KUSIPÄISET

JA NIIDEN VÄLNPITÄMÄTTÖMÄT VANHEMMAT ON ENEMMÄNKIN KUN POIKKEUS TÄÄLLÄ UKISSA. NUORET AIKUISEN RYYPISKELEE JA TAPPELEE PITKIN KAUPUNKIA JA VANHEMMAT PYÖRIVÄT SEASSA TAPUTTAMASSA PILTTIÄÄN KAUNIISTI POSKELLE, ETTÄ HYVÄ POIKA KUN OSAAT PITÄÄ PUOLESI. HELVETIN HÖRHÖT PORUKALLA HUUMEPÄISSÄÄN HAKKAILEVAT VIATTOMIA KULKIJOITA. ONKS UKISSA TOSIAAN NIIN JÄRJENKÖYHÄÄ PORUKKAA ET EI ASIOIHIN PUUTUTA MINKÄÄN VERTAA. PELKÄÄTTEKÖ TE VANHEMMAT OLEVANNE HUONOJA VANHEMPIA JOS ETTE SAA PENTUJANNE KURIIN? HOIDATTE SITTEN ASIAN KÄYTTÄYTYMÄLLÄ ITSE SAMALLA TAVALLA KUN PENTUNNEKIN.HERÄTKÄÄ JO, OOTTE KUITENKIN NE VAHNEMMAT JOTKA ANNATTE ESIMERIKIN NUORISOLLENNE. ETTE KAI HALUU ETTÄ PENTUNNE TEIDÄN LAILLANNE UHOILEE VIELÄ KESKI-IÄSSÄ KARTSALLA.
321358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

uskaltaa ottaa asian esille, hieno kirjotus ja niin totta.

Äänestä
  • ko vähäise kakara =)eiks se pare o ko asioist puhuta ? ei niihe muute parannust sa, eik tyrmät het toissii.

    Äänestä

TOTTA JOKA SANA

Äänestä

joka päivä lehdesssä kun ukilainen tai kaksi kärynny ratista

Äänestä

ehdokastasi päättämään.
Näin ei voi jatkua. Joku Vartiaisen porukka ei ole oikea laatimaan sääntöjä kasvatuksesta.

Äänestä
  • Vartiaista! Mitä sä pamlaat? Ku meitin pojat kävi omenavarkaissa, siellä oli joku, ihan joku muu, ku vartiainen pystykorvan kanssa kasvattamassa. Sulla on noi politiikat sun muut ny menny sekasin. Se on kato sillä lailla että ne on vanhemmat kun kasvattaa lapsia. Ekaks äitee pitelee niitä masussa yheksän kuukautta, sit ne tuottaa sinappii ja puplauksii ja rupee pikkuhiljaa ryömimään ja sitä rataa. Ketään vartijaa tai vartiaista ei nävy! Paitsi tietty äitee ja ehkä iskäki! Vihtahousu sentään! Täytyyks nyt syyttää jotain vartijaa? Mä oon luullu et kaikki on yhteiskunnan syytä tai ainakin peruskoulun... Mistä niitä kakruja sikiää joilla ei oo Iskää ja Äiteetä. Siinäpä kymysys!

    Ps. Afrikassa, kuulemma, kylä kasvattaa lapset!Maailmasta ei oo enää mihinkään!

    Äänestä

  • Kannattaa tosiaan äänestää uutta verta valtuustoon, niin olisi toivoa, että meno kaupungissa muuttuisi. Miksi äänestää aina samoja vanhoja jääräpäitä, laitetaan valtuusto uusiksi?

    Äänestä

  • popo kirjoitti:

    Kannattaa tosiaan äänestää uutta verta valtuustoon, niin olisi toivoa, että meno kaupungissa muuttuisi. Miksi äänestää aina samoja vanhoja jääräpäitä, laitetaan valtuusto uusiksi?

    lasten ja nuoretnb kasvatuksellisiin asioihin. Haloo!!!!

    Äänestä

  • ketään kirjoitti:

    Vartiaista! Mitä sä pamlaat? Ku meitin pojat kävi omenavarkaissa, siellä oli joku, ihan joku muu, ku vartiainen pystykorvan kanssa kasvattamassa. Sulla on noi politiikat sun muut ny menny sekasin. Se on kato sillä lailla että ne on vanhemmat kun kasvattaa lapsia. Ekaks äitee pitelee niitä masussa yheksän kuukautta, sit ne tuottaa sinappii ja puplauksii ja rupee pikkuhiljaa ryömimään ja sitä rataa. Ketään vartijaa tai vartiaista ei nävy! Paitsi tietty äitee ja ehkä iskäki! Vihtahousu sentään! Täytyyks nyt syyttää jotain vartijaa? Mä oon luullu et kaikki on yhteiskunnan syytä tai ainakin peruskoulun... Mistä niitä kakruja sikiää joilla ei oo Iskää ja Äiteetä. Siinäpä kymysys!

    Ps. Afrikassa, kuulemma, kylä kasvattaa lapset!Maailmasta ei oo enää mihinkään!

    ja ottaa päävastuun kakruistaan, ei vartiaiset eikä muutkaan poliitiikot sen enempää kuin koulu tai muutkaan ammattikasvatustahot. Miksi sitten lapsia tehdään, jos niistä ei välitetä? Eikö heidän vanhemmistaankaan ole välitetty?

    Kysyn vaan.

    Äänestä

Suurin osa on ihan kunnollista ja fiksua väkeä, mutta tietenkin nuo häiriköt erottautuvat. Olen ihan samaa mieltä, että vanhempia pitäisi kasvattaa taas tässäkin asiassa. Mutta jos heillä itselläänkin - ja hyvin todennäköisesti - on malli ollut tuota kuvailemaasi, niin totta mooses siirtyyhän se jälkikasvulle, kun muuta mellia ei ole antaa. Ehdotan, että kaupunkiin perustetaan vanheimpainkouluja. Helpommin sanottu kuin tehty...ei kukaan halua leimautua..mutta neuvontaa ja ohjausta kai sitten koulun taholta hienovarasesti, kyllä ammattilaisten pitäisi tietää, miten menetellä.

Jotain uutta pitäisi räväyttää ja keksiä, eihän näitä ongelmavanhempia saada yhteistyöhön mitenkään tost vaan

Äänestä
  • Ukissa on nuorten päihteiden käyttö onneksi hyvin vähäistä. Esimerkiksi kukaan juuri ei ollut Vappuna edes kaupungilla. Ei tarvittu edes Vappuna nuorten auttajia hankittu, kaikki tuntuivat olevan siististi kotona, tai ravintoloissa pitämässä hauskaa.

    Kyllä Uudessakaupungissa on asiat hyvin, nuoriso keskittyy rakentamaan itselleen hyvää tulevaisuutta, satunnaiset häiriköt tuntuvat olevan muualta tulleita läpikulkijoita.

    Kun nykyinen sukupolvi pääsee kunnolla työelämään, uskon että Uusikaupunki menestyy, ja tulee viihtyisämmäksi. Alko lienee ainoa, jonka liikevaihto laskee. Ja se taas on nuorten, ja koko kaupungin kannalta hyvä asia.

    Äänestä

  • Lääk.lis kirjoitti:

    Ukissa on nuorten päihteiden käyttö onneksi hyvin vähäistä. Esimerkiksi kukaan juuri ei ollut Vappuna edes kaupungilla. Ei tarvittu edes Vappuna nuorten auttajia hankittu, kaikki tuntuivat olevan siististi kotona, tai ravintoloissa pitämässä hauskaa.

    provosoit tai oot kulkenu pipo liian tiukalla päässäs näiden ongelmien ohi..no onhan vaihtoehtona että osui omaan nilkkaan ja koitat selitellä asiaa parhaimmin päin =) hehehe nostappa pipoo ja näe ongelmat, ni silloin saattaa olla et niille jotain vois tehäkkin.

    Äänestä

  • Lääk.lis kirjoitti:

    Ukissa on nuorten päihteiden käyttö onneksi hyvin vähäistä. Esimerkiksi kukaan juuri ei ollut Vappuna edes kaupungilla. Ei tarvittu edes Vappuna nuorten auttajia hankittu, kaikki tuntuivat olevan siististi kotona, tai ravintoloissa pitämässä hauskaa.

    Kyllä Uudessakaupungissa on asiat hyvin, nuoriso keskittyy rakentamaan itselleen hyvää tulevaisuutta, satunnaiset häiriköt tuntuvat olevan muualta tulleita läpikulkijoita.

    Kun nykyinen sukupolvi pääsee kunnolla työelämään, uskon että Uusikaupunki menestyy, ja tulee viihtyisämmäksi. Alko lienee ainoa, jonka liikevaihto laskee. Ja se taas on nuorten, ja koko kaupungin kannalta hyvä asia.

    noinhan se on ku kattelee vaaleenpunasten rillien läpi.

    juoksua

    Äänestä

oli tuossa sinun kirjoituksesi katkeraa ja jyrkkää sävyä..niinhän se on kun sinun pitäisi olla kaiken valtias...suvaitsevaisuutta enemmän. Ei kaikki Ukin vanhemmat ole sellaisia kun kirjoitit, lääk.lis. oli varmasti oikeassa sanoen ettei ongelma ole kovin suuri...mitä nyt jotkut kollit joskus vinettoa juovat, pitäähän sitä sitten huutaa ja mekkaloida. Muuten mistä sitä nannajuomaa nuoret saavat (menneisyydessä taxi-asemaltahan sitä). Ei kaupungissa elämä ole sen kamalaampaa kuin 60 vuotta sitten, pientä kränää...Ota rauhallisesti kyllä ne vanhemmat sinne Sannolle pikkuhiljaa menevät..!!

Äänestä
  • Hyvä että joku ymmärsi, ja osasi olla laajakatseinen.

    Menkääpä valittajat vaikkapa vain jonnekin Ukin kokoiseen pikkukaupunkiin perjantai-lauantai iltana, niin huomaatte että toriralli on vilkasta, ja keskusta on täynnä nuoria, joista osa liikkuu kaljakassin kanssa. Ugissa taas viikonloput ovat todella hiljaisia, pari autoa saattaa kiertää toria, ja Hesella istua siististi muutama nuori. Ja jos torille osuu jokin muutaman hengen ryyppyporukka, se huomataan juuri tämän takia, koska se on paikkakunnalla epätavallista.

    Toki näille muutamille ongelmatapauksillekin olisi hyvä saada joku ratkaisu, mutta ne ovat niin pieni marginaaliryhmä, että he eivät kaupunkia tai sivullisten ihmisten turvallisuutta juurikaan uhkaa. Ja mikäli he ovat yhtä "rikollisia ja ongelmallisia" kuin aloittaja luulee, he ovat lukittujen ovien takana hyvin pian.

    Suhteellisuudentajua löydätte, kun käytte viikonloppuna klo 23 jälkeen muiden kaupunkien keskustoissa. Aina voi parantaa Uuttakaupunkiakin, vaikka vaikeaa se on, koska kaupunki on nykyisellaan sen verran siisti.

    Äänestä

  • Lääk. Lis. kirjoitti:

    Hyvä että joku ymmärsi, ja osasi olla laajakatseinen.

    Kollega vei sanat suustani :).

    kirjottaja sanonut että ne nuoret vanhempineen kaupungilla hilluu. ite olen nuori ja ikävä kyllä nähnyt tuon puolen nuorista.juovat kaikkea minkä irti saavat sekkoittaen sen vielä pillereihin. ettekö te ihmiset oikeesti huomaa kuinka paljon ukissa on esim:huumeen käyttäjiä, jopa minun ystävä piirissäni heitä on aika monta vaikka olen ns:kilttityttö. ehkä tuo aloittelija sanoi asiansa aika karkeasti juuri siitä syystä että pieni ja hento ääni ei kuulu eikä heilauta ihmisiä. jotenkin tuntuu että kukaan ei halua tunnustaa asiaa vaan se lakaistaan just noin maton alle, jos ei puhu ei ongelmaa ole tyylillä.

    Äänestä

  • työskennellyt muutama vuosi sitten uudenkaupungin kriisi-osastolla ja on sanottava että kyllä siellä ukin kaduilla/kotona olisi raittiusihmisillä valistettavaa. elikkä eipä tainnut olla aivan tuulesta temmattu tuo aloittajan kommentti. hieman ihmetyttää terveydenhoito henkilökunnan kommentit, sikäli mikäli ovat nimimerkkinsä arvoisia.

    Äänestä

  • olen kirjoitti:

    työskennellyt muutama vuosi sitten uudenkaupungin kriisi-osastolla ja on sanottava että kyllä siellä ukin kaduilla/kotona olisi raittiusihmisillä valistettavaa. elikkä eipä tainnut olla aivan tuulesta temmattu tuo aloittajan kommentti. hieman ihmetyttää terveydenhoito henkilökunnan kommentit, sikäli mikäli ovat nimimerkkinsä arvoisia.

    Onpa teillä tarkka kuva tilanteesta, vaikka kaupungilla ei ongelmia näy. Mistähän lie peräisin? Tilastoa näkyville.

    En kuulu Ukin terveydenhuoltoon millään lailla, minulla vain on kokemusta paikkakunnasta muuta kautta.

    Ketjun aloittajakin voisi muuten katsoa peiliin, tämän olisi voinut otsikoida toisinkin. Jotenkin uskottavuus menee, kun jopa otsikko on alatyylinen.

    Äänestä

  • Lääket. Lis. kirjoitti:

    kyllä pahasti jo hävinnyt otsikon laittajalle =) alottaja kirjotti ytimekkäästi asiansa ja piste. sä taas urputtelet pikkusieluisesti joka kommentista jonka joku laittaa. Kyllä alottaja ainakin mun pisteet saa, jopa provosoivalla kirjoituksellaan. Huomaatko kuinka paljon se on saanu vastauksia palstalla jonne harvemmin kukaan edes kirjoittaa, joten sai mitä halusi, ehkä se vaan tarvitsi hiukan karumman äänen avauksen.

    Äänestä

  • olet... kirjoitti:

    Varmaan sinun sivistys- ja koulutustasoluokkasi mielestä olen "hävinnyt". Siinähän voittaa aina se äänekkäin, ja karkeinta kieltä käyttävä.

    Itse en ole tässä kilpailemassa, kunhan vain ihmettelen mistä te näitä "lukuisia" häirikkötapauksia kaivatte. Perustelematta niitä minkäänlaisilla näytöillä ja tilastoilla.

    sivistynyttä ja ilmeisen hyvän koulutuksen saanutta ihmistä risoo toisten ihmisten kommenteissa =) pistääkö vihaksi että muillakin on asiasta näkemystä, et olekkaan ainoa jolla on "tietoa" asiasta. Tämä on keskustelupalsta, ne tilastotiedot voi kukin itse kaivella mistä sitten sattuu niitä löytämään, sillä niitähän on joka lähtöön ja jokaista mielyttävillä tuloksilla. Ei tunnu se "sivistys" sinustakaan niin sivistynyttä tehdä että vaisusti toisen poskesi kääntäisit =)

    Äänestä

  • ihme.. kirjoitti:

    Ensiksikin, kanssasi on vaikea keskustella, kun viesteissäsi on joka kerta eri nimimerkki.

    Toisekseen haet tässä keskustelussa jotain voittajaa? Minkä takia? Vai oletko itse aloittaja, joka haluaa pönkittää egoaan, koska tunsi jäävänsä tappiolle?

    Sivistystasolla tarkoitan tässä sitä, että jonkun kanssa ylipäätään pystyy keskustelemaan, eli kirjoittaja on ensiksi tunnistettavissa. Ja ymmärtää vastaukset.

    Koulutustasolla taas tarkoitan tässä sitä, että henkilö ymmärtää sen että kantoja pitäisi jotenkin pystyä perustelemaan. Minä en näe mitään esim. kaupungilla tai uutisista yms. mitään merkkejä siitä, että Ukissa olisi nuoriso jotenkin huonosti käyttäytyvää tai ongelmallista. Pikemminkin päinvastoin.

    Tälläistä abstraktia "musta tuntuu" asiasta on erittäin vaikea väitellä, koska vastapuolella ei ole mitään kouriintuntuvaa tilastoa, tai muuta näyttöä asiasta. Otsikosta ja avauksesta muutenkin näkee, että se on pikaistuksissa kirjoitettu. Lieneekö kyseessä sittenkin joku yksittäinen tapaus, jonka ketjun aloittaja sitten yleistää koko Ukin nuorisoa koskevaksi. Tälläisen käsityksen ainakin minä sain.

    Minullekin tuli sama mieleen, ketjun aloittaja on suuttunut jostain. Tuskin hänellä on tuollaisen apinaraivari-avautumisen jälkeen paljon varaa muita arvostella.

    Koulutustason pitäisi olla sellainen, että osaisi kirjoittaa ja perustella kantansa jollain. Ja sivistystason sellainen, että miettisi hiukan mitä yleiselle keskustelupalstalle kirjoittaa, ennen kuin lähettää sen viestin kaikkien nähtäville.

    Äänestä

  • Lääk. Lis. kirjoitti:

    Ensiksikin, kanssasi on vaikea keskustella, kun viesteissäsi on joka kerta eri nimimerkki.

    Toisekseen haet tässä keskustelussa jotain voittajaa? Minkä takia? Vai oletko itse aloittaja, joka haluaa pönkittää egoaan, koska tunsi jäävänsä tappiolle?

    Sivistystasolla tarkoitan tässä sitä, että jonkun kanssa ylipäätään pystyy keskustelemaan, eli kirjoittaja on ensiksi tunnistettavissa. Ja ymmärtää vastaukset.

    Koulutustasolla taas tarkoitan tässä sitä, että henkilö ymmärtää sen että kantoja pitäisi jotenkin pystyä perustelemaan. Minä en näe mitään esim. kaupungilla tai uutisista yms. mitään merkkejä siitä, että Ukissa olisi nuoriso jotenkin huonosti käyttäytyvää tai ongelmallista. Pikemminkin päinvastoin.

    Tälläistä abstraktia "musta tuntuu" asiasta on erittäin vaikea väitellä, koska vastapuolella ei ole mitään kouriintuntuvaa tilastoa, tai muuta näyttöä asiasta. Otsikosta ja avauksesta muutenkin näkee, että se on pikaistuksissa kirjoitettu. Lieneekö kyseessä sittenkin joku yksittäinen tapaus, jonka ketjun aloittaja sitten yleistää koko Ukin nuorisoa koskevaksi. Tälläisen käsityksen ainakin minä sain.

    Avausviesti on pelkkä tunteenpurkaus, jossa kaupungilla pyörivät, ja rötöstelevät, "kakarat" koetaan ongelmaksi. Kesä-ukilaisena tiedän, että kaupungin keskusta on todella hiljainen, niin kuin tässä aikaisemminkin sanottiin.

    Yleensä keskustelunavauksessa tulisi esittää myös ratkaisumalleja, millä tilanne voitaisiin korjata. Se erottaa asiakirjoituksen arvottomasta tunteenpurkauksesta. Myös kaikenlainen nimittely syö kirjoituksen uskottavuutta.

    Ekaluokan ensimmäisessä kokeessa taitaa saada jo yhden pisteen siitä, että osaa kirjoittaa koepaperiin nimensä. Toki täällä ei juuri kukaan omalla nimellään esiinny, mutta saman nimimerkin käyttö olisi hyvän tavan mukaista, ainakin samassa ketjussa. Tässä ketjussa tosin ketjun aloittajakin on kehunut toisien nimimerkkiensä takaa omaa avauskirjoitustaan. Tietyistä kirjoitusvirheistä huomaa helposti, että sama kirjoittaja esiintyy monena eri henkilönä. Opettajat huomaavat sen melko helposti, se taito kehittyy kummasti virkavuosien myötä.

    Itse en juuri tälläisten ketjujen takia kirjoittele paljoa anonyymipalstoille. Asiallisia kannanottoja kun siellä on hyvin vähän, ja sama kirjoittaja kehuu itseään toisten nimimerkkien takaa. Lääk. Lis sanoi hyvin, keskustelu ei saa mennä siihen, että etsitään jotakin voittajaa. Ellei sitten ole kysymys jostain koulun väittelykerhosta, jossa tälläisiä taitoja kehitetään. Niissäkin voiton tulee perustua argumentteihin, ja todisteisiin.

    Ilman mitään esitettyä faktaa väittelyn usein voittaa tietämätömin, koska he eivät huomaa olevansa väärässä. Faktat ovat väittelyn tai keskustelun pohja, ja ratkaisumallit sen tulos.

    Äänestä

  • Ope, Tku kirjoitti:

    Lukemani oli vain niin paljon ristiriidassa kokemani kanssa, että tuli vastattua. Lisäksi haluan puolustaa Uudenkaupungin nuorisoa, joka käyttäytyy mielestäni erittäin hyvin.

    Uudessakaupungissa nuoriso myös harrastaa liikuntaa vielä hyvin paljon, mikä on ilahduttavaa. On hyvä, että kaupungissa on niin paljon mahdollisuuksia erilaisiin harrastuksiin. Ehkä osin tämänkin takia jopa viikonloputkin ovat kaupungin keskustassa rauhallisia.

    Minulla ei olekaan muuta lisättävää tähän ketjuun, muuta kuin arvostakaa nuorianne!

    meitä kaikesta syyttäkö! Tässä ketjussa olemme kirjoittaneet vain ja ainoastaa aloituskirjoituksen ja senkin täysin provosoivassa mielessä, halusimme asiasta keskustelua, niin kuin näette sen myös saimme(niin kuin joku olikin täällä huomioinut)tulimme myöskin siihen tulokseen että kylläpä ne yksittäistapaukset saavatkin hyvin paljon pahaa aikaiseksi tässä kaupungissa =) Vieläpä ovelasti, kun ei sitä jotkut tahot ole huomanneet. Kiitämme kommenteistanne ja toivotamme hyvää päivän jatkoa. Nim: 4x 16v

    Äänestä

  • kuitenkaan kirjoitti:

    No, teitä nuoriahan minä koitin tässä juuri puolustaa. Joten hyvää jatkoa myös teille.

    Äänestä

  • Lääk. Lis. kirjoitti:

    Hyvä että joku ymmärsi, ja osasi olla laajakatseinen.

    Menkääpä valittajat vaikkapa vain jonnekin Ukin kokoiseen pikkukaupunkiin perjantai-lauantai iltana, niin huomaatte että toriralli on vilkasta, ja keskusta on täynnä nuoria, joista osa liikkuu kaljakassin kanssa. Ugissa taas viikonloput ovat todella hiljaisia, pari autoa saattaa kiertää toria, ja Hesella istua siististi muutama nuori. Ja jos torille osuu jokin muutaman hengen ryyppyporukka, se huomataan juuri tämän takia, koska se on paikkakunnalla epätavallista.

    Toki näille muutamille ongelmatapauksillekin olisi hyvä saada joku ratkaisu, mutta ne ovat niin pieni marginaaliryhmä, että he eivät kaupunkia tai sivullisten ihmisten turvallisuutta juurikaan uhkaa. Ja mikäli he ovat yhtä "rikollisia ja ongelmallisia" kuin aloittaja luulee, he ovat lukittujen ovien takana hyvin pian.

    Suhteellisuudentajua löydätte, kun käytte viikonloppuna klo 23 jälkeen muiden kaupunkien keskustoissa. Aina voi parantaa Uuttakaupunkiakin, vaikka vaikeaa se on, koska kaupunki on nykyisellaan sen verran siisti.

    Ei tämä ole enää ole sellainen lintukoto kuin joskus on ollut..

    Hesellä hilluu jos minkälaista häiriönuorta häiriköimässä, ja vessassa käyvät juomassa ja rohkerimmat ihan näkösälläkin, asiakkaiden siis..kun eivät ulökona kylmässä viitsi värjötellä!

    Selvästi humaltuneena mekastavat ja tappelevatkin jopa ennen kuin turvamies ehtii töihinsä..ei ne siellä turhaan tönötä...

    Itse olen monasti iltasella perjantaisin hakenut heseltä jotain ja molemmin puolin ulkosisään käyntiä on humalaisia nuoria poikia ja tyttöjäkin ..ei mikään kiva näky..

    pahimmat tapaukset mitä olen kaupungilla nähnyt on päälle 10 vuotiaat humalassa tai sitä teeskennellen...miettii siinä silloin että missä vanhemmat?

    Äänestä

  • ichigo-79 kirjoitti:

    En suosittele sinulle pikaruokaa, nainen kun tuppaa tuossa iässä keräämään helposti kiloja.

    Mitä nuoriin tulee, niin tuo vaan on tätä päivää. Ne nuoret, jotka usein samankokoisissa ja pienemmissäkin kaupungeissa pyörii, eivät edes mahtuisi Heseen... eikä Ukinkaan Heseen ympäripäissään olevat pääse. Ja jos pääsevät, eivät pysy kauaa.

    Eiköhän se ole osin sellaista esitystäkin tuon ikäisillä, ollaan kovasti kännissä, mutta kun turvamies tulee, selvitään kummasti. Nuoriso on nuorisoa, eikä Ugikaan ole erityistapaus. Onneksi tälläisiä nuoria on paikkakunnalla huomattavan vähän, VERRATTUNA siis muihin saman kokoisiin paikkoihin.

    Kannattaisi sinunkin käydä joskus muuallakin kuin Ukissa ja Laitilassa. Ehkä sinunkin silmäsi avautuisivat, kun näkisit jotain vertailukohtia. Täkäläistä nuorisoa on turha erityisesti syyllistää, päin vastoin. Suurin osa on hyvin kunnollista joukkoa.

    Äänestä

"LINTUKOTO" ettei täällä voi mitään tuollaista olla tai tapahtua haha,haaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

KAKARAT kirjoitti:

JA NIIDEN VÄLNPITÄMÄTTÖMÄT VANHEMMAT ON ENEMMÄNKIN KUN POIKKEUS TÄÄLLÄ UKISSA. NUORET AIKUISEN RYYPISKELEE JA TAPPELEE PITKIN KAUPUNKIA JA VANHEMMAT PYÖRIVÄT SEASSA TAPUTTAMASSA PILTTIÄÄN KAUNIISTI POSKELLE, ETTÄ HYVÄ POIKA KUN OSAAT PITÄÄ PUOLESI. HELVETIN HÖRHÖT PORUKALLA HUUMEPÄISSÄÄN HAKKAILEVAT VIATTOMIA KULKIJOITA. ONKS UKISSA TOSIAAN NIIN JÄRJENKÖYHÄÄ PORUKKAA ET EI ASIOIHIN PUUTUTA MINKÄÄN VERTAA. PELKÄÄTTEKÖ TE VANHEMMAT OLEVANNE HUONOJA VANHEMPIA JOS ETTE SAA PENTUJANNE KURIIN? HOIDATTE SITTEN ASIAN KÄYTTÄYTYMÄLLÄ ITSE SAMALLA TAVALLA KUN PENTUNNEKIN.HERÄTKÄÄ JO, OOTTE KUITENKIN NE VAHNEMMAT JOTKA ANNATTE ESIMERIKIN NUORISOLLENNE. ETTE KAI HALUU ETTÄ PENTUNNE TEIDÄN LAILLANNE UHOILEE VIELÄ KESKI-IÄSSÄ KARTSALLA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu