Ankea elämäni

Ainoa iltani tähtihetki oli kaupassa käynti. Tunnen syyllisyyttä kun en saa aikaiseksi siivota yksiötä. No, ei täällä kyllä vieraita käykään, mutta olisi itseä vartenkin mukavampi kun saisi siivotuksi.

Kaipaan kipeästi kumppania. Tai edes kaveria. Mutta ei. Olen tuomittu vankilaani, sillä olen niin monesti pettynyt ihmisiin. En enää jaksa yrittää mitään.
Ehkä kuolen joskus yksinäisenä asuntooni ja sitten joku omainen löytää mut täältä, kun en enää vastaa puhelimeen.
En tarkoita, että itsaria tekisin. Joskus nekin ajatukset ovat olleet mielen päällä, mutta ei enää niin paljon. Voihan sitä kuolla luonnollisestikin, vaikka sydäriin tai vanhuuteen.

Moni ei silti jaksaisi näin yksinäistä ja ankeaa elämää, mutta mun on vain jaksettava. :(

Anteeksi kun valitan, mutta on kai aihettakin.
191457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

sinulle surusiipi. Ei ole helppoa olla yksinäinen.
T: Toinen yksinäinen

Äänestä
  • Voimia vain..

    Äänestä

ystäviä, kavereita ja jopa seurustelukumppanin.

Aloita harrastuksia ja laita ilmoituksia nettiin (tältä palstalta voit aloittaa) kertomalla vähän itsestäsi ja että etsit ystäviä.

Käy ihmisten ilmoilla esimerkiksi kirjastoissa ja kahviloissa yms.

Saa tietysti valittaa mutta suosittelen että kokeilet eri keinoja. Et ole yksin yksinäisyytesi suhteen vaan on paljon muitakin jotka kaipaavat samoja asioita. Jospa saat esimerkki yhteyden heihin jolloin yksinäisyys helpottaa.

Älä hautaa elämääsi omaan asuntoosi.

Äänestä
  • Kiitos neuvoista. Mä oon kuitenkin niin ujokin, että mun on vaikee lähestyä ihmisiä. Ajattelen niin "masentuneesti", ettei kukaan kuitenkaan halua mun kans olla. :( Äh. Terapiassa käyn, olen käyny jo kauan, mut ei se mitään auta. Ite se pitäs päästä vaan siitä vankilastaan ulos. Toivos, että jonain kauniina päivänä se tapahtus, että mä nousisin siivilleni...
    Unelmoida saa.

    Äänestä

"Kaipaan kipeästi kumppania. Tai edes kaveria. Mutta ei. Olen tuomittu vankilaani, sillä olen niin monesti pettynyt ihmisiin."

Itsekin olen ystäviä yrittänyt joskus hakea, mutta aina olen joutunut pettymään. Ajattelen itsekseni kuinka kivaa olisi jos olisi ystäviä ja mitä kaikkea tekisimme ja hulluttelisimme, mutta todellisuudessa asiat eivät mene ollenkaan noin. Kavereista tulee vain velvollisuus, taakka, he eivät ole hauskoja eikä mikään mene niinkuin kuvittelit.Kuvittelen yhtä, saankin toista. Eivät ystävät oikeasti ole niin hieno juttu kuin sitä kuvittelee.

Minäkin olen yksinäinen ja kaipaisin kavereita tai kumppanin, mutta heihin joutuu aina pettymään.

Äänestä
  • Ei tolla asenteella mitään kavereita ja kumppania saakaan, jos sä pidät ystävyyttä enemmän taakkana ja velvollisutena kuin mitään muuta.

    Äänestä

olen mies etelästä ja samanlainen tilanne. olisi kiva vaihdella ajatuksia. kirjoita [email protected]

Äänestä
  • Mietin jonkin aikaa, uskallanko vastata. Kuten kerroin, on paljon pettymyksiä ihmisiin. No, eipä mailailu toisaalta niin paljon "pure"...mutta palaan astialle jos palaan. :)

    Äänestä

miten monia kohtalontovereita sinulla on. Minullekin illan kohokohta saattaa olla kaupassa käynti. Kassajonossa katselen muita ihmisiä ja ajattelen, että tuokin ihminen on tullut kauppaan jonkun kanssa, tuokin, tuokin... vain minä seison tässä yksin yhden ihmisen ostosteni kanssa kun muut ostavat ruokaa pariskunnan tai perheen tarpeisiin.

Tulen töistä kotiin ja siellä ei koskaan ole ketään vastassa. Katson puhelinta, jonka lokitiedoissa on vain soitettuja puheluita. Päivät vaan vaihtuu kalenterissa. Mikään ei muutu. Näin se vaan menee.

Äänestä

Millaisia ne sun pettymykset on sitten olleet? Mitä muut on tehneet ja sanoneet sulle ja väitätkö, että niin on tapahtunut kaikkien sun ns. sen hetkisten kavereiden kanssa?

Äänestä
  • Monet miehet ovat henkisellä tasolla pahoinpidelleet...sitten jotkut "kaverit" ovatkin olleet pettureita. Vaikka tuollainen kaverin petos on tapahtunut murrosiässä eli siitä on aikaa, ei sitä unohda, haavat jää.
    Ja on tietysti myöhemminkin ollut pettymyksiä kaveri-asioissa. Kun on yrittänyt päästä porukoihin mukaan, niin on kokenut epäonnistuneensa. On saanut tunteen, ettei mua hyväksytä, mun seuraan ei halua kukaan vilpittömästi jne. :(

    Kun ei ole karismaa, sitä ei sitten ole. Tai on kohdannut vääränlaisia ihmisiä aina.

    Minusta surullisimpia asioita elämässäni on ollut se, että toiset henkisesti sairaat ovat purreet mua kaikista kipeimmin. Luulisi sellaisilta inhimillistä kohtelua saavan, mutta ei.

    Äänestä

  • Surusiipi` kirjoitti:

    Monet miehet ovat henkisellä tasolla pahoinpidelleet...sitten jotkut "kaverit" ovatkin olleet pettureita. Vaikka tuollainen kaverin petos on tapahtunut murrosiässä eli siitä on aikaa, ei sitä unohda, haavat jää.

    Mun henkiset sairaudet ovat lähinnä masennus ja persoonallisuushäiriö, mutta pärjään niiden kanssa ihan hyvin. Nykyään en syö enää edes apteekin nappeja.

    Äänestä

  • Surusiipi` kirjoitti:

    Monet miehet ovat henkisellä tasolla pahoinpidelleet...sitten jotkut "kaverit" ovatkin olleet pettureita. Vaikka tuollainen kaverin petos on tapahtunut murrosiässä eli siitä on aikaa, ei sitä unohda, haavat jää.
    Ja on tietysti myöhemminkin ollut pettymyksiä kaveri-asioissa. Kun on yrittänyt päästä porukoihin mukaan, niin on kokenut epäonnistuneensa. On saanut tunteen, ettei mua hyväksytä, mun seuraan ei halua kukaan vilpittömästi jne. :(

    Kun ei ole karismaa, sitä ei sitten ole. Tai on kohdannut vääränlaisia ihmisiä aina.

    Minusta surullisimpia asioita elämässäni on ollut se, että toiset henkisesti sairaat ovat purreet mua kaikista kipeimmin. Luulisi sellaisilta inhimillistä kohtelua saavan, mutta ei.

    Millaista se miesten "henkinen" pahoinpitely on ollut? Onko se jotain ulkonäön kommentointia, tyhmäksi haukkumista ja sen sellaista? Äläkä vaan anna periksi. Aivan varmasti löytyy vielä sellainen ihminen/ihmisiä jotka hyväksyy sut just sellaisena kuin sä olet.

    Äänestä

  • King^^ kirjoitti:

    Ulkonäön arvostelua, sairaaksi haukkumista (vaikka itse ovat sairaita), vähättelyä, mitätöintiä, keljuilua ja kaikkea sellaista joka jättää haavoja ja aiheuttaa pahaa mieltä, raivoa jne.
    Viimeisin ukko löi mut aivan alas. Olen vieläkin syvillä haavoilla siitä jutusta, mut haluaisin toipua.
    On jotkut kehuneetkin ulkonäköäni, en ole omasta mielestäkään mikään ämpäriruma, mutta jostain syystä joillakin on ollut tarve latistaa ja antaa huonoa palautetta. No, mä olen antanut kyllä niidenkin kuulla kunniansa...että sen puoleen.

    Äänestä

kuulosti niin tutulta että olis voinu olla kyllä yhtä hyvin minun käsialaa. Anna ihmeessä s-posti osoittees, niin vaihdetaan ajatuksia:)

Yks hyvä puoli minussa ainakin on, nimittäin en koskaann pettäis kenenkään luottamusta, niin pahasti olen itse joutunut jokaiseen ihmiseen elämässäni pettymään;(

Äänestä

  • Surusiipi` kirjoitti:

    Ei tullu mailia. Menin tyhmä avautumaan mielenterveysongelmistani, niin kukapa "hullua" haluaa lähestyä. :(

    Äänestä

että jaksettaisiin rynniä ryhmätilanteisiin, joissa puhutaan kuivia ja nälvitään ihmisiä. Tiedän, tuttu tilanne minullekin tämä yksinäisyyden tajuaminen. Pitäisi olla hirveä kovapää, jotta jaksaisi ängetä joka väliin. Onhan se lisäksi tylyäkin. Joskus ihmiset esim. haluavat olla kaksistaan.

Vaikuttaa siltä, että enimmäkseen vain huonokäytöksiset henkilöt saavat kavereita tuon tuosta. Löytynee paljon samanhenkisiä :D

Äänestä
  • Mäki olen huomannu, että kusipäille kavereita riittää. :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

´Surusiipi- kirjoitti:

Ainoa iltani tähtihetki oli kaupassa käynti. Tunnen syyllisyyttä kun en saa aikaiseksi siivota yksiötä. No, ei täällä kyllä vieraita käykään, mutta olisi itseä vartenkin mukavampi kun saisi siivotuksi.

Kaipaan kipeästi kumppania. Tai edes kaveria. Mutta ei. Olen tuomittu vankilaani, sillä olen niin monesti pettynyt ihmisiin. En enää jaksa yrittää mitään.
Ehkä kuolen joskus yksinäisenä asuntooni ja sitten joku omainen löytää mut täältä, kun en enää vastaa puhelimeen.
En tarkoita, että itsaria tekisin. Joskus nekin ajatukset ovat olleet mielen päällä, mutta ei enää niin paljon. Voihan sitä kuolla luonnollisestikin, vaikka sydäriin tai vanhuuteen.

Moni ei silti jaksaisi näin yksinäistä ja ankeaa elämää, mutta mun on vain jaksettava. :(

Anteeksi kun valitan, mutta on kai aihettakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu