On parempi voittaa rauha ja hävitä sota. Rauha on säilytettävä, vaikka sen edestä olisi taisteltava. Rauha on kaiken sen edellytys, mitä teemme. Näin sanoisi veteraani, ja minä olen kyllä täysin samaa mieltä. Tämä yhteiskunta on sellaiseksi rakennettu ja siihen sillä on hyvät resurssit. Se mitä on uhraamalla saatu, ei takaisin anneta. On tietysti helppo ajatella näin nyt, kun asiat at in, rauhan aikana. Olisinko itse valmis uhrautumaan, sitä en tiedä. Ihailen veteraaneja, sillä he ovat tehneet sen. Mitä he sillä voittivat? Mainetta ja mammonaa? No ei. Rauhan, vapauden? On hyvin vaikea suhtautua noihin abstrakteihin käsitteisiin vakaumuksella, kun ei loppujen lopuksi tiedä, mitä ne oikein tarkoittavat. Ei ole mitään vertailukohdetta. Ja juuri siksi minun pitäisi ollakin onnellinen. Ajat eivät muuttuneet sodan päätyttyä välittömästi paremmiksi, päin vastoin. Surua ja hampaiden kiristystä. Suurta turhautuneisuutta. Mutta minä olen saanut rauhan ja vapauden ilmaiseksi. En oikein tiedä, mistä minun pitäisi olla onnellinen.
Vaarini sai nähdä kuinka tasapainoisessa maailmassa minä vartuin ja minkälainen elämänkatsomus minulle kehittyi. Hän tuskin joutui pettymään, joten ehkäpä siis myös minä olen jollain tavalla sen taistelun "hedelmä". Se on jonkinlaista perimätietoa, joka on muisto en ja tapojen kautta nyt minussa. Kuulostaa ehkä kaukaa haetulta, mutta näin minä sen järkeilen. Vaari oli minulle kaukainen esikuva viisaasta ja rehellisestä ihmisestä. Hänessä oli jotain sellaista, mitä ei oikeastaan enää ole. Se oli ehkä kunniaa. En ole ollenkaan vakuuttunut, että hän olisi pitänyt itseään kunniakkaana. Kukaan tapaamani veteraani ei ole kai pitänyt. Sota ei tunne kunniaa. Toki mitaleja ja natsoja jaettiin, mutta mitä se merkitsi? Sota velvoitti sotamiehiä siinä kuin upseereitakin.
Vaarini sai nähdä kuinka tasapainoisessa maailmassa minä vartuin ja minkälainen elämänkatsomus minulle kehittyi. Hän tuskin joutui pettymään, joten ehkäpä siis myös minä olen jollain tavalla sen taistelun "hedelmä". Se on jonkinlaista perimätietoa, joka on muisto en ja tapojen kautta nyt minussa. Kuulostaa ehkä kaukaa haetulta, mutta näin minä sen järkeilen. Vaari oli minulle kaukainen esikuva viisaasta ja rehellisestä ihmisestä. Hänessä oli jotain sellaista, mitä ei oikeastaan enää ole. Se oli ehkä kunniaa. En ole ollenkaan vakuuttunut, että hän olisi pitänyt itseään kunniakkaana. Kukaan tapaamani veteraani ei ole kai pitänyt. Sota ei tunne kunniaa. Toki mitaleja ja natsoja jaettiin, mutta mitä se merkitsi? Sota velvoitti sotamiehiä siinä kuin upseereitakin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pesu:kun ei kommentoi,no mitä tohon osaa enää pesukaan lisätä tai pois ottaa.
vaikuttaa kirjoittaja kouluja käynneeltä ja fiksulta.
Olisi varmaan nykymiehetkin valmiit menemään isänmaataan puolustamaan,ei silloin kysytä lähdetkö,silloin mennään.Minun isäni ja pappani olivat siellä,en ikinä kuullut heidän puhuvan siitä neljästävuodesta,jonka siellä taistelivat.Me sodanjälkeen syntyneet tiesimme jo pienenä,että on ollut sota ja kaikesta on pulaa.Isä rakensi taloa meille ja äiti kutoi ja neuloi meille vaatetta päälle.--Äidin keittiö taidot piti meidät ihan hyvässä ruuassa,mistä hän sen ruoan aina meille keksi on jäänyt arvoitukseksi,nälkää ei tarvinnut nähdä.