yksinhuoltajan pulma

hoitoajoista

Olen yksinhuoltaja, opiskelen ja nyt minulle olisi tarjolla osa-aikatyötä lisäksi, jota taloutemme kipeästi tarvitsisi.

Lapsi viihtyy päiväkodissa hyvin... On reipas nelivuotias. Työn takia hän joutuisi kuitenkin vaihtamaan päiväkotia sellaiseen, jossa tarjottaisiin myös iltahoitoa.

Pystyisin luultavasti sumplimaan päivät, ettei niistä tulisi liian pitkiä (jättäisin opiskelut vähemmälle jos töissä kiireistä). Pääsääntöisesti hoitoaika olisi noin kahdeksaan tuntia. Mutta sitten saattaisi tulla vähän kiireisempiä pätkiä. Töitä olisi myös toisinaan viikonloppuisin (lauantaina ja sunnuntaina, päivät neljästä kahdeksaan tuntia).

Onko kellään tietoa tästä asiasta, eli
1) miten monta päivää lapsi saa olla päiväkodissa? saako pitää kuutena päivänä viikossa?

2) meneekö siitä jos lapsi on päiväkodissa esim. klo 9 - 20 kaksi hoitopäivää?

3) saako lasta pitää hoidossa yli 10 tuntia vuorokaudessa?
--> tämä ylittyisi pakostikin toisinaan, koska jos tarvittu hoitoaika työ/opiskelumatkoineen olisi klo 13-21, joutuisin viemään lapsen hoitoon jo klo 11, jotta kerkäisi nukkumaan sinne päiväunet. Nukkumatta ei varmaan jaksaisi iltaa hoidossa, ja ennen jos veisin lapsen vasta klo 13 ja hoitomatkaan menee tunti, ei kerkeäisi nukkua ennen sitä kotonakaan päiväunia mitenkään.

Tai sitten joskus (huom. harvoin!) saattaisi minulla olla pakollinen luento klo 8-10 ja sitten töitä klo 14-20. Tuolla välillä päivällä ei lasta kannattaisi päiväkodista pois hakea, joten päivän pituudeksi matkoineen (aamulla 1 tunti, illalla 1) muodostuisi klo 7-21 eli 14 tuntia. Kuulostaa hurjalta eikä näitä usein olisi, mutta onko tällaiset hoitoajat yleensä mahdollisia mistään syystä?

Ja on siis sellainen vilkas lapsi, mutta ehdottomasti kunnon päiväunet vielä tarvitsee, muuten muuttuu todella yliaktiiviseksi ja kärttyiseksi!

Anteeksi rönsyilevä viesti. Toivottavasti jollakin on antaa vastauksia.

Haluaisin vielä korostaa, että en aio enkä halua pitää lastani paljoa päiväkodissa. Ja lapsen paras on etusijalla. Elämässä pitäisi kuitenkin jotenkin eteenpäinkin päästä ja laskut maksaa. Jos ottaisin tuon työn vastaan, hoitoaika ylittäisi joskus sen 10 tuntia ja toisinaan hoitopäiviä tulisi pakostakin yli 5. Sitten olisi väljempiä viikkoja, mutta ei välttämättä samassa kuukaudessa, että en pystyisi korvaamaan niitä yhdellä viikolla ylimääräisiä päiviä seuraavassa.

6

1622

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • päiväkodin aikuinen

      Olen töissä vuorohoitoryhmässä joten yritän vastata kysymyksiisi. Huomioi kuitenkin että käytännöt vaihtelevat eri kaupungeissa ja jopa eri päiväkodeissa, joten vastaukset perustuvat oman ryhmäni toimintaan (ja tietysti jossain kohdin päivähoitolakiin).

      Vuorohoidossa (eli ilta- sekä ympärivuorokautisessa hoidossa) on erilaiset "säännöt" lapsen hoitoajoille kuin päivähoidossa:

      1)lapsi saa olla kuusikin tai vaikka seitsemänkin päivää viikossa hoidossa mutta kuukauden aikana vapaapäiviä tulisi kertyä vähintään kahdeksan. Jos tämä ei vanhemman työtilanteen vuoksi onnistu kannattaa asiasta keskustella henkilökunnan kanssa.

      2)pitkästä hoitopäivästä ei mene kahta hoitopäivää

      3)hoitopäivän pituutta ei ole mitenkään rajoitettu. Koska meidän ryhmä on ympärivuorokautisesti auki saattavat esim. lentoemäntien lapset olla hoidossa neljäkin vuorokautta putkeen. Voi olla että jossain iltaryhmissä on jotain rajoituksia.

      Subjektiivinen päivähoito-oikeus ei siis päde vuorohoitoon, vaan lapsi saa olla hoidossa ainoastaan vanhemman tai vanhempien työ- tai opiskeluajan ( nukkuma-ajan jos on kyse yötyöstä).

      Lapsen etu on myös se, että kotona on ruokaa pöydässä sekä äiti (tai isä) joka kokee oman elämänsä mielekkääksi. Kaikilla ei ole mahdollisuutta valita omia työaikojaan, joten syyllisyyteen ja sääliin ei kannata upota, vaan ennemmin miettiä miten olla näissä olosuhteissa riittävän hyvä vanhempi lapselle.

      • Poikiensa äiti

        Eli, yhden yövuoron hoito vie kaksi hoitopäivää siinä tapauksessa, jos on anonut vain osa-aikaista. Eli hoitopäivät menee vuorokauden mukaan. jos kuukaudessa on kuusi yövuoroa, niin maksu menee kokopäivähoidosta, vaikka lapset tosiaan olisivat vain yön nukkumassa hoidossa, eli veisin 21 ja hakisin 7.15 pois. Mielestäni aika kohtuutonta, eikä todellakaan kannusta järjestämään itse lisähoitoja esim. vain parin tunnin päivätarpeelle.


    • ei pitäisi olla rajoituksia

      Kunnilla on kyllä kaikenlaisia rajoituksia ja sääntöjä, mutta ne eivät perustu lakiin vaan ovat vain asiakkaiden kiusaksi keksittyjä.

      Lain mukaan kunnalla on velvollisuus järjestää hoitoa tarpeen mukaan.

      Vuoropäivähoidossa lapset voivat olla joskus useitakin päiviä putkeen hoidossa. Laivahenkilökunnalla taitaa olla seitsemän päivän työputket.

      Helpommalla pääset jos saisit järejsteltyä hoidon ilman kunnan apuja.

      • ap.

        En oikein käsitä, miten tämä päivähoidon sumpliminen onnistuisi ilman kunnan apuja?


      • sun juttujas

        vai asiakkaiden kiusaksi tehtyjä? ei todellakaan, vaan rajoituksia on pakko pitää siksi, että kaikilla vanhemmilla ei oma järki riitä kertomaan, että lapsi ei voi "asua" päivähoidossa.

        tiedän perheen, jossa äiti oli laivalla töissä eli lapsi aina koko viikon kerrallaan yötä päivää hoidossa. äiti halusi myös vapaa viikollaan tuoda lapsen aina hoitoon 8h/päivä, koska pitäähän hänen levätäkin. lapsi kärsi siitä, koska hän ei koskaan ehtinyt olla kunnolla äidin kanssa.
        Miksi siis tehdä lapsi jos sen pitää ainoastaan joka toinen viikko yöt kotona nukkumassa??

        tällaisia perheitä on paljon muitakin. esimerkiksi kaikki vanhempien lomat lapset olivat hoidossa, vaikka myös lapset tarvitsevat lomaa. onhan leikki lapsen työtä ja kyllä se kotoa poissaolo aina rasittaa samalla tavoin kuin aikuistakin.

        valitettavasti sellaisia vanhempia on pilvin pimein, jotka työntävät lapsensa yhteiskunnan kasvatettaviksi, jotta itse pääsisi helpommalla. ja näitä ihmisiä löytyy kaikista yhteiskuntaluokista, jopa korkeasti koulutetuista.

        minulla on 20v kokemus lastenhjoidosta, siksi olen nähnyt niin paljon erilaisia tapauksia.

        alkuperäiselle kirjoittajalle: voisitko saada joskus hoitoapua lapsellesi esimerkiksi isovanhemmista, kummeista, omista sisaruksistasi? vaikka sinä tekisit pitkää päivää, niin lapsesi pääsisi joskus pois päiväkodin suurista ryhmistä ja siellä vallitsevista meluista, vaikka mummilaan yökylään tms.


      • ap.
        sun juttujas kirjoitti:

        vai asiakkaiden kiusaksi tehtyjä? ei todellakaan, vaan rajoituksia on pakko pitää siksi, että kaikilla vanhemmilla ei oma järki riitä kertomaan, että lapsi ei voi "asua" päivähoidossa.

        tiedän perheen, jossa äiti oli laivalla töissä eli lapsi aina koko viikon kerrallaan yötä päivää hoidossa. äiti halusi myös vapaa viikollaan tuoda lapsen aina hoitoon 8h/päivä, koska pitäähän hänen levätäkin. lapsi kärsi siitä, koska hän ei koskaan ehtinyt olla kunnolla äidin kanssa.
        Miksi siis tehdä lapsi jos sen pitää ainoastaan joka toinen viikko yöt kotona nukkumassa??

        tällaisia perheitä on paljon muitakin. esimerkiksi kaikki vanhempien lomat lapset olivat hoidossa, vaikka myös lapset tarvitsevat lomaa. onhan leikki lapsen työtä ja kyllä se kotoa poissaolo aina rasittaa samalla tavoin kuin aikuistakin.

        valitettavasti sellaisia vanhempia on pilvin pimein, jotka työntävät lapsensa yhteiskunnan kasvatettaviksi, jotta itse pääsisi helpommalla. ja näitä ihmisiä löytyy kaikista yhteiskuntaluokista, jopa korkeasti koulutetuista.

        minulla on 20v kokemus lastenhjoidosta, siksi olen nähnyt niin paljon erilaisia tapauksia.

        alkuperäiselle kirjoittajalle: voisitko saada joskus hoitoapua lapsellesi esimerkiksi isovanhemmista, kummeista, omista sisaruksistasi? vaikka sinä tekisit pitkää päivää, niin lapsesi pääsisi joskus pois päiväkodin suurista ryhmistä ja siellä vallitsevista meluista, vaikka mummilaan yökylään tms.

        Ei ole mahdollista saada apuja... Olen ihan yksin lapseni kanssa. Tuttuja meillä on kyllä, mutta ei ketään sellaista jota voisi velvoittaa auttamaan.

        Sukulaiset, jotka voisivat muuten auttaa ovat kuolleet, liian kaukana, haluttomia auttamaan yms.

        Ja minulla ei ole mitään tarvetta tai halua laittaa lastani asumaan päiväkotiin. Niin kuin tuossa ensimmäisessä viestissäni kirjoitinkin.

        Kiitoksia vastauksista!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      468
      6646
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      198
      3978
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2543
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      26
      2080
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      144
      1491
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      79
      1356
    7. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1188
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      68
      1186
    9. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1115
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1099
    Aihe