olen 9kk vanhan lapsen yh mamma. olin paljon lapseni kummin kaa tekemisis kun hän asui samalla paikkakunnalla kun itse, nyt hän muuttaa pois. minulle ei jää ketään tänne. ystäviä ei juurikaan ole, vanhemmat ainoastaan asuu. olen tosi yksinäinen, väsynyt ja hermot menny. tuntuu ettei jaksa. mikä avuksi?? rakastan lastani koko sydämestäni mut välillä tuntuu että voimat loppuu... ei ole ees ketään kelle puhuu näistä asioista...
masentaa
minnuli-
6561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tiedän tunteen millaista on olla yksin lapsen kanssa ihan beibinä. Onko lapsen isästä mitään apua? Olisi tietty hyvä jos hän voisi tutustua vauvaan ihan kaksistaan ja saisit itsekin hengähtää. Jos sieltä suunnasta ei ole apua, kannattaa kysyä esim. neuvolasta olisiko tietoa muista vastaavassa tilanteessa olevista mammoista, vertaistuki on aivan ehdotonta ja siitä oli itselleni apua valtavasti. Täällä pääkaupungissa on esim. Päksyn olohuoneita, joissa voi tavata toisia yh:ta. Tutustu sivustoon eroperhe.net, sieltä voisit löytää ehkä kavereita? Sossusta voi myös saada apua muutamana päivänä viikossa, itse sain todella hyvää apua sieltä pariksi tunniksi viikossa ja pääsin yksinäni kauppaan ja lenkille. Kannattaa olla aktiivinen! Et todellakaan ole ainoa yksinäinen vauvan kanssa ja vaikka se on tosi raskasta siitä kyllä selviää. Tärkeintä olisi tietysti että saisit lepohetkiä säännöllisesti. Missäpäin mahdat asua?
sinulle kun vastasit, asun täällä etelä-savossa ja lapsen isä ei ole koskaan nähnyt lastaan! lähti pois kun olin raskaana. aina on luvannut tulla kattoo vauvelia mutta eipähän oo tullut... kyll mää käyn tääl perhekahvilois ja sillai, mut joteki vaan tuntuu et ei jaksa tutustuu uusiin ihmisiin.. mut miulla on vahva luonne, periksi en anna. lapseni avulla me selvitään :)
että kyllä sinä varmastikin selviät, koska itsekin olen selvinnyt lapseni kanssa täysin yksin. Ei ollut edes niitä omia vanhempia tai isovanhempia tukena ja turvana. Mutta ole silti vielä hengissä ja niin on lapsenikin, nyt murrosikäinen.
Kaikesta selviää, kun on pakko, vaikka äärirajoilla tuollaisessa tilanteessa joutuu elämään.
Toivotan sulle jaksamista. Muita neuvoja en osaa antaa, kuin mitä varmasti saat täältä.
Itseäni eivät olisi muiden neuvot auttaneet. Mutta yritä ainakin hankkia uusia ystäviä muista äideistä ja puhu ainakin vanhemmillesi, jos mahdollista.
Voi minnuli, tiedän tarkkaan miltä sinusta tuntuu. Vauva on vielä pieni, mutta usko kun sanon, nauti ja nauti suunnattomasti lapsestasi anna lapsesi luoda sinulle hyvänolon tunteen anna lapsesi olla sinun seurasi, sinun juttukavarisi. Minäkin protestoin aikanani samoja asioita kuin sinä nyt, mutta...... kun menettää neljästä kaksi lastansa taivaaseen, antaisin mitä tahansa kun saisin ajan pyörän taakseppäin tämän viisauden ja toisen ajan. Usko pois kyllä aikaansa myöten tilanteet helpottuu ja eteesi voi tulla vaikka kuinka ihania ihmisiä, kun vain maltat mielesi. Ei sinulla ja lapsellasi ole mihinkään kiirettä, nauti siitä mikä on nyt, sillä kohta huomaat kun saattelet pienokaistasi jo kouluun,ripille,vihkipapin eteen. Silloin sanot "kylläpä elämä menee liian nopeasti".
Jutella vaikka minun kanssa auttasin mielelläni ja kuuntelisin mielelläni
sinut meseeni :)