auttakaa

elikkä jos vauva syntyy vaikka viikolla 35, ni voinko antaa kiinteetä ruokaa jo 4kk päästä??ku vauvahan on kehityksestä kuukauden jäljessä. tuun hulluks tätä asiaa pohtiessa, pienet ne on huolenaiheet miullakin...
5428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ikäisestä eteenpäin. Ylipäänsä kiinteiden aloitus kannattaa tehdä silloin kuin lapsi tuntuu olevan valmis siihen eikä sitten, kun äiti kyllästyy imetykseen. Todennäköisesti rv 35 syntynyt lapsi kehittyy alussa muutenkin hiukan hitaammin kuin täysaikaiset kollegansa, joten kiinteiden aloitus voi olla hitaampaa.

Äänestä

esikoinen alkoi saamaan kiinteätä syötävää kolme kuisena (syntyi yli lasketun ajan). Aika lailla tapaus kohtaista sanoisin. Poika kasvoi niin nopeasti ettei äidin maito pitänyt nälkää kun hieman reilun tunnin joten aloiteltiin ensin velliä syömään öitä vasten pieniä määriä ja sitten hitaasti maisteltiin hedelmäsosetta ja porkkanaa. Määrät oli todellakin aluksi vain pari teelusikallista kerrallaan.

Äänestä

lapseni syntyi rv34.. kaikki vellit ja piltit aloitin "normaali" aikaan.. eli en pohtinut tätä koska olisi laskettuaika ollut, vaan menin ihan normaalisti iän mukaan ja sen mitä lapseni tarvitsi. esim. sai soseutettua ruokaa jo 2kk ikäisenä. Nyt lapseni on 5vuotias ja kaikki mennyt kokoajan todella hyvin :)

Teet niinkuin itsestäsi tuntuu oikealta :)

Äänestä

Jotkut joutuvat aloittamaan kiinteät aikaisemmin esim. siksi että maitoa ei syystä tai toisesta tule riittävästi eikä lapsi tule kylläiseksi pelkällä korvikkeella. Itse synnytin todella suuren lapsen enkä saanut imettää kun jouduin aloittamaan lääkityksen krooniseen sairauteeni. Lapseni ei todellakaan tullut kylläiseksi pelkällä korvikkeell ja oli jatkuvasti itkuinen. N. 2kk iässä aloin antaa hänelle velliä lisänä pieniä määriä ja lapseni muuttui kuin taika iskusta tyytyväiseksi ja rauhallisemmaksi, itkuisuus väheni selvästi ja unet maittoivat muutamia tunteja kerrallaan.

Mitä noihin suosituksiin tulee niin joka paikkakunnalla tuntuu olevan eri suositukset. Juuri lueskelin noita neuvolasta saamiani imetysohjeita ja niissä ainakin neuvottiin että kiinteät voi aloittaa neljän kuukauden iässä.

Suosittelen käyttämään järkeä ja harkintaa siinä että missä vaiheessa aloittaa kiinteään ruokaan totuttelun. Suositukset vaihtuvat muutaman vuoden välein ja väitän että silti esim.kymmenen vuotta sitten syntyneet lapset on osattu hoitaa hyvin, vaikka suositukset ovat olleet erilaisia.

Vielä 30 vuotta sitten neuvottiin antamaan parikuiselle laimennettua appelsiini mehua ja 23 vuotiaalle sisarelleni lääkäri käski juottamaan sokerilientä kun oli vähän käyrien alapuolella kasvussaan. En sano että ennen olisi ollut terveempiä lapsia mutta väitän että kohtalaisen hyvin olemme me kolmekymppiset kuitenkin tullut hoidetuski lapsina.

Äänestä
  • kiitti kaikille vastaajille!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hölmöä.. kirjoitti:

elikkä jos vauva syntyy vaikka viikolla 35, ni voinko antaa kiinteetä ruokaa jo 4kk päästä??ku vauvahan on kehityksestä kuukauden jäljessä. tuun hulluks tätä asiaa pohtiessa, pienet ne on huolenaiheet miullakin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu