Olen käyttänyt nyt 6 päivän ajan singulair 10mg iltaisin. Kahtena ekana kertana ei tullut mitään oireita. Sitten alko vauhdikkaat unet ja nyt unen tarve on vähentynyt huimasti. Olen valvonut nyt yöllä 3-4 saakka pirteänä ja sitten kun nukahdan niin nukun pieniä, rauhattomia jaksoja ja herään aikaisin aamulla suhteellisen levänneenä. Onko muut huomannu, että singular vähentää nukkumista?
Singulair
ja uni
91639
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
lukee lääkeinfon tuoteselosteessakin, oikeastaan mikään astmalääke ei ole kovin suositeltava missään muodossa.
http://www.laakeinfo.fi/\Medicine.aspx?m=562&d=17958&i=MSD_SINGULAIR_SINGULAIR® rakeet
Olen ottanut sitä 2 kk ja mielestäni näen enemmän unia, ts. herätessäni muistan todentuntuisia unia. En painajaisia,ihan asiapitoisia.Uneni yleensäkin ovat heijastuksia päivän tapahtumista tai jostain vaivaavasta asiasta,mutta toisessa muodossa. Illalla nukahdannormaalisti. Paitsi tänään join ennen teatterin alkamista ja väliajalla kahvia pysyäkseni pirteänä ja tästä kohta kellahdan vuoteelle. En ole juonut kahvia päivittäin refluksitaudin takia ainakaan kolmeen vuoteen.
Voitko tasapainottaa asiaa jotenkin, juotko illalla kahvia,jätä pois,samoin tee tai mahdolliset Colajuomat. Jostain lehdestä juuri tänään luin,mitkä edistävät unen saantia ja saavat rennoksi ja raukeaksi.
Kuten edellä sanottu,mainittu selosteessa.
En juo kahvia ja teetäkin juon harvoin. Rakastan nukkumista ja olen aina nukkunut paremmin kuin hyvin. Ennen saatoin nukkua 10 tunnin yöunet ja päivällä parin tunnin päikkärit eikä mitään uni ongelmia ollut. Singular todellakin aiheutti kunnon unettomuuden ja se ei mennyt parissa viikossa ohi. Lopetin nyt kyseisen lääkkeen ja toivon että nukkuminen parantuisi. Olen kanssa huomannut että lääke lisää unen näköä ja niiden muistamista.
No et kai sitten voi muutakaan tehdä kuin lopettaa. Minua eivät unet vielä häiritse,vaikka on toinenkin seikka tullut esiin. Herään siihen yöllä, että sanon ääneen jonkun repliikin, joka kuuluu uneen. Onhan niitä unissapuhujia.
Minulle kuitenkin Singulair toi avun,joten jatkan ja toivon,ettei hassumpaa tule vastaan. Se on vakiinnuttanut astmatilanteeni,joka piti saada sellaiseksi, ennenkuin pääsen sydäntutkimuksiin.
Hyvää syksyn jatkoa sinulle!
Meillä 12v. ja 4v. käyttävät Singulairia ajoittain tai oikeammin pitäisi käyttää aina, mutta sivuvaikutusten takia en ole käyttänyt kuin siitepöly- ja flunssa-aikaan. Yöt ovat levottomia ja 4v. saa siitä yöllisiä huutokohtauksia (painajaisiako?). Ilman Singulairia nukkuu levollisesti.
kommentoinut asiaa?
Vaikuttava lääkeaine,Montelukasti,on jostain hiipinyt tietämättäni markkinoille,joten en toikein tiedä siitä mitään. Meni hyvin monta vuotta Sereventin ja Ventolinen kanssa.
jatkuvasti, ilman taukoja. Iltaisin otan Singulairin ja Aeriuksen yhtäikaa sumutteiden kanssa.
Nukun hyvin. Kahvia ja colajuomia en voi juoda kuin aamulla. Mikäli juon vaikka klo 12.00 kahvia valvon yöllä.
Jotenkin muistan vuosia sitten nähneeni paljon unia. Nyt näen harvoin unia.
ei oikein sovi vastauksesi lapsikysymykseen, mutta siihen olet vastannut.
Olen käyttänyt Singulairia. Näen todella painajaismaisia unia. Siitäkö johtunee?Prednisolon taas vie unet ja olo on pirteä.