missä

popsi sen hetelmän?
5248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Missäkö popsivat hetelmän? Vanhan Testamentin hörhöjen mielikuvituksessa tietysti.

Samoin kuin Nooan Arkki on vastaava mielikuvituksen tuote kuin Roope-sedän rahasäiliö.

Äänestä
  • totuutesi on sinun totuutesi.

    Laitan nyt kuitenkin jotain, jota voi pohtia.

    Ensinnäkin kertomus Nooasta on koottu Vanhaan Testamentiin kahdesta eri lähteestä. Nämä kertomukset eroavat jo Vanhassa Testamentissa.

    Sitten yksi teoria, joka löytyi Tiedelehdestä numero 6 2008. En löytänyt enää kyseistä lehteä, joten en tee siitä referointia tai lainausta siitä, vaan otan lainauksen netistä.



    Lainaus
    ------------------------------------------

    http://www.eaglemedia.nazwa.pl/fi/wiki/Vedenpaisumus.html

    Los Alamosin kansallisen laboratorion arkeologi Bruce Masse on analysoinut 175 tulvamyyttiä eri puolilta maailmaa. Niitä tutkittuaan hän päätyi hypoteesiin, jonka mukaan ne olisivat voineet saada alkunsa samasta tapahumasta. Sellaiseksi hän esitti Intian valtamereen lähelle Madagaskaria törmännyttä asteroidia, joka olisi toukokuun 10. päivän aikoihin 2807 eaa. aiheuttanut laajalle levinneen, jopa 150 - 300 metrin korkuisen tsunamin. Asteroidin törmäyslämpö olisi lisäksi höyrystänyt äkillisesti suuren määrän merivettä, joka sitten olisivat tulleet rankkasateena maahan aiheuttaen tulvia muuallakin kuin rannikoilla. Juuri ennen törmäystä asteroidi olisi näkynyt taivaalla suurena tulipallona, jollaisen monet myytit kertovatkin näkyneen juuri ennen vedenpaisumusta

    Äänestä

he söivät.

Äänestä
  • vai ruottis? Vai jossain muualla tuskin israilissa eihän siellä mitään kasva kuivaa hiekkaa kaikkialla mitä ny keinotekosia keitaita tehty.

    Äänestä

"Onko Jumala todella sanonut niin? Ei suinkaan, vaan te itse tulette tietämään hyvän ja pahan, kuten Jumala!"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aatami ja eeva kirjoitti:

popsi sen hetelmän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu