Illan peli

Jännittävä kiekkoilta tulossa, ja Blue Arena. Onneksi minulla on jossain sininenkin verryttelyasu. Se on tosin jo aika vanha, eli jos tapaan vaikkapa naisen hallilla, niin voi olla vaikeaa houkutella häntä katsomaan otteluita viereisiltä paikoilta jatkossa. No, ehkä hän ymmärtää, ettei kaikilla muillakaan uusia sinisiä verkkareita nurkissa pyöri. Olenhan muuten sentää urheilullinen ja kiekkoihminen. Nyt suihkuun, ettei tule illalla kiire.
11239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Meillä on kylässä eräs lupaava junnu, ja paikallisen Kammelan Kumun kunnianhimoisena tavoitteena on, että poika joskus Lukon edustuksessa pelaa. Nuoresta iästään huolimatta se pisti kyläottelussa Vohdensaaren Voiman pakit toistuvasti solmuun. Siinä olikin äijillä ihmettelemistä, 5-5 se matsi päättyi ja junnu teki kolme kassia. Itse pelasin laidassa, mutta oltiin kummatki laiturit niin hitaita siihen verrattuna, että kaveri sai melkein yksin pyöritellä puolustuksen solmuun, ennen kuin ehdittiin auttamaan. Oltaisiin ehkä voitettukin, mutta se pieni lumikerros kaukalossa antoi Voiman pakeillekin jotain mahdollisuuksia.

Äänestä
  • Lukku ei otta pilaman kun suhteila.Huvät pili mihet ei päse kun ei ole suhuteta.Kakki hunot pili mihet otetan kun on suhteita.

    Äänestä

  • V;I;O kirjoitti:

    Lukku ei otta pilaman kun suhteila.Huvät pili mihet ei päse kun ei ole suhuteta.Kakki hunot pili mihet otetan kun on suhteita.

    Hyvillä kiekkomiehillä on aina suhteita, jos ne niin haluu. Velipojan yks kaveri oli joskus kai kovempiki pelimies, ja sillä niitä suhteita oli. Monesti oli kyllä vaan yhdenillan, mutta oli sillä joskus sellanen pidempiaikanenkin typy.

    Äänestä

Ajateltiin velipojan kanssa tulla kanssa matsiin. Se sai ilmatteeks liput jostain. Ei me mitään ponsoroida, kun ei ole rahaa, mutta jotain kautta se ne sai.

Viimeks kun oltiin matsissa, niin velipoika riitaantu muutaman kannattajan kanssa, kun vierasjoukkue meni johtoon. Käsirysyhän siitä melkein tuli, mutta homma selvisi kun huomattiin että Lukon kannattajiahan nekin oli. Juotiin sitten sovintomaljoja koko toinen erä, ja velipoika vielä kolmannenkin erän. Yksikseen se sen kolmannen erän tilttasi, mutta tuli kuulemma hyvä sovinto. Sen jälkeen joku avulias järkkäri talutti sen Arskan Corollaan, missä se kuunteli loppupelin ajan Mona-Caritaa, ja joi laivalta tuomiaan oluita. Mukavaa oli kaikin puolin.

Äänestä

Hahhaa. Ässät näyttää kaapin paikan.

Äänestä
  • Me ollaan velipojan kanssa myös ässä-miehiä, meillä kun on tossa Ässämersu pihalla! Se on tosin seisonnassa nyt. Ei siinä mitään sen kummempaa vikaa ole, muuta kun kalliit vakuutukset ja kulutus. Mutta sen varmaan ässämiehenä tiedätkin. Ja Mona-Caritaahan siinä kuuntelee ihan ajamatta ja katsastamattakin. Ja on se hianon näköinen tossa parkissakin.

    Hienoo että muitakin ässä-miehiä tulee peliin, voidaan sitten Lukkoa kannustaessa keskustella niistä meidän Ässä-mersuista. Me tosin ollaan liikkeellä varmaan taas Arskan Corollalla, mutta teillähän on se ässä kuitenkin mukana. Olis kiva nähdä se teidänkin lulla, voitais ostaa siihen pari litraa gasoakin jos heitätte mut ja velipojan Seiskaan kaljalle. Mersussa on kiva olla kännissä, sitä mieltä me ollaan.

    Äänestä

  • Vellipoika kirjoitti:

    Me ollaan velipojan kanssa myös ässä-miehiä, meillä kun on tossa Ässämersu pihalla! Se on tosin seisonnassa nyt. Ei siinä mitään sen kummempaa vikaa ole, muuta kun kalliit vakuutukset ja kulutus. Mutta sen varmaan ässämiehenä tiedätkin. Ja Mona-Caritaahan siinä kuuntelee ihan ajamatta ja katsastamattakin. Ja on se hianon näköinen tossa parkissakin.

    Hienoo että muitakin ässä-miehiä tulee peliin, voidaan sitten Lukkoa kannustaessa keskustella niistä meidän Ässä-mersuista. Me tosin ollaan liikkeellä varmaan taas Arskan Corollalla, mutta teillähän on se ässä kuitenkin mukana. Olis kiva nähdä se teidänkin lulla, voitais ostaa siihen pari litraa gasoakin jos heitätte mut ja velipojan Seiskaan kaljalle. Mersussa on kiva olla kännissä, sitä mieltä me ollaan.

    Tullaan kyllä tolla naapurin fauveella. Kohta nähdään.

    Äänestä

  • Ässämies kirjoitti:

    Tullaan kyllä tolla naapurin fauveella. Kohta nähdään.

    No...poiketkaa silti morjestamassa, me ollaan ne jotka huutaa erätauollakin. Ei se velipoika paljon kiekosta ymmärrä, mutta on kova huutamaan. Yölläkin se joskus unesta herää, ja huutaa. Ja pellon laidalla yötä myöten joskus kännissä innostuu mylvimään.

    Mut jos se alkaa riitaa haastamaan, niin sanokaa vaan että ootte Ässä-Mersu miehiä, niin se tarjoo teille kaljat. Ässä-faneja tai ei, Mersumiehet pitää yhtä. Näin on velipoika itekin sanonut. Ja mä kans.

    Äänestä

Taidan lähteä hallille jo nyt, näkee kaikki verryttelyt ja voi tehdä muistiinpanoja pelaajien vireystiloista.

Meneeköhän Jaana peliin? Olisi kiva tavata se siellä joskus. Voitaisiin seurata peliä viereisiltä paikoilta, ehkä koko loppukauden ja pitempäänkin. Jaana olisi tälläisen kiekkomiehen unelma.

Mutta nyt hallille!

Äänestä

Tämä oli suvitu pili luku masanu pali eroja äsälle etä se hävisi pilin mene milenkito nähi pilihin

Äänestä

Entisenä kiekkoilijana tämä minua ilahduttaa. Tai pelaan minä vieläkin, mutta vain paikallisjoukkueessa, Kammelan Kumussa.

Joka kausi olen Raumalla käynyt (kausikorttia ei kuitenkaan ole), mediakuutio on vielä näkemättä. Pitsissä kävin, mutta silloin se ei ollut vielä paikallaan.

Urama on hyvä sälli, melkein naapurikylän miehiä on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiekkospennare kirjoitti:

Jännittävä kiekkoilta tulossa, ja Blue Arena. Onneksi minulla on jossain sininenkin verryttelyasu. Se on tosin jo aika vanha, eli jos tapaan vaikkapa naisen hallilla, niin voi olla vaikeaa houkutella häntä katsomaan otteluita viereisiltä paikoilta jatkossa. No, ehkä hän ymmärtää, ettei kaikilla muillakaan uusia sinisiä verkkareita nurkissa pyöri. Olenhan muuten sentää urheilullinen ja kiekkoihminen. Nyt suihkuun, ettei tule illalla kiire.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu