Olen masentunut syön lääkkeitä jotka eivät auta. Kaikki johtuu kotioloistani. Isästäni joka on alkoholisti. On mulla äitikin, mua ei hakata. Olenvaan niin onneton. Luuleeko /tietääkö joku voisinko mä päästä siais perheeseen ja olisko se ylireagointia?????
Ja millaista siellä voi olla. Tarvitsen muiden mielipiteitä. Olkaa kilttejä auttakaa!!!!!
Ja millaista siellä voi olla. Tarvitsen muiden mielipiteitä. Olkaa kilttejä auttakaa!!!!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Uskon, että sinulla on mahdollisuus päästä asumaan muualle, vaikka väliaikaisesti sijaisperheeseen, jos et kotona jaksa ja alkoholiongelma on perheessä.
Henkinen väkivalta (pelko) on ihan yhtä paha kuin fyysinen(hakkaaminen).
Puhu asiasta lääkärille, joka on kirjoittanut reseptin, vai mitä lääkkeitä syöt?
Missä tahansa parempi kuin kotona, jos on ahdistava ilmapiiri.
Minulla meni aikoinaan koulu penkin alle, kun jouduin asumaan mielisairaan yksinhuoltajaäidin luona, joka sai raivohtauksia. Ei ollut rahaa edes ruokaan ja häpesin niin, etten kertonut kenellekkään.
Äitini peloitteli lastenkodeilla sun muilla. Nyt aikuisena tajuan, että kyvyt meni hukkaan huonon keskittymiskyvyn myötä.
Olisinpa päässyt lastenkotiin turvaan äitini vihanpurkauksilta.
Tuttu tunne tuo häpeä pelottaa vaan kun sukulaisille on esitetty että kaikki on hyvin. Olen torstaina lähdössä pois kotoa turvakotiin ja toivon että koulukin alkaa sujua. Kävikö sulle ihan hyvin lopulta?
Hyvä että pääset turvakotiin ja saat ammttiapua. Henkinen turvallisuus on tärkeää tulevaisuutesi kannalta.
Ahdistus kuluttaa voimavarojasi, kyllä saat apua kun uskallat pyytää. On olemassa kaikenlaisia tukitoimenpiteitä nuoria varten.
Minulle kävi hyvin huonosta alusta huolimtta.
Sain työpaikan ja lähdin 17-vuotiaana (äiti heitti) pois kotoa.
Kouluttauduin ylioppilaaksi töiden ohella, mutta en saanut niin hyviä arvosanoja, kun 8-tuntisen työpäivän jälkeen ei jaksanut uurastaa opiskelun eteen.
Sain hyvän ammatin lyhyellä koulutusajalla (pitempään ei ollut varaa).
Äitini pompotteli minua ihan siihen asti, kunnes minusta tuli 29-vuotiaana äiti. En enää voinut juosta määrättömästi hänen asioitaan hoitamssa, kun lapsi oli itselläkin.
Minunkin oli valittava oma roolini ja se oli ensisijaisesti äidin rooli omalle lapselleni. Vauvan kanssahan ei voi lähteä keskellä yötä kuuntelemaan, mitä asiaa äidilläni on.
Olen aikuisena kouluttautunut avoimessa yliopistossa ja saanut hyviä arvosanoja. Aina käy mielessä, että olisipa ollut nuorena varallisuutta ja KESKITTYMISKYKYÄ (rauhaton ja turvaton koti)opiskeluun.
Sellista turvaverkostoa ei ollut.
Äitini elää yhä ja hänen suutaan en koskaan kuullut kannustuksen sanaa. Päin vastoin äiti yritti kaikin voimin estää opiskeluani. Kun menin iltalukioon hän sanoi: "Sinä et siellä pärjää".
Nyt jälkeen päin hän väittää rahoittaneensa opiskeluani, vaikka ei antanut penniäkään avustusta, eihän hänellä olisi ollutkaan, mutta aika kultaa äidinkin muistot.
En ole katkera, mutta omat vanhemmat eivät ole aina niitä parhaita huoltajia lapsille, jos perustarpeet puuttuvat, miten voi keskittyä opiskeluun.