Tulin melko nuorena raskaaksi, kyse oli vahingosta. Lapsen isä ei ollut poikaystäväni. Mietin aborttia, mutta muutamat ystäväni saivat minun puhuttua ympäri.
Nyt olen 5-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja. Lapsen isä ei ole ollut mukana lainkaan kuvioissa, häntä ei kiinnostanut. Minulta jäi koulut kesken ja vaikea nähdä mahdollisuutta koulun penkille palaamisesta lähitulevaisuudesta. Yksinhuoltajana, en voi käydä ilta ym. töissä joten opiskelu on poissuljettu, kun ei sitä lasta pelkällä opintotuella ja lapsilisillä elätä.
Tulin äidiksi liian varhain. Elämä on kovin raskasta. Vanhempani auttavat silloin kuin pystyvät, mutta he elävät eri paikkakunnalla, käyvät töissä ja huolehtivat nuoremmista sisaruksistani.
Koen kuitenkin olevani hyvä äiti ja rakastan tietenkin lastani, mutta kuulostaa varmaan kovin rankalta kun sanon että parempi olisi ollut jos olisin tehnyt abortin. Ajattelin tunteilla, en järjellä. Nyt maksan yhden illan mokasta varsin kovaa hintaa.
Nyt olen 5-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja. Lapsen isä ei ole ollut mukana lainkaan kuvioissa, häntä ei kiinnostanut. Minulta jäi koulut kesken ja vaikea nähdä mahdollisuutta koulun penkille palaamisesta lähitulevaisuudesta. Yksinhuoltajana, en voi käydä ilta ym. töissä joten opiskelu on poissuljettu, kun ei sitä lasta pelkällä opintotuella ja lapsilisillä elätä.
Tulin äidiksi liian varhain. Elämä on kovin raskasta. Vanhempani auttavat silloin kuin pystyvät, mutta he elävät eri paikkakunnalla, käyvät töissä ja huolehtivat nuoremmista sisaruksistani.
Koen kuitenkin olevani hyvä äiti ja rakastan tietenkin lastani, mutta kuulostaa varmaan kovin rankalta kun sanon että parempi olisi ollut jos olisin tehnyt abortin. Ajattelin tunteilla, en järjellä. Nyt maksan yhden illan mokasta varsin kovaa hintaa.
Vastaukset 29
Vanhimmat
tarkoituksensa, niinkuin sinunkin tapauksessa. Sinähän olet vielä nuori ihminen, ehdit kyllä vielä opiskelemaankin, jos se kiinnostaa. Onhan sinulla tärkeä ihminen vierelläsi, oma pieni lapsi. Nykyään tuota opiskeluakin on järjestetty monenlaista, on kurssimuotoista, etäopiskelua ymym. Varmasti löydät itsellesi jonkun sopivan ratkaisun. En tiedä, oletko tällä hetkellä työelämässä, ellet ole, hae jotain kiinnostavaa työtä. Voi olla vaikeaa, mutta mitään ei saa, jos ei yritä. Onko lapsesi päiväkodissa, vai oletko kotona hänen kanssaan? Näitä vastuuttomia isiä löytyy kyllä uskomattoman paljon, kai hän maksaa kuitenkin elatusapua? Voisit muuten käydä selvittelemässä asioitasi esim. sosiaalityöntekijän kanssa, heiltä saa neuvoja ja opastusta tulevaisuudensuunnitelmiin. Kyllä se siitä lähtee, omalla painollaan. Kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi.
Hei! Olen seuraillut huvittuneena näitä viestejä joissa kannustetaan pieniä tyttöjä pitämään lapsi, jos raskaaksi tulevat. Koulut ja työt on mahdollista hoitaa siinä sivussa?! Itse sain myös lapsen nuorena ja vaikka siihen omaan lapseen rakastuukin ja siihen äidin rooliin kasvaa hitaasti, en voisi suositella kellekkään nuorelle, jonka koulut ovat kesken ja nuoruus elämättä. Yksinhuoltaja-arki on todella rankkaa! koulun ja työn yhteensovittaminen on mahdotonta. On vaarallista kysyä neuvoa (ainakin tällä palstalla) ja vaarallisempaa antaa sellainen! Jaksamista ap:lle
..koulun ja työn yhteensovittaminen ihan lapsettomallekkin on aikas turkasen hankalaa..
Aina voi kouluttautua lapsen saannin jälkeen. Se ekat kaksi vuotta joutuu "uhraamaan". Tietysti on omasta arvomaailmasta kiinni, laittaako lapsen edelle materialistiset arvot.
materialistinen arvo. Autot talot ja tavarat on.
..parantamaan taloudellista asemaa..eli jos ei halua lykätä opiskelujansa raskauden takia, ollaan itsekkäitä. Pitäkää ehkäisystä huolta, niin ei tarvitse tehdä niitä mukavuusabortteja.
ja opintojen lykkääminen ei nykyisin ole järkevää eikä kannattavaa. Vaatimukset muuttuvat kesken kaiken etkä voi välttämättä vanhoja suorituksia lukea hyväksesi.
Mukavuusabortteja ei ole. Olisi todella tarpeen tehdä sanakirja suomi-hihhuli-suomi.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ehkäisystä pitää pitää huolta. Nyt kaikki (tänään)Hesarin sivulle äänestämään siitä, pitääkö nuorille jakaa ilmaisia kondomeja (www.hs.fi)! Helsingin kaupunkihan on aikeissa aloittaa tämän toiminnan. Toivottavasti malli leviää muuallekin. Kaikki opiskelijat eivät asu Helsingissä ja kortsut ovat opintotukeen nähden kalliita.
kertonee siitä, että äiti vasta lapsen hankittuaan tajuaa, miten helvetinmoinen urakka tulikaan aloitetuksi. Saattaa olla niinkin, että katuu lapsen hankkimista useaan otteeseen, kun voimat eivät kerta kaikkiaan riitä.
Silloin, loppuun väsyneenä on varmasti helppo tulla tänne syyttelemään abortin tehneitä mukavuudenhalusta, kun oma elämä on pelkkää kärsimystä. Pata kattilaa soimaa.
Onko joku päättäjä tullut järkiinsä? Tuohan olisi aivan mahtavaa!Ilmaisia kondomeja! Siihen kun vielä lisättäisiin tehostettu seksivalistus, niin johan olisi! :D
kätevä lyhenne kaikille niille aborteille joissa mitään vakavaa fyysistä (terveydellistä) pakkoa sille ei ollut. (sis. sosiaaliset, ikä, lapsiluku jne. syyt, joita ei tarvi joka kerta erikseen luetella)
ne tappajat ja murhaajat jotka myös pitäisi selityksineen viedä sinne hihhulisanakirjaan.
Voin sanoa, että olen kokenut saman. Olin aivan liian nuori kun jouduin yksin huolehtimaan lapsestani. Ja se katkeruus ja väsymys ei unohdu koskaan.
Päivät ja illat oli itkua ja hampaiden kiristämistä. En koskaan halua tuota aikaa takaisin. Kaikkein hirveintä on olla tekemisissä lapsen isän kanssa, joka henkisesti ja fyysisesti pahoinpiteli minua. En pääse koskaan hänestä eroon vaan aina hän muistuttaa olemassa olostaan.
Koen itse myös järjellä ajateltuna, että abortti olisi ilman muuta pitänyt olla se ainoa ja oikea vaihtoehto.
Vain abortti olisi tosiaankin ollut sinulle se Viisain vaihtoehto, kun märehdit asiaa joka on 5 vuotta vanha.
Kuinka voit rakastaa lastasi, kun hän on sinulle näin kovin suuri rasite?
Kummallista kylläkin, että Minä samassa tilanteessa aikoinaan oleva, olen kyllä opiskellut ja hoitanut ohessa lapsenkin ja ihan vain opintotuen, elatustuen ja lapsilisän, kuten myös asumistuen turvin.
Pitää osata organisoida rahansa miten ne käyttää. 5 Vuotias toki nappaa osuutensa, mutta siihen ei kaadu opiskelun mahdollisuus.
Turha on lasta syyttää... Ja päätöksen hänen maailmaan tuloonsa oli Kiitos sinun ansiosta, joten koita arvostaa lastasi Tässä ja Nyt.
Ei voi olla mitään niin inhottavaa kun kertoa, että kyllä minä siinä tilanteessa pärjäsin, niin kaikkien muittenkin on pärjättävä valittamatta.
Kellään tuskin on samanlaista tilannetta, tai tunne samllalailla. Et voi vedota omaan selviämiseen ja sen mukaan määrittää että kaikkien on tunnettava ja selvittävä samallalailla.
On vain hyvä, että voi purkaa vaikka edes tällaiselle palstalle omia vaiettuja tunteitaan. Ei niissä ole mitää hävettävää. Ei äitiys ole mitään ruusuillatanssimista kaikille.
Ei mielestäni alkuperäinen kirjoittaja lasta syyttänyt mistään vaan omaa nuoruuttaan ja jaksamistaan.
Kyllä minusta tekstistä paistoi joku muu kuin Äitiys.
Edellytykset ovat kuitenkin ne samat kaikilla. Yhtälailla luulisi pärjäävän opintoja ajatellen (taloudellisesti) vaikka onkin Yh.
Sinusta ap ei viitannut lapseen millään tapaa, mutta minusta kyse on kuitenkin abortissa aina lapsen elämästä, joko se annetaan tai se otetaan.
Kuka on puhunut mitään Ruusuilla tanssimisesta?
Jos tahtonet jauhaa mun kanssa aiheesta enemmän, niin pysy asiassa äläkä Väritä sitä mielesi mukaan.
että olisit muuta kuin abortinpuolustelijoiden provoa.. et näytä edes tietävän mitä kaikkia tukia yh-opiskelijana on mahdollista saada!
Itselläni ei ole ollut mitään ongelmia suorittaa kaksikin tutkintoa lapsen kanssa, ja loistavasti on pärjätty. Oonhan saanut myös asumistukea (ei siis as.lisää kuten sinkut!), toimeentulotukea ja mies on maksanu elareita (jos ei maksa voi hakea sitäkin sossusta). Lapsilisään ja työmarkkinatukeen saa yh lapsikorotukset.. Lapsesi on kai myös päiväkodissa? Siihen on oikeus ainakin viimestään jos saat opiskelupaikan.
Joten ei kyllä oikein mee läpi nyt tämä provo :)
olet vahingosta viisastunut ja joudut pärjäämään lapsen kanssa. Yksinhuoltajan elämä ei herkkua ole, varsinkaan jos saat vain yhteiskunnan elatustukea. Nykyisin on mm. etälukio ja samalla periaatteella järjestettyjä muitakin kouluja, ota selvää. Paljon hankalampaa se opiskelu tietenkin lapsen kanssa on, varsinkin jos olet päivät töissä, mutta ei mahdotonta.
Ehkäisyasiat olet luultavasti laittanut kuntoon. Erehdyksiä sattuu, mutta viisas ei tee samaa virhettä kahdesti. Huolehdi itsestäsi ja käy välillä jossain aikuisten jutuissa, paistaa se päivä joskus sinunkin risukasaan:)
Opiskelija saa opintotukea ja opintolainaa, ja jos se ei riitä elämiseen, saa toimeentulotukea. Opiskelija saa lapsen päivähoitoon ilmaiseksi.
Todennäköisesti opiskelusi olisivat jääneet muutenkin kesken. On niin helppo syytää lasta kaikesta. Yritäpä reipastua.
Ei ole järkevää. Kukaan ei takaa valmistumisen jälkeen töitä ja laina on maksettava takaisin. EI nykyisin lainalla juuri kukaan opiskele.
Eihän lottovoittokaan ole pois suljettu. Yritä nyt sinäkin reipastua.
opintolaina on nostettu ennen kuin myöntävät toimeentulotukea tai pikemmin opintolaina lasketaan opiskelijalle tuloksi toimeentulotukea haettaessa, vaikka sitä ei olisi nostettukaan.
Ueimmat perheelliset opiskelijat kyllä ottavat nykyäänkin opintolainaa. Miten he muuten selviäisivät. Eivät lapset aina voi olla hoidossa. Jos jollekin opiskelu on tärkeätä, hän opiskelee vaikeuksista huolimatta.
kun ohjeistatte nuoria tyttöparkoja. Opiskeakin varten pitää ottaa lainaa. Ja katsokaapa niden markkinahintaisten opintolainojen ehdot myös. Ei sellaista ota kukaan, kenen ei ole aivan pakko.
Vielä 1970-80 luvuilla opintolainoissa oli pienemmät korot ja paremmat takaisinmaksuehdot kuin muissa lainoissa, jopa eri vaihtoehtoja. Nyt taas ei.
joutui maksamaan jo opiskeluaikana, siis jatkuvasti, eikä mitään äitiyslomia tunnettu, opiskelusta siis. Uutta lainaa piti ottaa että saisi vanhan lainan korot maksetuksi. Nykyään saa korkojen maksusta vapautuksen äitiysloman ajaksi. Ennen ei myöskään ollut opintorahaa tai se oli mitättömän pieni, semmoista 30e:n luokkaa.
jälkeen ja on verollista. Ennen oli paremmin
http://www.turunsanomat.fi/sunnuntai/?ts=1,3:1012:0:0,4:12:0:1:2006-09-03,104:12:402469,1:0:0:0:0:0:
Kyllä korkoja edelleen maksetaan opiskeluaikana. Äitiysloma ei kestä kuin 9 kuukautta ja sen jälkeen alkaa korkojen maksu. Ei se ratkaise mitään.
taas ole muutettu. Omat vanhemmat lapseni opiskelivat yliopistossa 90-luvulla. Silloin ainakin korot maksettiin vasta opiskelun jälkeen.
70-luvun systeemissä piti aina ottaa uutta velkaa, että sai vanhat korot maksettua. Kun valmistui, ei sitten työtä saanutkaan, koska silloin oli 70-luvun lama ns energiakriisi. Inflaatio myöskin pysähtyi, niin että lainat joutui maksamaan takaisin täysimääräisinä.
Vanhempamme eivät meitä 70-luvun opiskelijoita tukeneet millään tavalla, eivät hoitaneet meidän lapsiamme eivätkä avustaneet meitä taloudellisesti. Me nykyiset keski-ikäiset sen sijaan hoidamme lapsenlapsiamme ja avustamme opiskelevia lapsiamme taloudellisesti. Tässä suhteessa on kehitys kyllä mennyt hyvään suuntaan. Kun on aikoinaan kokenut opiskelijaäitiyden haluaa auttaa ja kannustaa nuorempiaan.
Adoptio on myös vaihtoehto.
joka rakastaa lastaan!!!
ja tappajako rakastaa lasta..? :D:D:D
Et taida tietää, mitä ongelmia poisannosta usein seuraa.
Kuules,lopeta tuo ruikuttaminen! Työkkäri järjestää työvoimakoulutusta vaikka mille alalle, oppisopimus on mahdollinen jne. Se on ihan itsestäsi kiinni, saatko tehtyä elämälläsi mitään. Toinen asia onkin sitten se viitsiminen.
Itse olen kaksivuotiaan tytön yh-äiti, ollut alusta saakka. Joudun vaihtamaan alaa juuri sen takia, että haluan lapselleni ns. normaalin arjen. Nyt sain mahtavan hoitopaikan lapselleni ja mahdollisuuden uudelleenkouluttautua ja pistää oman yrityksen pystyyn. En olisi halunnut olla kotona pitempään, koska ottaa tosissaan päähän elää tukien varassa ilman, että itse voi vaikuttaa tulotasoonsa.
Neuvoisin siis sinua, että marssit paikalliseen työvoimatoimistoon ja kerrot tilanteesi, niin osaavat varmasti neuvoa sinut eteenpäin. Tsemppiä!