Se muutti meille, koska sen äiti ei enää voinut siitä huolehtia. En voi uskoa, että joskus valitin, kun se tuli meille päiväksi, pariksi. Nyt se on täällä. AINA.
Tiedän hyvin nämä perusjutut: ei olisi pitänyt alkaa suhteeseen miehen kanssa, jolla on jo lapsia. No ei olisi pitänyt niiin. Näin vain kävi. Hyvät siskot! Miettikää huolella, ennen kuin alatte uusperheilemään, varsinkin jos teillä ei ole omia lapsia.
Nyt ärsyttää kaikki ja koko ajan. Jokainen liike ja ääni. En oikein voi katsoa häntä kunnolla. Helvetti soikoon, mun omassa kodissa.
Kaikille, jotka nyt taas haukkovat henkeään, voin kertoa, että kohtelen lasta asiallisesti ja oikeudenmukaisesti. En aio erota miehestäni, koska rakastan häntä. Puran itseni nyt tänne, jotta taas pärjään lapsen kanssa jonkin aikaa. Olen varma, että joku päivä tämä ahdistus helpottaa ja voin hengittää vapaasti kotonani. Mutta asia on vielä tuore, enkä ole sitä vielä sisäistänyt.
Tiedään, että yhteinen aika auttaa tutustumaan lapseen mutta kun en siedä häntä silmissäni. Tiedän, että mun pitäisi olla nyt se aikuinen ja ymmärtää, ettei lapsikaan varmasti halunnut meille. Nii-in. Sen takia juuri kohtelen häntä asiallisesti - koska olen aikuinen. Tunteilleni en voi mitään.
Tiedän hyvin nämä perusjutut: ei olisi pitänyt alkaa suhteeseen miehen kanssa, jolla on jo lapsia. No ei olisi pitänyt niiin. Näin vain kävi. Hyvät siskot! Miettikää huolella, ennen kuin alatte uusperheilemään, varsinkin jos teillä ei ole omia lapsia.
Nyt ärsyttää kaikki ja koko ajan. Jokainen liike ja ääni. En oikein voi katsoa häntä kunnolla. Helvetti soikoon, mun omassa kodissa.
Kaikille, jotka nyt taas haukkovat henkeään, voin kertoa, että kohtelen lasta asiallisesti ja oikeudenmukaisesti. En aio erota miehestäni, koska rakastan häntä. Puran itseni nyt tänne, jotta taas pärjään lapsen kanssa jonkin aikaa. Olen varma, että joku päivä tämä ahdistus helpottaa ja voin hengittää vapaasti kotonani. Mutta asia on vielä tuore, enkä ole sitä vielä sisäistänyt.
Tiedään, että yhteinen aika auttaa tutustumaan lapseen mutta kun en siedä häntä silmissäni. Tiedän, että mun pitäisi olla nyt se aikuinen ja ymmärtää, ettei lapsikaan varmasti halunnut meille. Nii-in. Sen takia juuri kohtelen häntä asiallisesti - koska olen aikuinen. Tunteilleni en voi mitään.
Vastaukset 21
Vanhimmat
oikeasti rakasta. Jos rakastaisit, rakastaisit hänen lastaankin.
Roikut miehessä, koska hyödyt siitä tai koska et ketään muutakaan saa. Lapsi joutuu maksamaan viulut.
älä kommentoi sellaiseen asiaan ja sellaisesta asiasta josta sinulla ei ole minkäänlaista käsitystä. Haastat vain riitaa.
Toisen lasta ei voi välittömästi hyväksyä. Se on faktaa. Ja vaikka hyväksyykin täydellisesti niin on se eriasia kun se lapsi tulee siihen täyspäiväisesti. Vanhemmille se ei tuota ongelmia mutta kukaan ei voi tuntea toisen lapseen läheisyyttä vain koska niin vaaditaan.
Se tuntuu samalta kun lapsen kavereiden vierailu. Eli he ovat jatkuvasti kylässä mutta lähtevät kuitenkin pois. Ajattele jos sinun lapsen kaverit tulevat yhtäkkiä täyspäiväisesti teille. Et sinä siitä tykkäisi vaikka lapsista tykkäisit. Se on lapsettomalle iso muutos elämään. Samanlainen kuin vanhemmille lapsen syntymä. Jokainen vanhempi ei edes välttämättä totu siihen muutokseen mikä lapsi tuo tullessaan. Se vaatii aikaa ja totuttelua. Ja varsinkin tuollaisessa "valmiissa lapsessa" on niin paljon tekemistä muutenkin kun hänet on kasvatettu ihan "väärin" omasta mielestä. Eli erilailla kuin omat periaatteet ovat. Vanhemmilla on se etu että he kasvattavat lapsen pienestä pitäen omille periaatteilleen ja arvoilleen.
Aloittajalle:
Kaikkeen tottuu. Puhu miehellesi avoimesti sinun tuntemuksista. Miehesi täytyy joustaa enemmän sille ajalle mikä vaatii uuden tilanteen hyväksymiseen. Vaadi omaa aikaa ja älä pakota itseäsi siihen että sinun täytyy tykätä lapsesta välittömästi. Älä välitä noiden katkerien exien huudoista. He eivät tiedä mistä puhuvat kun eivät uusperhettä omista.
Kun saat omaa aikaa ja ymmärrystä mieheltäsi niin asiat alkavat pikku hiljaa luistamaan. Itselläni se vei 4 vuotta mutta asiat ovat nyt mallillaan. Se kaikki on sen arvosta jos miestään rakastaa. Voimia sinulle hirveästi :) kyllä siitä selviää. Älä vaadi itseltäsi liikoja.
lapsi ole sama kuin lasten kaveri, vaan sen miehen lapsi, jota väität rakastavasi ja jonka kanssa olet sitoutunut elämään elämäsi.
Varsin löyhin perustein mennään naimisiin, jos ei ymmärretä, että puolison mukana tulee hänen koko elämänsä ja historiansa, ei vain pankkitili ja sukuelin.
Miehen lapsesta pääsee eroon vain yhdellä tavalla: hankkiutumalla eroon miehestä.
Sitä, onko lapsi kasvatettu "väärin", ei uusilla tuttavuuksilla ole edellytyksiä arvioida. Lapsi ei ole testattavana, vaan se, onko isän uudesta naisesta elämäntehtävään, johon on ehkä ajattelemattomuuksissaan ryhtynyt.
Siinä onkin kasvun paikka.
Tarkoitin lapsen "väärin" kasvatuksella sitä että hänet on kasvatettu erilailla kuin omat arvot ovat. Niiden totuttelu vie aikaa. Itse kasvatan lapseni niin kuin olen kotona periaatteet ja arvot oppinut omilta vanhemmiltani. Kyllä se on shokki jos miehen lapset eivät käyttäydy niin kuin on itse pienestä pitäen oppinut.
Meidän tapauksessa: Meillä kunnioitettiin vanhempia. Vaikka vanhemmat erosivat niin se ei muuttanut kunnioitusta mihinkään. Vanhempien uusia puolisoita kunnioitettiin. Vanhuksia kunnioitettiin. Ja minä en ole mikään vanha ihminen. olen 29-vuotias. Jos mieni lapset haistattelevat omille vanhemmilleen, pilkkaavat vanhuksia mummoiksi ja papoiksi (siis tuntemattomia) niin kyllä se nostaa minun niskakarvat pystyyn ja kyseenalaistan sen että miksi lapsille ei ole opetettu perus käytöstapoja.
Meillä kotona vanhemmat määräsivät tahdin ja sen mukaan mentiin. Isän tykö mentiin, siitä ei keskusteltu vaan se oli itsestään selvää ja se kuului normaaliin elämän rytmiin. ei jäänyt traumoja. Minulla ärsyttää suunnattomasti se että lapselle annetaan vaihtoehtoja ja sitten vanhemmat eivät edes tajua että he pyörivät lasten pillien mukaan. Kyllä aikuisen pitää olla aikuinen niin ydin kuin eroperheessäkin.
Minua ei tarvitse arvioida olenko valmis "elämäntehtävääni". Lapsi kuuluu meidän elämään ja sillä siisti. Meillä lapset eivät vaan hypi vanhempien silmille uhkavaatimuksiltaan. Eivätkä lapset siitä traumoja saa. Lapset tarvitsevat selkeät ohjeet ja selkeät roolimallit elämälle, ei sellaista missä lapselta kysytään mitä hän haluaa. Se hämmentää lasta eikä hän ole kykeneväinen päättämään omista loppuelämän asioistaan.
Minä en ole miehen lapselle äiti, hänellä on sellainen. Olen isän uusi vaimo ja lapselle kaveri. Lapsi tykkää minusta vaikka olenkin tomera joidenkin asioiden suhteen. Sen tiedän siitä että hän itse tulee viereeni kun katson telkkaria ja antaa pusun poskelle ja jää katsomaan kanssani telkkaria. Lapsi ei tee sellaista jos ei oikeasti tykkää.
juuri niin kuin tunnet. Vihata, inhota, ärsyyntyä jne. Kaikki tunteet ovat oikeutettuja. Ja kun kohtelet lasta asiallisesti, se riittää. Mitään muuta sinulta ei saa vaatia.
Se on jo paljon, että jaat kotisi vieraan lapsen kanssa.
Voimia! Älä anna katkerien exien täällä pahoittaa mieletäsi.
Kyllä se siitä... Asioilla on tapana järjestyä.
ajattelen asiasta samoin.
Taas ne on täällä tän viikon enkä jaksais kestää. Onneksi perjantai tulee pian ja ne menee pois.
Kuulehan,lähde litoon!!Teet siten suuren palveluksen erityisesti lapselle ja isälleen,myös yhteiskunnalle halvempina psykiatri- ja terapia maksuina.
Suomen kielessä ei ihmisestä,edes lapsesta, käytetä muotoa se vaan hän!Ihan vaan tiedoksi sivistymättömyydellesi!
että lasta pitää rakastaa jos rakastaa lapsen isää..onko teillä omia kokemuksia tästä? Ihanko automaattisesti rakkaus napsahtaa vaikka olisi minkälainen lapsi?
En tunne lasta juuri ollenkaan, joten on ihan sama mistä siemenistä hänet on tehty, Hän on minulle vieras ja siksi tämä on niin hankala tilanne. Hän tuli pyytämättä ja yllätyksenä - en ehtinyt sopeutua ajatukseen sekuntiakaan. Sitten vaaditaan suoraan vaan rakastamaan. Joku sanoikin näppärästi, että ihan sama kun joku lapsenne kaveri muuttaisi teille tuosta vaan heti huomenna. Jos vaikka rakas mies olisi käynyt naapurissa vierailulla kauan ennen sinua. Siinä olisi oikeat siemenet.
Kiitos teille, jotka annatte kaikenlaisille tunteille sijaa. Tämän viestin kirjoittajalle täytyy vielä sanoa, että jos nyt lähtisin, niin lapsen elämä ei todellakaan helpottuisi. Hänen äitinsä on mollannnut isää 10v joten isän isyyskään ei ole kovin vankalla pohjalla. Minä tuen isää ja kohtelen lasta asiallisesti ja ihan ystävällisesti. Tiedän hyvin, että se-muoto on väärä mutta käytin sitä tietoisesti kuvaamaan lapsen vierautta.
Kun kirjoitit "että lasta pitää rakastaa jos rakastaa lapsen isää..onko teillä omia kokemuksia tästä? Ihanko automaattisesti rakkaus napsahtaa vaikka olisi minkälainen lapsi?
Olen ajatellut aivan samoin,otin kumppanikseni miehen..ja tiesin kyllä että hänellä on lapsia,mutta heitä en kumppanikseni halunnut,tulivat kaupan päälle,ja vain siksi heitä siedän.
En vain ymmärrä miksi minusta tuli omien lasteni lisäksi heidänkin toinen"huoltajansa" ,koska heidän omat biol.äitinsä eivät lapsia osaa hoivata..eikä mieskään osaa "äidin"roolissa olla.
En aina jaksa miehen lapsia(toinen heistä asuu luonamme),koska oma työ on niin raskasta henkisesti..haluais ees joskus olla rauhassa/tai yhdessä mieheni kanssa, kun omat lapset lähtevät isälleen(kerran kuukaudessa)..mutta silloinpa tulee miehen nuorimmainen..koska äitinsä vaatii että nuoremman lapsen on tultava meille joka viikonloppu.
Joten ei sinun tarvitse olla yhtään enempää tuolle miehesi lapselle..kunhan siedät,kiintymys tulee myöhemmin,jos tulee.
jos nuppisi ei nykyisessä kestä. Ei ole kivaa, että lapset joutuvat olemaan hermoraunion armoilla.
Ja jos kerran rauhaa kaipaat, niin jätä mieskin. Sitten ei ole häiriötä hänestä eikä hänen lapsistaan.
Muutti teille? Toota kai lapsella on molemmat vanhemmat ja isäkin voi hoitaa lastaan siinä, kuin äitikin. Sinun on hyväksyttävä tämä!
Sinun on nyt mietittävä omat ajatuksesi selviksi, kun olet lähtenyt suhteeseen miehen kanssa, jolla on lapsi edellisestä suhteesta. Tuo lapsi kuuluu teidän elämäänne, asui hän teillä taikka äitinsä luonna.
Jotain on ollut jo pahasti pielessä, jos olet jo valittanut parista päivästä aiemmin, mitä lapsi on ollut teillä aiemmin ennen teille muuttoa kokonaan. Kenties tämä ei ole vielä sinun juttusi!
Noita tunteita riittää mutta anna ajan kulua ja aseta itsesi niiden yläpuolelle.Voin kertoa,että pinna kasvaa ajan kanssa ja kun antaa sille lapsellekkin mahdollisuuden niin tilanne paranee.Nythän sulla on hyvä hetki häntä kasvattaa kun oma "pyhä" äiti ei pysty huolehtimaan.Uskomattomia ovat nuo katkerien exien jutu miehestä hyötymisestä.Niitä mäkin olen saanut osakseni vaikka tienaan tuplasti sen,mitä mies;)Niitä varmaan harmittaa kun ne ei pysty enää hyötymään ukosta.
älä huoli, et ole yksin tunteittesi kanssa. Etsi muuten se lapseton mies, joka ei ärsytä. Älä ikinä tee lapsia, ne ärsyttävät sinua koko elämäsi ajan, ja vielä mahdolliset lapsenlapsetkin tulevat ja ärsyttävät!
Taas täällä on näitä kaikentietäviä jeesustelijoita, jota muka tietävät miltä jostain tuntemattomasta lapsesta tuntuu!!halooo
Ota happea. Muistuta isää, että sinä lapsetonna et ole ihan näin isoon vastuuseen vielä valmis, että tarvitset myös aikaa itsellesi. Ehkä jonkun tyttöfrendin kanssa voisit alkaa harrastamaan jotakin, saada muutakin sisältöä elämääsi. Tunteitasi ei helpota se, jos tunnet olevasi liian sidottu tilanteeseen, johon et ole valmis. Lähde joskus huilaamaan vaikka vanhempiesi luokse yöksi tai pariksi, jolloin arkirutiineista huolehtii tytön isä - hänhän se vanhempi onkin.
Olet rehellinen tunteinesi, ole siis rehellinen myös sen suhteen mitä sinä tarvitset. Ja kyllä, tyttö voi joskus mennä sukulaisiin tms. yökylään, että saatte aikaa kahdenkin miehesi kanssa, niin toimivat muutkin lähikodit. Ja tavalliset ydinperheet.
Tyttö ei tosiaan tilanteelle mitään itse mahda, onneksi olet sen ymmärtänyt ja kohtelet häntä tunteistasi huolimatta kuitenkin hyvin. Jossain kohdin teidän suhdettanne voisi myös helpottaa, jos keksisit jotain mukavaa myös yhdessä hänen kanssaan. Jokin yhteinen kiva tekeminen, leivontapäivä, shoppailupäivä (isi antakoon rahaa siihen), jokin harrastus (jumppa, ratsastus tms.). Jossain sopivassa kohtaa. Fiksuna osaat kuitenkin asettua tytön tilanteeseen niin, että löydät vastauksia, kun ajattelet mitä itse hänen tilanteessaan toivoisit.
Vanhemmuus on sitä, lapsen tarpeiden asettamista omiensa edelle. Kuitenkin parisuhde on silti se, joka pitää koossa kaiken, joten sitäkään ei saa unohtaa. Anna itsellesi aikaa kasvaa vanhemmuuden sijaisuuteen, joka osallesi on tullut. Hyväksy ettet voi olla heti kaikkea, ja hyväksy että tämä on nyt teidän elämänne tilanne. Hyväksymällä sen mitä elämä on, siitä saa paljon enemmän irti.
Onnea taipaleellenne!
koossa kaiken. Siinä olet väärässä. Muutenhan parisuhteen katkettua suhde lapsiinkin katkeasi, ja sehän on sentään melko harvinaista ja sairaalloista.
Itseään ehkä pitää purkaa, mutta monia sellaisia purkauksia, joita täällä on lukenut, saa kyllä hävetä jälkeenpäin.
Rehellinen pitää itselleen olla. Jos huomaa, ettei pärjää, on syytä siirtyä sivuun. Lapsen ja vanhemman väliin ei mahdu ketään.
...ja onnellisena.
Huono parisuhde useimmiten johtaa eroon jolloin myös perhe hajoaa.
Ei suhde lapsiin katkea, tuohan ajatuskulku on... no sanotaan vaikka hivenen outo. Mutta lasten perhe hajoaa, ja etäksi joutuva vanhempi joutuu täysin eri asemaan vuorovaikutuksen kannalta kuin lähivanhempi.
Lapsen ja vanhemman väliin ei mahdu ketään. Aikuinen kuitenkin osaa erottaa kummpanuuden ja rakastavaiset siitä, mitä on olla vanhempi ja vanhemman rakkaudesta lastaan kohtaan. Ne kaksi asiaa eivät ole toisiaan poissulkevia. Sairasta jos oikeasti tuon eroa et ymmärrä.
On hyvä,että nnäistä fiiliksistä voidaan kirjoittaa täällä.Helpottaa varmasti monen elämää.EI mahdu minunkaan päähäni,että toisen ihmisen lapsia pitäisi automaattisesti rakastaa.Tuttuni on opettaja,joka kertoi inhoavansa montaa oppilasta luokallaan,silti hän kykenee tekemään työnsä.Monet vanhemmat varmaan luulee,että opetkin rakastaa heidän ihmeellistä lastaan vaikka totuus saattaakin olla toinen.Ei tunteita voi määräillä mutta aikuinen ihminen kykenee hillitsemään niitä.Ja rakkaudettomuus lapseen ei tee kenestäkään huonompaa,lapsi tarvitsee ehkä muutakin kuin sitä rakkautta kasvaakseen kunnon ihmiseksi.
Nämä miehen lapseen kohdistuvat negatiiviset tunteet näyttävät olevan erittäin usein puheenaiheina tällä palstalla. Se siis kertoo, että ongelmia näissä asioissa on todella paljon. Olen itsekin vastaavassa tilanteessa, eli mieheni lapsi, joka viettää meillä aikaa kaksi kertaa enemmän kuin ns. normaalit etälapset, ärsyttää minua toisinaan aivan suunnattomasti. Nyt kun meille syntyi oma yhteinen lapsi, tunteeni mieheni lasta kohtaan ovat muuttuneet vielä kylmemmiksi. Kaipa tämä on jotain alkukantaista, primitiivistä äidinvaistoa, että omia poikasia suojellaan henkeen ja vereen, kun taas vieraat "tukeilijat" pitää poistaa pesästä...
No, en nyt tietenkään mieheni lasta voi enkä haluakaan poistaa elämästämme, mutta sen tiedän, etten ikinä tule tuntemaan häntä kohtaan mitään velvollisuudentuntoa kummempaa. Minun pitää häntä sietää, hän tulee kotiini säännöllisesti, halusinpa minä sitä tai en. Ja toki toivon, että sisaruksille muodostuisi, siis etälapselle ja meidän yhteiselle, aikoinaan hyvät ja lämpimät välit.
Haluaisin kovasti kehittää itseäni ja oppia kasvattamaan sietokykyäni mieheni lapsen suhteen, en vain tiedä miten se onnistuisi. Tietääkö joku jotain kirjaa tai muuta vastaavaa, mistä voisi olla apua äitipuolelle hänen painiessaan näiden ikävien, mutta niin yleisten tunteiden kanssa? Minusta on jotenkin kummallista, että asiasta pitää puhua ikäänkuin häpeillen. Miksi äitipuolta pitäisi syyllistää näistä alkukantaisista tunteista? Ihminenhän on kautta aikojen ollut toiselle ihmiselle peto, kaikki toimintamme perustuu jollakin tavalla esi-isiltä opittuihin, aikoinaan hengissäpysymistä edistäviin toimintoihin. Äitipuolet joutuvat siis joka päivä taistelemaan ihmisen geeniperimään syvästi juurtuneita vaistoja vastaan. On aivan turhaa väittää, että sivistyneen ihmisen pitäisi hillitä itsensä ja tunteensa, minun mielestäni tämä ihmiskunta ei ole sivistystä nähnytkään, sen näemme jo maapallon pikkuhiljaa tapahtuvasta tuhoutumisesta!
ja uutta suhdetta suunnitteleva mies lukisi kirjoituksesi!
Taitaisivat suunnitelmat muuttua hetkessä.
tunteesi! Itselläni on ollut sama tilanne, puolison lapsi muutti meille äitinsä yllättävän kuoleman jälkeen. Sopeutuminen oli todella vaikeaa meille kaikille. Ensin tavoitteenani oli oppia pitämään lapsesta, loppujen lopuksi olisin ollut tyytyväinen, jos olisin edes sietänyt häntä. Mutta monen vuoden yrityksenkään jälkeen, en onnistunut luomaan oikein minkäänlaista suhdetta häneen ja katsoin parhaaksi muuttaa pois yhteisestä kodistamme. Naimisissa olemme edelleen ja katsomme päivän kerrallaan.
Paskapuhetta on se, etten rakastaisi miestäni, jos en pysty rakastamaan hänen lastaan! Enhän rakasta välttämättä miehen vanhempiakaan tai muita sukulaisia! En ole valinnut asuin-ja elämänkumppanikseni miehen lasta vaan miehen itsensä, eikä hääpäivänä tullut mieleenkään, että tuo lapsi jonakin päivänä tulisi meidän kotiimme asumaan, kun siihen saakka oli tehnyt vaan lyhyitä vierailuja.
Varmaan aika tavalla vaikuttaa sekin, minkä ikäisestä lapsesta on kyse? Murkkuikäisen voi ajatella kohta muuttavan pois, omilleen, toisaalta hehän ne vasta hankalia osaavat ollakin =) Pieni lapsi taas on varmasti hämillään ja turvaton muuttuneessa tilanteessa, ja voi isään takertumisella ärsyttää puolisoa vielä entisestään. Monilla meillä kuitenkin on niitä mustasukkaisuuden tunteita lasta kohtaan, vaikkei niitä tunnustetakaan! ( niitähän on monesti omiakin lapsia kohtaan!)
Toivon voimia ja teille ja jonkinlaista ratkaisua, me kävimme juttelemassa perheneuvolassa, meitä se ei juurikaan auttanut, mutta ehkäpä teille siitä voisi olla apua!