Pesut valtuustoon kaikki uhoavat että kokkarit vaihtoon uusien kokkarien myötä jne, muuttuuko meno sillä että vanhat kokkareet siellä taustalla neuvomas ja vetämässä taustalla asioita päin vittua?
Tai että demarien nimet pysyy ja pari ehkä uutta! mikä siellä silloin muuttuu! EI MIKÄÄN eikös tää ole jo nähty näiden kymmenien vuosien aikana?!
Pasekempaan suuntaan vaan menossa kaikki. Kuten joku kirjoitti,
"Vaikka kokoomuksesta menis uusia kavereita 8 sinne, niin ne vanhat olisi taustalla ja kokkarien tyyli on mikä on.
Sinne on saatava uusia puolueita, tämä se mahdollisuus on realistisesti. Sinne on saatava henkilöitä ketkä osaa sanoa suoraan "kaapin paikan" eikä niitä liirunlaarumeita. Jos puolueella on oma tapansa eli muotti, niin ne henkilöt ei sitä muutosta tee. Puolueita on saatava uusia sinne vaikuttamaan, tällöin se muutos tulee jos on tullakseen. Eli PESU siellä on muutama nimi kellä on potentiaalia.
Juho Eerola = Pohtiva, hieman liian joustava, mutta jokseenkin hyvät linjat.
Jari Taipale = Sanoo mitä ajattelee, ei kumarra eikä pelkää. Rohkea ja vakaasti linjassaan pysyvä, ei petä.
ArtoHirvonen = Jäärä, pitää päänsä myös, mutta höystetty kokemuksella.
Juho saa muutenkin ääniä jo paljon, pitäkää huoli että nämä kaksi muutakin saa ääniä, nämä kaverukset tuovat varmasti muutosta jos mikään!"
Niin nyt on aika sinne laittaa sellaisia henkilöitä ketkä ei rupea takkiaan kääntää niitä on ainakin 2 Hirvonen ja Taipale, Eerolasta en ole vielä ihan varma saattaa olla hieman liian pehmeä?
Mutta sopivat kaverit sillä taustalla niin se kovuus tulee sieltä kautta! Eerola vaan hoitaa sen supliikkipuolen ja taustajoukot pitää linjaa kovana. Silloin voi olla muutokselle mahdollisuus.
Ei sillä mikään muutu että samat puolueet jatkaa yksin vaikka uusia naamoja oliskin siellä. Nehän oppii sn ryhmäkurin jo ennen valtuustoon pääsyä!
Pesulle mahdollisuus, eihän se ole kun se 4 vuotta niin sinä aikana ei mikään enää huonompaan voi mennä kun tällä valtuustolla menisi! Entäs jos psu hoitaakin asiansa hyvin? te mollaatte, ja haukutte vaikka ette voi tietää sitä. Vai onko ne mollaajat ja haulkkujat juuri näitä muita puolueita ketkä sen tekee?
Kansa nyt ruvetkaa miettimään oikeesti onko nämä nyt olevat puolueet jo nähty!!!! Ja onko uudet puolueet NÄHTY työssään? EI ole silloin ei voida niitä haukkuakaan, räksyttäkää vasta kun on sen aika ei etukäteen.
eerola saa varmasti ääniä ollut niin kauan kirjoittelemassa lehtiin, kauan ennen vaaleja jo. Hirvonen ja Taipale taas tulleet enemminkin esiin nyt hiljattain jotenka, tukea heille ja muistakaa siellä ei valtuustossa ole tällä hetkellä ketään jotka sanoo "esitän eriävän mielipiteen" eikä tule ellei näitä pesulaisia saada sinne riviin mukaan!

Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei kuule taida paljon tahti Kotkassa muuttua jos kolme pesua läpi menee.
Ja sit viel noista kolmesta niin kylhän Eerola on välillä edes siellä päin. Mut nää kaks satusetää ei kyl päätöksenteost ymmärrä tuon taivaallist.
Ja kun kuitenkin Kotkassakin noudatetaan demokratiaa niin kyl pesut tarvii 26 valtuutettua mikäli meinaa kaapinpaikan näyttää!! Et mä äänestän ainakin vasemmistoliittoa. Sielt löytyy kokeneita vastarannankiiskiä ilman mitään typerää uhoa.
Kuule 3 henkilöä pystyy jo laittamaan jopa asioihin uusia tuulia se on tosi! nyt ei puhuta äänestyspuolesta vaan siitä millaisin vaikuttein he saisivat tuotua uutta ajatusmallia jne.
Mitä useampi noin ajattelee sitä huonommin koskaan tulee muutosta! eli jälleen ei anneta mahdollisuutta sille että asiat voisi muuttua. sitten itketään että ei ne pitänytkään lupaustaan TAASKAAN olisi sittenkin pitänyt laittaa pesulle ääni.
Mitä siinä menettää jos ääni on pesulla? ei yhtään mitään jos kerran mikään ei muutu 3 pesun myötä esim? vastaappa tähän ajatukseen. mitä oikeesti menetät jos et anna mahdollisuutta ja mitä menetät jos annat mahdollisuuden muutokselle. jos et mielestäsi menetä mitään kun ne 3 ei voi muka vaikuttaa niin eikö se silloin ole ihan sama asia vaikka antais pesulle?
J.Taipale EI! PESU KYLLÄ!!!
mutta jokin raja. ottakaapas selvää mitä kaikkea J.Taipale on touhunnut aikaisemmin.
Mitäs te kylillä puhujat puukottelette toisten selkään? paskaa puhutte kaiken liioittelette. sen jälkeen onkin hyvä tuomita jo.
Taipaleen kovuus on kyllä tullut aikanaan nähtyä. Vankilaan joutas eikä valtuustoon. Juho sensijaan on kunnon äijä sekin on tullut nähtyä.
Mistä syystä se vankilaan joutaisi? mitä se nyt sitten on tehnyt? Käy kouluja ja kehittelee yrityspuoltaan, vetää ilmeisesti reenejä ja elää normaalia elämää. mitä olen tuntenut nyt 10v niin viettänyt ihan normaalielämää koko sen ajan mitä itse tiedän.
AA vankilaan koska on Kervisen puolella ja tuonut totuuksia esille. eikö se silloin ole jo rehellistä? Ja tuskin se olisi edes osa mitään isompaa seuraakaan jos olisi hupelo.
Ja rikosrekisterikin on puhdas, lupasi vielä jolleen näyttääkin mutta sekään suun soittaja ei uskaltanut mennä kysymään. Ainakin näin kommentoi tällä palstalla että "kysyjää ei näkyn"
Eli vedäs sä puskajussi vittus päähän vai pissikö jari sun aamumuroihin kun soitit sille joskus jossain suutas?
Ai noin kymmenen vuotta tuntenu. Se oli aikalailla noita aikoja kun kyttäs pikku-tyttöjä kaupungilla ja hakkas,uhkaili ym... muita
se hän täys rosvo
Oliskohan aika tämäkin jo laittaa etiäppäin? Tämähän on törkeä vale, ja jos näin olisi kai ne olisi käräjilläkin käsitelty! Kyllä niitä naisten hakkaajia varmasti on jopa vaaleita ja saman mittaisiakin mutta, minulla kun on ollut vain pitkiä suhteita niin eipä ole ollut tarvetta moiseen.
Mitä on nämä ynnä muita? Jokaisella lähestulkoot tulee jossain vaiheessa kahinoita, varsinkin jos baareissa käy tms. 10 v sitten oli myös yö elämä paljon rauhattomampaa kun nykyään, ainakin siltä tuntuu.
Totta on se että olen joutunut joskus tilanteisiin jonkun kerran, missä olen joutun joko ottamaan selkää tai antamaan. Eikös tämä ole hyvin monelle "pojalle" normaalia.
Jos niitä kavereita kutsutaan "pikkutytöiksi" kuten monia jätkiä akoiksi sanotaan, silloin väitteissäsi olisi jotain perääkin.
Silloin joskus niitä "kokeilijoita" tuli vastaan, yleensä olivat ennestään jo tuttuja ketkä halusivat päteä, mutta pari kertaa pääsin lähtemään pois tilanteesta parit kerran joutui antaa että ei jää ottajan puolelle.
Sähän voit tulla tuosta asiasta neuvottelemaan naamatustenkin, jos olisin rosvo en olisi varmaankaan olisi tässä tilassa missä olen.
Onhan se helppo puskasta huudella yhtä jos toista, kuulo, luulopuheiden perusteella. Monet minut sotkee myös Juha Taipaleeseen joka oikeesti on täysi "mainittu" eikä se edes riitä vielä.
Olen jopa saanut ongelmia sen vuoksi kun nimet sotketaan ja hiusten värikin muistaakseni sama.
Mutta nämä ongelmat on selvinneet sen myötä kun etunimi on tarkistettu, suurimmat sanomiset mitä olen saanut on tulleet ylinopeuksista aikoinaan.
3x ollut niiden takia kortti jäähyllä, paras oli se että sain kortin takas meni n viikko se oli taas siellä. Sen siitä saa kun jatkuvasti on ylinopeutta, vaikka sitä ei olekkaan kaahaamis mielessä aina ajeltu. Mutta näistäkin on aikaa se yli 10v ja autoilijathan on pidetty aina pahimpina rosvoina.
Minulla ei ole kleptomaniaa tms että en ryöstä en varasta. Eikös ne ole rosvon tunnusmerkit?
Et tunne henkilöä henkilökohtaisesti, olet kuulopuheen orja. Kun kaverisi on tota mieltä tai noin kuullut, pitääkö sinunkin olla? Pitää koska muuten kaverisi kääntää sulle selän jos ei saa myötätuntoasi.
Noin puhuu aina ne ketkä ei oikeesti tunne eikä tiedä, mutta luulevat tietävänsä.
Kun sattui kohdalle osuvasti niin lainataan.
Alkuperäinen ketju, http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000079&posting=22000000037862358
itse asia:
Meinasitko
Kirjoittanut: Saada 13.9.2008 klo 08.47
Täältä asiallisia vastauksia?Joudut pettymään koska tämä on Pelkkä vittuilu ja Mustamaalaukseen tarkoitettu palsta missä pikkusieluset kirjoittavat asioista mistä eivät välttämättä tiedä yhtikäs mitään muutakun mitä ovat kuulleet "Isoilta Pojilta"
et kös vasikoinut masan kump . joskus kuin ajatelit oma persetä.
On kovat joillain
Kokoomus sai loikkari riveihin, sellaisen liikuntamiehen että se menee varmasti läpi.
maininnut niitä ehdokkaita, jotka eivät edes tiedä mihin ovat ehdolla... Eevakin säkättää tekstareissa tulipuvuista ja toyota kuskien ajotaidoista. Onkohan hän edes tietoinen, kuinka iso osa äänestäjistä ajaa Toyotalla, tuulipuku päällä?
Kylällä kun tapaa Persun ehdokkaita ja kyselee heiltä asioista, he käyttäytyvät kuin 14-vuotiaat tytöt ja vastaukset ovat tätä luokkaa "Joo siis, en mä tiiä, mut kysytkö tolta ku se on niinku on perehtyny tai jotain...." HALOO!Vakavasti! Ei teistä ole tähän tällä porukalla!
Valtuutetutkaan eivät tiedä asioita tarkalleen mistä he päättävät, miten ehdokas voisi olla selvillä vesillä kaikista asioista?
Jokaisella on ne omat linjaukset tai sanotaan vahvuudet, ja jos kysymys sattuu menee ohi sen oman vahvan alueen. Eikö se ole normaalia että joko selvitetään ja sitten vastataan tai jos on joku sen homman tietäjä niin hän vastaa.
Sanoisin että nyt karrikoit ja mustamaalaat pesuja, jos valtuutetu ei tiedä kaikkia asioita niin sinun ajatuksen mukaan heistäkään ei pitäisi olla mihinkään.
Kukaan meistä tai edes sinäkään et tiedä kaikkea, ja joudut turvautumaan sellaisiin jotka asiasta tietävät. Millaiset ovat sinun arvosi, oletko kenties siihen arvosteluun sopiva itsekkään?
Olisit nyt edes maininnut että kaikkea ei tietysti voi tietää, mutta nyt annoit kuvan että ehdokkaan tai politikon pitäisi tuntea kaikki asiat, että jokainen vastaus pitää tulla kun apteekin hyllyltä niinkö se menee?
Taidan vaan nukkua vaalien yli... on se kumma kun pitää tapella jostain persuista.
silkkaa Kokoomusvaltaa voitaisiin kokeilla tässä kaupungissa vaihteeksi, luulisin että ainakin yrittävät pistää kaupungin talouden järkevään kuntoon, luulisin.