Hohhoijaa

bushkin hioi sotakirvestä kristinuskon nimissä.

Kyse oli muslimien kristittyihin kohdistamasta vainosta, mutta vastaus kai se tämäkin on.

bilici kirjoitti:

bushkin hioi sotakirvestä kristinuskon nimissä.

Bush ei ole mitään sellaista tehnyt, jos tarkkana ollaan. Hän taisi kyllä kerran mainita ristiretken, mutta sellaista sanotaan sammakoksi. Tämäkin pitää kirjoittaa, ettei muslimit luulisi kristinuskon nimissä vielä nykyäänkin sotaan lähdettävän.
Ainoa uskonnon takia sotiva taitaa olla bin Laden.
Hänellä on tietysti moniakin syitä.

Esko kirjoitti:

Bush ei ole mitään sellaista tehnyt, jos tarkkana ollaan. Hän taisi kyllä kerran mainita ristiretken, mutta sellaista sanotaan sammakoksi. Tämäkin pitää kirjoittaa, ettei muslimit luulisi kristinuskon nimissä vielä nykyäänkin sotaan lähdettävän.
Ainoa uskonnon takia sotiva taitaa olla bin Laden.
Hänellä on tietysti moniakin syitä.

>Hän taisi kyllä kerran mainita ristiretken, mutta sellaista sanotaan sammakoksi.

Niin. Presidentin ei aina kannattaisi sanoa, mitä ajattelee. Tulee konflikteja...

Taha Islam kirjoitti:

>Hän taisi kyllä kerran mainita ristiretken, mutta sellaista sanotaan sammakoksi.

Niin. Presidentin ei aina kannattaisi sanoa, mitä ajattelee. Tulee konflikteja...

(nimeä ei liene kohteliasta mainita) kohdalla näyttäisi pitävän paikkansa vanha sananparsi: "Jolle on lusikalla annettu, siltä ei voi kauhalla ammentaa." Tässä ei voi muuta kuin odottaa, että kausi päättyisi, ja toivoa hartaasti, että seuraavalle maailman mahtavimman valtion päämiehelle olisi annettu järkeä edes hieman isommalla lusikalla. Mutta eivätpä muslimitkaan ole aivan viattomia siihen, että tällainen herra voi olla Yhdysvaltain presidenttinä.

Yhdysvalloilla oli kerran presidentti, jolla näytti olevan vilpitöntä pyrkimystä käyttää virkaansa hyvienkin asioiden ajamiseen: Jimmy Carter. Kaveri tappeli hikipäissä sisäpolitiikassa rotu- ja naisten syrjintää vastaan, yritti kongressin enemmistön ja patavanhoillisten liikemiespiirien vastustuksesta huolimatta parantaa sosiaaliturvaa. Ulkopolitiikassa liennytti, minkä jaksoi. Onnistui jopa saamaan lupaavia tuloksia Israelin-Palestiinan rintamalla. Ja eikös sitten iranilaisten höyrypäiden pitänyt vallankumoushuumassaan nöyryyttää Yhdysvaltoja vangitsemalla vastoin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia ja tapoja koko USAn diplomaattikunnan juuri hänen kaudellaan! Carter yritti neuvotella. Puolet maailman valtioista yritti toimia välittäjänä. Iranin presidentti yritti vaikuttaa kiihkoileviin opiskelijoihin. Mikään ei auttanut. Khomeini vielä lietsoi vihaa ja epäluuloja parhaansa mukaan nimittelemällä Carteria ja Yhdysvaltoja Suureksi Saatanaksi. Arabimaat ilkkuivat. Ja sitten egyptiläiset p(sensuroitu adjektiivi) kiihkoilijat kaiken kukkuraksi murhasivat Palestiinan rauhaa ajaneen Anwar el-Sadatin.

Iranilaiset kiihkoilevat opiskelijat ja Ruhollah Khomeini siis valitsivat Yhdysvaltain presidentiksi Ronald Reaganin. Ja onnistuivat herättämään länsimaissa ja muuallakin laajan epäluulon muslimeja ja islamia kohtaan. Synnyttivät ilmapiirin, jossa Yhdysvaltain tuki diktaattori Saddam Husseinille sekä Iranin-Irakin kymmenvuotinen sota kävivät poliittisesti mahdolliseksi. Loivat pohjaa myös sille politiikalle, jota isä ja poika Bush ynnä Yhdysvaltain militaristien sekä öljyopportunistien paha henki ovat ajaneet.

Jurppi silloin ja jurppii vieläkin. Monet tällä palstalla kirjoittavat olivat v. 1979 liian nuoria (tai vielä syntymättömiä) muistaakseen ne tunnelmat, jotka Iranin yli vuoden kestäneen panttivankikriisin aikana vallitsivat länsimailla ja joita siitä asti erinäiset piirit ovat parhaansa mukaan hyödyntäneet.

Aabraham kirjoitti:

(nimeä ei liene kohteliasta mainita) kohdalla näyttäisi pitävän paikkansa vanha sananparsi: "Jolle on lusikalla annettu, siltä ei voi kauhalla ammentaa." Tässä ei voi muuta kuin odottaa, että kausi päättyisi, ja toivoa hartaasti, että seuraavalle maailman mahtavimman valtion päämiehelle olisi annettu järkeä edes hieman isommalla lusikalla. Mutta eivätpä muslimitkaan ole aivan viattomia siihen, että tällainen herra voi olla Yhdysvaltain presidenttinä.

Yhdysvalloilla oli kerran presidentti, jolla näytti olevan vilpitöntä pyrkimystä käyttää virkaansa hyvienkin asioiden ajamiseen: Jimmy Carter. Kaveri tappeli hikipäissä sisäpolitiikassa rotu- ja naisten syrjintää vastaan, yritti kongressin enemmistön ja patavanhoillisten liikemiespiirien vastustuksesta huolimatta parantaa sosiaaliturvaa. Ulkopolitiikassa liennytti, minkä jaksoi. Onnistui jopa saamaan lupaavia tuloksia Israelin-Palestiinan rintamalla. Ja eikös sitten iranilaisten höyrypäiden pitänyt vallankumoushuumassaan nöyryyttää Yhdysvaltoja vangitsemalla vastoin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia ja tapoja koko USAn diplomaattikunnan juuri hänen kaudellaan! Carter yritti neuvotella. Puolet maailman valtioista yritti toimia välittäjänä. Iranin presidentti yritti vaikuttaa kiihkoileviin opiskelijoihin. Mikään ei auttanut. Khomeini vielä lietsoi vihaa ja epäluuloja parhaansa mukaan nimittelemällä Carteria ja Yhdysvaltoja Suureksi Saatanaksi. Arabimaat ilkkuivat. Ja sitten egyptiläiset p(sensuroitu adjektiivi) kiihkoilijat kaiken kukkuraksi murhasivat Palestiinan rauhaa ajaneen Anwar el-Sadatin.

Iranilaiset kiihkoilevat opiskelijat ja Ruhollah Khomeini siis valitsivat Yhdysvaltain presidentiksi Ronald Reaganin. Ja onnistuivat herättämään länsimaissa ja muuallakin laajan epäluulon muslimeja ja islamia kohtaan. Synnyttivät ilmapiirin, jossa Yhdysvaltain tuki diktaattori Saddam Husseinille sekä Iranin-Irakin kymmenvuotinen sota kävivät poliittisesti mahdolliseksi. Loivat pohjaa myös sille politiikalle, jota isä ja poika Bush ynnä Yhdysvaltain militaristien sekä öljyopportunistien paha henki ovat ajaneet.

Jurppi silloin ja jurppii vieläkin. Monet tällä palstalla kirjoittavat olivat v. 1979 liian nuoria (tai vielä syntymättömiä) muistaakseen ne tunnelmat, jotka Iranin yli vuoden kestäneen panttivankikriisin aikana vallitsivat länsimailla ja joita siitä asti erinäiset piirit ovat parhaansa mukaan hyödyntäneet.

Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

Aabraham kirjoitti:

(nimeä ei liene kohteliasta mainita) kohdalla näyttäisi pitävän paikkansa vanha sananparsi: "Jolle on lusikalla annettu, siltä ei voi kauhalla ammentaa." Tässä ei voi muuta kuin odottaa, että kausi päättyisi, ja toivoa hartaasti, että seuraavalle maailman mahtavimman valtion päämiehelle olisi annettu järkeä edes hieman isommalla lusikalla. Mutta eivätpä muslimitkaan ole aivan viattomia siihen, että tällainen herra voi olla Yhdysvaltain presidenttinä.

Yhdysvalloilla oli kerran presidentti, jolla näytti olevan vilpitöntä pyrkimystä käyttää virkaansa hyvienkin asioiden ajamiseen: Jimmy Carter. Kaveri tappeli hikipäissä sisäpolitiikassa rotu- ja naisten syrjintää vastaan, yritti kongressin enemmistön ja patavanhoillisten liikemiespiirien vastustuksesta huolimatta parantaa sosiaaliturvaa. Ulkopolitiikassa liennytti, minkä jaksoi. Onnistui jopa saamaan lupaavia tuloksia Israelin-Palestiinan rintamalla. Ja eikös sitten iranilaisten höyrypäiden pitänyt vallankumoushuumassaan nöyryyttää Yhdysvaltoja vangitsemalla vastoin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia ja tapoja koko USAn diplomaattikunnan juuri hänen kaudellaan! Carter yritti neuvotella. Puolet maailman valtioista yritti toimia välittäjänä. Iranin presidentti yritti vaikuttaa kiihkoileviin opiskelijoihin. Mikään ei auttanut. Khomeini vielä lietsoi vihaa ja epäluuloja parhaansa mukaan nimittelemällä Carteria ja Yhdysvaltoja Suureksi Saatanaksi. Arabimaat ilkkuivat. Ja sitten egyptiläiset p(sensuroitu adjektiivi) kiihkoilijat kaiken kukkuraksi murhasivat Palestiinan rauhaa ajaneen Anwar el-Sadatin.

Iranilaiset kiihkoilevat opiskelijat ja Ruhollah Khomeini siis valitsivat Yhdysvaltain presidentiksi Ronald Reaganin. Ja onnistuivat herättämään länsimaissa ja muuallakin laajan epäluulon muslimeja ja islamia kohtaan. Synnyttivät ilmapiirin, jossa Yhdysvaltain tuki diktaattori Saddam Husseinille sekä Iranin-Irakin kymmenvuotinen sota kävivät poliittisesti mahdolliseksi. Loivat pohjaa myös sille politiikalle, jota isä ja poika Bush ynnä Yhdysvaltain militaristien sekä öljyopportunistien paha henki ovat ajaneet.

Jurppi silloin ja jurppii vieläkin. Monet tällä palstalla kirjoittavat olivat v. 1979 liian nuoria (tai vielä syntymättömiä) muistaakseen ne tunnelmat, jotka Iranin yli vuoden kestäneen panttivankikriisin aikana vallitsivat länsimailla ja joita siitä asti erinäiset piirit ovat parhaansa mukaan hyödyntäneet.

tarinoihin on alkanut tulla helmiäkin sekaan.
Harvinaisen hyvän (tosin ajattelen puolueellisesti ja olen samaa mieltä) kirjoituksen naputtelit.

Aabraham kirjoitti:

(nimeä ei liene kohteliasta mainita) kohdalla näyttäisi pitävän paikkansa vanha sananparsi: "Jolle on lusikalla annettu, siltä ei voi kauhalla ammentaa." Tässä ei voi muuta kuin odottaa, että kausi päättyisi, ja toivoa hartaasti, että seuraavalle maailman mahtavimman valtion päämiehelle olisi annettu järkeä edes hieman isommalla lusikalla. Mutta eivätpä muslimitkaan ole aivan viattomia siihen, että tällainen herra voi olla Yhdysvaltain presidenttinä.

Yhdysvalloilla oli kerran presidentti, jolla näytti olevan vilpitöntä pyrkimystä käyttää virkaansa hyvienkin asioiden ajamiseen: Jimmy Carter. Kaveri tappeli hikipäissä sisäpolitiikassa rotu- ja naisten syrjintää vastaan, yritti kongressin enemmistön ja patavanhoillisten liikemiespiirien vastustuksesta huolimatta parantaa sosiaaliturvaa. Ulkopolitiikassa liennytti, minkä jaksoi. Onnistui jopa saamaan lupaavia tuloksia Israelin-Palestiinan rintamalla. Ja eikös sitten iranilaisten höyrypäiden pitänyt vallankumoushuumassaan nöyryyttää Yhdysvaltoja vangitsemalla vastoin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia ja tapoja koko USAn diplomaattikunnan juuri hänen kaudellaan! Carter yritti neuvotella. Puolet maailman valtioista yritti toimia välittäjänä. Iranin presidentti yritti vaikuttaa kiihkoileviin opiskelijoihin. Mikään ei auttanut. Khomeini vielä lietsoi vihaa ja epäluuloja parhaansa mukaan nimittelemällä Carteria ja Yhdysvaltoja Suureksi Saatanaksi. Arabimaat ilkkuivat. Ja sitten egyptiläiset p(sensuroitu adjektiivi) kiihkoilijat kaiken kukkuraksi murhasivat Palestiinan rauhaa ajaneen Anwar el-Sadatin.

Iranilaiset kiihkoilevat opiskelijat ja Ruhollah Khomeini siis valitsivat Yhdysvaltain presidentiksi Ronald Reaganin. Ja onnistuivat herättämään länsimaissa ja muuallakin laajan epäluulon muslimeja ja islamia kohtaan. Synnyttivät ilmapiirin, jossa Yhdysvaltain tuki diktaattori Saddam Husseinille sekä Iranin-Irakin kymmenvuotinen sota kävivät poliittisesti mahdolliseksi. Loivat pohjaa myös sille politiikalle, jota isä ja poika Bush ynnä Yhdysvaltain militaristien sekä öljyopportunistien paha henki ovat ajaneet.

Jurppi silloin ja jurppii vieläkin. Monet tällä palstalla kirjoittavat olivat v. 1979 liian nuoria (tai vielä syntymättömiä) muistaakseen ne tunnelmat, jotka Iranin yli vuoden kestäneen panttivankikriisin aikana vallitsivat länsimailla ja joita siitä asti erinäiset piirit ovat parhaansa mukaan hyödyntäneet.

>...Tässä ei voi muuta kuin odottaa, että kausi päättyisi, ja toivoa hartaasti, että seuraavalle maailman mahtavimman valtion päämiehelle olisi annettu järkeä edes hieman isommalla lusikalla.

Odotahan kun Iso-Arnie kömpii pressan pukille! (Vai oliko joku laki, mikä estää ulkomailla syntyneen pääsyn pressaksi George Bush Tyhmemmän valtakunnassa?)

järki käteen kirjoitti:

>...Tässä ei voi muuta kuin odottaa, että kausi päättyisi, ja toivoa hartaasti, että seuraavalle maailman mahtavimman valtion päämiehelle olisi annettu järkeä edes hieman isommalla lusikalla.

Odotahan kun Iso-Arnie kömpii pressan pukille! (Vai oliko joku laki, mikä estää ulkomailla syntyneen pääsyn pressaksi George Bush Tyhmemmän valtakunnassa?)

mutta ainahan lakia voi muuttaa. Parempiakin eurooppalaissyntyisiä julkkiksia kyllä voisi olla tuolle paikalle. Vaikkapa yksi entinen ulkoministerimme ja nykyinen EU-edustajamme. Pääsisi siitäkin eroon.

järki käteen kirjoitti:

>...Tässä ei voi muuta kuin odottaa, että kausi päättyisi, ja toivoa hartaasti, että seuraavalle maailman mahtavimman valtion päämiehelle olisi annettu järkeä edes hieman isommalla lusikalla.

Odotahan kun Iso-Arnie kömpii pressan pukille! (Vai oliko joku laki, mikä estää ulkomailla syntyneen pääsyn pressaksi George Bush Tyhmemmän valtakunnassa?)

>Odotahan kun Iso-Arnie kömpii pressan pukille! (Vai oliko joku laki, mikä estää ulkomailla syntyneen pääsyn pressaksi George Bush Tyhmemmän valtakunnassa?)

Lyhyesti sanottuna ON!

Vielä tänä päivänä joudut Turkissa herkästi pidätetyksi jos viittaat Armenian kansanmurhaan (tuohon jälkimmäiseen 1915). Virallisesti sen kielletään ikinä tapahtuneen.

Eihän? kirjoitti:

Vielä tänä päivänä joudut Turkissa herkästi pidätetyksi jos viittaat Armenian kansanmurhaan (tuohon jälkimmäiseen 1915). Virallisesti sen kielletään ikinä tapahtuneen.

Asiaa on tutkittu huolellisesti. Varmoja lukuja ei ole, mutta 600 000 ainakin. Mahdollisesti paljon enemmänkin. Kuolivat nälkään ja kylmään tai tapettiin heti alkuun tai tien syrjään, kun heitä pakkosiirrettiin. Pahimmat syylliset olivat jälkimmäisen vainon toimeenpanneet ns. nuorturkkilaiset, jotka olivat kansallismielisiä ja tahtoivat eurooppalaistaa Turkin. Armenialaisia kai pidettiin venäläismielisinä, joka tapauksessa separatisteina ja vaarallisina Turkin imperiumin yhtenäisyydelle. Johtajina nuorturkkilaisilla olivat tuolloin lähinnä Talât Pasha, Ahmed Cemal Pasha ja Enver Pasha. Yritys säilyttää imperiumi epäonnistui ja lopulta Kemal Atatürk joutui pelastamaan itse "perusTurkin".

On inhimillistä ja ymmärrettävää ja samalla erittäin epäviisasta ja vaarallista, jos yritetään (poliisitoimin tai muuten) lakaista maton alle historialliset tosiasiat, kuinka ikäviä ne sitten ovatkin. Silloin aletaan elää illuusioiden maailmassa todellisuuden sijasta. Mutta koska todellisuus jää kuitenkin olemaan, siihen sitten kolhitaan jatkuvasti itsensä.

Jos juhlien jälkeen on olohuoneen lattialle sattunut jäämään paskaläjä, sen olemassaolon kieltämisestä ei seuraa mitään hyvää. Saa vaihtaa tiuhaan sukkiaan ja lopulta naapurit kuitenkin haistavat sen.

Näyttää siltä, että Turkki on nyt tekemässä uudestaan samaa virhettä, tällä kertaa kurdien kanssa. Kuten Venäjä tšetšeeninen kanssa. Ja kuten… Luetteloa voi kukin jatkaa, jos kovalevyssä riittää tilaa.

Jotkut suomenkielimieliset ovat katkeria suomenruotsalaisten ja erittäinkin ahvenanmaalaisten (niin kuin he asian ymmärtävät) lellimisestä. Mutta kun katsoo, miten maailmalla on hoideltu samantapaisia kysymyksiä, pitäisi oikeastaan kerran vuodessa pitää erityinen kiitospäivä sen kunniaksi, että meillä on edes tämä asia onnistuttu ratkaisemaan suhteellisen inhimillisesti ja sivistyneesti. Itse asiassa ihmetyttää, että se onnistui niinkin pirulliselta porukalta, kuin mitä me olemme.

Aabraham kirjoitti:

Asiaa on tutkittu huolellisesti. Varmoja lukuja ei ole, mutta 600 000 ainakin. Mahdollisesti paljon enemmänkin. Kuolivat nälkään ja kylmään tai tapettiin heti alkuun tai tien syrjään, kun heitä pakkosiirrettiin. Pahimmat syylliset olivat jälkimmäisen vainon toimeenpanneet ns. nuorturkkilaiset, jotka olivat kansallismielisiä ja tahtoivat eurooppalaistaa Turkin. Armenialaisia kai pidettiin venäläismielisinä, joka tapauksessa separatisteina ja vaarallisina Turkin imperiumin yhtenäisyydelle. Johtajina nuorturkkilaisilla olivat tuolloin lähinnä Talât Pasha, Ahmed Cemal Pasha ja Enver Pasha. Yritys säilyttää imperiumi epäonnistui ja lopulta Kemal Atatürk joutui pelastamaan itse "perusTurkin".

On inhimillistä ja ymmärrettävää ja samalla erittäin epäviisasta ja vaarallista, jos yritetään (poliisitoimin tai muuten) lakaista maton alle historialliset tosiasiat, kuinka ikäviä ne sitten ovatkin. Silloin aletaan elää illuusioiden maailmassa todellisuuden sijasta. Mutta koska todellisuus jää kuitenkin olemaan, siihen sitten kolhitaan jatkuvasti itsensä.

Jos juhlien jälkeen on olohuoneen lattialle sattunut jäämään paskaläjä, sen olemassaolon kieltämisestä ei seuraa mitään hyvää. Saa vaihtaa tiuhaan sukkiaan ja lopulta naapurit kuitenkin haistavat sen.

Näyttää siltä, että Turkki on nyt tekemässä uudestaan samaa virhettä, tällä kertaa kurdien kanssa. Kuten Venäjä tšetšeeninen kanssa. Ja kuten… Luetteloa voi kukin jatkaa, jos kovalevyssä riittää tilaa.

Jotkut suomenkielimieliset ovat katkeria suomenruotsalaisten ja erittäinkin ahvenanmaalaisten (niin kuin he asian ymmärtävät) lellimisestä. Mutta kun katsoo, miten maailmalla on hoideltu samantapaisia kysymyksiä, pitäisi oikeastaan kerran vuodessa pitää erityinen kiitospäivä sen kunniaksi, että meillä on edes tämä asia onnistuttu ratkaisemaan suhteellisen inhimillisesti ja sivistyneesti. Itse asiassa ihmetyttää, että se onnistui niinkin pirulliselta porukalta, kuin mitä me olemme.

>Silloin aletaan elää illuusioiden maailmassa todellisuuden sijasta.


Tänään TV1 klo 19:15

"Elätkö illuusioiden ja harhakuvien maailmassa. Lopeta ....! Rakenna itsellesi vankka tulevaisuus! Tee kuten hän! Eli ota viinaa!"