Olen lihavuuteen taipuvainen. Muistan, kun murrosiässä se asia tuli todetuksi, mutta en hyväksynyt sitä. Mua kiusattiin läskiksi koulussa. Se satutti. Silti kapinoin. Söin grilliruokia, pitsoja, karkkia ym. Söin monesti suruuni. Minua ärsytti, kun esim. siskoni ei lihonut vaikka söi myös näitä kaloripommeja.
No niin. Paino siinä nousi ja ajattelin että tällainen lihava minä olen, ottakaa tai jättäkää. Laihduttaminen tuntui mahdottomalta.
Identiteettini muovautui läskien mukaan. Puhuin paljon läskeistäni. Joskus joku sanoi, että laihduta. Suutuin siitä. Kummallista. Koin, että se oli kuitenkin mulle arka asia. Olin jossakin oravanpyörässä ongelmani kanssa.
Ikää kertyi ja aloin lähestyä kolmeakymmentä ikävuotta. Lihoin lisää. Osasyynä oli varmaan eräät lääkkeet, joita jouduin silloin syömään. Minua hirvitti. Totesin vain "voimattomana" että paino nousta huristi lyhyessä ajassa kohti korkeuksia. Lopulta tajusin, että se lähestyy sataa. Ei ollut kivaa. Silti söin edelleen pitsoja ja muita. Oli se hirveää kun ajattelee jälkeenpäin. Ajattelin vain, että JOSPA se ei enää nousisi tästä paljon, mutta nousi vain pirulainen! No, uskoin vain, että en varmaankaan onnistu laihduttamisessa.
Läheiseni olivat myös huolissaan turpoamistahdistani.
Sain lopulta laihduttamiseeni niin suuren tuen, kuin lahjakortin Painonvartijoihin joululahjaksi viime jouluna. Menin sinne täynnä epäuskoa ja pelkoa. Ajattelin että tokkopa onnistun.
No, nyt olen 25 kiloa kevyempi ja kiitollinen saamastani joululahjasta. Olen avannut oven kevyempään elämään. En sano, että laihdutus olisi ollut helppoa, ei, mutta ei se mahdotonta ollut kuitenkaan.
Pitsat ja muut olen tietysti jättänyt minimiin. Tai, no, pitsaa saa ottaa joskus, mutta puolella juustolla. Hampurilaisia en enää syö, vaikka niitäkin kuulemma saisi joskus ottaa ILMAN majoneesia ja juustoa. Suklaita en syö enää juuri yhtään, karkkihyllytkin ohitan melko lailla. Joskus syön tosin lakua ja Painonvartijoiden omia karkkeja ja suklaita. Mutta en enää lohduttaudu karkilla kuten ennen. En syö sitä enää surutta.
Joku ehkä saattaa tunnistaa mut tästä kirjoituksesta, mut toivon ettei paljasta kuka mä oon. Ei oo kiva netissä jaella henkkariansa. Mut kerroin vain omaa lihavuus-tarinaani. Saisin tästä kyl enemmänki asioita irti, jopa ihan kirjan, mut tässä tämä "palanen kakustani". :)
No niin. Paino siinä nousi ja ajattelin että tällainen lihava minä olen, ottakaa tai jättäkää. Laihduttaminen tuntui mahdottomalta.
Identiteettini muovautui läskien mukaan. Puhuin paljon läskeistäni. Joskus joku sanoi, että laihduta. Suutuin siitä. Kummallista. Koin, että se oli kuitenkin mulle arka asia. Olin jossakin oravanpyörässä ongelmani kanssa.
Ikää kertyi ja aloin lähestyä kolmeakymmentä ikävuotta. Lihoin lisää. Osasyynä oli varmaan eräät lääkkeet, joita jouduin silloin syömään. Minua hirvitti. Totesin vain "voimattomana" että paino nousta huristi lyhyessä ajassa kohti korkeuksia. Lopulta tajusin, että se lähestyy sataa. Ei ollut kivaa. Silti söin edelleen pitsoja ja muita. Oli se hirveää kun ajattelee jälkeenpäin. Ajattelin vain, että JOSPA se ei enää nousisi tästä paljon, mutta nousi vain pirulainen! No, uskoin vain, että en varmaankaan onnistu laihduttamisessa.
Läheiseni olivat myös huolissaan turpoamistahdistani.
Sain lopulta laihduttamiseeni niin suuren tuen, kuin lahjakortin Painonvartijoihin joululahjaksi viime jouluna. Menin sinne täynnä epäuskoa ja pelkoa. Ajattelin että tokkopa onnistun.
No, nyt olen 25 kiloa kevyempi ja kiitollinen saamastani joululahjasta. Olen avannut oven kevyempään elämään. En sano, että laihdutus olisi ollut helppoa, ei, mutta ei se mahdotonta ollut kuitenkaan.
Pitsat ja muut olen tietysti jättänyt minimiin. Tai, no, pitsaa saa ottaa joskus, mutta puolella juustolla. Hampurilaisia en enää syö, vaikka niitäkin kuulemma saisi joskus ottaa ILMAN majoneesia ja juustoa. Suklaita en syö enää juuri yhtään, karkkihyllytkin ohitan melko lailla. Joskus syön tosin lakua ja Painonvartijoiden omia karkkeja ja suklaita. Mutta en enää lohduttaudu karkilla kuten ennen. En syö sitä enää surutta.
Joku ehkä saattaa tunnistaa mut tästä kirjoituksesta, mut toivon ettei paljasta kuka mä oon. Ei oo kiva netissä jaella henkkariansa. Mut kerroin vain omaa lihavuus-tarinaani. Saisin tästä kyl enemmänki asioita irti, jopa ihan kirjan, mut tässä tämä "palanen kakustani". :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olisi pitänyt vähän tarkemmin miettiä eilen tätä kirjoitusta. En kuitenkaan lihoessani joka päivä syönyt kaloripommeja...että ei se aivan mahdotonta mättämistä ollut. Olen vain herkkä lihomaan ja sillä sipuli. :/
Hyvä sinä ja onnea kevyempään elämääsi. Sinulla on varsinainen elämänmuutos ollut ainakin tuon ruokailun suhteen, kun liityit painonvartioihin. Ja tuskin täällä kukaan tunnistaa sinua tarinastasi. En ole tuollaisia itse koskaan ajatellut, kun kirjoittelen nettiin. Hyvää jatkoa sinulle.