Ei tästä taida mitään tulla...:( Olen nyt pari kertaa tapaillut erästä nuorta miestä...
Ei tälläinen itsetunnoton, ujo, elämää näkemätön, kokematon, hiljainen, tylsä tavis voi alkaa suhteeseen tuollaisen hyvännäköisen, rempseän, ylimukavan, matkailijan, miljoona kaveria omaavan sosiaalisen miehen kanssa..:( mitä oikein ajattelin...
Hän on kyllä ilmaissut kiinnostustaan ja ollut innokas tapailemaan, mutta tulee mieleen että onko sellainen vaan osa persoonallisuutta...että pitääkö hän oikeasti minusta..vai olisiko yhtä ystävällinen kelle tahansa. Seksiä vonkaavalta kusipäältä ei vaikuta, vaikuttaa aidolta ja sellaiselta kenen kanssa ei olis kiire minnekään. Mutta tulee vaan niin alemmuuden tunne.
Osaan jo kuvitella miten joku ilta tulen kotiin itkien vuolaasti kun juttu on ohi...olen kyllä niin ihastunut. En minä uskalla kunnolla yrittää, en uskalla edes kotiin häntä kutsua kun häpeän itseäni ja tavaroitani niin. Ainoa hyvä puoli on ulkonäköni eikä sekään läheskään aina, varsinkaan huonoitsetuntoisina hetkinä..
Ok, on minulla parempiakin hetkiä ja hetkiä jolloin otan asiat paremmin ja paremmalla itsetunnolla. Mutta tämä on tätä itsetunnon heittelyä...välillä tuntuu niin rumalta ja välillä olen taas niin tyytyväinen itseeni..
Ei tälläinen itsetunnoton, ujo, elämää näkemätön, kokematon, hiljainen, tylsä tavis voi alkaa suhteeseen tuollaisen hyvännäköisen, rempseän, ylimukavan, matkailijan, miljoona kaveria omaavan sosiaalisen miehen kanssa..:( mitä oikein ajattelin...
Hän on kyllä ilmaissut kiinnostustaan ja ollut innokas tapailemaan, mutta tulee mieleen että onko sellainen vaan osa persoonallisuutta...että pitääkö hän oikeasti minusta..vai olisiko yhtä ystävällinen kelle tahansa. Seksiä vonkaavalta kusipäältä ei vaikuta, vaikuttaa aidolta ja sellaiselta kenen kanssa ei olis kiire minnekään. Mutta tulee vaan niin alemmuuden tunne.
Osaan jo kuvitella miten joku ilta tulen kotiin itkien vuolaasti kun juttu on ohi...olen kyllä niin ihastunut. En minä uskalla kunnolla yrittää, en uskalla edes kotiin häntä kutsua kun häpeän itseäni ja tavaroitani niin. Ainoa hyvä puoli on ulkonäköni eikä sekään läheskään aina, varsinkaan huonoitsetuntoisina hetkinä..
Ok, on minulla parempiakin hetkiä ja hetkiä jolloin otan asiat paremmin ja paremmalla itsetunnolla. Mutta tämä on tätä itsetunnon heittelyä...välillä tuntuu niin rumalta ja välillä olen taas niin tyytyväinen itseeni..
Vastaukset 14
Vanhimmat
tiedät.
maailmassa on kuule joillakin murhetta että eivät pääse koskaan treffeille.
Anna ajan kulua ja katso miten käy.
Se on nimittäin aika mielenkiintoista se että jos ihminen on ujo ja joskus "kokematon" niin hänelle saattaa kehittyä poikkeuksellinen luonne toisiin ihmisiin verrattuna johon sellainen juuri sosiaalinen ihminen voi mieltyä kovasti.
Älä nyt pilaa tunnelmiasi sillä että kuvittelet että juttu on jo ohi. Toki kukaan ei voi luvata eikä sinun kannata toivoa liikaa että kaikki menee erinomaisesti eikä hän voisi jättää sinua mutta suhtaudu realistisesti siihen suhteeseen.
Tässä on se nyt jota olet odottanut. Ota pieniä askelia eteenpäin, ihastu vähitellen enemmän ja samalla näet mikä hän on miehiään. Voi olla ihan yhtä hyvin vilpittömästi sinusta kiinnostunut.
Lopettaisit itseäsi kuvailemasta erilaisilla termeillä itsellesi että oletko sitä tai tätä vaan tapaile häntä luonnollisesti.
Olen nähnyt omituisempiakin tapahtumia ja suhteita kuin mitä sinä kuvailet.
ongelmana se jos olette erilaisia. Monesti erilaiset ihmiset sopivat hyvin yhteen ja voivat saada toisiltaan jotain mitä itsessä ei ole. Ongelma on tuo miten näet miehen jotenkin epärealistisen täydellisenä. Hänkin on kuitenkin ihminen ja hänellä on omat epävarmuutensa ja heikkoutensa. Kestätkö sitä kun hänen heikkoutensa ajan mittaan tulevat näkyviksi? Vai haluatko jonkin epätodellisen haavekuvan? Ja tuo, että häpeät itseäsi, mies saattaa kokea sen torjuntana jos et edes yritä kunnolla ja niin itse toteutat tuon pelkosi.
Minusta sinun kannattaisi puhua miehelle tuosta pelostasi. Jos hän aidosti välittää sinusta hän kyllä ymmärtää ja suhteenne voi onnistua. Jälkikäteen voit jäädä katumaan jos päästät miehen menemään, joten yritä ainakin. Rohkeutta!
Jos ennakoi 5-10 vuotta eteenpäin, niin kyllä siinä ajassa ihminen muuttuu ja teini-iän ujoudet karisevat pois ja sosiaaliset taidot kehittyvät. Tuskin pysyt loppuikääsi samanlaisena ujona hiirulaisena. 30-40-vuotiaana luultavasti olet itsekin sosiaalinen ja ylimukava tyyppi.
Vaikka luultavasti ei tuu onnistumaan. No, todista että olen väärässä!
Ja taas siellä joku kuvittelee, että ujous on vain teini-iän ongelmia. Kyllä se kuule voi olla suuri ongelma vielä parikymppisenäkin.
kun sä tiedät mitä mä ajattelen. Itseasiassa ujous ei välttämättä edes ole ongelma, mut sosiaalisten tilanteiden pelko, mikä usein nähdään ujoutena, on vaikea ongelma. Sitäpaitsi parempi se on kannustaa kuin lytätä.
jaa että parikymppisenä ollaan jo niin vanhoja että? juuri teini-ikä vasta loppumaisillaan niin miten joku voi heittää tuollaisen vertauksen...tässähän alkaa tuntumaan ihan toivottomalta kun "vielä" parikymppisenä ollaan ujoja... tämä ei ollut great_loserille vaan sille toiselle:)
Eiköhän se teini-ikä ole ohi kun 20 täyttää, teini-ikä = 13-19.
..toimeen, ja veisit hänet vähemmän sosiaaliseen tilanteeseen? Sinun(?) maailmaasi, vaikka muutaman päivän patikoinnille. Kovasti tunnut pohdiskelevan, vaikka kannattaisi varmaan vain tutustua rauhassa:)
Älä nyt etukäteen päätä ettei siitä mitään tule! Keskity sun hyviin puoliin, niihin jotka tekee susta ihanan tyttöystävän kenelle tahansa.
Jos mies on niin täynnä hyviä puolia kuin kerrot niin luuletko ettei sillä ole valinnanvaraa? Jos hän on ilmaissut kiinnostusta ja haluaa tapailla niin eiköhän se ole aitoa koska feikkaamiseen ei ole tarvetta. Hänen kannaltaanhan se olisi vain ajanhukkaa koska muitakin olisi. Kukaan ei tuhlaa aikaansa ei-kiinnostaviin asioihin.
Minä ja mun poikakaveri ollaan samanlainen pari; minä ujo ja hän tosi sosiaalinen, sellainen nykyajan unelmaihminen. Hyvin tullaan toimeen. Ihmisissä on muitakin puolia kuin ujous tai sen puute ja ne muut asiat on varmasti tärkeämpiä.
Ole positiivinen ja anna hänelle mahdollisuus!
"Hän on kyllä ilmaissut kiinnostustaan ja ollut innokas tapailemaan"
Toisin sanoen hän voi olla sinusta hyvinkin kiinnostunut. Mahdollisesti hänkin ajattelee itsekseen, tuleeko tästä mitään, kun ei tiedä oletko sinä hänestä yhtään kiinnostunut jne. Sosiaalinen ulkokuori voi pettää pahasti. Mene vain rohkeasti eteenpäin äläkä anna periksi ja siten vie häneltä mahdollisuutta tutustua sinuun.
Lienet nuori? No, onko suhde jatkunut? Mulla nimittäin on kokemusta seuraavasti...voinen auttaa:
Olen siis "hehe-kypsässä keski-iässä" , ja ollut koko ikäni ujo. Mulla oli ensin nuorena yli 10vuotta kestävä suhde samanlaiseen ihmiseen kuin minäkin. Oltiin siis molemmat ujoja, hiljaisia, hieman syrjäänvetäytyviä, ja se meitä kai aluksi yhdistikin, ja se toi tiettyä turvallisuuden tunnetta. MUTTA. Aikaa myöten se alkoi tiedätkö tympimään. Pohjimmaiselta luonteeltani minä olen kuitenkin seikkailun- ja vaihtelunhaluisempi, ja niin siinä kävi että rakastuin TÄYSIN VASTAKKAISENLUONTEISEEN mieheen. Ja nyt ollaan oltu 10v onnellisesti yhdessä. Jotenkin sitä vain ujoudestani huolimatta hän tuntui heti "tutulta" enkä kovin edes ujostellut alussakaan hänen seurassakaan, vaikka hänellä kyllä kavereita riittää (edellisellä ei juuri yhtään) ja on kovasti puhelias.
Luota vain itseesi jos hän "tuntuu omalta", ei millään muulla ole väliä.
No kyllä vielä tapailemme, mutta en ole vieläkään päässyt irti ujoudestani. Pieniä häivähdyksiä todellisesta luonteestani tosin olen antanut välillä, mutta sitten kun olemme erossa muutaman päivän ja näämme taas, niin ujous ottaa vallan. Nuorimies on lähdössä reissuun moneksi kuukaudeksi ja ei sen takia halua sitoutua mihinkään. Vaikuttaa siltä että haluaa olla yhteyksissä jatkossakin mutta ei halua sitoutua mihinkään, vaan ottaa rennosti ja päivä kerrallaan. Mielialat vaihtelevat minulla paljon tämän asian suhteen. Välillä ajattelen rennosti ja positiivisesti ja nautin uudesta tuttavuudesta ilman sitoutumishuolia, ja välillä taas murehdin kun hän lähtee maailmalle eikä jääkään luokseni.