Tänään psykologi kertoi mielenkiintoisen tarinan.
Jossain oli tehty koe, jossa isoon vesikattilaan oli laitettu sammakko. Kattilan alla oli tuli ja vesi lämpeni pikkuhiljaa. Sammakko uiskenteli kattilassa ja tottui veden lämpenemiseen. Lopulta vesi oli kuumaa, mutta sammakko oli aluksi tottunut lämpenevään veteen ja lopuksi niin väsynyt siinä räpiköimiseen, ettei jaksanut enää omin avuin loikata kattilasta pois vaan se oli nostettava sieltä. Sen sijaan sammakko, joka laitettiin suoraan kuumaan veteen, hyppäsi sieltä saman tien pois.
Tämä juttu kuvastaa hyvin ainakin meikäläisen masennustilaa. Kun asiat menevät tarpeeksi kauan huonompaan ja huonompaan suuntaan, työympäristö on sairas ja perseestä eikä kukaan ole tukena, huomaa yht´äkkiä olevansa tilanteessa, josta ei enää omin avuin pääse pois. Pahinta on se, että se tilanne on kuin kuristajakäärme: kuristaa sitä lujempaa, mitä syvemmälle sen syövereihin joutuu. Itselläni kesti aivan liian kauan, ennen kuin auttava käsi ojentautui elämääni, mutta onneksi sillä hetkellä oli vielä sen verran älliä jäljellä, että pystyi tarttumaan siihen. Nyt en todellakaan puhu mistään Jeesuksesta vaan määräaikaisista työkavereista, jotka näkivät työyhteisön, jossa työskentelen (valitettavasti vielä) ulkopuolisen silmin, tajusivat tilanteeni ja vihjasivat aika suoraan minulle, etten ole kunnossa ja olisi ehkä aika tehdä asialle jotain. Nämä työkaverit olivat noita hyppiviä sammakoita ja minä se räpiköijä.
Nyt kuusi viikkoa, muutama lääkärikäynti ja pari psykologin sessiota myöhemmin olo on kuin pahan flunssan jäljiltä: kuumetta ei enää ole, mutta hiukan vielä heikottaa. Lääkkeitä on jäjellä ja kuuri on syötävä loppuun, jotta saa loputkin pöpöt pois elimistöstä. Toisaalta tästä parannuttuani olen vastustuskykyinen ainakin niille asioille, jotka masennukseni pitkälti aiheuttivat. Onneksi on vielä pari viikkoa kesälomaakin kohta loppuvan sairasloman jälkeen edessä, jotta voi psyykata itsensä kunnolla kuntoon ennen kuin palaa takaisin sinne *sensuroin itseäni*.
Ai miksikö tämä kirjoitus? Siksi vaan, että toi sammakkojuttu oli yliveto ja ajattelin, että jos edes yksi tämän palstan lukija siitä itsensä löytää, niin tämä kirjoitus ei ole ollut turha.
-Pete
Jossain oli tehty koe, jossa isoon vesikattilaan oli laitettu sammakko. Kattilan alla oli tuli ja vesi lämpeni pikkuhiljaa. Sammakko uiskenteli kattilassa ja tottui veden lämpenemiseen. Lopulta vesi oli kuumaa, mutta sammakko oli aluksi tottunut lämpenevään veteen ja lopuksi niin väsynyt siinä räpiköimiseen, ettei jaksanut enää omin avuin loikata kattilasta pois vaan se oli nostettava sieltä. Sen sijaan sammakko, joka laitettiin suoraan kuumaan veteen, hyppäsi sieltä saman tien pois.
Tämä juttu kuvastaa hyvin ainakin meikäläisen masennustilaa. Kun asiat menevät tarpeeksi kauan huonompaan ja huonompaan suuntaan, työympäristö on sairas ja perseestä eikä kukaan ole tukena, huomaa yht´äkkiä olevansa tilanteessa, josta ei enää omin avuin pääse pois. Pahinta on se, että se tilanne on kuin kuristajakäärme: kuristaa sitä lujempaa, mitä syvemmälle sen syövereihin joutuu. Itselläni kesti aivan liian kauan, ennen kuin auttava käsi ojentautui elämääni, mutta onneksi sillä hetkellä oli vielä sen verran älliä jäljellä, että pystyi tarttumaan siihen. Nyt en todellakaan puhu mistään Jeesuksesta vaan määräaikaisista työkavereista, jotka näkivät työyhteisön, jossa työskentelen (valitettavasti vielä) ulkopuolisen silmin, tajusivat tilanteeni ja vihjasivat aika suoraan minulle, etten ole kunnossa ja olisi ehkä aika tehdä asialle jotain. Nämä työkaverit olivat noita hyppiviä sammakoita ja minä se räpiköijä.
Nyt kuusi viikkoa, muutama lääkärikäynti ja pari psykologin sessiota myöhemmin olo on kuin pahan flunssan jäljiltä: kuumetta ei enää ole, mutta hiukan vielä heikottaa. Lääkkeitä on jäjellä ja kuuri on syötävä loppuun, jotta saa loputkin pöpöt pois elimistöstä. Toisaalta tästä parannuttuani olen vastustuskykyinen ainakin niille asioille, jotka masennukseni pitkälti aiheuttivat. Onneksi on vielä pari viikkoa kesälomaakin kohta loppuvan sairasloman jälkeen edessä, jotta voi psyykata itsensä kunnolla kuntoon ennen kuin palaa takaisin sinne *sensuroin itseäni*.
Ai miksikö tämä kirjoitus? Siksi vaan, että toi sammakkojuttu oli yliveto ja ajattelin, että jos edes yksi tämän palstan lukija siitä itsensä löytää, niin tämä kirjoitus ei ole ollut turha.
-Pete
Vastaukset 2
Vanhimmat
Keityn elävältä, koska kukaan ei nosta minua pois kiehuvasta vedestä.
Minullakin olo on kuin pahassa flunssassa, heikotusta, väsymystä ja pientä kuumetta. Vielä ei ole löytynyt apua tähän. Sairaslomalla olen ollut reilun kuukauden jo, eikä kukaan voi auttaa.
Jonka kuulin: kaksi sammakkoa hyppäs kermakirnuun, saadakseen latkittua makeaa kermaista maitoa. Aikansa litkittyään tulivat täöytee n ja halu päästä pois kirnusta. Toinen aikansa yritettyään luovutti ja painui hukkuen pohjaan, toinen taas yritti yrittämistään polkea ja hypätä pois. Lopulta siinä polkiessaan kerma muutui voiksi ja sammakko pääsi hyppäämään pois kun voi oli kovettanut kerman.
Opetus ei pidä koskaan luovuttaa vaikka tilanne olisi kuinka masentava tahansa. Aina löytyy joku apu kun vain jaksaa odottaa ja itse tekee voitavansa.