Jumalten kosto

Ja Jumalat katsoivat alas
maahan. Istuivat valkoisissaan
ja loivat katseitaan pitkin
vehreitä niittyjä. Merien
rantoja ja lahtia. Ja maa oli
niin kaunis.

Mitä he tekevät ilman
meitä, Jumalat keskustelivat.
Minne aallot osuvat. Minne
joet virtaavat. Minne tuuli
puhaltaa. Minne aurinko
paistaa.

Eivät ne ymmärrä, sanoi
yksi. Maa on tyhjä ja autio
jos emme ole, sanoi toinen.
Sotaa ja epäsopua, kertoi kolmas.
Ja kuka ohjaa Rakkauteen oli,
neljänne mielipiden.

Ja Jumalat istuivat käsikkäin.
Samaa maata, samaa mieltä.
Niin kuin Jumalilla on
tapana. Ja maa jatkoi kulkuaan
hehkuen kuin jalokivi avaruuden
täyttymyksessä.

Paimenpoika oli Jumalten palvelija
ja hän ole seurannut ja kuunnellut:
täältä katsoen maapallo on
todella kaunis ja kaikki näyttää
olevan hyvin, hän sanoi.Ja hänen
silmänsä loistivat.

Eikö meitä muka tarvita,
huusivat Jumalat yhteen ääneen!
Menkää ihmisten luo, sanoi paimen,
matkustakaa. Käykää kunkin
asuinsijalla. Sydämissä ja sieluissa.
Olkaa jokaisen luona.

Mutta silloinhan me olemme ihmisiä,
huusivat Jumalat itkuisina.

Kiitos runostasi.

Onkohan niin, että Jumala
loi Rakkauden, mutta ihminen
on mennyt ja näprännyt sitä
mieleisekseen?

Maailman humaaneimmasta arvosta
on rakennetty kylmin bisnes?

Hyvä runo sinulta.
Kiitos.

sillä nythän on vaan pelkkää ruskaa !

kun nuolet haavojasi
tiedät olevasi hengissä.

arvostelu:
.mystinen
.ihailtavaa itsekritiikkiä
.mukaansa tempaava

koska en tiedä totuutta
ja
miksi valehtelisit koska uskoisin senkin?