samaa voi sanoa kouluista, opettamisesta, kasvattamisesta ja kasvamisesta. Keskityn seuraavassa ensin tarkastelemaan tekstikriittisesti / hermeneuttisesti / kulttuurihistoriallisesti viestiketjun aloittajaa ja hänen taustojaan ja motiivejaan ja sitten kommentoimaan / kritisoimaan filofina esiintyvän loogikon vastinetta.

"Mitä... (nimimerkki: vittua te) täällä vingutte, menkää oikeisiin töihin."

Kirjoittaja edustaa anti-intellektuaalista, jonkin diskurssin mukaan "fasistista" ideologiaa / mentaliteettia. Viestin sisältö siis on se, että opettajan työ ei ole oikeaa kunnollista työtä. No, mikä sitten on oikeaa kunnollista työtä? Tietenkin sellaista, joka tuottaa lisäarvoa (marxilaisittain) tai älyn / hengen / aatteen täydellistymän / realisaation (hegeliläisittäin). Pikemminkin oletan kyseessä olevan aiemmin mainittu vulgaarimarxilainen näkemys, joka johtaa siihen, että työ on latteaa, epä-älyllistä ja kulttuuria materialisoivaa ja latistavaa produktiota, eikä suinkaan semmoista kuin marxilaisuus väittää, että kulttuuri olisi jalostavaa ja uudistavaa ja niin muodoin tätä kulttuuria kyseenalaistavaa dialektista prosessia.

Nimimerkki "vittua te" on sitä mieltä, että opettaminen tai opettajat on "vinkumista", ikään kuin sika lahtipäivänä. Olemmeko me opettajat siis yhtä koomisia kuin elävänä teurastettava porsaat? (Enkä niinkään sanoisi, että hädissään teurastettavat siat vinkuisivat koomisesti.) Jos katsoo koulun nykytilaa ja haistattelun ja kiusaamisen "kulttuurin" viimeisimpiä ilmentymiä (Jokela), nimimerkki "vittua te" onkin ehkä vahingossa hyvinkin oikeassa.

Mutta opettamisen ei pitäisi olla "vinkumista". Emme tietenkään voi peräytyä johonkin ikivanhaan humanistiseen naiiviin kansankynttiläjargoniin, koska elämme nykyaikaa, ja maailma muuttuu nopeammin kuin osaamme käsittääkään. En itsekään tiedä tarkkaan, missä me olemme ja mihim päädymme.

Nimimerkki "vittua te" on sitä mieltä, että opettajan työnkin pitäisi jotenkin muistuttaa nykyisen kvartaalikapitalismin valheellista jarisarasvuolaista pirtsakkuutta. Miten sitten tuottavuutta mitataan? Kyllä sitä kuitenkin mitataan, ja rehtorit ja koulutoimenjohtajat tietävät sen, koska he muuttavat todellisuuden juuri tällaiseksi anti-intellektuaaliseksi ekonomismiksi, jossa kaikki teot, opetustilanteet, koulun sääntöjen rikkomiset, poissaolot, pinnaukset, koulukiusaamiset jne. ovat matematiikkaa, tilastoja, rahaa. Lukekaapa vain mitä tälläkin keskustelupalstalla on alempana keskustelussa esimiesaseman väärinkäyttö, siellä minunkin lyhyt kommentti.

Opettajat tuotteistetaan, heille annetaan lisätehtäviä, raportointivelvollisuuksia, heidät sitoutetaan osallistumaan kaikenlaisiin kokouksiin ja tapahtumiin, heidät aivopestään puhumaan palturia, joka kuitenkin kääntyy heitä itseään vastaan, kun sen sijaan suorasuille nauretaan ja karsinoidaan kylähulluiksi. Sanalla sanoen, opettajia kontrolloidaan sitä tiukemmin mitä vähemmän heiltä vaaditaan aidosti kasvattavaa panosta. Eikä heille jääkään aikaa varsinaiselle työllensä. Entistä enemmän heiltä vaaditaan säästöjä, joustoja, palkattomia lisätöitä, vanhempainvartteja. Ikään kuin opettajien pitäisi muistuttaa jonkinlaisilta toimihenkilöiltä jossain konserniorganisaatiossa, tekemässä "inputtia".

Palkkausjärjestelmäkin, joka on mitä suurimmassa määrin iso black box, mahdollistaa ovtesin romuttamisen, ja vieläpä siten, että päällisin puolin ovtesia noudatetaan ja se ikään kuin legitimoidaan.

Ja oaj:n tehtävänä on vain kerätä jäsenmaksut uskollisilta alistuvilta opettajilta, jotta luottamusmiehet voisivat saada vähän muita parempaa palkkaa.

Pari tekstuaalista huomiota. Nimimerkki "vittua te" tuo esille yleisen alaluokkaa luonnehtivan suorasukaisen langue / parolen. Varsinkin sana "vittu" erittäin hyvin kuvaa nykyaikaamme ja sen kurjuutta. Siinä kohtaa kaikki nykyajan ilmiöt, ongelmat, vääristymät, kieroutumat, epäoikeudenmukaisuudet, ihmiskunnan perikato... sanassa, joka kuitenkin viittaa elämään ja kaikkeen onnelliseen ja hyvään! Miten ristiriitaista! (En ole kuitenkaan feministi, vaikka näin sanon!) No, yhtä kaikki, nykypäivänä vittua "vingutaan" siellä sun täällä, ja tämähän tuottaa vaikeuksia länsimaalaiselle ihmiselle, joka luulee tässä hunnuttamattomassa ympäristössä olevan vapaa ja suvaitsevainen.

Mieleeni tulee toinen samantyyppinen esimerkki, jonka näin erään työkaverin teepaidassa kesällä rokkifestareilla:

"Vittuuks kyyläät homo"

En rupea tässä analysoimaan tätä esimerkkiä, jokainen aikuinen akateemisesti koulutettu kyllä varmasti huomaa suomen kielen hermeneuttiset ja politisoivat metatasot. Sanottakoon tässä kuitenkin, että tuo esimerkkiteksti oli painettu vaaleanpunaiselle teepaidalle isoilla mustilla tikkukirjaimilla.

Keskustelun aloittaja on alaluokkaan kuuluva sen perusteella, että hän ei osaa kirjoittaa kieliopillisesti oikein. Tämä tosin on epävarmaa, koska nykyteknologia / nykyaika on latistanut kielitaidon ja kielenhuollon merkityksen aivovauriotasolle. Minäkään en osaa välttää lyöntivirheitä.

Siispä todennäköisempää on että keskustelun aloittaja on humalassa oleva opettaja tai rehtori tai peräti oppilaan isä tai äiti, jolloin motiivit jäävät sittenkin loogisen skepsiksen varaan.

Tuntuu siltä kuin kirjoittaja on painokkaasti äijämäisin röhönauruin heittänyt provon, jotta syntyisi tämä minunkin spekulatiivinen höpinä. (Oletan kirjoittajan mieheksi, koska genderoiva itseymmärrykseni ei salli "an sich", että kirjoittaja voisi mitenkään olla nainen tai trans-ihminen. Valitettavasti olen kuitenkin väärässä.)

Samalla kuitenkin nimimerkki "vittua te" ei ole oivaltanut, että hän on tunteen purkauksensa keskellä (ja kenties oluen ja pierun hajuissaan) tullut ilmaisseeksi jotain autenttista nykyajastamme, ei siis pelkästään itsestään ja ideologisesta kurjuudestaan vaan myös meistä opettajista, meistä, jotka olemme täällä Suomessa lähes totaalisesti "revitty juuriltamme" muuttuneina osa-aikaisiksi "pätkiksiksi", sijaisiksi, vaihtureiksi, muodollisesti epäpäteviksi mutta "sopiviksi" jne. Uskallan väittää, että opettajuuden arvo on romahtanut niin pääkaupunkiseudun hienoissa eliittikouluissa kuin jossain kehäkolmosen takaisen "landen" susilaumojen ahdistelemissa kyläkouluissa. Ja se on opettajien omaa syytä.

Voisin jatkaa tätä ensimmäistä osuutta pitkäänkin, mutta siirryn kritisoimaan nimimerkin "Filosofi aiheesta" postmodernistista vastuuttomuutta / relativistista konservatismia. On tietty fiksua ironisoida, kuten minäkin osittain teen, mutta "Filosofi aiheesta" ei älyä tuoda esille poliittisia, taloudellisia, kulttuurisia, sosiaalisia, uskonnollisia konteksteja. Agendalla on viime kädessä vallankäytön ja varsinkin sen väärinkäytön elementti, joka sisältyy melkein kaikkeen kyynisessä nykyajassamme, valitettavasti myös opettamiseen.

Looginen positivismi ei ole filosofiaa, postmodernistinen ironia ei ole kasvatuksellisesti eettistä / moraalista, vaikka sen esittäisikin niin vähäpätöisellä palstalla kuin opettajien "vitunvingutuspalstalla".

Toisaalta voi kysyä, onko sitten filosofiasta mitään hyötyä tämän päivän tilanteessa, jossa suurvallat luovat todellisuutta kulutuksen ja pelottelun kombinaatioiden dialektiikan avulla? Onko filosofia (varsinkin Suomessa) ikään kuin pelkkää Mikki Hiiri -kravattien solmimista, mediapeliä, ajatusleikkiä, ironiaa? Tuntuu kuin opettamisessakin kyse on vain hengettömien suoritteiden ja asiapaperien (päättötodistukset jne.) laatimisesta. Jotain samansuuntaista voivotteli turhautuneena masentuneen jo oma lukion luokanvalvojani ja äidinkielen lehtorini yli 20 vuotta sitten. Hänestä tuntui kuin olisi ollut pelkkä "kumileimasin".

Ehkä ajat ovat muuttuneet siten, että nyt opettajien pitäisi olla hassuja, hauskoja, nuoria, urheilullisia, pirtsakoita jeesoolrait-kamuja. Kuulostaa hyvin "perverssiltä"! Itse olen jo sen verran "dinosaurus", että vielä katson opettajan täytyvän olla kova, tiukka, ankara, järkähtämätön, ehkä pelottavakin, tylsä / kuiva, asiallinen, tarkka. Mutta itse tuskin olen sellainen.

"Filosofi aiheesta" kuin myös minun kirjoitukseni on takuulla kurjempaa filosofiaa kurjuudesta kuin kurjuudessa tietämättään rypevän ja ehkä aineellisesti hyvätuloisen provoilijan vittuilu. Eräs entinen oppilaani sanoi, että elämä on pelkkää kyyläämistä. En tiedä, oliko hän lukenut Foucaulta. Tai sitten hän oli oppinut sen joltain Foucaulta lukeneelta rokkiartistilta.

Tuntuu tosiaankin siltä, että kaikki tässä maailmassa onkin vain kyyläämistä, kontrollia, vahtimista, puhelinsoittoja huoltajille. Todellinen sisältö, ajatukset ja tunteet, elämän merkitykset, valuvat hukkaan, menevät ohi, kuin avaruuden mustat aukot, ilman että kukaan niistä välittäisi tai edes tajuaisi niiden absurdia olemassaoloa. Enkä sano näin, että keittäjän tai paskakuskin täytyisi formuloida hienoja filosofisia lauseita, mutta siksi, että heidänkin pitäisi kasvaa aikuisiksi, ts. ehjiksi tasapainoisiksi "hyviksi" ihmisiksi ja välttää ajautumasta sellaisiin tekoihin kuin esimerkiksi käsiaseiden väärinkäyttö. Mutta valitettavasti minäkin joudun päivittäin luopumaan tästä ihanteesta nähdessäni oppilaiden ja heidän huoltajiensa typeryyden ja lopulta valehtelemaan itselleni kolmen apinan tavoin: älä puhu, älä näe, älä kuule.

Mutta ehkä ihmisen perusominaisuus on hänen typeryytensä, vajavaisuutensa, idioottimaisuutensa, koomisuutensa, rujoutensa. Ja me opettajat elämme valheellisessa todellisuudessa yrittäen luoda jotain yli-ihmistä (hmm kuulostaa jotenkin saksalaiselta...)

Voisiko jopa olla niin, että nykykäsitysten valossa me opettajat emme siis tosiaankaan tee oikeaa työtä? Yritämme opettaa, mutta herraisä taivaassa vain voi tietää, mitä oppilaat todella oppivat. No, perusopettajathan eivät näin ajattele, mutta minä en pidäkään perinteisenä opettajana.

Itseäni en haluaisi nitistää minuuttani näin paljoa pelkäksi marginaalimerkinnäksi johonkin kunnallisen vuosikertomuksen alaviitteeseen. Pidän työstäni, en ole hyvä opettaja kollegoiden mielestä, sen sijaan oppilaat ilmeisesti arvostavat minua, kuuntelevat minua, keskustelevat kanssani, asiasta ja sen vierestä. Olenko riittävän tarkka, jämpti? Kuka sen määrittelee? Koskaan en ole tuntenut olevani pelkkä numero tai kirjuri vaan uusien tietojen, taitojen, kysymysten ja itsetunnon herättelijä.

Nimimerkki "vittua te" on semmoinen tapaus, että tuntuu jotenkin tyhmältä reagoida siihen loogisen leikkianalyysin avulla, kuten tekee nimimerkki "Filosofi aiheesta". Filosofian pitää olla yhteiskunnallisesti kantaaottavaa. Opettamisen myös pitäisi edes osittain olla poliittisesti kantaaottavaa, myös matemaattisten aineiden ja liikunnan. Vasta silloin opettaminen alkaa tuottaa todellista lisäarvoa, kulttuuripääomaa, eikä pelkkiä laskennallisia säästöjä kunnanisien vaalikampanjoihin.

Ja lopuksi: minä en todellakaan ole kasvatustieteen jatko-opiskelija.