Synnyin 60-luvulla vl-kotiin. Vaikka kodissamme oli erittäin ahdistava ilmapiiri ankaran ja armottoman uskontomme vuoksi, sai aina kuulla kuinka on suuri onni syntyä "uskovaiseen" kotiin. Että miten monelta pahalta siinä sääntyy jne..
Ollessani noin viisivuotias, elämä muuttui vl-yhteisössä entistäkin ahdistavammaksi. Alettiin pitämään "neuvonpitoja", toisia uskovaisia kytättiin ja vahdittiin sekä heistä tehtiin johtokunnalle ilmiantoja. Mummoja (ja myöhemmin nuorisoa) itketettiin ja tuhottiin silmiemme edessä näissä hoitokokouksissa. Pelottavat SRK:n lähetyspuhujat tulivat monta kertaa vuodessa ja aina siitä seurasi pelkkää itkua ja hammastenkiristystä. Yöllisissä hoitokokouksissa synteihinsä sidottuihin katkaistiin välit, omat lapsetkin piti hylätä eriseuraa välttääkseen...
Koko elämä pyöri hoitokokousten ympärillä, niistä toipuessa ja seuraavaa peläten. Koskaan ei lapsi voinut tietää milloin omat vanhemmat olisivat seurakunnan edessä syytettyinä ja saatanalle heitettävinä lasten seuratessa kauhulla julmaa näytelmää penkistä. Vanhemmat kielsivät puhumasta mistään perheen sisäisistä asioista kenellekään kavereille, ettei kukaan pahentuisi ja saisi aihetta ilmiantoon.
Itse luulin taivaspaikkani olevan kiinni tuon kaiken kestämisestä, joten sinnittelin yhteisössä täysi-ikäiseksi saakka ja sitten irtisanouduin koko touhusta. Minut hylättiin, mutta olin siitä vain iloinen -oli tullut mitta täyteen sitä kyttäämistä ja kauhua. Miten muut olette sen ajan kokeneet? Kirjoitelkaa.
Ollessani noin viisivuotias, elämä muuttui vl-yhteisössä entistäkin ahdistavammaksi. Alettiin pitämään "neuvonpitoja", toisia uskovaisia kytättiin ja vahdittiin sekä heistä tehtiin johtokunnalle ilmiantoja. Mummoja (ja myöhemmin nuorisoa) itketettiin ja tuhottiin silmiemme edessä näissä hoitokokouksissa. Pelottavat SRK:n lähetyspuhujat tulivat monta kertaa vuodessa ja aina siitä seurasi pelkkää itkua ja hammastenkiristystä. Yöllisissä hoitokokouksissa synteihinsä sidottuihin katkaistiin välit, omat lapsetkin piti hylätä eriseuraa välttääkseen...
Koko elämä pyöri hoitokokousten ympärillä, niistä toipuessa ja seuraavaa peläten. Koskaan ei lapsi voinut tietää milloin omat vanhemmat olisivat seurakunnan edessä syytettyinä ja saatanalle heitettävinä lasten seuratessa kauhulla julmaa näytelmää penkistä. Vanhemmat kielsivät puhumasta mistään perheen sisäisistä asioista kenellekään kavereille, ettei kukaan pahentuisi ja saisi aihetta ilmiantoon.
Itse luulin taivaspaikkani olevan kiinni tuon kaiken kestämisestä, joten sinnittelin yhteisössä täysi-ikäiseksi saakka ja sitten irtisanouduin koko touhusta. Minut hylättiin, mutta olin siitä vain iloinen -oli tullut mitta täyteen sitä kyttäämistä ja kauhua. Miten muut olette sen ajan kokeneet? Kirjoitelkaa.
Vastaukset 191
Vanhimmat
Sivusta voin vain antaa sympatiaa sinulle, joka olet kokenut kovia. Kohtalotovereita sinulla on tuhansittain. Vl-herätysliike mainostaa itseään maailman ainoiden oikeiden uskovien joukkona. Todellisuus lienee se, että vl-herätysliike on monelle maanpäällinen helvetti.
Kaikki lähtee liikkeelle siitä, että SRK ja vl-puhujat opettavat sielunvihollisen oppeja. Jumalan armo ja rakkaus eivät saa sijaa vl-saarnoissa. Vl-saarnoissa mässäillään synneillä. Vl-saarnan perusrunko on: Synti, synti, synti...
Raamattu sanoo: "Vapauteen Kristus vapautti meidät". SRK sanoo: "Älä, älä, älä...". Vl-ihmiset elävät SRK:n orjuudessa. Maanpäällisen vl-helvetin tunnusmerkkejä ovat:
- Raamatun vastaiset valheopit
- muiden uskovaisten halveksiminen ja irvaileva nimittely "epäuskoisiksi"
- Jumalan pilkka ja pyrkimys Jumalaa korkeammalle (Vl-oppi: Jumala ei pysty antamaan syntejä suoraan anteeksi eikä pelastamaan ihmistä; vain vl-henkilön kautta nämä voivat tapahtua). Saatana pyrki samaan tavoitteeseen eli Jumalaa korkeammaksi.
- naisten alistaminen liukuhihnasynnyttäjäksi apuna valheoppi "Raamattu kieltää ehkäisyn"
- valtava tupakointi eli huumekääryleen imeskely
- hoitokokoukset, joissa puolustuskyvyttömiä ihmisiä kiusataan henkisesti koko seurakunnan edessä ja lopuksi hoitomies tyytyväisenä röyhtäisten nakkaa mummot saatanalle
Kaukana on tuosta vl-kirnusta Jumala ja Kristus. Pyhä Henki poistui vl-herätysliikkeestä silloin, kun SRK ja vl-puhujat alkoivat opettaa Raamatun vastaisia OULUN VALHEOPPEJA. SRK ja vl-puhujat VALEHTELEVAT, että Pyhän Hengen armolahjojen ei kuulu toimia enää nykyään. Tottakai ne toimivat ja ovat uskovaisten "työkaluina". Mutta kun omalla Raamatun vääristelyllä on karkoitettu Pyhä Henki pois, niin pakko on valehdella tämäkin asia.
Vl-läheisesi ovat sinut hylänneet. Näin on tapahtunut monelle muullekin vl-ihmiselle. Se on kova paikka. Uskovainen ja uskomaton ihminen ei hylkää omaa lastaan vaan yrittää auttaa ja tukea häntä elämän myrskyissä. Vain vl-SUSI hylkää lapsensa SRK:n VALHEOPPIEN vuoksi.
Siunausta elämäsi poluille kuka lienetkin!
konttorin osoite: Uusikatu 28, OULU.
jotta osaan kiertää paikan hyvin kaukaa.
http://www.koulut.kuopio.fi/Koulu125/1872/ka1872.htm
on paljon. Tämä ei sinua lohduta, mutta se on kuitenkin totta.
ikätoveriani, joihin pidän edelleen yhteyttä. Kaikille meille yhteistä on se, että lapsuudenaikaisesta yhteisöstä pois painostaminen tai saatanalle heittäminen suisti elämän raiteiltaan pitkäksi ajaksi -toisilla loppuiäkseen!
Tätä SRK teki, eikä huomaa mitään vikaa toiminnassaan.
että vanhoillislestadiolaista herätysliikettä johtavat henkisesti pölähtäneet ja luonteeltaan kieroutuneet miehet.
Muisaakseeni HS vertasi kalastukseen. Jos kalaverkkoon jää mätiä kaloja, on ne heitettävä pois. Muuten saattaa pilaannuttaa koko saaliin.
Näkemys oli tämä: Lopun ajalla tulevat enkelit(vl-saarnamiehet) jotka puhdistavat verkot ja heittävätä kuolleet kalat pois.
HS ja kumppanit luulivat tekevänsä hyvää, Jumalan ohjaamaa työtä seurakunnan hyväksi.
sekä lopun ajan, että oman roolinsa väärin!
Mutta niinhän vanhoilliset vieläkin uskovat!
Hoitokokoukset ovat olleet siunauksellisia! Juuri niiden aikojen jälkeen, kun maailman lopun piti tulla on noussut valtavasti rukoushuoneita ja Jumala on siunannut niin, että vl-väen määrä on pysynyt lähes ennallaan!
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=Job 12:8&rnd=1221040746230
Raamatussa?
Pietarin kalansaaliin kalat olivat kaikki eläviä!
http://www.geocities.com/Athens/9068/splith.htm
ja Olli mätiä kaloja?
olivat siunauksellisia, ja sen jälkeen kun puimatanner oli puhdistettu, alkoi toimitalpjen rakentamisen aika...
Mikä merkki talkoiden lisääntyminen on siunauksellisuudesta?
Raamatussa sanotaan, ettei kukaan voi nähdä toisen sieluun, kuten Heikki Saari lakeijoineen luuli näkevänsä.
Raamattu kieltää puhdistamasta puimatannerta täällä ajassa, koska silloin tulee tehtyä virheitä ja lusteen seassa poistetaan hyvääkin viljaa.
Mutta SRK otti itselleen "Jumalan valtakunnan huoneenhallituksen" arvonimen ja erehtymättömyytensä innoittamana se alkoi Raamatun vastaiseen puimatantereen puhdistukseen.
Sielunvihollinen viekotteli SRK:n johdon Raamatun vastaiseen toimeen.
hoitokokousten isä? Hän ei kuitenkaan ollut niiden Raamatun vastaisten valheoppien isä, joita valheoppeja SRK ja vl-puhujat opettavat. Nehän ovat jo 100 v. vanhoja.
Hoitokokousoppi rippioppeineen ja katumuksen syvällisyyden arviointeineen syntyi paljolti eräiden SRK:n johtajien kehittelemänä. Tuo hoitokokousoppi johti noin 500 hoitokokoukseen eri puolilla maata ja Amerikkaa myöten. Hoitokokoukset johtivat tilanteeseen, jossa pilvet peittivät auringon harmaan vaipan alle ja toivat mieliin ahdingon, hädän kaikkialle. Koko vl-liike sairasti.
Sairaudestaan vl-liike ei ole parantunut täysin vieläkään. Sitä todistamassa on mm. tämä palsta.
SRK vapautuu menneisyyden taakastaan kun tuo hoitokokousaika tutkitaan. Historia vapauttaa, mutta nyt SRK vastustaa puolueetonta historiantutkimusta. Mitä se oikein pelkää?
Myös "vain me" -oppi aiheuttaa ahdistusta etenkin kun on tiedossa, että alkuheräyksen miehet Raattamaata ja Laestadiusta myöten eivät olleet tiukan vain me -opin puolestapuhujia.
http://ladysuomessa.blogspot.com/2006/10/omantunnon-asioita.html
elämäntapasääntö- ja syntilistatoihuille luotiin pohja Heikki Saaren toimesta hoitokokousaikana.
Siinä on käännetty verkot. Muissa käännöksissä on nuotta. En todellakaan tulkitse Heikki Saaren tavoin, mutta laitan isolla mihin kiinnitän huomiota. Angelos sana merkitsee tietysti myös lähettilästä, mutta mitä tarkoittaa "menevät ulos"? Mistä? Jos ottaisi vain tuon yhden paikan Raamatusta niin melkoisen mielivaltaiseen tulkintaan voi päätyä.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 13:1&rnd=1221119585373
47 Taas on taivaan valtakunta verkon vertainen, joka on mereen heitetty, ja kaikenlaisia kokosi.
48 Kuin se täyteen tuli, vetivät he sen rannalle, ja istuivat ja eroittivat hyvät astioihinsa, mutta mädänneet he heittivät pois.
49 Näin on tapahtuva MAAILMAN LOPULLA: ENKELIT menevät ulos ja eroittavat pahat vanhurskasten keskeltä,
50 Ja heittävät heidät tuliseen pätsiin: siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys.
51 Sanoi Jesus heille: ymmärsittekö te nämät kaikki? He sanoivat hänelle: ymmärsimme, Herra.
52 Mutta hän sanoi heille: sentähden jokainen kirjanoppinut, joka on taivaan valtakuntaan oppinut, se on perheenisännän vertainen, joka tavarastansa tuo edes uusia ja vanhoja.
Heikki Saari mielenterveyspotilas, joka nostettiin vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen pääsaarnamieheksi?
"1 Mutta sinä päivänä läksi Jesus huoneesta ja istui meren tykönä.
2 Ja hänen tykönsä kokoontui paljo kansaa, niin että hän meni haahteen, ja istui: ja kaikki kansa seisoi rannalla.
3 Ja hän puhui heille paljon vertauksilla, sanoen: katso, kylväjä meni kylvämään.
4 Ja hänen kylväissänsä lankesivat muutamat tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät ne.
5 Muutamat taas lankesivat kivistöön, kussa ei heillä ollut paljo maata, ja nousivat pian päälle, ettei heillä ollut syvää maata;
6 Mutta kuin aurinko nousi, niin he poudittiin, ja ettei heillä ollut juurta, niin he kuivettuivat.
7 Mutta muutamat lankesivat orjantappuroihin, ja orjantappurat kävivät ylös, ja tukahuttivat ne.
8 Muutamat taas lankesivat hyvään maahan, ja tekivät hedelmän, muutama satakertaisen, muutama kuudenkymmenen kertaisen ja muutama kolmenkymmenen kertaisen.
9 Jolla on korvat kuulla, se kuulkaan!
10 Niin opetuslapset tulivat ja sanoivat hänelle: miksi sinä puhut heille vertauksilla?
11 Mutta hän vastasi ja sanoi: teille on annettu tuta taivaan valtakunnan salaisuudet, vaan ei heille ole annettu.
12 Sillä jolla on, hänelle pitää annettaman, ja hänellä pitää kyllä oleman; mutta siltä, jolla ei ole, pitää sekin otettaman pois, mikä hänellä on.
13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, ettei he nähden näe, eikä kuullen kuule, ei myös ymmärrä.
14 Ja heissä täytetään Jesaiaan ennustus, joka sanoo: korvillanne pitää teidän kuuleman, ja ei ymmärtämän, ja nähden näkemän, ja ei äkkäämän.
15 Sillä tämän kansan sydän on kovettunut, ja he korvillansa työläästi kuulivat, ja silmänsä panivat umpeen, ettei he joskus näkisi silmillänsä, ja kuulisi korvillansa, ja ymmärtäisi sydämellänsä, ja palajaisivat, ja minä parantaisin heitä.
16 Mutta autuaat ovat teidän silmännne, sillä he näkevät, ja teidän korvanne, sillä he kuulevat.
17 Sillä totisesti sanon minä teille: monta prophetaa ja vanhurskasta pyysi nähdä, joita te näette, ja ei nähneet, ja kuulla, joita te kuulette, ja ei kuulleet.
18 Niin kuulkaat siis te kylväjän vertaus:
19 Kuin joku kuulee valtakunnan sanan ja ei ymmärrä, niin tulee pahuus ja tempaa pois sen mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se, joka tien oheen oli kylvetty.
20 Mutta kivistöön kylvetty on se, joka kuulee sanan, ja kohta ilolla sen vastaan ottaa;
21 Mutta ei ole hänellä juurta itsessänsä, vaan ajan pysyy: kuin siis vaiva eli vaino tulee sanan tähden, niin hän kohta pahenee.
22 Mutta orjantappurain sekaan kylvetty on se, joka sanan kuulee; ja tämän mailman suru ja rikkauden petos tukahuttaa sanan, ja hän tulee hedelmättömäksi.
23 Mutta hyvään maahan kylvetty on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää, joka tosin tuottaa hedelmän ja tekee, muutama satakertaisen, muutama kuudenkymmenen kertaisen, muutama kolmenkymmenen kertaisen.
24 Toisen vertauksen pani hän heidän eteensä, sanoen: taivaan valtakunta on ihmisen vertainen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
25 Mutta ihmisten maatessa tuli hänen vihollisensa ja kylvi ohdakkeita nisuin sekaan, ja meni pois.
26 Mutta kuin oras rupesi kasvamaan ja hedelmän kantoi, silloin näkyivät myös ohdakkeet.
27 Mutta perheen isännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: Herra, etkös hyvää siementä kylvänyt peltoos? kusta siis sillä on ohdakkeet?
28 Niin sanoi hän heille: vihamies sen teki. Mutta palveliat sanoivat hänelle: tahdotkos, että me menemme ja kokoomme ne?
29 Mutta hän sanoi: en, ettette ohdakkeita kootessanne myös tempaisi ynnä heidän kanssansa nisuja pois.
30 Sallikaat molemmat kasvaa elon-aikaan asti; ja elon-ajalla sanon minä elomiehille: kootkaat ensin ohdakkeet, ja sitokaat heitä lyhteisiin poltettaa, mutta nisut kootkaat minun aittaani.
31 Toisen vertauksen pani hän heidän eteensä, sanoen: taivaan valtakunta on sinapin siemenen vertainen, jonka ihminen otti ja kylvi peltoonsa;
32 Joka on pienin kaikkia siemeniä, mutta kuin se kasvanut on, niin hän on suurin kaalein seassa, ja tulee puuksi, niin että taivaan linnut tulevat ja tekevät pesänsä sen oksille.
33 Toisen vertauksen sanoi hän heille: taivaan valtakunta on hapatuksen vertainen, jonka vaimo otti, ja sekoitti kolmeen vakkaan jauhoja, siihen asti kuin kaikki happani.
34 Nämät kaikki puhui Jesus kansalle vertauksilla, ja ilman vertauksia ei hän mitään puhunut heille,
35 Että täytettäisiin mitä oli prophetan kautta sanottu, joka sanoo: minä avaan suuni vertauksiin ja puhun ulos salatut maailman alusta.
36 Silloin laski Jesus kansan menemään, ja tuli kotia. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä, sanoen: selitä meille sen vertaus pellon ohdakkeista.
37 Niin hän vastasi ja sanoi heille: joka kylvää hyvän siemenen, se on Ihmisen Poika.
38 Mutta pelto on maailma; vaan hyvä siemen, ne ovat valtakunnan lapset; mutta ohdakkeet ovat pahan lapset.
39 Vihollinen, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu; mutta elomiehet ovat enkelit.
40 Niinkuin siis ohdakkeet haetaan kokoon ja tulella poltetaan, niin pitää myös tämän maailman lopulla oleman.
41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja heidän pitää kokooman hänen valtakunnastansa kaikki pahennukset, ja ne jotka vääryyttä tekevät,
42 Ja heittävät heidät tuliseen pätsiin: siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys.
43 Silloin pitää vanhurskaat kiiltämän niinkuin aurinko isänsä valtakunnassa. Jolla on korvat kuulla, se kuulkaan!
44 Taas on taivaan valtakunta tavaran vertainen, joka on peltoon kätketty, jonka ihminen löysi, ja kätki sen: ja ilon tähden, mikä hänellä siitä oli, meni hän pois ja myi kaikki mitä hänellä oli ja osti sen pellon.
45 Taas on taivaan valtakunta kauppamiehen vertainen, joka etsi hyviä päärlyjä.
46 Ja kuin hän löysi yhden kalliin päärlyn, meni hän pois, myi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti sen.
47 Taas on taivaan valtakunta verkon vertainen, joka on mereen heitetty, ja kaikenlaisia kokosi.
48 Kuin se täyteen tuli, vetivät he sen rannalle, ja istuivat ja eroittivat hyvät astioihinsa, mutta mädänneet he heittivät pois.
49 Näin on tapahtuva maailman lopulla: Enkelit menevät ulos ja eroittavat pahat vanhurskasten keskeltä,
50 Ja heittävät heidät tuliseen pätsiin: siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys.
51 Sanoi Jesus heille: ymmärsittekö te nämät kaikki? He sanoivat hänelle: ymmärsimme, Herra.
52 Mutta hän sanoi heille: sentähden jokainen kirjanoppinut, joka on taivaan valtakuntaan oppinut, se on perheenisännän vertainen, joka tavarastansa tuo edes uusia ja vanhoja.
53 Ja tapahtui, kuin Jesus lopetti nämät vertaukset, läksi hän sieltä.
54 Ja kuin hän tuli isänsä maalle, opetti hän heitä heidän synagogassansa, niin että he hämmästyivät ja sanoivat: kusta tällä on tämä viisaus ja nämät väkevät työt?
55 Eikö tämä ole tuo sepän poika? eikö hänen äitinsä kutsuta Mariaksi ja hänen veljensä Jakob ja Joses, ja Simon ja Juudas?
56 Ja hänen sisarensa, eikö ne kaikki ole meidän tykönämme? Kusta siis tällä on nämät kaikki?
57 Ja he pahenivat hänessä. Niin sanoi Jesus heille: ei prophetaa kussakaan halvempana pidetä kuin isänsä maalla ja kotonansa.
58 Ja ei hän siellä monta väkevää työtä tehnyt, heidän epäuskonsa tähden."
laitoin vain oletuksen siitä, mistä kohtaa Saari on juttunsa ottanut.:))
Olen toki lukenut kokonaisuuden, mutta nyt oli kyse siitä, että missä kohtaa Raamatussa lukee...
näki omiaan. Ihan kuten vl-puhujatkin.
jälkikasvua istua tällä hetkellä SRK:n johtokunnassa?
hengellistä jälkikasvua.
HS:n opit menee heilläkin ohi Raamatun.
ole Lestadiuksen kuoleman jälkeen Raamatusta saarnattu.
Juuri tästä raamatunkohasta Reinikainen ja Saari kiistelivät. SRK:n maallikkomaanviljelijäsiipi tulkitsi sitä niin, että 1970-luvulla elettiin kyseisessä raamatunkohdassa mainittua lopun aikaa. Enkelit tulkittiin saarnamiehiksi. Näin vl-saarnaajilla oli tämän tulkinaan mukaan oikeus hoitokokouksissa heittää mätiä kaloja saatanan haltuun.
Mädäksi kalaksi luokittelusssa jouduttiin mielivaltaan, koska usein perusteena oli katumuksen syvyys ja sen arvioiminen. Esimerkiksi hedelmistä ei saanut tehdä parannusta vaan itse synnistä. Mikäli katumuksen syvyys ei riittänyt HS:lle, hoidettava joutui heitetyksi "saatanalle tuliseen pätsiin".
Jossain vaiheessa tällainen meno alkoi kammottaa Reinikaista, joka katsoi että mätien kalojen heittely on mahdollista vasta tämän ajan päätyttyä, siis maailmanlopun jo tultua.
Kyseinen opillinen kiista tuntui selvästi esim. Rovaniemen suviseuroissa 1979, jossa HS piti hoitokokouksia puolustelevan radiosaarnan ja yritti selittää miksi "Jumalan valtakunta" on niin levoton kun se nyt on.
Kiista johti kaksintaisteluun, jonka Reinikainen voitti joulukuussa 1979 ja HS syrjäytyi SRK:n johdosta.
parhaimmillaan, kun nakellaan mummoja saatanalle. Näin toimittiin vl-hoitokokouksissa.
http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/product&isbn=951-0-30872-2
Aika kehnoa kieltä muuten.
on SRK:n pääsihteeri. Aimo H. lausui taannoin Kotimaa-lehdessä tässä ketjussa kerrotuista hoitokokouksista:
"Hoitokokoukset olivat siunauksellisia."
SRK = vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen keskuselin, jonka pääpaikka on Oulussa.
nyrjähtänyt yläkerrasta?
joo aivan sairasta meininkiä tämä Madekosken uuden ry:n touhotus talkoita jatkuvasti myyjäisiä kalenterit täynnä ei omaa aikaa jää viikonloput menee ry.tä ja ry:tä jälleen j.tervo hokee vaan kotisiioni kuinka tärkee ja omatoimitalo saatu raha nyörit auki ja äkkiä että saadaan taloa maksetuksi kaikenmaailman kekkereitä järjestetään rahan kiilto silmissäjoka ei osallistu katotaan kieroon ei oikella paikalla tuo kun ei osallistu heikkilänkankaallakin useita nuoria perheitä jotka kulkee oulussa seuroissa niin minäkin hulluutta rakentaa toimitalo kun on oulun ry: kin noin lähellä tietyt piirit ajoivat asiaa kuin käärmettä pyssyyn väkisin jyräämällä vaan ei kuunneltu vastarannan kiiskejä no katotaan kuinka tässä vielä käy...
kyllä ne on haesoovat jo monen metrin päähän pilluuntunelta.
asiallisesta vastauksesta.
sekä ylä- että alakerrasta...
vuosia sitten kun tuo rauhanyhdistys oli vasta suunnitteilla. Jotkut muuttivat sen vuoksi pois sieltä.
jotkut olivat ehdottaneet äänestystä, mutta juuri tuo tervo oli sanonut ettei jumalanvaltakunnassa päätetä asioita äänestämällä....
heh, taisi äijä haluta itsekin vain uuden talon pystyyn.
Mitenkään vahinfoita ketään jos maallisesta asiasta äänestetään....
Kieroja on moneen junaan.
Esikoislestadiolainen kotini on aivan toisenlainen. Synnyin sodan jälkeen, vahoille vanhemmille. Isä oli ennen syntymääni ollut sodassa täydet 5 vuotta, kiitos Herralle hän säilyi ilman ruumiinvammoja.
Esikoislestadiolaisuus johon vanhempani kuuluivat oli, - ja on edelleen turvallinen ja rakastava yhteisö. Isä joskus suuttui, mutta ei kertaakaan mennyt niin, ettei hän olisi tullut minun kaulaani ja pyytänyt anteeksi. Aikanaan kun isälle arkkua hänelle ostin minä hymyilin, - isä oli päässyt perille taivaaseen.
Äitini oli lempeä ja hellä, jälkikäteen voisin sanoa jopa ylihuolehtiva. Mutta ahkera oli hänkin anomaan anteeksi kaulasta kiinni pitäen jos ristiriitoja tuli.
Esikoislestadiolaisuudessa on asioita joita minä en pidä oikeana, tarkoitan lähinnä opillisia asioita. Mutta olen aina kohdannut rakkautta ja hyväksyntää hengellisessä kodissani.
usko on omakohtaista. Anteeksiantamuksen armo tuo lämmön ja rakkauden lähimmäisiin.
Niin minäkin olen kokenut.
Kun sielunvihollinen saa joskus nostaa ihmistä, niin huokmaakin mielessään arvostelevansa muita. Se tuo kylmyyttä ja vika löytyy poikkeuksetta itsestä.
Kun saa kokea Jumalan rakkautta, jaksaa rakastaa lähimmäisiään viallisinakin.
Taivaan Isälle kiitos niistä!
JR toivotuksella.
että n. puolet esikoislestadiolaisista uskoo Raamatun mukaisesti, että uskovaisia ovat eri maiden ja yli kirkkorajojen Jeesukseen Kristukseen sydämessään uskovat ja toinen puoli es.lestadiolaisista uskoo samanlaiseen saatanan oppiin, jota SRK ja vl-puhujat opettavat, että uskovaisia ovat vain oman pesän kyyhkyläiset?
Tällaista olen kuullut.
http://populaari.blogspot.com/2006/12/joulupukki-ii.html
http://www.sauliahvenjarvi.fi/index.php?page_id=30&cd_id=1&nayte=101
Edesmennyt vanhimpamme Gunnar Jönsson sanoi saarnassaan, että emme halua ottaa kantaa ulkopuolisten uskoon, koska emme heitä tunne, vaan kerromme siitä, mitä olemme saaneet itse sydämessämme kokea.
Sitten myöhemmin GP mainitsi jonkin joulunseudun saarnansa yhteydessä, että olemme saaneet armon tulla siihen suureen Lasten Valtakuntaan, johon kaikki lapset kaikkialla maailmassa saavat syntyä. (Sanat olivat kysymysmuodossa, mutta ajatus tämä).
Uskon, että uskovat ihmiset ajattelevat näistä samoin.
Tapana on kyllä sanoa tiukkaan sävyyn, että Jeesus on perustanut vain yhden seurakunnan. Asiahan onkin täsmälleen niin.
Yhden hengellisen seurakunnan Jeesus onkin perustanut. Se on juuri se lasten valtakunta. Eikä maailmassa ole olemassa kuin ainoastaan kahdenlaista uskoa. Se on aika hämmentävää, kun uskontoja on niin monia.
samaan saatanan oppiin, jota SRK ja vl-puhujat opettavat omalla tahollaan, että maailman kaikki uskovaiset on kerätty yhteen karsinaan tänne Suomeen.
Onneksi kuulemani mukaan siellä esikoislestadiolaisuuden puolella n. puolet uskoo Raamatun sanaan:
USKO JEESUKSEEN PELASTAA
eikä karsinan nimi.
ihan kuin vl-puhujan valhesaarnaa. :((
tulla siihen suureen Lasten valtakuntaan...
Miksi olet noin vihainen ja käytät rumaa kieltä.
Onko sinun hyvä olla? Onko sinulla Jumalan Rauha sydämelläsi? Eihän uskovaa vahingoita toisen usko, vaikka se olisi minkälainen.
Eikä pimeys haittaa valkeutta, vaan valkeus poistaa pimeyden!
Jumala näkee heidän sydämensä!
Nyt tuli Raamatun mukainen vastaus.
Jumala ei kuitenkaan ole antanut minulle tuomarin roolia suuntaan eikä toiseen.
Organisaatiot, ennakkoluulot ja erilaiset tavat estävät jakamasta uskonelämää heidän kanssaan.
Olemme joskus saaneet kuitenkin kokea, että Jumala on herättänyt synnin tunnon ja uskon anteeksiantamukseen myös muunlaisissa uskovissa.
kun vanhoillislestadiolaiset tuomitsevat opetuksessaan kadotukseen kaikki oman herätysliikkeensä ulkopuoliset uskovaiset. Onko meille annettu oikeus tuomita muita? Mitä sanoo tästä Matt. 7:1-2?
Tällä opetuksella SRK ja vl-puhujat ottavat itselleen Jumalan aseman. Mitä siitä seuraa aikanaan?
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 7:1&rnd=1221040610866
on kyllä kahdenlaisia henkilöitä aivan tuon kyselijän tietojen mukaan...
Minulle ainakin on tullut kovin vaikeaksi tuo "yksi ainoa seurakunta", koska se ei ole edes Lutherin opetuksen mukainen. Ja sillä kyllä tarkoitetaan sitä, että esikoisseurakunnan ulkopuolella olevalla ei ole mahdollisuutta pelastua!
Esikoislestadiolaisia kotejakin on ja on ollut monenlaisia - kaikkien kokemuksen maallisesta tai hengellisestä kodista eivät ole samanlaisia!
Onneksi Jumala on suurempi kuin me pikkuiset ihmiset omine reviiriajatteluinemme. Hän hallitsee koko maailmaa ja vaikuttaa kaikkialla!
Ehkä aiheetta enempään sanoopi muuan esikoisuudessa syntynyt ja siinä elämänsä elänyt.
talostelu sellaisessa hengellisessä yhteisössä, joka jakaantuu noin tärkeässä asiassa 2 eri leiriin? Oppierimielisyys ei ole mikään vähäinen vaan se on perustavaa laatua oleva.
toinenki tulkintamahdollisuus. Nimittäin se Lutherin opetuksen mukainen.
Tuo käsitys saadaan oikeastaan aikaan juuri äänen painolla.
En oikein ymmärrä saarnaajia tässä. Yksinkertaiset ihmiset aidosti käsittävät, että tarkoitetaan juuri Esikoislestadiolaiset ry:n joukkoa. Kuitenkin Raamattu ja Luther opettavat yhteisestä Pyhästä seurakunnasta, joka liittää mukaan kaiki uskovat vauvoista Vanhan Testamentin vanhurskaisiin.
Jätetään siis pieni mahdollisuus ymmärtää myös Raamatun mukaan. Aivan kuin noissa aiemmissa lainauksissa.
Joku saarnaaja on kyllä uskaltanut sanoa niinkin, ettei näitä tarvitsekan ymmärtää pelastuakseen. Silloin ei myöskääntuomita muita.
http://koivu.oulu.fi/~histwww/aoh/4.htm
Jokainen hengellinen yhteisö pitää kiinni omasta identiteetistään.
Kivaltahan se tuntuu, kun esim. useat rauhansanalaiset pitävät meitä esikoisia uskovina.
Samoin monet helluntalaiset suhtautuvat rakkaudella ja avoimin mielin meihin. Siinä saapi sitten koetella sydäntään ja salata tunteitaan omiltaan. (Olkoon tämä vastaus Melperille.)
Myös vanhoilliset ovat lempeitä ja ystävällisiä meille niin kauan, kun eivät tiedä meidän olevan esikoisia.
Läheiseni asui vanhoillisen nuoren kanssa kaksi vuotta ns. soluasunnossa. He oppivat rakastamaan ja kunnioittamaan toisiaan. Jopa ynmmärsivät toistensa syntikäsityksiä, mutta eivät voineet tietysti jakaa uskonelämää kuten omien kanssa.
>>Tapana on kyllä sanoa tiukkaan sävyyn, että Jeesus on perustanut vain yhden seurakunnan. Asiahan onkin täsmälleen niin.
Ne ovat lämpimiä tilaisuuksia, vaikka kannammekin itsessämme monenlaisia ennakkoluuloja.
Ethän sinäkään olisi tuota romaniveljeä maininnut, jos se ei olisi ollut mielestäsi aivan hyvinkin tavanomaista. Myös meidän joukossamme on ainakin ollut jokunen romaniheimoinen.
Ajattelen tuossa samoin kuin sinä, vaikka en tuota laulua entuudestaan tunne.
Jos kokee kovinkin hyvän kilvoituksen kilvoitelleensa, niin se kuvastaa melkoista omaa vanhurskautta.
Kuitenkaan en haluaisi painaa tuotakaan leimaa kaikkiin vanhoillisiin. Sillä meidät on tarkoitettu olemaan avuksi toisillemme.
Ei se auta heitä yhtään, jos alamme luokitella heitä ja tuomita. Jumalan Sana ei anna meille oikeutta asettua heidän yläpuolelleen.
Odotan mielenkiinnolla, mitä Juhakki vastaa, kun kysyin opetuslsten uudestisyntymisestä. Juhakin ei ollut tarvinnut itse syntyä uudesti.
Paavalin sanoja, nimittäin "minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksuni päättänyt..."
Ei hän ymmärtääkseni siinä kehunut omaa itseään, vaan sitä kilvoitusta, johon hänet oli kutsuttu! Kuinka hän olisi voinut kehua itseään, kun hän kuitenkin joutui tunnustamaan, että "sitä pahaa, jota minä en tahdo, minä teen"?
Jospa tuokin kristitty tarkoitti samaa?
myös ajatella samoin.
Toivotaan, että kiitos jää Jumalalle.
ole aika kaukana Paavalista Raamatun vastaisine harhaoppeineen.
Mutta sehän on tyypillistä vanhoillislestadiolaisille, että he pyrkivät vähintään Jumalan tasolle.
Taas sinä ystäväiseni vedät ihan omista naruista.
""Vanhoillislestadiolaiset opettavat olevansa ainoita, jotka pystyvät toteuttamaan Jumalan tahdon täydellisesti.""
Milloin me ollaan näin väitetty?
Minä toivon, että vastaat tähän kysymykseen.
En tiedä oletko vl vai et, mutta ainakin hyvin ymmärsit tuon lauseen, tai siis raamatun kohdan
On hieno, että täällä sentään on joku, joka ymmärtää raamattua. Ei vain sitä, että mitä lukee, vaan myös sen, mitä se luettu pitää sisällään.
Sinä sen osaat tehdä.
Mutta että miksi kirjoitin tuon, se oli vain koetus sellaiselle, joka ei ymmärrä raamattua hyvin tai sitten joka ymmärtää raamatun väärin.
Uskon, että sinä ymmärrät hyvin raamattua.
Näetkös, että sinä olet tainnut olla ainut, joka ymmärtää väärin tämän raamatun kohdan.
Jopa joku tuossa edellä olevista sano, että kunpa pystyis samaan.
Sitä minäkin toivon itselle ja sitä minäkin toivon myös sinulle hyvä ystävä.
Olen samaa mieltä kanssasi
Niin tähän asti, mutta päiviä on vielä toivottavasti jäljellä.
Voi sinulla olla hyvä muisti, mutta se ei takaa ymmärrystä.
""Vl-herätysliike opettaa, että ketkään muut uskovaiset eivät opeta ja elä Jumalan sanan ja Jumalan tahdon mukaisesti. Siksi kaikki muut uskovaiset ovat pelkkää helvetin kauraa.""
Taas tuo on vain sinun mielipiteesi jossa ei ole todistuksen häivääkään. Vl-herätysliike kyllä opettaa oikein, mutta ei se ole sanonut, ettteikö muut opettaisi oikein. Todennäkösesti puhujat on sanonut, että missä ei raamatun mukaisesti opeteta, niin he eivät ole oikeita uskovaisia.
Ota huomioon, että ei ne varmaan juurikaan noilla sanoilla mitä minä kirjotin, ole sanonut
tukeutuu Jumalan armoon. Aito vanhoillislestadiolainen tukeutuu omaan täydellisyyteensä.
Silloin kun kilvoittelu ymmärretään sillä tavalla kun Raamattu sanoo, niin se on kilvoittelua USKOSSA, yhtä kuin riippumista "kaksin käsin" kiinni Kristuksessa.
Jeesus on ovi, Jeesus on tie iankaikkiseen elämään. Jeesuksessa Kristuksessa me tulemme siksi vanhurskaudeksi joka kelpaa Jumalalle,
- ja vain hänessä. Muuta mahdollisuutta ei ole olemassa.
Ellei Jeesuksen tarjoama vanhurskaus kelpaa lahjaksi, niin hukassa on, se ei nimittäin ole kaupan. Jeesuksen vanhurskautta ei voi ostaa, Jeesus ei vaihda vanhurskauttaan ihmisen tekoja tai muuta valuuttaa vastaan. Tämä on totuus, jonka jokainen voi tarkistaa Raamatustaan.
No joku jässikkä vetoaa Jaakobiin ja sanoo usko ilman tekoja on kuollut. Nämä jässikät eivät erota sitä että USKO kulkee EDELLÄ. Hyvät teot tulevat Kristuksesta. Kun Jeesus rakastaa ja armahtaa syntisen lahjoittamalla tälle vanhurskautensa, niin siitä on seurauksena se, että armahdettu syntinen alkaa tekemään rakkaudentekoja lähimmäisilleen.
Jumala ei meidän tekojamme kaipaa, hän odottaa armosta pelastettujen kiitosta ja ylistystä. Ja sihähän tulee, kunhan kristitty on käsittänyt sen vanhurskauden koskevan itseään joka tulee uskosta Kristukseen, ilman omia töitä.
Hallelujaa kiitos Jeesus
Suomen kielessä Raamattu kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Jumalan, Jeesuksen ja Raamatun pienellä alkukirjaimella, mutta SRK:n isoilla kirjaimilla.
Mistä tämä kertoo?
"petokirkosta".
puhuja nimenomaan vanhoillislestadiolaista herätysliikettä?
kun lopun ajalla tulee yksi kirkko, se tulee olemaan petokirkko. Eikö yhteen kirkkoon liittyminen tarkoita sit tätä? Ajattelin, ettei se ole kristillinen.
vanhoillislestadiolainen herätysliike petokirkolta vaikuttaa
ovat "maailman ainoiden oikeiden uskovaisten" eli vanhoillislestadiolaisten tuntomerkit.
on varmaan vuosikaudet ollut vl-herätysliikkeen jäsen, kun noin hyvin tuntee asiat.
Luulitkos, että taivaspaikka annetaan tuosta vain?
http://www.sci.fi/~huuhkapa/saa/vuodajat.html#spt
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalenteririitti
leivän tekijä? Jälkkäriä ja sillei.
Näin todellakin sanottiin. Minultakin meni vuosia tajuta, etteivät lähimmäisiin kohdistettu henkinen ja hengellinen väkivalta sekä siihen alistuminen ole autuuden ehto kuten SRK saaraajineen kertoi.
Arvoisa hereetikko, se on juuri niin kun Jumalan sana sanoo, armosta Kristuksen tähden uskon kautta ilman omia ansioita.
Kun ei lahja kerran kelpaa sinulle niin olet takuuvarmasti kadotuksessa.
taivaspaikat on SRK:n hanskassa. Kukaan ei mene taivaaseen ohi SRK:n.
Taivaaseen ei voi mennä värjätyillä hiuksilla, koska se on vl-synti.
oliko se Vl Jumlan huoneen hallitus se sinun uskosi, joka teki sopimuksia saatanan kanssa.
Oletko oikein uskomassa??
sopimuksia sen saatanan kanssa. Mahtaa olla ihan esimiehesi kun sitä täällä ihannoit. Oletko oikein uskomassa
uskomisella??
juuri samaa edellisessä viestissäsi. Kyllä olet ihme heppu. En kyllä sinulta järkevämpiä kommentteja odotakaan.
Voin kommentoida jos kerran noin vaadit.
Etkö muista että on ollut tapauksia, jossa oli ylilyöntejä?
Mutta koska me emme kukaan tiedä, että mitä on tapahtunut ja miksi on tapahtunut, niin on vaikeata lähteä kommentoimaan.
Minkä takia hoitokokouksia on järjestetty?
Raamattu kertoo:
Matt. 18:15-17
15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin
16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'.
17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin.
Nykyään tätä ei hirveesti tarvii kokonaisuudessa, koska ei ole sellaisia tilanteita enään, missä joudutaan menemään kertomaan asiasta seurakunnalle. Kylläkin kahden kesken ja kavereitten kesken joudutaan käymään keskustelua. Silloin hoitokokousaikana oli hajaannusta, niin jouduttiin käyttämään ihan tuota seurakunnallekkin kertomista tämän raamatun opin mukaisesti.
Joten tuokin esimerkki voi olla, toistan vielä että voi olla, että kyseinen perhe ei elänyt raamatun mukaisesti tai sitten juuri tässä kohdassa oli käynyt ylilyönti.
Sitä me emme varmaan kukaan koskaan saa selville, koska ei ole puolueetonta tietoa
koko Suomessa. Sallikaa minun nauraa selittelyleillenne!
Etkö muista että on ollut tapauksia, jossa oli ylilyöntejä? ** Olin muuten mukana, se oli systemaattinen saatanan selkeä isku silloin kristilliseen VL liikkeeseen ja VL mantraa on se, JOSSA OLI JOITAIN YLILYÖNTEJÄ, aika naivia.
Mutta koska me emme kukaan tiedä, että mitä on tapahtunut ja miksi on tapahtunut, niin on vaikeata lähteä kommentoimaan. ** Jos olisit elänyt silloin, olisi se helottanut kun olisit ollut laskemamassa Työvaliokunnan yöllisen saatanan kassa värkkäämisen jälkeen lähimmäistä hirrestä. Jeesusko se sinne ajoi, vaan se.. – olet nyt saatanan kanssa matkassa. Eikö tämä ole suora sopimus saatanan kanssa, että – ota saatana tuo lähimmäinen mukaan, ja se otti.
Matt. 18:15-17
15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin ** Kahden kesken. älä viitti, koko kylä siellä aina oli. Ja nämä omavanahurskaat nousukkaat aina kutsui joka Reinikaisen, tai sen Hailuotolaisen Lepistö, ja usein oli myös Kimpimäki mukana, siinä ei juuri kahden kesken mitään tehty. Omata lapset olivat mukana ja näkivät kuinka vahvempia nöyryytettiin, ei OLLENKAAN RAAMATULLA, EI HEILLÄ SITÄ OLLUTKAAN, VAAN SAATNALLA. Tilaisuudet loppuivat yleensä aamu neljältä, Jaksaisitko sinä?
16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. ** Toistan vielä, - Täällä ei Raamattuja tarvita?? Ei heitä Raamatulla tuomittu, vaan penseä, kuiva, tai lepsu henki, tai muuta ihan naurettavaa, kerrankin kun olisi sellainen perunaan nostokone, kun Toveri, olisi pitänyt olla Kaveri, joka oli sama kone, mutta tehty SOK;lle. Naurattaako sinua.
17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. ** Kyllä ne hirressä roikkuvat ovat nyt niitä bublikaaneja joita Te olette elävässä elämässä.
Nykyään tätä ei hirveesti tarvii kokonaisuudessa, koska ei ole sellaisia tilanteita enään, missä joudutaan menemään kertomaan asiasta seurakunnalle. ** Älä viitti, samaa nöyristelyä se on vieläkin, mutta Jumalalle kiitos, netti estää törkeimmät jutut. Kerronpa erään tarinan tästä parin vuoden takaa. Sanotaan vaikka, että mies oli Mauri, ja olimme läheisiä, ja Hän oli vL, armon alla kuitenkin. Vietimme aikaa paljon yhdessä, mutta ysk/ kas hän häipyi, ja tapasin Hänet kerran lentoasemalla. Hän pötki pakoon, sain kiinni WC;ää ja kysyin, miten olen rikkonut suhdettamme?? – Et sinä, mutta me ei saada näyttäytyä yhdessä, jouduin seurakunnan eteen??? Näin kävi ja Mauri muutti Jyväskylään?? Seurakunnan painostuksesta. Tässä näet, missä elät. Nimen saat kirjoittamalla postiini, voit tarkistaa toden peräisyyden.
Kylläkin kahden kesken ja kavereitten kesken joudutaan käymään keskustelua. Silloin hoitokokousaikana oli hajaannusta, niin jouduttiin käyttämään ihan tuota seurakunnallekkin kertomista tämän raamatun opin mukaisesti. ** Kerro nyt kerrankin MIKÄ SE OPPI ON?? Ole mies, jos sinulla on munaa.
Joten tuokin esimerkki voi olla, toistan vielä että voi olla, että kyseinen perhe ei elänyt raamatun mukaisesti tai sitten juuri tässä kohdassa oli käynyt ylilyönti. ** Niitä perheitä oli tuhansia.
Sitä me emme varmaan kukaan koskaan saa selville, koska ei ole puolueetonta tietoa** Tietoa on, mutta ei ole SRK etu sitä antaa julki.
Juhakki, ote jotenkin sympaattinen, mutta tunnuta tosiseikat, se auttaa ja kerro nyt se uskosi, sanotaan, että minä vaadin. Mikä on VL- U S K O. KRISTINUKSON TIEDÄN, MUTTA vl Usko, koska sitä ei ole Raamatussa näillä tunnusmerkeillä, joten kerro sinä.
jos pystyisit vastaamaan, muuten jäät rakkikoiran tasolle.
Minulla on raamatun mukainen usko. Minun uskoon ei liity hoitokokoukset.
Niinku kerran kysyin, jos hoitokokouksia ei olisi ollut, niin olisiko tämä mielestäsi oikea usko?
Vastaa. Jos vastaat ei, niin kerro miksi. Jos vastaat kyllä, niin silloin olet kaivanut itsellesi haudan.
Minä en tiedä hoitokokouksista yhtikäs pehuu, sen mitä olen netistä lukenut. Joten minä en voi ottaa kantaa, en voi sanoa puolesta enkä vastaan vaan pikemminkin päinvastoin. En ole elänyt siihen aikaan.
kaksi. voitko todistaa olevasi koiraa viisaampi.
Vastaanpa:
- Raamatun mukainen, eli olet uudensyntynyt ylhäältä. Joh 3;3 > Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
- Tunnustat; Jeesus on Herra 1 Kor 12;3 > Siksi sanon teille selvästi, että kukaan, joka puhuu Jumalan Hengen valtaamana, ei voi sanoa: "Jeesus on kirottu." Kukaan ei myöskään voi sanoa: "Jeesus on Herra", muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. Jeesus sanoi heille: "Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan? "Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?"
- Raamatun mukainen, eli olet uudensyntynyt ylhäältä. Joh 3;3 > Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
Meidäthän on kerran jokainen kastettu uskovaisena, kun me olimme lapsia, tai siis ne jotka lapsena kasteetiin. Eli ne kaikki on ainakin kerran syntynyt uudesti ylhäältä.
Eli olen kerran syntynyt uudesti ylhäältä. En ole poikennut pois kasteen armoliitosta, joten minun ei ole kasteen jälkeen tarvinnunt syntyö uudelleen.
"- Tunnustat; Jeesus on Herra 1 Kor 12;3 > Siksi sanon teille selvästi, että kukaan, joka puhuu Jumalan Hengen valtaamana, ei voi sanoa: "Jeesus on kirottu." Kukaan ei myöskään voi sanoa: "Jeesus on Herra", muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta.
>Sinä et puhu kielillä eikä sinulla ole muitakaan Pyhän Hengen armolahjoja. Nämä ovat Pyhällä Hengellä täyttymisen merkkejä<
Toimiiko kohdallasi ko. armolahja ?
Meidäthän on kerran jokainen kastettu uskovaisena, kun me olimme lapsia, tai siis ne jotka lapsena kasteetiin. Eli ne kaikki on ainakin kerran syntynyt uudesti ylhäältä. ** Keromaasi et voi mitenkään liittää Raamattuun. Raamatussa ei ole kasvettu yhtään lasta yksittäin, vauvoista puhumattakaan. Ja Jeesus sanoo, - otattakaa se kaste, jolla minut on kastettu, eli Johanneksen upotuskaste, jota Jeesus vielä paranteli.
Samoin, olet samassa jamassa kun Nikodeemus, tietämätön todellisesta Kristuksesta ja Jumalan Valatakunnasta, kuten Raamatun teksti sen kertoo. Olet veli hyvä täysin puolla palajilla.
Eli olen kerran syntynyt uudesti ylhäältä.** Ylhäältä uudestisyntyminen on Pyhän Hengen työtä, ja se on itse tiedostettava, joten varmaan muista tapahtuman, kasteesi kerro siitä, ja ketä oli todistamassa, mihin sinut upotettiin?
En ole poikennut pois kasteen armoliitosta, joten minun ei ole kasteen jälkeen tarvinnunt syntyö uudelleen. ’’ Kohdallasi ei ole kastetta, olet kastamaton ja vailla mitään siihen liittyvää. Sinulla ei ole edes mahdollisuutta liittyä Kristilliseen yhteisöön.
Juurikin näin. ** Mutta tunnusta.. – Jeesus Kristus on Herra. Se on niin vaikeaa heille, jotka pimeydessä vaeltaa.
Olen täyttynyt Pyhällä Hengellä. ’* Se on niin merkittävä tapahtuma, kerro milloin?
Kyllä. ** Nyt tajuan, KAIKKI MKITÄ KIRJOITAT ON TYYPILLISTÄ LESTADILOISUUTTA, TÄYTTÄ VALETTA. Olet veijari.
"Niinku kerran kysyin, jos hoitokokouksia ei olisi ollut, niin olisiko tämä mielestäsi oikea usko? *’ Ennen hoitokokouksia VL liike oli yksi seurakunta muiden kristittyjen seurakuntien joukossa. Heillä oli vielä silloin Pyhä Henki, armolahjat, sekä elävä Kristus. Kuolenko nyt???""
Eli hoitokokouksetko muutti täysin meidän oppimme?
Eikähän meidän oppi ole pysynyt samana iänpäivät. Jumalan sana ei muutu. Vaikka tulee virheitä ja epäonnistumisia, niin ei se sitä katso että sana ja oppi muuttus. ** Hui hai, muuttui se Jeesuksesta antikristukseen. ei enempää.
En kertakaikkisesti tiedä mitään, muuta kuin sen, mitä olen netistä lukenu. Ei kyllä hirveesti kiinnostaiskaan oottaa selvää. Tärkein on se, miten minä uskon. Hoitokokous asiat kuuluvat niille, jotka sitä on harrastanut. ** Niin se vaikuttaa, ettei ole lukenut Raamattuakaan, jätä todella HEILLE, JOTKA SITÄ TAJUAA, Pyhällä Hengellä täyttyneet.
Tiedäntö sinä kaiken kristillisestä historiasta?* En, mutta pelastuksesta kyllä, ja se on Jeesus Kristus, Herra, VAIN Hän ja sinä et sitä voi lausua.
Elät syvässä pimeydessä lahkosi ja uskosi kanassa.
vaikuttaa siltä, että "hoitokoukset" voidaan pitää myös netissä. "Hoitajat" vaan eivät ole vanhoillislestaadiolaisia "oikeaoppisia" vaan vivahtaa helluntalaiseen "oikeaoppisuuteen". :)))
Oletko tehnyt syntiä kasteesi jälkeen,Jos niin niin sinulla eu ole enää sitä kastetta josta puhuit...
Vaan sinut täytyy kastaa ylhäältä uudestaan, ja sehän ei tapahdu vedellä eikä rapakoissa uittamisella, vaan hengellä ja tulella...
ovat täyttyneet pahalla hengellä. He puhuvat karkeilla kielillä!!!
"Oletko tehnyt syntiä kasteesi jälkeen"
Kyllä olen. Joka päivä.
Jos minä olen Jumalan laspi ja minä olen Hänen rakkaudestaan osallinen, niin silloin minulla on Pyhä Henki. Se, että minä teen syntiä, ei tarkoita sitä, että en enään olisi rakkaudesta osallinen, eli en kuuluisi Jumalan valtakuntaan.
Mutta jos synti tulee raskaaksi, se synnyttää kuoleman. Eli kun tarpeeksi tekee syntiä, niin silloin poiketaan pois kasteen armoliitosta. tai Pietarin tavoin kielletään usko.
Sen tähden täytyy jaksaa panna synti pois ja ahkeroida uskossa, että säilyisi uskomassa loppuun asti.
””Kyllä olen. Joka päivä. ** ”Herre good”” Miten se on mahdollista, sillä elät kuulemani mukaan Jumalan Valtakunnassa? Kamalaa, siellä synti?
Jumalan Valtakunta on tullessaan Valtakunta jossa on Jumalan kuninkaalliseen hallintavaltaan KAIKISSA ASISOISSA, vastakohtanaan maalliset vallat.?? Ja sinä olet siellä?? Hallelujaa. Ja vielä tee syntiä, muista että se kuulemma tarttuu, varo ettet tartuta muihin.
Asiallisesti ottaen, Taivasten-/ Jumalan Valtakunta on kyllä tullut lähelle, jopa jonkin mistä sydämeen, mutta mihinkään antikristuksen lakoon sitä ei anneta.
Jos, todella on oikea sana Sinulle…. Mistä Tiedät, että sinulla on pyhä Henki, jos et ole Pyhäkössä Hengessä ylhäältä uudestisyntynyt, ja et omaa armolahjoja. 1 Kor 12;11 > Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta HALLITSE sinä sitä!" Synti pois käsite ei ole Raamatullinen, vaan lestadiolainen, ihmisestä.
tiijät ph:n pesineen persiisiis?
"Sen tähden täytyy jaksaa panna synti pois ja ahkeroida uskossa, että säilyisi uskomassa loppuun asti.** Sanooko Raamattu niin, paranminkin se sanoo HALLITKAA SYNTIÄ....Synti pois käsite ei ole Raamatullinen, vaan lestadiolainen, ihmisestä. "
Eihän se Raammattu tietenkään sano, sinähän sen tiedät. Ja jos se kerran sinun mielestä on lestadiolainen käsite, niin varmaan se on sitten. Löysin kuitenkin erään kohdan, jonka haluan, että luet.
Hepr. 12:1
Sentähden myös me, että meillä on näin suuri todistusten joukko meidän ympärillämme, niin pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee, ja juoskaamme kärsivällisyyden kautta siinä kilvoituksessa, joka meidän eteemme pantu on,
Mikä on kuorma? Miksi kuormakin pitää panna pois? Onko kuorma syntiä? Onko se eri kuin synti?
Näitä voit miettiä, kun vastailet nuihim mun kommentteihin.
Ystävän neuvoksi sanon, että kun ens kerralla alat vastaamaan johonkin kommenttin, niin rahoitu aluksi, vedä vaikka kymmenen kertaa syvää henkeä ja lue muutama kerran läpi se sinun tekstisi. On erittäin vaikea saada sinun pointtia tuolta selville.
Se on tuhansien ihmisten helvetti.
Uskonnot ovat kamalia.
ja vl-herätysliikkeen Raamatun vastaiset valheopit ovat molemmat myrkkyä ihmisen sielulle.
vl-teologia tiivistettynä.
He haluavat vain väitellä siitä, kuinka syntistä/pahennuttavaa hiusten permanenttaus tai värjäys ovat, mutta todellisista ongelmista vaietaan. Sen SRK kyllä osaa!
vilkuttelee rinta rottingilla toinen toisilleen syntejä anteeksi. Sitten pannaan tupakaksi ja katsotaan halveksiva ilme silmissä vanhaa helluntalaismummoa, joka on menossa oman seurakuntansa rukouskokoukseen. Yksi joukosta tuhahtaa kuin yhteisenä ajatuksena:
"Voi tuotakin epäuskoista raukkaa."
Sitten poltellaan vielä miehissä toiset tupakit.
(srk)silmäätekevät ovat heiluttelemassa Suomilippua stadikalla
Luu meni kurkkuun, kun aiemmin esitettiin kysymyksiä, että jos vl-hullu kieltää uskon, ottaa eron, menee uusiin naimisiin, pitääkö jätetyn edelleen "odottaa jumalatonta hullua" takaisin. Vai saako jätetty katsella toista aviopuolisoa.
Yhden kerran olen vastannut jo. Mutta vastaan vielä.
Matt. 19:3
3 Ja Pharisealaiset tulivat hänen tykönsä, kiusasivat häntä, ja sanoivat hänelle: saako mies eritä vaimostaan kaikkinaisen syyn tähden?
4 Niin hän vastasi ja sanoi heille: ettekö te ole lukeneet: joka alusta ihmisen teki, mieheksi ja vaimoksi hän heidät teki?
5 Ja sanoi: sentähden pitää ihmisen luopuman isästänsä ja äidistänsä, ja vaimoonsa sidottu oleman, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi:
6 Niin ei he ole enään kaksi, mutta yksi liha. Jonka siis Jumala yhteen sovitti, ei pidä ihmisen sitä eroittaman.
7 He sanoivat hänelle: miksi Moses käski antaa erokirjan ja hyljätä hänen?
8 Sanoi hän heille: teidän sydämenne kovuuden tähden salli Moses teidän eritä vaimoistanne; vaan ei alusta niin ollut.
9 Mutta minä sanon teille: kuka ikänä hylkää vaimonsa muutoin kuin huoruuden tähden, ja nai toisen, hän tekee huorin; ja joka hyljätyn ottaa, hän tekee huorin.
10 Hänen opetuslapsensa sanoivat hänelle: jos miehen asia niin on vaimon kanssa, ei sitte ole hyvä naida.
11 Niin hän sanoi heille: ei tätä sanaa kaikki käsitä, vaan ne, joille se annettu on.
Joten, ihminen ei voi ottaa avioeroa Jumalan edessä. Joten se vl-hullu joka on kieltänyt uskonsa, ottanut eron ja mennyt uusiin naimisiin, niin silti se vl-hullu on naimisissa sen ensimmäisen kanssa.
Jätetty ei saa katsoa toista aviopuolisio. Myöskin se käy ilmi tuossa raamatun kohdassa.
Riittääkö vastaus vai onko tämä sitä luun kurkkuun menemistä?
Kiinnitä huomiota kenelle Jeesus vastasi ja millä mielellä he kymyksen esittivät. Fariseuksista kerrotaan Raamatussa, että he pitivät itseään hurskaina ja halveksivat syntisiä. Omasta mielestään he eivät olleet niin syntisiä kuin muut. Jeesus osoitti vain, että he olivat rikkoneet avion.
Kiinnitä huomio jakeen 9 sanamuotoon.
9 Mutta minä sanon teille: kuka ikänä hylkää vaimonsa muutoin kuin huoruuden tähden, ja nai toisen, hän tekee huorin; ja joka hyljätyn ottaa, hän tekee huorin.
Olen kiinnittänyt huomiota sanamuotoon. Se myöskin vähän ihmetyttää.
Ajattelen sen kuitenkin sillä tavalla, että jos jompikumpi tekee huorin, voi kyllä hyljätä, mutta ei mennä uudelleen naimisiin. Senhän se raamattukin kertoo.
Sillä hylkäyksellä tarkoitetaan varmaan nykykielessä asumuseroa.
Tuo on oikein turvallinen asia vaimollesi, että ajattelet noin. Tietenkin jos sinulla vaimo on.
"[Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen."]* [Nämä sanat puuttuvat useista tärkeistä käsikirjoituksista."
Tässä on kohta, jossa Jeesuksen ja Paavalin sanat hiukan eroaat.
"Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen."
1 kor. 7
39 Vaimo on sidottu, niin kauan kuin hänen miehensä elää, mutta jos mies kuolee, on hän vapaa menemään naimisiin, kenen kanssa tahtoo, kunhan se vain tapahtuu Herrassa.
Alussahan oli näin "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi." Kun luemme Vanhaa Testamettia havaitsemme, että tämä kaikki rikottiin. Oli moniavioisuutta ja uskottomuutta.
Itse lähden siitä, että nimenomaan tällaisten törppöjen takia Jumalan piti syntyä ihmiseksi.
En taakoita milläänlailla niitä, jotka ovat eronneet ja menneet uudellen naimisiin. Heille tulee avuksi Kristuksen sovitustyö ja siihen on hyvä rikkoneen turvata. Pitää aloittaa alusta.
Kuten huomaat, että emme ajattele samoin. Haitanneeko tuo mitään.
"1 Mutta niistä, joita te minulle kirjoititte, hyvä on miehelle, ettei hän vaimoon ryhdy.
2 Mutta huoruuden tähden pitäköön kukin oman vaimonsa, ja jokainen pitäköön oman miehensä.
3 Mies antakoon vaimolle velvollisen mielisuosion, niin myös vaimo miehelle.
4 Ei ole vaimolla valtaa omalle ruumiillensa, vaan miehellä: ei myös miehellä ole valtaa ruumiillensa, vaan vaimolla.
5 Älkäät toinen toistanne vältkö, jollei se ole molempain suosiosta hetkeksi, että teillä jouto olis paastota ja rukoilla: ja tulkaat jälleen yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän himonne hillimättömyyden puolesta.
6 Mutta sen sanon minä teille suomisen ja ei käskyn jälkeen.
7 Sillä minä tahtoisin, että kaikki ihmiset niin olisivat kuin minäkin olen; mutta jokaisella on oma lahja Jumalalta, yhdellä niin ja toisella näin.
8 Vaan minä sanon naimattomille ja leskille: se on heille hyvä, jos he ovat niinkuin minäkin.
9 Vaan ellei he voi itsiänsä pidättää, niin naikaan; sillä parempi on naida kuin palaa.
10 Mutta naineelle käsken, en minä, vaan Herra, ettei vaimon pidä miehestänsä eriämän.
11 Mutta jos hän eriää, niin olkoon naimatta taikka sopikaan miehensä kanssa, ja älköön mies hyljätkö vaimoansa.
12 Vaan muille sanon minä ja ei Herra: jos jollakin veljellä on uskotoin vaimo, ja se mielistyy hänen kanssansa asumaan, älköön sitä itsestänsä eroittako.
13 Ja jos jollakin vaimolla on uskotoin mies, ja hän tahtoo sen kanssa asua, älköön häntä itsestänsä eroittako.
14 Sillä uskotoin mies on vaimonsa kautta pyhitetty, ja uskotoin vaimo on pyhitetty miehensä kautta: Muutoin olisivat teidän lapsenne saastaiset, vaan nyt ne ovat pyhitetyt.
15 Mutta jos uskotoin itsensä eroittaa, niin olkoot eroitetut. Eipä veli taikka sisar ole sidottu orjuuteen senmuotoisissa menoissa; mutta rauhassa on Jumala meitä kutsunut.
16 Sillä kuinkas tiedät, vaimo, jos sinä miehes taidat autuaaksi saattaa? Eli sinä mies, kuinkas tiedät, jos sinä taidat vaimos autuaaksi saattaa?
17 Kuitenkin niinkuin Jumala kullekin on jakanut: jokainen niin vaeltakaan, kuin Herra on hänen kutsunut: ja niin minäkin kaikissa seurakunnissa säädän.
18 Jos joku ympärileikattu on kutsuttu, älkään se esinahkaa pyytäkö: jos joku on esinahasta kutsuttu, älkään se antako itsiänsä ympärileikata.
19 Ympärileikkaus ei ole mitään, eikä esinahka mitään ole, vaan Jumalan käskyin pitämys.
20 Jokainen pysyköön siinä kutsumisessa, johonka hän kutsuttu on.
21 Jos sinä olet orjaksi kutsuttu, älä sitä murehdi: kuitenkin jos sinä taidat vapaaksi tulla, miin nautitse sitä paremmin.
22 Sillä joka orjaksi on Herrassa kutsuttu, se on Herran vapaa: niin myös joka vapaaksi on kutsuttu, hän on Kristuksen orja.
23 Te olette kalliisti ostetut! älkäät ihmisten orjat olko!
24 Itsekukin, rakkaat veljet, jossa hän kutsuttu on, olkaan siinä Jumalan tykönä.
25 Mutta neitseistä ei ole minulla Herran käskyä; kuitenkin sanon minä minun neuvoni niinkuin laupiuden saanut Herralta uskollisena ollakseni.
26 Minä luulen siis sen hyväksi, nykyisen tuskan tähden, että ihmisen on niin hyvä olla.
27 Jos sinä olet vaimoon sidottu, älä pyydä eroa; jos sinä olet vaimotoin, niin älä pyydä vaimoa.
28 Mutta jos sinä myös olet nainut, et sinä syntiä tehnyt, ja jos neitsy huoli, ei hänkään syntiä tehnyt. Kuitenkin senkaltaiset saavat vaivan ruumiisensa. Mutta minä säästäisin mielelläni teitä.
29 Mutta sen minä sanon, rakkaat veljet, aika on lyhetty. Mitä enempi? Joilla vaimot ovat, olkaan niinkuin ei heillä olisikaan,
30 Ja jotka itkevät, niinkuin ei he itkisikään: ja jotka iloitsevat, niinkuin ei iloitsisikaan: ja jotka ostavat, niinkuin ei nautitsisikaan;
31 Ja jotka tätä maailmaa viljelevät, ettei he sitä väärin käyttäisi; sillä tämän maailman meno on menevä.
32 Mutta minä tahtoisin, että te ilman murhetta olisitte: naimatoin tottelee niitä, jotka Herran ovat, kuinka hänen pitää Herralle kelpaaman.
33 Mutta joka nai, hän suree maailmallisista, kuinka hän emännällensä kelpais.
34 Nämät ovat eroitetut, vaimo ja neitsy, joka ei naitu ole, se murehtii niitä, jotka Herran ovat, että hän pyhä olis sekä ruumiilla että hengellä; mutta se, joka naitu on, murehtii maailmallisista, kuinka hänen pitää miehellensä kelpaaman.
35 Mutta senkaltaista sanon minä teidän tarpeeksenne: ei, että minä paulan teidän päällenne heittäisin, vaan että te soveliaasti ja hyvin Herrassa riippuisitte, ilman eroittamatta.
36 Mutta jos joku luulee, ettei se sovi hänen neitseellensä, sittekuin hän jo naitavissa on, eikä saa toisin olla, niin tehkään, mitä hän tahtoo, ei hän syntiä tee; sallikaan hänen huolla.
37 Mutta joka seisoo vahvana sydämessänsä ja ei ole vaadittu, vaan hänellä on oma ehtonsa ja päättää sen sydämessänsä, että hän tahtoo neitseensä pitää, se tekee hyvin.
38 Sentähden joka naittaa, se tekee hyvin; mutta joka ei naita, hän tekee paremmin.
39 Vaimo on sidottu lakiin, niinkauvan kuin hänen miehensä elää; vaan kuin hänen miehensä kuollut on, niin hän on vapaa toiselle huolemaan, kelle hän tahtoo; ainoasti että se Herrassa tapahtuu.
40 Vaan hän on autuaampi, minun luullakseni, jos hän sillänsä pysyy; sillä minä luulen, että minullakin on Jumalan Henki."
Mutta laki sanoi, että nainen on miehensä isänvallan alainen. Paavali jossain kohdin viittaa lakiin myös, näissä asioissa. Joten ymmärrän mitä tarkoitat.
"Myötäjäisillä oli huomattava taloudellinen merkitys. Myötäjäiset antoivat vaimolle taloudellisen turvaa avioeron tai leskeyden varalle...
Keisariajan Roomassa useimmat avioliitot solmittiin sine manu eli siten, ettei naisen huoltajuus siirtynyt aviopuolisolle. Aiemmin valtaosa avioliitoista oli solmittu cum manu. Tällaisessa avioliitossa nainen oli laillisesti miehensä isänvallan alainen...
...Hän säilytti perimäoikeutensa vanhempiensa kotiin ja tietyin edellytyksin saattoi saavuttaa täyden juridisen itsenäisyyden. Ulkopuolinen huoltajuuskaan ei välttämättä estänyt naisia hallinnoimasta itsenäisesti omaisuuttaan."
http://www.helsinki.fi/teol/hyel/ihminen/perhe.avioliitto.html#roomalaisiaa
"Jätetty ei saa katsoa toista aviopuolisio. Myöskin se käy ilmi tuossa raamatun kohdassa"
Ei todellakaan näy.
"Hylkää vaimonsa, hylkää miehensä"?
Siis hyljätyn tulee kärsiä yksinäisyydestä.
Näin ei Raamattu sano.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Saalilainen_laki
Eiköhän yksinäisyydessä kärsiminen ole pientä verrattuna siihen, mitä Jeesus kärsi.
Näissä raamatun kohdissa tarkoitetaan sekä että, mies ja vaimo.
Matt. 19:9
9 Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. [Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen."]* [Nämä sanat puuttuvat useista tärkeistä käsikirjoituksista. Vrt. 5:32.] [Matt. 5:32; Luuk. 16:18]
Joten uusiin naimisiin ei voi mennä, ennen kuin toinen on kuollut.
1. Kor. 7:10
10 Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään.
11 Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan.
Se on hyvin valitettavaa, että jos toinen lähtee, niin toinen jää, mutta itse minä ainakin aattelen, että voin kyllä kärsiä täällä ajassa vaikka sata vuotta, koska minä katson palkan maksua.
Et ole kuule velikulta ensimmäinen harhaoppinen, joka luulee lihansa kurittamisella jotakin iankaikkista palkkaa ansaitsevansa.
Niin kauniilta kuin vakuuttelusi äkikseltään kuulostaakin, niin se on jumalanpilkkaa.
Sinä turhennat näillä jaarituksillasi Kristuksen evankeliumin, ja teet Jumalasta valehtelijan.
Syntisellä kun ei ole muuta tietä taivaaseen kun ottaa Kristuksen tarjoama vanhurskaus lahjana vastaan. Ainoa mikä Jumalalle kelpaa sinunkin syntiuhriksesi on Jeesuksen ristin sovitus ja lunastustyö. Tee siis parannus ja usko evankeliumi. Sinusta ei ole lain täyttäjäksi!!!
Kannattais edes vähän ymmärtää raamattua, ennen kuin telee sanomaan yhtään mitään.
Käy sanomassa Moosekselle samat sanat.
Hepr. 11:24
24 Uskon kautta Moses, kuin hän jo suureksi tuli, kielsi kutsuttaa itsensä Pharaon tyttären pojaksi,
25 Ja valitsi paljoa paremmaksi kärsiä vaivaa Jumalan joukon kanssa, kuin ajallista tarvetta synnissä nautita,
26 Ja luki suuremmaksi rikkaudeksi Kristuksen pilkan, kuin Egyptin tavarat; sillä hän katsoi palkan maksoa.
Myös minä näen suuremmaksi rikkaudeksi kärsiä vaivaa Jumalan joukon kanssa, kuin ajallista tarvetta synnissä nauttia. Myös minä näen suuremmaksi rikkaudeksi Kristuksen pilkan kuin "Egyptin" eli maailman tavarat. Sillä minäkin katson palkan maksua.
sinulle vielä velkaa, kun niin hyvin kilvoittelet!
Kyllä Juhakki maksaa ajallaan kaikille, jotka häntä uskovat.
vl-uskonnossa.
Milloin ansaitaan taivaspaikkaa korvakoruttomuudella, milloin milläkin...
Ihan hienoa asia se, miten koet valinnoissasi, mutta tähän avioero keskusteluun Mooses on huono vertaus. Vaimonsa Sibboran lisäksi hän erämaa vaelluksellaan... Tuo siviä on huono käännös tähän tilanteseen, jos esikuvia halutaan. :)
1 Ja MirJam ja Aaron puhuivat Mosesta vastaan hänen Etiopilaisen emäntänsä tähden, jonka hän nainut oli, että hän Etiopilaisen nainut oli,
2 Ja sanoivat: puhuuko Jumala ainoastaan Moseksen kautta? eikö hän myös puhu meidän kauttamme? Ja Herra kuuli sen.
3 Mutta Moses oli sangen siviä mies, enempi kuin kaikki muut ihmiset maan päällä.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=4. Moos. 12:1&rnd=1221233065078
Oli niistä tietoa. Niitä vaan nimitettiin kupeiden hedelmiksi.
jos oma koti ja syntymämiljöö tuntuu helvetiltä. Näin kertoo avaaja, joka syntyi 60-luvulla vanhoillislestadiolaiseen kotiin.
Saatanalle heitetyt ja pois painostetut ovat kipuilleet oman mitättömyytensä, arvottomuutensa ja juurettomuutensa kanssa. Moni on joutunut todella alas arvottomuuden tunteessaan -aina mielisairaalaan ja vankilaan saakka. Katkaisuhoidoista puhumattakaan. Kaikki tämä on SRK:n julman ja Raamatun vastaisen puimatantereen puhdistuksen aiheuttamaa.
Kävikö niille paremmin, jotka saivat jäädä porukoihin liittymällä ilmiantajiin ja myöhemmin hoitomiehiin? Osa heistä alkoi jopa saarnamiehiksi päästäkseen varmuuderlla "vihreälle oksalle"...
tällä palstalla
on hyvin pitkälle samanlaiset otteet.
Todella hyvin sanottu. Meitä on tuhansia jotka jouduimme kärsimään ihmissuhteiden katketessa. Arkielämän rakenteet tuhoutuivat kun joutui eristetyksi. Jotkut sairastuivat psyykkisesti, jotkut päätyivät jopa itsemurhaan.
Tällaista menoa on kirkkomme sisällä toimivassa herätysliikkeessä, jossa vaikuttaa liki parisataa kirkkomem palkkalistoilla olevaa pappia. He puhuvat yhtä pyhänä kirkossa ja toista rauhanyhdistyksellä.
Vanhoillislestadiolainen opetus on selkeästi kristinopin perustotuuksia vastaan. Tämä on maallikonkin helppo nähdä. Miten on mahdollista että vähintään teologian maisterin tutkinnon suorittanut henkilö on noin helposti hööpötettävissä donatolaiseen harhaoppiin, hengelliseen sokeuteen, ylpeyteen ja omavanhurskauteen?
Vai mitä sinä höpötät? Etkö kestä katsella julmuuden jälkiä itsetyytyväisessä ja omahyväisessä yhteisössäsi?
Amen.... tuntuu tutulta amen
Avaaja kertoo joutuneensa maanpäälliseen helvettiin, kun hän syntyi vanhoillislestadiolaiseen kotiin ja vl-herätysliikkeen piiriin. Joutuuko ihminen ikuiseen helvettiin, jos hän uskoo SRK:n Raamatun vastaisiin valheoppeihin?
http://www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi/eres/teol/art/raisanen-raam.pdf
suomalaisen hengellisen yhteisön piiriin syntynyt haluaa sanoa avaajan tavoin "Synnyin helvettiin"?
Vanhoillislestadiolaisuudessa tällaisia henkilöitä on tuhansia.
Mieti myös tätä....
Suomesta löytyy satojatuhansia ihmisiä jotka ovat valmiita kirjoittamaan valheita, saadakseen jonkun muun, "kärsimään".
Tuo kirjoitus on täyttä puppua. Olen lukenut samankaltaisia jo satoja.
PROVOilu on kivaa sanon minä. Millään muulla ei saa pitkiä keskusteluja aikaan tällä palstalla.
--->PALSTA ON TODELLA NAURETTAVA
"varmuudella", että avaus on provo. Samalla varmuudella, jolla SRK ja vl-puhujat näkevät kaikkien maailman uskovaisten sydämeen ja pystyvät sanomaan, että Jumalalle kelpavaa uskoa ei löydy kuin vanhoillislestadiolaisten sydämestä.
Näinhän asia menee.
että kaikki vl-herätysliikkeen arvostelu ja myös mahdolliset provot tällä palstalla johtuvat niistä törkeistä Raamatun vastaisista valheopeista, joita SRK ja vl-puhujat opettavat. Sekä vanhoillislestadiolaisten ala-arvoisesta suhtautumisesta muihin uskovaisiin:
"Tehän olette vain epäuskoisia."
Vieläkö ihmettelet jotakin?
Oheisen linkin takana oleva kertomus. Sen jälkeen tiedätte enemmän vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen johtomiesten ja hoitomiesten julmuudesta oman herätysliikkeen jäseniä kohtaan.
Nämä julmurit opettavat viikosta toiseen vl-rauhanyhdistyksillä olevansa maailman ainoita oikeita uskovaisia ja tuomitsevat kaikki muut uskovaiset helvettiin.
http://ladysuomessa.blogspot.com/2006/10/omantunnon-asioita.html
SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki lausui taannoin Kotimaa-lehdessä:
"Hoitokokoukset olivat siunauksellisia."
SRK = Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry
SRK on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen keskuselin, joka määrää herätysliikkeen opillisen linjan. SRK:n johtokunnan puheenjohtajana toimii tällä hetkellä entinen hoitomies Olavi Voittonen.
Todellakaan puolustelematta itse hoitokokous-hässäkän vääryyttä, niin tuon blogikirjoituksen lopussa tämä Helene K totesi kirjoituksensa perustuvat nykyisellään hakomaja.net olevaan informaatioon... Kyse ei siis ole kirjoittajan omasta kokemuksesta?? Mieluummin kuulen niitä ihmisiä, jotka ovat OIKEASTI näitä asioita kokeneet niinkuin tämän keskustelun avaaja esimerkiksi.
kaiken luotettavan informaation vl-hoitokokouksista ja muista vl-herätysliikkeen julmuuksista.
Epäuskoiset puhuvat täällä pelkkää paskaa.
on pätsissä?
jäi seurakunnalle todistus, että sielu kelpasi Jumalalle."
niin et ole oikein uskomassa!
Jumala haluaa lapsilleen hyvää -ei pahaa!
Menkää vaikka kirkkoon juttelemaan papin kanssa, niin hän kertoo teille rakastavasta ja armollisesta Jumalasta. Ei tuollainen SRK:n opetuksen mukainen julmuri ole oikea Jumala!
Rakastaa mutta voi myös vihastya, joten laupiaasta voi tulla tuomari yht äkkiä...
RAKASTAA JOKAISTA LASTA, MYÖS VIISIVUOTIAITA, sEN TÄHDEN EI TUOHON ALOITUKSEEN OLE LUOTTAMISTA...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000037823406
Yhtä hoitokokousta ja voin sanoa että siinä toimittiin , niinkuin raamattu opettaa toimimaan sellaisissa tapauksissa...
Mies sidottiin saatanan valtaan jotta sielu autuaaksi tulisi. Ja näin kävikin vuosien jälkeen, mies sai parannuksen armon kuolinvuoteellaan...
raamatuita tarvittu kun saatanan kans kaveerattiin ja kaveerataan yhä
Olen muutaman vuoden seurannut suomi24-keskustelupalstoja. Ihmettelen suuresti sitä, että miten vuodesta toiseen VL-aiheet pysyvät TOP10-listoilla. Mikä ihme pääasiassa ei-VL:llä kiinnostaa päivästä toiseen ja vuodesta toiseen jauhaa näistä asioista. Tuntuu siltä, että kirjoittajat (= arvostelijat) ovat erittäin epävarmoja omasta uskonnollisesta vakaumuksestaan, kun pitää haukkua VL:iä. Harvalla kumminkaan on omakohtaisia kokemuksia heidän "pahoista teoistaan".
Jos tutkitaan tilastoja Suomessa, niin kuinkahan paljon tulevankin viikonlopun aikana miehet pahoinpitelevät perheitään juovuksissa. Kuinka paljon pahaa vanhemmat aiheuttavat lapsille erotessaan ja tapellessaan lapsistaan? Ovatko nämä perheet VL:iä Kuinka moni suomalainen murhaaja on VL? Miksi näistä asiosta ei olla huolissaan??? Ihmiset ovat niiiiiin tekopyhiä.
Minulla on tuttava/ystäväpiirissäni monen eri vakaumuksen omaavia naisia (Jehovan todistaja, 2x VL ja muutama luterilainen 1 ateisti). En pysty yhdestäkään naisesta puhumaan pahaa hänen vakaumuksensa vuoksi, eikä minulla ole siihen tarvetta. Joakaisessa uskonnollisessa ryhmässä (jos ihmisiä voidaan ylipäätään näin kategorioida) on persoonaltaan erilaisia ihmisiä. Sekä VL, että ei-VL perheitä on niin monenlaisia, että niitä ei voida yleistää. Jos jossakin VL-perheessä vanhemmat ovat hylänneet lapsena uskonnollisista syistä, niin vastaavasti monessa ei-VL perheessä on hylätty lapsi monesta muusta eri syystä. Näitäkin tapauksia on paljon, kun seuraa esim.lehtien kirjoituksia.
Viimeisessä Iltalehdessä 39 vuotias äiti oli pahoinpidellyt nyt 11 vuotiasta tytärtään viimeiset 4 vuotta. Onkohan kyseessä VL-äiti? Epäilen sitä suuresti.
Ja lopuksi. Olen itse ihan tavallinen luterilainen ja uskon siihen Jumalaan, johon minut on lapsena kasvatettu. Mielestäni kenenkään usko ei ole väärä, eikä mitään pahoja tekoja tehdä vain sen vuoksi, että kuulutaan johonkin uskonnolliseen ryhmään. Pahat teot johtuvat ihmisesta itsestään.
aivopesusta kohdusta hautaan
Mielenkiintoista on tämä ihmiseten sanojen viskonta!
Uskon täysin ensimmäisen kirjoittajan trauman lapsuudesta olevan erittäin todellinen.
Mutta miksi ihmiset heitätte lokaa toistenne päälle ja halveksitte toistenne puheita?
Onko meistä todellakaan kukaan lopulta täysin oikeassa?
Minusta Raamatussa on yksinkertaiset ohjeet elämälle.
Jumala antoi ainokaisen Poikansa, Jeesuksen, meidän syntiemme edestä, ja Hän kantoi meidän (nämäkin) synnit ristillä.
Jeesus on tie, totuus ja elämä!
Niin yksinkertaista se on.
Minä en usko mihinkään maanpäälliseen seurakuntaan, vaan Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen!
Omatunto on annettu ja laitettu meille muistuttamaan synnistä. Jokainen menköön itseensä, ja tutkikoon Jumalan kasvojen edessä sydäntänsä ja tehköön parannuksen.
Jeesus on sovittanut ne sydämen synnit ja ne ovat anteeksi annetut, kun vain pyydämme sitä, Jeesukselta!
Ei ihmisiltä.
Seurakunnan kuuluisi palvella Jumalaa, eikä ihmisiä. Raamatussa sanotaan, että olemme(seurakunta)Kristuksen ruumis.
Heitetäänkö jokin ruumiin osa helvettiin, ihmisten toimesta? Ei.
Ihmisen tehtävä ei ole tuomita. Meillä on armollinen Jumala, miksi me emme voisi olla armollisia toisillemme?
Jumala on rakkaus, hän tahtoo hyvää meille.
Saatana saa tässä maailmassa aikaan ahdistusta ja pahaa, ottaa käyttöönsä ihmisiä ja aiheuttaa kaaosta.
Pahoittelen kokemaasi pahaa lapsuudessa, mutta toivon, että voi luoda OMAN henkilökohtaisen suhteesi suoraan Jumalaan, ja antaa Hänen hoitaa haavasi. Siunausta sinulle.
Monissa kohdin voin yhtyä mielipiteeseesi. Yhtä vain toivon, että älä anna yleistyksen tapahtua täälläkään.
Itse kirjoitan siksi, että haluan kyetä asialliseen keskusteluun mahdollisimman monen kanssa vakaumuksesta ja mielipiteistä riippumatta.
En ole vanhoillislestadiolainen, mutta veljeni on naimisissa VL-naisen kanssa ja olen läheisesti seurannut heidän elämäänsä. Veljeni kääntyi myös seurustelun aikana VL uskoon, mutta ei ole enää... Heidän avioliittonsa ja elämänsä on silti kohdillaan ja heillä on kaksi maailman suloisinta lasta. Äiti on todella hellä ja huolehtivainen lapsia kohtaan ja veljeni myös.
Vlejen vaimo on nykyaikainen ja melko radikaali VL. Uskon, että tähän suuntaan ollaan menossa, eikä tätä sukupolvea voi syyttää isiensä teoista, vaikka saman vakaumuksen edustajia ovatkin. Eihän meitä Suomalaisiakaan syytetä enää valkoisten ja punaisten veriteoista veljessodan jäljiltä.
Annetaan jokaisen uskoa siihen minkä sydämessään tuntee oikeaksi. Kuten edellisessä tekstissäni sanoin, mikään pahuus ei ole perusteltavissa uskonnollisilla syillä (vrt.Islam), vaan pahuuden teko on jokaisen yksilön oma valinta.
Vastaus: En missään vaiheessa tekstiäni sanonut, että pitäisi kääntyä VL-uskoon. Enhän itsekään ole, enkä kääntyisi, sillä en usko heidän oppiinsa. Silti minulla ei ole minkäänlaista vaikeutta kunnioittaa heidän uskoaan.
Vertaa: toiset uskoo humanoidien käyneen maan päällä, toiset eivät. Sekin on uskon asia ;-)
koska kunnioitat vl-herätysliikkeen törkeitä Raamatun vastaisia valheoppeja.
Uskovaisen ei pidä koskaan hyväksyä saati kunnioittaa niitä sielunvihollisen oppeja, joita SRK ja vl-puhujat opettavat. Never!
Meidän tulee taistella Jumalan sanan avulla niitä paholaisen oppeja vastaan, joita vl-rauhanyhdistyksillä opetetaan.
Samaa mieltä. Joskus vuosia sitten luin Amerikan lestadiolaisuuden käänteistä ja minua kummastutti se, että minä en kyennyt löytämään syytä sille, miksi siellä oli tapahtunut hajaannusta. Toisin sanoen siellä taisteli ryhmittymät toisiaan vastaan hyvin heppoisin (olemattomin) syin. 70-luvun hoitokokouksissa eräät puhujat kokivat olevansa oikeassa toimiessaan aivan mielivaltaisesti. Samoin täällä palstalla me kaikki yritämme puolustaa omaa vakaumustamme. Jossain sisimmässämme itse kukin tavallaan ehkä pitää omaa uskoaan oikeana, vaikka muuten olisikin suvaitsevainen. Mutta niin se vain on, että tuomiovaltaa meillä ei ole. Tuomitsemista ei tee oikeutetuksi yhtään mikään! On hölynpölyä perustaa tuomitsemisoikeus siihen, että "emme me tuomitse vaan Jumalan sana". Höpsis.
"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan--" Matt.1:1-2
Voiko tätä asiaa enää selvemmin sanoa, ja kun se tulee vielä Herramme Jeesuksen Kristuksen suusta.
Olitpa sie tarkka...luin itsekin viestini uudestaan...en kai ole noin sanonut (olihan siellä). Siis tarkoitukseni oli kirjoittaa, että kunnioitan heitä (siis vl:iä) ja ylipäätään kaikkia ihmisiä tasavertaisesti...tai ainakin yritän tehdä niin. En todellakaan kunnioita heidän uskoaan :-(
korjattiin.
vanhoillislestadiolaiset ovat samalla viivalla kuin muutkin ihmiset. (Vaikka he irvistelevätkin muita uskovaisia "epäuskoisiksi" - tällä irvistelyllä he keräävät tulisia hiiliä vain oman päänsä päälle).
Sen sijaan SRK:n ja vl-puhujien opettamia Raamatun vastaisia pimeyden oppeja vastaan kaikkien uskovaisten pitää taistella. Jumalan sana antaa meille taisteluvarustuksen, jonka kera me voimme käydä riivaajia ja SRK:n oppeja vastaan.
Ef. 6:
"10. Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.
11. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
12. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
13. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
14. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
15. ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
16. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
17. ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana."
että uusi hoitokokouskierros on alkamassa. SRK hioo kynsiään ja tulevaisuuttakin ennakoiden SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki totesi taannoin Kotimaa-lehdessä:
"Hoitokokoukset olivat siunauksellisia."
Pitäkää varanne!
tuhoaa liian monen ihmisen elämän. :((
= Vanhoillislestadiolainen herätysliike
Itse synnyin 50-luvun alussa vl-kotiin ja sain
parhaan mahdollisen kasvatuksen ja ennenkaikkea
sain kasvaa turvallisessa kodissa,sillä kodissani
kasvatusta ohjasi Pyhä Henki.Voi sinua ressukkaa,kun et ymmärrä,mitä olet menettänyt,kun noin alhaisesti
suhtaudut lapsuuskotiisi ja sen kasvatukseen.Mietip-
pä asiaa ja rukoile Jumalaa,että Hän sinullekin
kirkastaisi lapsuuskodissasi saamasi opetuksen.
mitä kussakin vl-perheessä on jollakin yksittäisellä ihmisellä ollut elää?
Voit tietenkin nostaa itsesi ylikorkealle, muttei se ketään vakuuta.
mainostaa saavutuksiaan!
Suomessa näköjään ihan selvästi poljetaan ihmisoikeuksia! Eikö kukaan voi tehdä asialle mitään?
Anteeksi, kun kirjoitin tänne, vaikka en ole VL. (Olen ymmärtänyt, että haluatte keskustella vain omassa piirissänne... mutta voi olla, että osalla on salaisena toiveena, että asiat tulisivat yleisesti ihmisten tietoon).
Olen järkyttynyt siitä, mitä suuri osa teistä on joutunut kokemaan. Voin vain kuvitella, miten traumatisoivaa on pienille lapsille seurata tuollaista näytelmää!
Näin minulle perusteltiin sitä, kun tivasin vanhempieni vastuuta lasten viemisestä julmiin hoitokokouksiin..
Melko kehittymätöntä touhua.
Kaikkea sitä uskotaanki mitä ihmiset kirjottaa.. Ei tässä auta muu ko nauraa ihan ääneen.. Tässä nyt muutaman vuosikymmenen ollu vl eikä koskaan oo tommosta tullu vastaan, ne oli ilimeisesti niitä entisaikoja..Katkeroituneita ihmisiä nuo vanhemmat ihmiset..
Kyllä meillä ihan jokkainen elää omaa elämäänsä ja ehkä kerran kolomessa vuodessa sanotaan jollekki jostain pienestä asiasta joka mennee juttelulla ohi eikä kokkouksella..
kaikkea sitä saaki täältä lukea.. mahtavaa..
"Ehkä kerran kolomessa vuodessa sanotaan jollekin jostain pienestä asiasta..." Näin SRK on neuvonut vähättelemään järjestönsä alamaisiinsa kohdistamaa julmuutta.